Millainen oman tilan tarpeesi on parisuhteessa?

Asumme väljästi, joten olen nytkin omassa työhuoneessani ja puoliso verstaassaan. Tarvitsen silti myös ihan omaa aikaa ja siksi matkustelen jonkin verran yksin. Lyhimmillään jään työmatkan yhteydessä yöksi hotelliin ja palaan vasta seuraavana päivänä, pisimmillään olen viettänyt puolitoista viikkoa Etelä-Euroopassa. Koronapandemian alettua matkustamisemme on tosin vähentynyt merkittävästi, ilman sitä olisin varmaan matkustellut enemmän myös yksin.

Viihdyn mieheni seurassa hyvin. Viihdyn myös yksikseni hyvin. Jos en saa olla itsekseni tulee minustakin ärtynyt. Onneksi miehellä on peliharrastus ja käy töissä. Saan olla yksin kotona kun mies on vuorotyöläinen. Ja teini menee omia menojaan jo.

Aikoinaan kun olin avioliitossa saattoi mennä viikkoja niin etten saanut olla yksin. Sosiaalinen työ ja kotona taaperoikäiset ja puoliso teki töitä kotoa käsin. Kaikkeen tottuu mutta olin ahdistuneempi. Puoliso ei koskaan ymmärtänyt oman ajan tarvettani. Turha oli pyytää josko kävisi vaikka lasten kanssa kavereillaan että saisin olla esim. tunnin yksin. Tuli riitoja.

Olen extrovertti mutta minussa on myös vahva introverttipuoli. Onneksi nyt toisella kierroksella tuntee jo itsensä paremmin. Ei enää koskaan miestä joka tekee töitä kotoa käsin!

Tätä mäkin mietin. Itse tapasin tapailukumppanin muutama kuukausi sitten ja hän oli huolissaan työmatkustamisensa määrästä ensi syksynä. Mulle on tulossa todella työntäyteinen syksy kotosalla ja en todellakaan pääse hänen mukaansa kaikkiin hänen reissuihinsa ja hän kokee ettei ole järkevää tapailla sitten syksyllä enää jos ei voida matkustaa yhdessä. Kummastelin hänen asennettaan siltä osin, että olettaa minun matkustavan mukanaan ja jos ei tilanne hänen osaltaan rauhoitu niin on valmis lopettamaan suhteen sitten syksyllä, emi olettaa minun matkustavan mukanaan kunnes voi todeta rauhoittuuko hänen elämänsä vai ei. Emme ole nyt viikkoon nähneet työkiireiden vuoksi ja oletan hänen miettivän asiaa. Itselleni ei ole ongelma jos ei koko ajan nähdä ja että toinen saa matkustella myös yksin ja koen että elämässä on vaiheita kun ollaan enemmän yhdessä ja on vaiheita kun ollaan vähemmän, mutta kaikille elämänkumppanuus näin ei taida sopia.

Vierailija kirjoitti:

Tätä mäkin mietin. Itse tapasin tapailukumppanin muutama kuukausi sitten ja hän oli huolissaan työmatkustamisensa määrästä ensi syksynä. Mulle on tulossa todella työntäyteinen syksy kotosalla ja en todellakaan pääse hänen mukaansa kaikkiin hänen reissuihinsa ja hän kokee ettei ole järkevää tapailla sitten syksyllä enää jos ei voida matkustaa yhdessä. Kummastelin hänen asennettaan siltä osin, että olettaa minun matkustavan mukanaan ja jos ei tilanne hänen osaltaan rauhoitu niin on valmis lopettamaan suhteen sitten syksyllä, emi olettaa minun matkustavan mukanaan kunnes voi todeta rauhoittuuko hänen elämänsä vai ei. Emme ole nyt viikkoon nähneet työkiireiden vuoksi ja oletan hänen miettivän asiaa. Itselleni ei ole ongelma jos ei koko ajan nähdä ja että toinen saa matkustella myös yksin ja koen että elämässä on vaiheita kun ollaan enemmän yhdessä ja on vaiheita kun ollaan vähemmän, mutta kaikille elämänkumppanuus näin ei taida sopia.

Ompa kurja kuulla, että puolisosi on tuota mieltä ja varsinkin jos sinulle se ei ole ongelma. Elämän kumppanuutta voi olla monenlaista, se mikä on toiselle fine ja on tyytyväinen, voi toiselle olla "ei missään nimessä". Puhukaa asiasta ja muistakaa molemmista kertoa tarpeenne ja näkemyksenne asiasta. Parisuhteita ja suhteita voi olla niin monta kun ihmistäkin. Suhteita ei kannata verrata. Kerran tässä eletään, pitää pitää kiinni rajoistaan ja kuunnella itseään.

Meillä on 120 neliöö asuintilaa kahdestaan omakotitalossa ja kesämökki samalla tontilla niin ettei tarvitse pakata kasseja saadakseen mökki tunnelmaa. Meillä on ihana puutarha monine kasveineen ympärillämme ja puutarha taitojani on ihmetelty kuinka pystyn kasvattamaan niin monia lajikkeita. Kasvatan pääasiassa hyötypuutrhaa josta linnutkin saa ruokaa. 

Mieheni kuorsaa ihan järkyttävästi ja elin ihan kamalassa väsymyksessä kun en pystynyt yhtään nukkumaan samassa makkarissa ennen kuin laitoin meidän sängyt eri huoneisiin. 

En nukkunut yllä ollenkaan kun ihan kauhea meteli oli koko ajan ja aloin tulla jo ihan hulluksi. Minulla vaan oli sellainen pakkomielle että pariskuntien pitää nukkua samassa sängyssä tai ei muuten olisi mitään suhdetta. 

Kuorsaamiseen ei ole mitään apua jos joku sitä kuvittelee. 

Tämä 200 kilsan välimatka on ihan hyvä. Ainakin hänen mielestään 😅

Työpäivä riittää hyvin omaksi ajaksi, en tarvitse mitään ns omaa aikaa. Tykkään siitä, kun toinen siinä olemassa. Nyt tosin sinkkuna =(

Mulla omaa tilaa 180 neliötä josta puolet lämmintä tilaa.

Perheellisenä ja avioliitossa parikymmentä vuotta en kaivannut ns omaa tilaa. Työstä kiireellä kotiin ja ison perheemme huoltaminen oli onni, josta olin kiitollinen. Tosin huoltakin riitti.

Nyt uusiosinkkuna ja keski-iässä olen nopeasti tullut seurustellessa vaiheeseen, jossa haluan pian kotiin (mikäli olen ollut miesystävän luona pe, la). Sunnuntaina ihana päästä kotiin ja viikoksi työhön. Ei minusta taida olla enää yhteiseloon..

No, nyt voisikin nauttia lukemisesta, liikunnasta, tvstä ja läheisten seurasta. Näitä kun joutuu miehelle aina selittämään. Eivät pidä siitä että en ole aina käytettävissä. Työssä käyntikin on vähän kuin kävisin vain viihteellä tämän viimeisimmän mukaan.

Olen huomannut itsessäni ihan saman piirteen että muutun levottomaksi ja ärtyneeksi kun vietän miehen kanssa enempi aikaa yhdessä. Etenkin jos vietetään aikaa vaan kotona tekemättä mitään. Tuntuu että pitäs olla kokoajan jotain tekemistä ettei oleilu sovi itselleni ja siinä ollaan erilaisia. Voisin kyllä itse tehdä ja mennä mut miten se on niin vaikeeta.

Minä olen 35v ollut mieheni kanssa yhdessä eikä meillä ole lapsia. Joka viikonloppu vaan lämmitetään takkaa itse rakennetussa talossa ja on ihanaa olla kotona. On nähty ulkomaita nuorena ihan tarpeeksi eikä kiinnosta hotelli elämä enää. Saamme kumpikin ihan omaa tilaa tarpeeksi. Olemme kumpikin introverttejä luonteeltamme. Minä olen jopa enemmän erakko luonne kuin mieheni nauttien vieläkin enemmän yksin olosta. Yksin ollessa kuuntelen 

Michael Jackson konsertteja. 

Mulla riittäisi puoli päivää viikossa omaa aikaa, mies valitettavasti kaipaa sitä useamman illan viikossa. Täytän tyhjiötäni näkemällä sisaruksiani ja kavereitani.