Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on ansioita Charlesilla ja niitä ihan oikeita eikä läyhäämällä saatuja. Myynyt tuon kaiken ohessa n 5 miljoonalla jo akvarellejaankin. Ihan hurja työmyyrä on. Siinä on Harry jäänyt sitten takavasemmalle?
Oo, tätä en tiennytkään. Maalaamiseen tarvitaan aikaa.
Ja on aika taitavakin akvarellisti. Matkoillaan hän menee luotoon ja maalaa.
On kyllä. Ihan eri tasoa mitä taiteilijana itseään pitävä Kate.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ourili kirjoitti:
Avioeronnut king ja kirkko pokkana voitelee..
Siinä vähän sovelletaan Kunigatteren lausetta : Ole oma itsesi ja älä koskaan tuomitse- periaatetta. Mutta totuus on sekin että sukujen vanhan naiset tyrkkivät Dianaa framille:
Charles vihittiin 29. heinäkuuta 1981 avioliittoon Diana Spencerin kanssa, josta tuli Walesin prinsessa Diana.
Charles avioitui uudelleen 9. huhtikuuta 2005 Camilla Parker Bowlesin kanssa, josta tuli Cornwallin herttuatar.Charlesilla oli ollut nuoruuden rakkaussuhde Camillaan jo ennen Dianaa, ja he aloittivat suhteensa uudelleen Charlesin avioliiton aikana.
Mutta niin aloitti Dianakin suhteita tuolloin.
Sitä mietin miten elämän valinnat vaikuttaa niin hirveästi muidenkin kohtaloon. Miten tämäkin stoori olisi mennyt, jos olisi joku vaihtoehtotodellisuus?
Koska Camillasta tuli kuitenkin
kuningatar, miksi piti järkätä lumeavioliitto Dianan kanssa? Diana voisi olla hengissä ja tuiki tuntematon Lady. Charles olisi ollut vaikka jo vuodesta 1975 naimisissa Camillan kanssa.Charleshan oli rakastunut Camillaan jo nuorena, mutta ei tehnyt mitään kosiakseen Camillaa joka kyllästyi pelimiehen jahkailuun ja muihin tyttöystäviin ja meni Parker-Bowlesin kanssa naimisiin.
Sitten C oli pakon edessä, joku vaimo piti saada, joten keksittiin nuori tyttö D, joka sopi kuningattareksi ja joka oli ihastunutkin Charlesiin. Charles taas ei välittänyt yhtään Dianasta ja hänellä oli koko ajan uudelleen lämmitetty suhde Camillaan vieläpä Dianan hääpäivänä. Diana löysi Camillalle tarkoitetun lahjankin ja totuus valkeni: hän ei tule saamaan koskaan C:n rakkautta. Siitä alkoi teatteri jota johti E II, joka päättyi kuten päättyi.
Kun ihminen kypsyy niin tunteet ja oikea rakkaus alkaa merkata enemmän kuin asema, ihmissuhdepelit ja muiden mielipiteet. Erottaa mikä on tärkeintä. Kuninkaallisten on ollut vedettävä jotain roolia velvollisuudesta mutta tuo on nyt D ja C:n aikana romahtanut erojen myötä, A ja S erosivat myös, vaikka ennen Britannian kuningashuoneessa tuo oli mahdotonta. Avioliitot pysyi, mutta kaikilla miehillä on aina ollut kulissien takaiset sivusuhteet ja rakastajattaret, ehkä vaimoillakin vaikka vaimoilta vaadittiin nuhteettonuutta toisin kuin miehiltä. Kaikki tulee nykyään julki, toisin kuin ennen ei ollut media ja juorulehdet kuninkaallisten kimpussa.
Aika on muuttunut, ja tunteet on aitoja ja niiden mukaan kuninkaallisetkin saa tehdä valintoja. Jos C ja C olis kuunnelleet sydäntään jo nuorena niin monelta murheelta olisi säästytty ja kaikki olisi mennyt toisin, vai olisiko?
On tämä elämä kummallista.
Kaikki muuten selvää, mutta kuka on tuo S?
Vierailija kirjoitti:
Nyt on jo mustat valittamassa kun all white people on the balcony, only :D! Sillätavalla. Mylly taas Meghanilta lähti käyntiin.
Olihan siellä Afrikan tähti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Camillan entinen aviomies Andrew Parker Bowles, 83 v.
https://media.gettyimages.com/id/1252771821/photo/their-majesties-king-…
En kyllä ole ikinä ymmärtänyt, mitä Camilla näki tuossa. Ei edes nuorena ollut komeampi, kuin Charles. Oli kuulemma kauhea pettämään Camillaa. Ei ollut helppo avioliitto.
Millä lihaksilla tämä Camilla noita miehiä valloitti.
Täytyy olla rahaa ja asemaa. Ei kukaan tuon näköinen kadun tyttö saisi aatelisia.
Tuskin koskaan 'kadun tyttö" naidaan noihin piireihin vaikka olisi mikä maailmanmissi.
oliko Camilla yläluokkalaisista vanhemmista, entä mikä koulutus? Tässä tapauksessa on eduksi että on aatelinen tai yläluokkainen, koulutus ei ollut Dianalla päätähuimaava mutta SOPIVA tausta.
Camillalla ei ole koulutusta ollenkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Afrikassa kruunataan joku kunkku niin ei siellä lavitsalla montaa valkoista hillune?
Paljonkohan siellä mahtaa olla valkoista väestöä? Mietipä tilannetta briteissä.
Ja paljonko mustaa brittiaatelisissa tuolla tasolla? Niinpä? Miksi pitää ihonvärin takia jaotella. Kun ihmiset elävät vaan erilailla.
Voisko olla, että ruskeat ihmiset eivät ole tervetulleita tähän perheeseen ja koko systeemi rasistinen? Nämä nai sisäsiittoisesti toisiaan niinkuin tähän "terveeseen" systeemiin kuuluu. Yksi erehtyi ottamaan toisennäköinen puolison, niin miten kävi?
Catherinellahan on ruskeat hiukset, onko jokin raja sulla kuka on ruskea ja valkoinen? Aika rasistinen asenne. Miksi sinulle on ihonväri jokin juttu? Anna olla. Ei Catherinekaan pelkillä väreillään ole tuolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten aika pahaenteistä, että Euroopan kuninkaallisista sellaiset kahdeksankymppiset olivat jo jääneet pois kruunajaisista huonon kunnon takia. Mitenkähän kauan Charles meinaa jaksaa? Toisaalta olisi hyvä Williamille, jos pääsisi kuninkaaksi "jo" 50-vuotiaana eikä vasta kansaneläkeiässä.
Tanskan kuningatar Margrethe toipuu selkäleikkauksesta eikä siksi osallistunut. Norjan kuningashuoneella taas on sellainen tapa, että hallitseva kuningaspari ei osallistu kruunajaisiin, vaan maa lähettää aina kruununprinssiparin, siksi emme nähneet Haraldia ja Sonjaa.
Kruunajaistilaisuuteen kutsutaan hallitseva monarkki ja kruununperillinen, ei esim. puolisoa kuten Norjan tai Ruotsin kuningattaria.
Ei kutsuta. Vaan kutsutaan 2 edustajaa/kuningashuone. Norjan kuningas lähettää tilaisuuksiin aina Haakonin ja tämän vaimon. Margrethe yleensä aina Frederikin ja Maryn. Kaarle Kustaa on muuttanut tapojaan, 10 vuotta sitten Willem-Alexanderin kruunajaisissa Ruotsia edustivat vielä Victoria ja Daniel, mutta nyt Japanin keisarin ja näissä kruunajaisissa Kaarle Kustaa osallistui itse. Tietenkin varsinkin näissä kruunajaisissa, kun 74-vuotias kruunataan kuninkaaksi, on tyylikkäämpää, että saman ikäpolven kuningas osallistuu itse.
Väärin. Normaalisti kruunajaisiin ei kutsuta ollenkaan muiden maiden hallitsevia monarkkeja, siksi esim. Victoria ja Daniel ovat edustaneet, ja Frederik ja Mary. Charles poikkesi nyt perinteestä, ja kutsui monarkin ja kruununperillisen. Tämä järjestely ei tietenkään eri syistä välttämättä käy (esim. Margaretan selkäleikkaus), sitten tulee joku muu. Kreikan kuninkaallisia oli kruunajaisissa kolme, eli edes tuo kahden sääntö ei päde.
edesmennyt Vilippi oli Kreikasta.

tiedät kyllä mitä
tuo yksi tarkoittaa
Tämän illan konsertti ja valoshow esitetään peräti jo viikon päästä Ylellä. Thank's! Näkeekö suorana BBC'ltä ilman maksumuuria?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Afrikassa kruunataan joku kunkku niin ei siellä lavitsalla montaa valkoista hillune?
Paljonkohan siellä mahtaa olla valkoista väestöä? Mietipä tilannetta briteissä.
Ja paljonko mustaa brittiaatelisissa tuolla tasolla? Niinpä? Miksi pitää ihonvärin takia jaotella. Kun ihmiset elävät vaan erilailla.
Voisko olla, että ruskeat ihmiset eivät ole tervetulleita tähän perheeseen ja koko systeemi rasistinen? Nämä nai sisäsiittoisesti toisiaan niinkuin tähän "terveeseen" systeemiin kuuluu. Yksi erehtyi ottamaan toisennäköinen puolison, niin miten kävi?
Saisinko tiedustella montako mustaa tai ruskeaa on omassa suvussasi entä oma puolisosi? Taitaa olla Sannallakin vain valkoisia ympärillä aina?

Philip oli Kreikan prinssi. Kirkossa esitettiin eilen sen vuoksi ortodoksinen hymni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Afrikassa kruunataan joku kunkku niin ei siellä lavitsalla montaa valkoista hillune?
Paljonkohan siellä mahtaa olla valkoista väestöä? Mietipä tilannetta briteissä.
Ja paljonko mustaa brittiaatelisissa tuolla tasolla? Niinpä? Miksi pitää ihonvärin takia jaotella. Kun ihmiset elävät vaan erilailla.
Voisko olla, että ruskeat ihmiset eivät ole tervetulleita tähän perheeseen ja koko systeemi rasistinen? Nämä nai sisäsiittoisesti toisiaan niinkuin tähän "terveeseen" systeemiin kuuluu. Yksi erehtyi ottamaan toisennäköinen puolison, niin miten kävi?
Catherinellahan on ruskeat hiukset, onko jokin raja sulla kuka on ruskea ja valkoinen? Aika rasistinen asenne. Miksi sinulle on ihonväri jokin juttu? Anna olla. Ei Catherinekaan pelkillä väreillään ole tuolla.
tiedät kyllä mitä
tuo yksi tarkoittaa
Ihonväristä huolimatta Meghanin käytös oli niin törkeää ettei suojauskaan auttanut, etten itsekään heti innostuisi ajatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ollut hienot seremoniat kaikessa majesteettisuudessaan ja mahtipontisuudessaan. Ei tässä voi tasavaltalainen suomalainen olla kuin suu auki. Huhhuh.
Minusta koko homma oli outo. Talutettiin, puettiin, riisuttiin ja pyöritettiin juhlakalua ympäri kirkkoa. Laitettiin tavaroita käteen. Maallista mammonaa riitti.
Kummallista kutsua historiallisia esineitä "mammonaksi". Noita kruunajaiskruunuja ja muita vermeitä käyttää jokainen hallitsija vain kerran elämässään. Lopun aikaa ne ovat museossa esillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Afrikassa kruunataan joku kunkku niin ei siellä lavitsalla montaa valkoista hillune?
Paljonkohan siellä mahtaa olla valkoista väestöä? Mietipä tilannetta briteissä.
Ja paljonko mustaa brittiaatelisissa tuolla tasolla? Niinpä? Miksi pitää ihonvärin takia jaotella. Kun ihmiset elävät vaan erilailla.
Voisko olla, että ruskeat ihmiset eivät ole tervetulleita tähän perheeseen ja koko systeemi rasistinen? Nämä nai sisäsiittoisesti toisiaan niinkuin tähän "terveeseen" systeemiin kuuluu. Yksi erehtyi ottamaan toisennäköinen puolison, niin miten kävi?
Catherinellahan on ruskeat hiukset, onko jokin raja sulla kuka on ruskea ja valkoinen? Aika rasistinen asenne. Miksi sinulle on ihonväri jokin juttu? Anna olla. Ei Catherinekaan pelkillä väreillään ole tuolla.
Kaipaat selkeästi lisäkoulutusta, ymmärrän. Kyllä se ihonväri on aika isokin juttu tuolla briteissä ja tämä perhe räikeästi edustaa sitä mikä tuossakin maassa mättää. Ymmärrän, että esim luokkayhteiskunta ja etninen tausta ovat sinulle vaikeita käsitteitä hahmottaa, silti ei kyllä pitäisi antaa olla.

Minusta sinä kaipaat lisäkoulutusta koska jaottelet ihmisiä, minä jaottelen ne joiden kanssa halauan olla käytöksen perusteella eikä Meghan kuulu heihin. Hän itse hylkäsi valkoisen perheensä, lisäksi.
Me persut vaadimme että englannin hovi pitää lakkauttaa koska se maksaa liikaa veron maksajille!
t. sebu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Afrikassa kruunataan joku kunkku niin ei siellä lavitsalla montaa valkoista hillune?
Paljonkohan siellä mahtaa olla valkoista väestöä? Mietipä tilannetta briteissä.
Briteissä on mustaa väestöä 3%, eli mikä on pointtisi?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Afrikassa kruunataan joku kunkku niin ei siellä lavitsalla montaa valkoista hillune?
Paljonkohan siellä mahtaa olla valkoista väestöä? Mietipä tilannetta briteissä.
Ja paljonko mustaa brittiaatelisissa tuolla tasolla? Niinpä? Miksi pitää ihonvärin takia jaotella. Kun ihmiset elävät vaan erilailla.
Voisko olla, että ruskeat ihmiset eivät ole tervetulleita tähän perheeseen ja koko systeemi rasistinen? Nämä nai sisäsiittoisesti toisiaan niinkuin tähän "terveeseen" systeemiin kuuluu. Yksi erehtyi ottamaan toisennäköinen puolison, niin miten kävi?
Saisinko tiedustella montako mustaa tai ruskeaa on omassa suvussasi entä oma puolisosi? Taitaa olla Sannallakin vain valkoisia ympärillä aina?
Ymmärrätkö kuinka iso maa britit on ja kuinka paljon siellä on eri etnisellä taustalla olevia ihmisiä? Hiukan eri asia nyt kuules.
Vierailija kirjoitti:
Meghan itse hylkäsi valkoisen perheensä jopa isänsä ja siskonsa ja veljensä!
Joo, varmaan tosi himmee rasisti. Just tämä osoittaa sen :D
Tietysti.