Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Havumäki on jotenkin kankeampi kuin aiemmin, kuin huonosti valmistautunut. Tuomas-kommentaattori nihkeäsanainen. Miks laura kolbe ei ollu mukana? Olis ollu parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parvekkeella oli working royalit, Walesien lapset, ja ne lapset joilla oli virallinen rooli seremoniassa. Oli siellä muitakin poikia kuin Camilla lapsenlapset. Charlesin ystäväperheiden poikia. Ei Camillan lapsenlapset mitään erikoisasemaa saaneet.
Niin ja näiden lisäksi jostain syystä myös Louise ja James.
Siis ketkä nuo vanhemmat naiset parvekkeella olivat? Camillan vieressä. En muista nähneeni heitä Elisabetin sukupuussa. Eivät ainakaan ole Elisabetin lapsia.
Camillan hovineitejä tai mitä lie apulaisia.
Syksyllä on kuninkaan 75-v-juhlat. Viiden vuoden päästämistä 80-v-juhlat.
Ei kuulunut ne kunnialaukaukset!
Montako viestiä olet laittanut tähän ketjuun? MInä ehkä noin 15.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parvekkeella oli working royalit, Walesien lapset, ja ne lapset joilla oli virallinen rooli seremoniassa. Oli siellä muitakin poikia kuin Camilla lapsenlapset. Charlesin ystäväperheiden poikia. Ei Camillan lapsenlapset mitään erikoisasemaa saaneet.
Niin ja näiden lisäksi jostain syystä myös Louise ja James.
Siis ketkä nuo vanhemmat naiset parvekkeella olivat? Camillan vieressä. En muista nähneeni heitä Elisabetin sukupuussa. Eivät ainakaan ole Elisabetin lapsia.
Camillan hovineitejä tai mitä lie apulaisia.
CAMILLAN SISKO JA BESTIS EIKÖ SE OLE JO 100 SANOTTU!!! KATO NAAMAA
Vierailija kirjoitti:
Havumäki on jotenkin kankeampi kuin aiemmin, kuin huonosti valmistautunut. Tuomas-kommentaattori nihkeäsanainen. Miks laura kolbe ei ollu mukana? Olis ollu parempi.
Ai Laura alias Kuningatar Viktuuria Kolbe?😆
Vierailija kirjoitti:
Havumäki on jotenkin kankeampi kuin aiemmin, kuin huonosti valmistautunut. Tuomas-kommentaattori nihkeäsanainen. Miks laura kolbe ei ollu mukana? Olis ollu parempi.
Musta kommentaattorit oli erittäin hyviä.
Onko tiedossa mitä jennillä päällä?
Vierailija kirjoitti:
Sääli, ettei Harry päässyt parvelle. Diana olisi surullinen, jos olisi näkemässä.
Se oli Harryn oma valinta lähteä hovista. Ei voi ottaa rusinoita pullasta ja patsastella vain parvekkeella, jos ei ole valmis työskentelemään hovissa.
Vierailija kirjoitti:
Montako viestiä olet laittanut tähän ketjuun? MInä ehkä noin 15.
Juu sama. Kun yksin katselee niin tulee kirjoitettua ihan turhiakin juttuja - tai puhuttua itekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos kuningas Charles III kuolisi huomenna auto-onnettomuudessa? Yhden päivän kuningas.
Charles on ollut kuningas siitä hetkestä alkaen, kun hänen äitinsä kuoli eli 8 kuukautta.
mutta ei kruunattuna
Vierailija kirjoitti:
Onko tiedossa mitä jennillä päällä?
Mummonsa vanha rippipuku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sääli, ettei Harry päässyt parvelle. Diana olisi surullinen, jos olisi näkemässä.
Diana parka sai jo samanlaisen poishäätökohtelun aikoinaan. Sehän eli yksin omassa huoneessaan lastensa kanssa hovin hylkäämänä miehen huidellessa pettämässä.
Tätä Harrykin muistaa ja poikotoi. William muistaa myös oli jo niin iso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parvekkeella oli working royalit, Walesien lapset, ja ne lapset joilla oli virallinen rooli seremoniassa. Oli siellä muitakin poikia kuin Camilla lapsenlapset. Charlesin ystäväperheiden poikia. Ei Camillan lapsenlapset mitään erikoisasemaa saaneet.
Niin ja näiden lisäksi jostain syystä myös Louise ja James.
Siis ketkä nuo vanhemmat naiset parvekkeella olivat? Camillan vieressä. En muista nähneeni heitä Elisabetin sukupuussa. Eivät ainakaan ole Elisabetin lapsia.
Moneen kertaan jo täällä kerrottu, mutta vielä kerran Camillan sisko ja Camillan läheinen ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Tylsä juhla. Suomen itsenäisyysjuhlakin on tähän verrattuna iloinen ja vauhdikas.
Suomen itsenäisyysjuhlan koko pointti kansalle on arvostella pukuja ja naureskella etikettimokille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Louisille annettu jotain rauhoittavaa kun on aivan eri lapsi kun vuosi sitten. Missä on lapsen ilo.
Av-mammalle tulee yllätyksenä että lapselle voi opettaa käytöstapoja.
Tai että ylipäänsä koulun aloittanut lapsi voi käyttäytyä paremmin kuin taapero.
Ei toteutunut kuningatar Elizabethin toive. Hän halusi Camillasta kuningatar puolison, ei kuningatarta. Ja tuo kuningatar puoliso -nimityskin oli häneltä iso myönnytys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuninkaan poika ei ole parvekkeella.
Siellä on vain hoville työtä tekevät ja noi lapset.
Harry on eronnut siitä hommasta.Eli Camillan lapsenlapset on
tekevät nyt työtä hoville ja Camillan siskot/ystävät on liitetty hoviin. Niinkö?
Oletko todella noin tyhmä vai näytteletkö vain?
No kyllä kai jokainen järkevä ihminen tajuaa, että Camillan apulaiset olivat siellä siksi, että he auttoivat Camillan viittaa pois tieltä, kun muut kuninkaalliset tulivat parvekkeelle. Ja kauniisti Charles ja Camilla halusivat, että viittoja kantaneet lapset kaikki pääsivät vilkuttamaan kansalle.