Mikä vaivaa ihmistä, joka tunnustaa tunteensa varatulle?

Tällaisenhan tunnustaa ihminen, joka viljelee hokemia tyylillä "joskus elämässä vain tapahtuu" ja "sydämellä on oma tahto" :D Itse on täysin tahdoton eläin sen sydämensä jäljiltä ja itse on ihan altruistisesti siinä liikkeellä vailla mitään itsekästä tarkoitusperää. Paria vuotta myöhemmin kerrotaan - mielellään julkisesti - että ollaan niin pahoillaan että näin kävi. 

Totuushan on, että tällaista tunnustaa ihminen joka täysin tietoisesti tekee valinnan asettua ihmisen parisuhteen väliin. Ihminen voi rakastua ja silti valita olla toimimatta impulssinsa mukaan, koska se on moraalisesti oikea tapa toimia. Tai jos haluaa toimia väärin niin jättäisi nuo horinat sikseen ja myöntäisi ihan avoimesti että rakastuin ja toivoin että toinen valitsee minut sen oman puolinsa sijaan. Se olisi suoraselkäistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se, mutta joskus sekin kannattaa. Elämässä sattuu kaikenlaista.

Toivottavasti sinun suhteellesi sattuu kaikenlaista, jos joskus luulet eläväsi onnellisessa parisuhteessa.

ohis

Katkera luuseri, much?? 😁

Vierailija kirjoitti:

Ainakin työpaikalla tuollainen tunnustaminen lisäisi kiusallisuutta. Mulle on kerran töissä tunnustettu rakkautta, olin tosin sinkku silloin, mutta olihan työnteko välillä kiusallista ko. henkilön kanssa, kun olin antanut (mahdollisimman nätisti) pakit. Ei vaan ollut yhtään mun tyyppiä.

Nykyään olen miesvaltaisella alalla. Töissä on pari tyyppiä, joihin en nyt ole rakastunut, mutta no, panisin. Ei käy pienessä mielessä kertoa heille asiaa, koska ovat perheellisiä. Ja jos eivät olisi, harkitsisin silti todella tarkkaan.

Harmi. Perheelliset miehet on tosi helppoja peitota....Ja yleensä niillä on patoutunutta kiimaa.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin työpaikalla tuollainen tunnustaminen lisäisi kiusallisuutta. Mulle on kerran töissä tunnustettu rakkautta, olin tosin sinkku silloin, mutta olihan työnteko välillä kiusallista ko. henkilön kanssa, kun olin antanut (mahdollisimman nätisti) pakit. Ei vaan ollut yhtään mun tyyppiä.

Nykyään olen miesvaltaisella alalla. Töissä on pari tyyppiä, joihin en nyt ole rakastunut, mutta no, panisin. Ei käy pienessä mielessä kertoa heille asiaa, koska ovat perheellisiä. Ja jos eivät olisi, harkitsisin silti todella tarkkaan.

Puhuttiin tunteista, ei panohimoista. Aika noloa panohaluistaan olisi puhua tilanteessa kuin tilanteessa. Laittaisin jo suoraan ahdistelun piikkiin. 

Vierailija kirjoitti:

Tällaisenhan tunnustaa ihminen, joka viljelee hokemia tyylillä "joskus elämässä vain tapahtuu" ja "sydämellä on oma tahto" :D Itse on täysin tahdoton eläin sen sydämensä jäljiltä ja itse on ihan altruistisesti siinä liikkeellä vailla mitään itsekästä tarkoitusperää. Paria vuotta myöhemmin kerrotaan - mielellään julkisesti - että ollaan niin pahoillaan että näin kävi. 

Totuushan on, että tällaista tunnustaa ihminen joka täysin tietoisesti tekee valinnan asettua ihmisen parisuhteen väliin. Ihminen voi rakastua ja silti valita olla toimimatta impulssinsa mukaan, koska se on moraalisesti oikea tapa toimia. Tai jos haluaa toimia väärin niin jättäisi nuo horinat sikseen ja myöntäisi ihan avoimesti että rakastuin ja toivoin että toinen valitsee minut sen oman puolinsa sijaan. Se olisi suoraselkäistä. 

Minusta nuo on aika lailla sama asia. Jos näiltä ihmisiltä kysyisi, että rakastuitko ja toivoit rakastettusi jättävän oman parisuhteensa sinun takiasi, niin kuinka moni tällainen ihminen oikeasti sanoisi ei?

Vierailija kirjoitti:

Kovinkaan moni parisuhde tuskin on niin tasainen ja seesteinen vuodesta toiseen, etteikö siihen sopivan kriisin tullen voisi joku ulkopuolinen saada jalkansa oven väliin. Vapaita miehiä on pilvin pimein ja silti halutaan juuri se varattu, väliäkös sillä vaikka olisi perheellinen. Vastuu on tietenkin eniten sillä varatulla, mutta ei se vähennä yhtään sen tunteiden tunnustajan itsekkyyttä.

Ei läheskään kaikki parisuhteet ole täynnä sellaisia kriisejä, joissa ollaan valmiita hyppäämään ensimmäisen ehdottelijan matkaan. Tuo on huonoon suhteeseen takertuvien läheisriippuvaisten puhetta. Laskusuhdanteita joo, mutta kyllä niistä hyvän suhteen laskusuhdanteista on vielä hemmetin pitkä matka eroon.

Kyllä kiellettyjä tunteita tuntevat joutuvat käymään sellaisia asioita läpi, että ei niistä tunteista ihan lämpimikseen aleta puhumaan. 

Riippuu. Joskus nuorena varmaan jotkut tunnustelee tunteitaan. Keski-ikäisistä ei tietoa, ehkä puute hyvästä kumppanista ja tietääkö että on varattu. Ehkä osaa ihmisistä pelottaa olla yksin, on joku hätä elämässä. Rakastumista on hankala varmaan estää, jos se iskee kunnolla. Yleensä osa häipyy jos toinen onkin varattu ja ei ole vastakaikua. Entä jos varattu mies meni petiin ja nainen ehti rakastua, oli valehdeltu?

Itse en ikinä sotkeudu varattuun mieheen, jolla on alaikäisiä lapsia. Tämä on periaate, joka liittyy arvoihin. Lapset ovat ansainneet kaiken suojan lapsuudelleen. Yritän elää arvojeni mukaan.

Näille, jotka pelkäävät kumppanin saavan rakkaudentunnustuksia ja lähtevän siltä seisomalta toisen matkaan. Tiedättekö, että maailma on täynnä ihmisiä joille ehdotellaan ihan jatkuvasti. Miten nämä muka pystyvät olemaan parisuhteessa? Yrittäkää tajuta, että hyvä suhde perustuu jollekin ihan muulle kuin sille, että saadaan uskoteltua kumppanille ettei se kelpaa kenellekään muulle. Ja haluatteko te ihan oikeasti ihmisen, joka on teidän kanssanne vain siksi ettei ketään muutakaan saa? Kunnioittakaa itseänne vähän enemmän. Vaatikaa suhteiltanne enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiellettyjä tunteita tuntevat joutuvat käymään sellaisia asioita läpi, että ei niistä tunteista ihan lämpimikseen aleta puhumaan. 

Tämä. Itse tappelin kolme vuotta tunnetta vastaan, ennenkuin eräissä juhannusjuhlissa liian monen kaljan jälkeen möläytin. Olin ajatellut olla hautaan asti hiljaa. Ehkä olisi kannattanut.

Eivätkö ihmiset siis enää kykene toimimaan tietoisesti valintoja tehden, vaan mennään sen tunteen mukana? Asiat vain tapahtuvat, eikä itsellä ole mitään mahdollisuutta valita toisin. Miksi kukaan sitten missään elämässä ottaisi huomioon kenenkään muun tunteita, tai ajattelisi miten omat teot voivat vaikuttaa muihin?

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö ihmiset siis enää kykene toimimaan tietoisesti valintoja tehden, vaan mennään sen tunteen mukana? Asiat vain tapahtuvat, eikä itsellä ole mitään mahdollisuutta valita toisin. Miksi kukaan sitten missään elämässä ottaisi huomioon kenenkään muun tunteita, tai ajattelisi miten omat teot voivat vaikuttaa muihin?

Mistä olet päätellyt, etteivät kertojat tee tietoisia valintoja? Ei kaikilla ole samanlainen moraalikäsitys kuin sinulla. Jotkut ajattelevat, että sillä rakkauden kohteella on oikeus itse valita mitä haluaa.

Nämä kertojat ovat jostain syystä pyörineet muiden jämillä jo nuoresta pitäen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta rakkauden tunnustaminen varatulle on selkeä merkki siitä, että olettaa itsellään olevan jotain mahdollisuuksia tunteittensa kohteen kanssa, vaikka tietää tämän sitoutuneen toiseen ihmiseen. Ja minusta siis asiatonta käytöstä, rikkoo henkilön itse julkituomia rajoja. Eri asia, jos rakkauden kohde on ilmaissut kiinnostusta, kertonut olevansa poly tai avoimessa suhteessa. Silloin pätevät yleiset ihmisten väliset säännöt kiinnostuksen osoittamisesta. Aina pitää kuitenkin arvostaa toista, hänen valintojaan ja nykyistä suhdettaan. Omat tunteet voi kokea ainutlaatuisiksi ja siksi olettaa, että niillä on oikeus tulla julki. Mutta jos ihminen on kertonut olevansa varattu, niin rakkaudentunnustus on pelkästään epäkunnioittavaa.

Minusta tunteiden kertominen on vaihtoehdon tarjoamista. Ei siihen vaihtoehtoon ole pakko tarttua, voi myös kieltäytyä kohteliaasti. Jankuttaminen tai painostaminen on epäkohteliasta, mutta ei pelkkä kertominen. Voi olla, että toinen on huonossa suhteessa ja muutenkin miettinyt lähtöä. Ehkä tunteista kertominen antaa sen tarvittavan loppusysäyksen huonosta suhteesta eroamiseen. Useimmiten se on silloin myös jätetyn etu. Antaa mahdollisuuden etsiä uutta, toimivampaa suhdetta jossa tulee aidosti rakastetuksi ja hyväksytyksi.

Mutta varatulle tunnustaessa pitää varoa, ettei päädy salarakkaaksi. Se on kaikkia osapuolia kohtaan väärin.

Itseriittoinen, ei muita kunnioittava asenne.

Vierailija kirjoitti:

Avoimuus ja rehellisyys? Siihen avautumiseen voi varattu olla aivan vapaasti tarttumatta.

Eli sinusta pitäisi mennä  tahallisesti hankaloittamaan sen varatun elämää vetoamalla avoimuuteen ja rehellisyyteen? Ja kyllä, se hankaloittaa sen varatun elämää koska luultavasti he tuntevat toisensa jotain kautta ja joutuvat jatkossakin olemaan tekemisisissä. Ja rehellisyyden ja avoimuuden nimissä tästä tunteiden kertomisesta pitää sitten kertoa kotona omalle puolisolle joka voi aiheuttaa turhaa mielipahaa. Sen sijaan, että ajattelee tilanteessa mukamas sitä varattua ja että hänelle pitää olla rehellinen niin todellisuudessahan tuo kertominen on äärimmäisen itsekästä ja oikeasti toiveena on, että varatun perhe/parisuhde rikkoutuu. Kertoisin vain siinä tapauksessa, että varattu ottaa ensin asian esille enkä silloinkaan alkaisi silti millekään ennen kuin ero on selvä. 

Entäs jos varatulla on pieniä lapsia? Parisuhteessa ei välttämättä ole mitään suuremmin vialla. Varattu päättää kuitenkin tunteiden huumassa erota ja lasten perhe hajoaa. Kolmatta osapuolta ei haittaa että hänellä oli osansa siinä, koska varattu itse lähti siihen leikkiin? Itse ei ole tehnyt mitään väärää iskemällä varattua.

Vierailija kirjoitti:

Ai rakkauden tunnustaminen varatulle on vaihtoehdon tarjoamista??! No kun se varattu on jo valinnut kumppanin - mitä sana varattu sitten oikein merkitsee, jollei sitä ettei ole vapailla markkinoilla ja saatavilla? Jos minulle joku tulisi tunteitaan tunnustamaan, niin kokisin se oikeasti loukkaavana, sillä siinähän kyseenalaistetaan minun rakkauteni ja sitoutuneisuuteni kumppaniini.

Höpsö! Eihän ketään voi varata. Puolisosi pysyy kanssasi omasta tahdostaan niin kauan kuin haluaa. Ei siinä sinun varauksesi auta, jos hän haluaa lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä aivan varmasti puhun, jos on sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät loppuelämäksi hiertämään. Ei kai kukaan mitään pikkuihastuksiaan ala ääneen sanomaan. Puhumisesta on pitkä matka vielä mihinkään tekoihin. 

Tämä on minusta asiapuhetta. Miksi märehtiä asiaa vuosikausia ja jossitella mitä olisi voinut olla, kun asian voi selvittää 10 minuutin asiallisella keskustelulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin työpaikalla tuollainen tunnustaminen lisäisi kiusallisuutta. Mulle on kerran töissä tunnustettu rakkautta, olin tosin sinkku silloin, mutta olihan työnteko välillä kiusallista ko. henkilön kanssa, kun olin antanut (mahdollisimman nätisti) pakit. Ei vaan ollut yhtään mun tyyppiä.

Nykyään olen miesvaltaisella alalla. Töissä on pari tyyppiä, joihin en nyt ole rakastunut, mutta no, panisin. Ei käy pienessä mielessä kertoa heille asiaa, koska ovat perheellisiä. Ja jos eivät olisi, harkitsisin silti todella tarkkaan.

Puhuttiin tunteista, ei panohimoista. Aika noloa panohaluistaan olisi puhua tilanteessa kuin tilanteessa. Laittaisin jo suoraan ahdistelun piikkiin. 

Kyllä. Aivan selvää me too -kamaa, ainakin jos miesoletettu kertoisi panohaluistaan naisoletetulle.

Tunteista puhuminen asialliseen sävyyn taas on ok.