Koti hävettää niin paljon, etten kutsu edes ystäviä kylään
Jouduin muuttamaan lasten kanssa vuokralle 70-luvun kerrostaloon. Siis aivan kauhea. Eteinen on liian pieni. Naulakko vaan takeille ja siihen alle ostin pitkän puisen laatikon, jonne saa kenkiä piiloon. Kenkiä on silti myös sikin sokin matolla ja oven edessä. Naulakko on liian täynnä. Edellinen asukas pieneen tilaan ovien väliin laittanut pysyvällä kiinnityksellä peilin ja se näyttää takkihirveyden, tavallaan kertaa 2 sen naulakon sisältö näkyvillä. Kylpyhuoneessa on kaappi pesuaineille ja toisella seinällä minun pyykinpesukone ja kuivausrumpu päällekkäin. Sitten on tietysti wc-istuin ja pieni lavuaari ja semmoinen hemmetin halpa suihkuseinämä. Kaikki on liian ahdasta. Varmaan silloin 70-luvulla ei ole ihmisillä ollut omia pesukoneita. Tässäkin talossa on alakerrassa ollut pyykkikoneet, mutta nykyisin se on vain kuivaushuoneena.
Keittiössä on lattiassa muovimatto suoraan 90-luvun beigeä kuosia. Kaapistoissa kulumaa, nurkista repsottaa. Keittiö on niin pieni, että siihen mahtui vain pyöreä pöytä, jonka ympärille olen ängennyt 5 tuolia. Entinen oma ruokapöytä oli nätti, täyspuuta ja paikat 6 hengelle, mutta ei mahtunut, koska kulkuväylää ei jäänyt.
Olohuone onkin sitten iso, siitä ei valittamista. Isot ikkunat ja siisti laminaattilattia.
Makuuhuoneissa on lähtökohtaisesti liian vähän kaappitilaa. Kolme makkaria ja kaikissa 2 kaappia. Minun makuuhuoneessa on toisessa kaapissa kaikki liinavaatteet ja toiseen olen ahtanut omat vaatteet. Ahtanut on oikea sana. Yläkaapeissa on tyynyjä ja varapeitto. Tyttären makkarissa hänen vaatteet on toisessa kaapissa hyllyillä ja toisessa on takkeja, siis tällä hetkellä kaikkien kevät/kesätakit henkareissa ja alhaalla juhlakenkiä ja kasseja. Yläkaapeissa tosi kätevästi koreissa lippalakkeja ja muuta kesäkamaa.
Pojan huoneessa toisessa kaapissa hänen kaikki vaatteet ja toisessa lelut ja pelit. Jostain syystä siellä ei ole yläkaappeja ollenkaan. Luulen, että alun perin huoneessa ei ole ollut yhtään kaappia, vaan jälkikäteen ehkä 90-luvulla lisätty. Se on pienin makuuhuone, eikä sinne sängyn ja kaappien lisäksi mahdu kuin tosi pieni työpöytä ja sen yläpuolelle hyllykkö täynnä tavaraa. Sen takia lattialla lojuu aina kaikkea. Esim. yksi Lego-rakennelma ollut valmisteilla pari viikkoa. Koripallot ja koriskengät myös lojuu lattialla. Sängyn alle tungettu varapatja (ilmapatja) ja treenikasseja.
Olen niin häpeissäni tästä kämpästä. Koko ajan on sotkuisen näköistä, vaikka siivoan kerran viikossa. Matkalaukut on minun makuuhuoneessa rivissä, kun ei minnekään mahdu. Likapyykille ei mahdu minkäänlaista koria mihinkään, joten suoraan pyykkikoneeseen tungetaan kaikki, ei pysty lajittelemaan tummia ja vaaleita eri pesuun. Liian pieni eteinen on pahin, koska se on aivan kauhean näköinen. Keittiössä on liian vähän tasoja ja muutenkin ahdas. Kaikki kaapit siellä tupaten täynnä ja silti muropakettia ja hiutalepakettia keittiön tasolla viemässä tilaa.
Jos on hyviä vinkkejä, otan vastaan!
Kommentit (109)
En ole ap, mutta tässä ketjussa hyviä vinkkejä. Itse joudun avioeron myötä muuttamaan tosi rumaan vuokra-asuntoon. Muovimatot koko asunnossa. Rumat muovimatot! Tuulikaappi tosi pieni, eteisessä avonainen "kolo" missä tanko vaatteille. Vessa ja kylppäri, niin pieniä että vaatteiden kuivatus tulee olemaan ongelma, peilikaappikin on niin ruma ja korkealla että näen siitä vain otsan. Tila pesukoneelle on niin pieni, että nykyinen kone ei mahdu, eikä tilaan sovi pesutorni.
2 makuuhuonetta, kolme lasta. Pieni olohuone johon pitäisi mahtua oma sänkyni, ruokapöytä ja tv. Toinen makuuhuoneista sentään on iso ja kaappeja ihan ok.
Keittiössä kaappeja ihan ok. Liesi semmonen kamala iänaikasen vanha. Pitää ruuanlaitto opetella uudelleen, kun induktiolla tottunut 15v kokkaamaan.
Itku meinaa tulla.
Ratkaisuiksi olen miettinyt että tuunaan sängystä sohvan päiviksi, näin sohvaa ei enää tarvitse olohuoneeseen. Meillä ihana iso neliönmallinen 8hlö ruokapöytä, ei puhettakaan että mahtuisi, pitää mittailla ja miettiä minkälainen sopisi. 4hlö pöytä maksimissaan menee.
Pyykinkuivaukseen olen katsellut erilaisia oveen ripustettavia kuivaustelineitä, lakanoilla, henkarivaatteille jne.
Sopeutumista vaatii. Ja varmasti vie aikaa. Ei ole edes pihaa, pelkkä ruma betoniparveke.
Joten tsemppiä ap!! Meitä on täällä muitakin samassa tilanteessa. Kodin ilmapiiri on varmasti tärkeämpää kun mikään muu. Käytetään luovuutta ja mielikuvitusta ja tehdään näistä rumista kopperoista itsellemme ja lapsillemme ihanat kodit joissa riittää rakkautta!! Ja tiedän, että ei se sopeutuminen tule olemaan helppoa, minulla ainakaan.
Ja jos jotain kuitenkin kiinnostaa, itse muutan rumaan asuntoon ihan täysin rahan takia. Säästän satasia verrattuna saman kokoisiin kauniimpiin verrattuna.
Siis 3 ihmistä ja 4h+k- asunto? Ja tila ei riitä?
Me asuttiin vuosia kaksiossa, nelihenkinen perhe, ensin opiskeltiin ja sitten vielä säästettiin käsirahaa omaan asuntoon. Vanhemmilla vuodesohva olohuoneessa, lapsilla yhteinen makuuhuone. Ahdasta oli mutta ei mitenkään ylettömästi, meillä toki oli käytössä se häkkikellari kausivaatteille ja -urheilutavaroille, mutta kuulostaa anteeksi vaan ihan käsittämättömältä, ettei tuon kokoinen asunto riitä kolmelle.
Ketjussa on annettu jo useita hyviä vinkkejä tavaroiden karsimiseen, ap nyt vain poimii niistä parhaat ja karsii tavaraa reippaasti. Ellei mistään raaski luopua niin sitten kannattaa vuokrata minivarasto ja viedä sinne ylimääräiset?
Vierailija kirjoitti:
Tavaran karsiminen rankalla kädellä. Esimerkiksi liinavaatteita ei tarvitse kuin yhdet käyttöön, toiset pesuun. Keittiötä voi yrittää freesata edullisesti kaakelitarroilla tai dc-fixillä. Päivittäin käytössä oleville tavaroille voi laittaa nätit korit/purnukat, jonne purkaa niitä hervottoman isoja pahvipakkauksia.
Hyödynnä sängyn- ja sohvanaluset. Eikö taloyhtiössä ole kellaria matkalaukuille?
Ja itse en ainakan kyylää tai arvostele ystävieni koteja. Ystäviä menen tapaamaan, en heidän kotiaan.
Mutta olemassa olevia tavaroita, vaatteita yms. ei kannata harkitsematta hävittää. Esim. vaikka vähillä lakanoilla, pyyhkeillä kyllä pärjää, niin ei kannata tietenkään luopua lopuistakaan, vaan säilyttää tulevaa tarvetta varten. Yleensä kotiin mahtuu pari kaappia lisää, jonne ylimääräiset käyttökelpoiset tavarat voi laittaa. On älytöntä tuhlausta konmarittaa koti.

Samaa mieltä. Kyllä esimerkiksi useammat liinavaatteet ja pyyhkeet kannattaa säilyttää, joo, yksilläkin pärjää mutta sitten kun ne kuluvat loppujen lopuksi puhki niin uudet pitää kumminkin ostaa. Tavaroiden käyttöikä pidentyy kun ne eivät ole ihan jatkuvassa käytössä.
Toki järkevissä rajoissa karsiminen on ok, jos sinulla on jo oma 12 hengen kahviastiasto ja varalla toinen mummon peruja ja äidiltä saatu kolmas, ja kaikki ovat kaapissa koska kahvit juodaan mukista, niin tuossa kohtaa kaappeihin voisi tehdä tilaa jättämällä jäljelle vain yhden. Paitsi jos ovat samaa sarjaa ja isot ylppärit juhlitaan ensi keväänä ;)
Ajattele, jos olisi uusi asunto niin teillä olisi takit hellan vieressä, kylpyhuone kylpylä ja huoneet niin pieniä, ettei niihin mahdu kaappeja. Ainiin parveke tietysti valtava! 50m^2 tehokolmio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavaran karsiminen rankalla kädellä. Esimerkiksi liinavaatteita ei tarvitse kuin yhdet käyttöön, toiset pesuun. Keittiötä voi yrittää freesata edullisesti kaakelitarroilla tai dc-fixillä. Päivittäin käytössä oleville tavaroille voi laittaa nätit korit/purnukat, jonne purkaa niitä hervottoman isoja pahvipakkauksia.
Hyödynnä sängyn- ja sohvanaluset. Eikö taloyhtiössä ole kellaria matkalaukuille?
Ja itse en ainakan kyylää tai arvostele ystävieni koteja. Ystäviä menen tapaamaan, en heidän kotiaan.
Mutta olemassa olevia tavaroita, vaatteita yms. ei kannata harkitsematta hävittää. Esim. vaikka vähillä lakanoilla, pyyhkeillä kyllä pärjää, niin ei kannata tietenkään luopua lopuistakaan, vaan säilyttää tulevaa tarvetta varten. Yleensä kotiin mahtuu pari kaappia lisää, jonne ylimääräiset käyttökelpoiset tavarat voi laittaa. On älytöntä tuhlausta konmarittaa koti.
Tuo on ihan totta. Nimimerkillä kokemuksesta viisastuneena. Meillä oli muutto ja laitoin ihan kauheasti tavaraa pois. Esim. keittiöstä ajattelin, että yhdellä taikinakulholla pärjää, ja lahjoitin muut pois ja uunivuokia jätin yhden ison ja yhden pienen. Ei ole pärjännyt, jouduin ostamaan uusia tilalle. Vaatteitakin karsin turhan kovalla kädellä ja huomasin sitten, että on niitä paksuja puseroita hyvä olla useampia, jos kova pakkastalvi sattuu. Samoin kävi varatyynyjen ja varapeiton kanssa. Kun tuli eka oksennustauti ja meni lapselta tyyny ja peitto oksennukseen, niin ei ne ihan tunnissa kuivu. Meillä on ollut niille muutakin käyttöä, koska lasten mummi asuu kaukana ja silloin kun tulee kylään pari kertaa vuodessa, nukkuu olkkarin sohvalla ja tarvitsee tietysti tyynyn ja peiton. Lapsella käy joskus kaveri yökylässä ja sama juttu. Pakko oli ostaa uudet, ja harmittihan se, kun entiset olisi olleet ihan hyväkuntoiset, jos en olisi muutossa mennyt kippaamaan kaatopaikalle.
Maltillinen kannattaa olla, jos tavaroista karsii. Minusta teillä ei vaikuta olevan ainakaan vaatteita liikaa. Suomessa on 4 vuodenaikaa kuitenkin.
Minusta on outoa (mm. näissä remppa/muutto-ohjelmissa), että ihmiset, jotka valittavat säilytystilan puutetta, eivät osaa ostaa kaappeja.
Ihan yksinkertaista.
Ap:n valituksessa en enää tiennyt itkisikö vai nauraisi, kun luin tästä peilistä! :D
Etkö osaa ottaa sitä peiliä pois seinästä?
Kyllähän teillä on tosi vähän säilytystilaa. Kaksi kaappia per makuuhuone. Varmaan ne makuuhuoneetkin on pelkkiä koppeja, joihin ei mahdu lisää kaappeja?
Meillä on myös kolmihenkinen perhe: minä, mies ja 12 v. tyttö. Yksi makuuhuone vähemmän. Meillä kuitenkin mahtuu kylppäriin likapyykkikori ja itse rakennettu sen päälle taso, johon mahtuu puhtaan pyykin kori. Helpottaa pyykkitouhua huomattavasti. Jos teillä on parveke (lasitettu), niin sinne vaan likapyykkiä varten kori. Sinnehän mahtuu myös teline, kun on pyykkiä, jota ei voi laittaa kuivausrumpuun. Eihän kaikissa 70-luvun betonitaloissa tietystikään ole lasitettu parveke.
Meillä on eteisessä iso liukuovikomero, jonne saadaan kaikki takit, myös kevät/syystakit ja pipot, lippikset, huivit, käsineet. Pystyisikö teille ostamaan samanlaisen olohuoneeseen? Tietysti se voi näyttää hassulta, mutta auttaa pitämään järjestystä.
No ensinnäkin, ei ne vieraat siellä lasten huoneissa vietä aikaa, ne saa olla sellaisia kuin ovat.
Meillä on myös pieni eteinen, jossa pelkkä naulakko, niin kaikilla on yksi takki ja yhdet kengät eteisessä, muut on omissa vaatekaapeissa. Välillä niitä kertyy eteiseen ja viikkosiivouksessa sitten heitän ylimääräiset kaikkien omiin huoneisiin.
Meillä ovet ovat tasaisia, niin kaikken huoneisiin on saanut ovien päälle ikean naulakon, jossa säilytetään usein takkeja ja puolipitoisia vaatteita.
Pyykkikorit ovat meillä olkkarissa. Ostin sellaisen tason jossa alla kolme koria (tummat, vaaleat ja 60pestävät).
Keittion kaapistoa voi freesata dc-fix kontaktimuovilla. Ei kaikkein paras ratkaisu, mutta jos ei ole aikaa ja rahaa laittaa niiden remppaamiseen tai vaihtamiseen, niin tuolla saa nopeasti asumismukavuutta lisää. Kokeile ensin yhteen oveen.
Kyllä se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavaran karsiminen rankalla kädellä. Esimerkiksi liinavaatteita ei tarvitse kuin yhdet käyttöön, toiset pesuun. Keittiötä voi yrittää freesata edullisesti kaakelitarroilla tai dc-fixillä. Päivittäin käytössä oleville tavaroille voi laittaa nätit korit/purnukat, jonne purkaa niitä hervottoman isoja pahvipakkauksia.
Hyödynnä sängyn- ja sohvanaluset. Eikö taloyhtiössä ole kellaria matkalaukuille?
Ja itse en ainakan kyylää tai arvostele ystävieni koteja. Ystäviä menen tapaamaan, en heidän kotiaan.
Mutta olemassa olevia tavaroita, vaatteita yms. ei kannata harkitsematta hävittää. Esim. vaikka vähillä lakanoilla, pyyhkeillä kyllä pärjää, niin ei kannata tietenkään luopua lopuistakaan, vaan säilyttää tulevaa tarvetta varten. Yleensä kotiin mahtuu pari kaappia lisää, jonne ylimääräiset käyttökelpoiset tavarat voi laittaa. On älytöntä tuhlausta konmarittaa koti.
Jos asut tilavasti tai sinulla on esim. varastotilaa, niin olen samaa mieltä. Käyttökelpoiset mieluisat/ neutraalit tavarat kannattaa säilyttää. Ne joista et pidä, voi myydä tai lahjoittaa.
Mutta jos tilaa ei oikeasti ole, niin silloin tavarat kannattaa karsia elämisen mukavuuden vuoksi. Jos kotiin ei mahdu kuin kaksi pyyhettä, niin ei ole mitään järkeä säilyttää neljää lisäpyyhettä olohuoneen pöydällä tai ostaa niille kaappia mitä joudut siirtämään aina kun menet veskiin. Elämänlaatu kärsii.
Jos päivittäisessä elämässä kokee helpommaksi sen, että käyttää vain yhtä settiä lakanoita jotka pesee ja laittaa kuivausrummusta takaisin sänkyyn. Tai kahta, jos ei ole kuivausrumpua. Sitten kun lakana hajoaa, niin uusi haetaan joko varastosta tai kaupasta. Sitten kun varastossakaan ei ole enää yhtään, niin voi miettiä ostaako niitä sinne lisää vai ei.
Ahtaammin asuvan on pakko tehdä näin, väljemmin asuva voi päättää, kokeeko helpommaksi monet setit petivaatteita vai yhden käytön.
Miten te ihmiset pärjäätte yhdellä setillä lakanoita? Jos lähdette reissuun esim. vuokramökille, sukuloimaan tai yökylään ylipäätään, niin otatteko lakanat pois sängystä aamulla, pesette ja kuivaatte ne ja vasta illalla puhtaiden lakanoiden kanssa reissuun?
Vierailija kirjoitti:
No ensinnäkin, ei ne vieraat siellä lasten huoneissa vietä aikaa, ne saa olla sellaisia kuin ovat.
Meillä on myös pieni eteinen, jossa pelkkä naulakko, niin kaikilla on yksi takki ja yhdet kengät eteisessä, muut on omissa vaatekaapeissa. Välillä niitä kertyy eteiseen ja viikkosiivouksessa sitten heitän ylimääräiset kaikkien omiin huoneisiin.
Meillä ovet ovat tasaisia, niin kaikken huoneisiin on saanut ovien päälle ikean naulakon, jossa säilytetään usein takkeja ja puolipitoisia vaatteita.
Pyykkikorit ovat meillä olkkarissa. Ostin sellaisen tason jossa alla kolme koria (tummat, vaaleat ja 60pestävät).Keittion kaapistoa voi freesata dc-fix kontaktimuovilla. Ei kaikkein paras ratkaisu, mutta jos ei ole aikaa ja rahaa laittaa niiden remppaamiseen tai vaihtamiseen, niin tuolla saa nopeasti asumismukavuutta lisää. Kokeile ensin yhteen oveen.
Kyllä se siitä.
Jollain muovilla päällystää vuokra-asunnossa keittiön kaapistoja? Oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Minusta on outoa (mm. näissä remppa/muutto-ohjelmissa), että ihmiset, jotka valittavat säilytystilan puutetta, eivät osaa ostaa kaappeja.
Ihan yksinkertaista.
Ap:n valituksessa en enää tiennyt itkisikö vai nauraisi, kun luin tästä peilistä! :D
Etkö osaa ottaa sitä peiliä pois seinästä?
Ei vuokralaisen missään nimessä kannata alkaa repiä kiinteästi asennettua peiliä pois seinästä. Jos seinä kiveä/betonia, jää kauheat jäljet. Siinä tulee monttujen täyttö, hionta ja maalaus. Eikä siitä maalata pelkästään peilin kohtaa vaan koko seinä tasaväriseksi. Ei yhdellä satasella saa kustannettua.
Vierailija kirjoitti:
Miten te ihmiset pärjäätte yhdellä setillä lakanoita? Jos lähdette reissuun esim. vuokramökille, sukuloimaan tai yökylään ylipäätään, niin otatteko lakanat pois sängystä aamulla, pesette ja kuivaatte ne ja vasta illalla puhtaiden lakanoiden kanssa reissuun?
Meillä saadaan sukulaisilla (isovanhemmat) nukkua heidän lakanoissa. Sukumökillä on omat lakanansa kun se on talvilämmin eivät ala haista, ne pestään lähtiessä ja ripustetaan kuivumaan, ovat sitten kuivat seuraavaa kävijää varten. On meillä itseasiassa yökyläileviä kavereita varten yhdet varapetivaatteet kotona, asumme sen verran ahtaasti että sukulaiset eivät tule yökylään vaan me käymme heidän luona, tilanne muuttuu kunhan lapset lentää pesästä sitten on meilläkin tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavaran karsiminen rankalla kädellä. Esimerkiksi liinavaatteita ei tarvitse kuin yhdet käyttöön, toiset pesuun. Keittiötä voi yrittää freesata edullisesti kaakelitarroilla tai dc-fixillä. Päivittäin käytössä oleville tavaroille voi laittaa nätit korit/purnukat, jonne purkaa niitä hervottoman isoja pahvipakkauksia.
Hyödynnä sängyn- ja sohvanaluset. Eikö taloyhtiössä ole kellaria matkalaukuille?
Ja itse en ainakan kyylää tai arvostele ystävieni koteja. Ystäviä menen tapaamaan, en heidän kotiaan.
Mutta olemassa olevia tavaroita, vaatteita yms. ei kannata harkitsematta hävittää. Esim. vaikka vähillä lakanoilla, pyyhkeillä kyllä pärjää, niin ei kannata tietenkään luopua lopuistakaan, vaan säilyttää tulevaa tarvetta varten. Yleensä kotiin mahtuu pari kaappia lisää, jonne ylimääräiset käyttökelpoiset tavarat voi laittaa. On älytöntä tuhlausta konmarittaa koti.
Tuo on ihan totta. Nimimerkillä kokemuksesta viisastuneena. Meillä oli muutto ja laitoin ihan kauheasti tavaraa pois. Esim. keittiöstä ajattelin, että yhdellä taikinakulholla pärjää, ja lahjoitin muut pois ja uunivuokia jätin yhden ison ja yhden pienen. Ei ole pärjännyt, jouduin ostamaan uusia tilalle. Vaatteitakin karsin turhan kovalla kädellä ja huomasin sitten, että on niitä paksuja puseroita hyvä olla useampia, jos kova pakkastalvi sattuu. Samoin kävi varatyynyjen ja varapeiton kanssa. Kun tuli eka oksennustauti ja meni lapselta tyyny ja peitto oksennukseen, niin ei ne ihan tunnissa kuivu. Meillä on ollut niille muutakin käyttöä, koska lasten mummi asuu kaukana ja silloin kun tulee kylään pari kertaa vuodessa, nukkuu olkkarin sohvalla ja tarvitsee tietysti tyynyn ja peiton. Lapsella käy joskus kaveri yökylässä ja sama juttu. Pakko oli ostaa uudet, ja harmittihan se, kun entiset olisi olleet ihan hyväkuntoiset, jos en olisi muutossa mennyt kippaamaan kaatopaikalle.
Maltillinen kannattaa olla, jos tavaroista karsii. Minusta teillä ei vaikuta olevan ainakaan vaatteita liikaa. Suomessa on 4 vuodenaikaa kuitenkin.
Montaako puseroa käytät samaan aikaan? Ei niitäkään niin älyttömästi tarvita, niinkuin ei mitään muutakaan. Pestä pitää vaan vähän tiuhempaan, puseroita ja taikinakulhoa.

No tapansa kullakin, sanon sivusta. Minulla on ainakin 10 pitkähihaista ja vaihtelen värejä mielialan mukaan. Vapaa-aikaan pari collegea, töihin siistimpiä paitapuseroista aina kaulukselliseen juhlavampaan paitaan. Villaneuleuleitakin on ainakin 3 aktiivikäytössä, on ohutta ja yksi paksu. Neuletakkeja harrastan talvella, niitäkin on 3. T-paitoja treenivaatteiksi 3 ja kesäkäyttöön ainakin 5 tai 6. Vaihdan joka päivä ja tosiaan vaihtelen värejä joka päivä. Housuja ei yhtä paljon. Yhdet toppahousut, yhdet ulkoiluhousut, kahdet farkut, yhdet colleget, kahdet shortsit, kolmet treenitrikoot eri pituuksilla, kahdet mustat housut työkäyttöön. Mekkojakin löytyy: villamekko, kolme pitkää mekkoa, saman verran lyhyitä kesälle. Yömekkoja on myös. Kaikki on käytössä. Ei minun vaatteet mahtuisi edes yhteen kaappiin. Toisaalta vanhimmat käytössä olevat treenivaatteet taitaa olla yli 10 vuotta vanhoja, joten en ole mikään himoshoppaaja, joka kaappiin ostaa seisomaan uutta ja uutta.
Olet saanut jo paljon hyviä vinkkejä. Kuten jo jotkut muutkin sanoivat, niin tee olohuoneesta se paikka, jossa vietät aikaasi ystäviesi kanssa. Jos siellä pyörii ylimääräisiä tavaroita, siirrä ne ystäviesi vierailun ajaksi vaikka makkariin ja makkarin ovi kiinni. Ymmärrän sen, että oma koti voi hävettää, kun ihmiset julkaisevat somessa kuvia omista upeista kodeistaan. Mutta ovatko ihmiset, jotka arvostelevat kotiasi, oikeasti ystäviäsi? Vai ajatteletko vain itse, että he arvostelevat? Entä, jos ystäväsi eivät todellisuudessa edes kiinnitä huomiotaan kotiisi vaan ainoastaan sinuun ja seuraasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ensinnäkin, ei ne vieraat siellä lasten huoneissa vietä aikaa, ne saa olla sellaisia kuin ovat.
Meillä on myös pieni eteinen, jossa pelkkä naulakko, niin kaikilla on yksi takki ja yhdet kengät eteisessä, muut on omissa vaatekaapeissa. Välillä niitä kertyy eteiseen ja viikkosiivouksessa sitten heitän ylimääräiset kaikkien omiin huoneisiin.
Meillä ovet ovat tasaisia, niin kaikken huoneisiin on saanut ovien päälle ikean naulakon, jossa säilytetään usein takkeja ja puolipitoisia vaatteita.
Pyykkikorit ovat meillä olkkarissa. Ostin sellaisen tason jossa alla kolme koria (tummat, vaaleat ja 60pestävät).Keittion kaapistoa voi freesata dc-fix kontaktimuovilla. Ei kaikkein paras ratkaisu, mutta jos ei ole aikaa ja rahaa laittaa niiden remppaamiseen tai vaihtamiseen, niin tuolla saa nopeasti asumismukavuutta lisää. Kokeile ensin yhteen oveen.
Kyllä se siitä.
Jollain muovilla päällystää vuokra-asunnossa keittiön kaapistoja? Oikeasti?
No sinulla on varmaan sitten parempi ratkaisu? Jos vuokranantaja ei suostu tekemään mitään huonokuntoisille oville, eikä ole rahaa tai taitoa niitä itse kunnostaa tai vaihtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te ihmiset pärjäätte yhdellä setillä lakanoita? Jos lähdette reissuun esim. vuokramökille, sukuloimaan tai yökylään ylipäätään, niin otatteko lakanat pois sängystä aamulla, pesette ja kuivaatte ne ja vasta illalla puhtaiden lakanoiden kanssa reissuun?
Meillä saadaan sukulaisilla (isovanhemmat) nukkua heidän lakanoissa. Sukumökillä on omat lakanansa kun se on talvilämmin eivät ala haista, ne pestään lähtiessä ja ripustetaan kuivumaan, ovat sitten kuivat seuraavaa kävijää varten. On meillä itseasiassa yökyläileviä kavereita varten yhdet varapetivaatteet kotona, asumme sen verran ahtaasti että sukulaiset eivät tule yökylään vaan me käymme heidän luona, tilanne muuttuu kunhan lapset lentää pesästä sitten on meilläkin tilaa.
Ei tuo ihan tavanomainen tilanne ole. Kun me lähdetään mummolaan, pitää olla omat lakanat mukana. Äitini on 83 v., eikä jaksa ripustaa nelihenkisen perheen lakanapyykkejä kuivumaan ja viikata kaappiin. Päin vastoin minä siellä vaihdan ja pesen hänenkin lakanoitaan.
En kyllä lähetä edes meidän lapsia kavereille yökylään sillä tavalla, ettei omat lakanat olisi kassissa mukana. Se on minusta tökeröä käytöstä olettaa, että kyläpaikasta saa lainaksi ja he pesevät. Meillä on kyllä kaksi makuupussia jokaiselle, on ohuet ja on paksut, koska retkeillään lomilla. Ne makuupussit ja -alustat vie yhden kaapin, mutta niistä ei luovuta, koska valinnanvapaus menee, jos ei voi edes retkeillä ja telttailla. Periaatteessa yökyläänkin voisi viedä makuupussin mukanaan, mutta on siinä raahaaminen, helpommin sujahtaa kassiin lakanat.
Yhtään en ole utelias, mutta mitä kukaan tekee sillä tiedolla, montako takkia aloittajalla on käytössä?
Herranjestas mitä porukkaa taas palstalla. Ei millään pahalla.