Koti hävettää niin paljon, etten kutsu edes ystäviä kylään
Jouduin muuttamaan lasten kanssa vuokralle 70-luvun kerrostaloon. Siis aivan kauhea. Eteinen on liian pieni. Naulakko vaan takeille ja siihen alle ostin pitkän puisen laatikon, jonne saa kenkiä piiloon. Kenkiä on silti myös sikin sokin matolla ja oven edessä. Naulakko on liian täynnä. Edellinen asukas pieneen tilaan ovien väliin laittanut pysyvällä kiinnityksellä peilin ja se näyttää takkihirveyden, tavallaan kertaa 2 sen naulakon sisältö näkyvillä. Kylpyhuoneessa on kaappi pesuaineille ja toisella seinällä minun pyykinpesukone ja kuivausrumpu päällekkäin. Sitten on tietysti wc-istuin ja pieni lavuaari ja semmoinen hemmetin halpa suihkuseinämä. Kaikki on liian ahdasta. Varmaan silloin 70-luvulla ei ole ihmisillä ollut omia pesukoneita. Tässäkin talossa on alakerrassa ollut pyykkikoneet, mutta nykyisin se on vain kuivaushuoneena.
Keittiössä on lattiassa muovimatto suoraan 90-luvun beigeä kuosia. Kaapistoissa kulumaa, nurkista repsottaa. Keittiö on niin pieni, että siihen mahtui vain pyöreä pöytä, jonka ympärille olen ängennyt 5 tuolia. Entinen oma ruokapöytä oli nätti, täyspuuta ja paikat 6 hengelle, mutta ei mahtunut, koska kulkuväylää ei jäänyt.
Olohuone onkin sitten iso, siitä ei valittamista. Isot ikkunat ja siisti laminaattilattia.
Makuuhuoneissa on lähtökohtaisesti liian vähän kaappitilaa. Kolme makkaria ja kaikissa 2 kaappia. Minun makuuhuoneessa on toisessa kaapissa kaikki liinavaatteet ja toiseen olen ahtanut omat vaatteet. Ahtanut on oikea sana. Yläkaapeissa on tyynyjä ja varapeitto. Tyttären makkarissa hänen vaatteet on toisessa kaapissa hyllyillä ja toisessa on takkeja, siis tällä hetkellä kaikkien kevät/kesätakit henkareissa ja alhaalla juhlakenkiä ja kasseja. Yläkaapeissa tosi kätevästi koreissa lippalakkeja ja muuta kesäkamaa.
Pojan huoneessa toisessa kaapissa hänen kaikki vaatteet ja toisessa lelut ja pelit. Jostain syystä siellä ei ole yläkaappeja ollenkaan. Luulen, että alun perin huoneessa ei ole ollut yhtään kaappia, vaan jälkikäteen ehkä 90-luvulla lisätty. Se on pienin makuuhuone, eikä sinne sängyn ja kaappien lisäksi mahdu kuin tosi pieni työpöytä ja sen yläpuolelle hyllykkö täynnä tavaraa. Sen takia lattialla lojuu aina kaikkea. Esim. yksi Lego-rakennelma ollut valmisteilla pari viikkoa. Koripallot ja koriskengät myös lojuu lattialla. Sängyn alle tungettu varapatja (ilmapatja) ja treenikasseja.
Olen niin häpeissäni tästä kämpästä. Koko ajan on sotkuisen näköistä, vaikka siivoan kerran viikossa. Matkalaukut on minun makuuhuoneessa rivissä, kun ei minnekään mahdu. Likapyykille ei mahdu minkäänlaista koria mihinkään, joten suoraan pyykkikoneeseen tungetaan kaikki, ei pysty lajittelemaan tummia ja vaaleita eri pesuun. Liian pieni eteinen on pahin, koska se on aivan kauhean näköinen. Keittiössä on liian vähän tasoja ja muutenkin ahdas. Kaikki kaapit siellä tupaten täynnä ja silti muropakettia ja hiutalepakettia keittiön tasolla viemässä tilaa.
Jos on hyviä vinkkejä, otan vastaan!
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
En ole Ap, mutta kiitän sillä täällähän on ollut hyviä vinkkejä.
Itselläni tilanne, että mies lähti yhteisen 30v:n jälkeen ja asunto laitettava myyntiin. Asumme nyt ihan reilunkokoisessa kolmiossa, mutta pakko vaan muuttaa kaksioon pojan kanssa. Poika on jo 17v. Pojalle menee makuuhuone ja itse teen olohuoneesta huoneeni.
Olemme asuneet nykyisessä asunnossa 23 vuotta ja on järkyttävää huomata kuinka paljon on roinaa kertynyt. Siivoilen siis kaappeja jo valmiiksi pikkuhiljaa ja ahdistaa tämä määrä roinaa. Huh, huh.
On aivan varma, että esim sohva ja keittiön pöytä tuoleineen, olohuoneen lipasto yms on kaatopaikkakamaa. Kunto huono niissä, mutta esimerkiksi iso parisänky ei tule mahtumaan ..... jne.
Härregood, onko siis järkättävä lava, jotta saa kaatopaikalle kamaa.
Vierailija kirjoitti:
Meilllä on pitkä ja kapea makkari, kuin mikäkin junan vaunu. Yhdelllä seinällä oli kaapisto ja ostettiin sitten siihen lisäki rivi kaappeja niin, että väliin jää tilaa käyttää kaappeja. Vielä sopi hyvin parisänky yöpöytineen ja sellainen säilytysarkku tyynyille ym.
Ei sinne mitään kirjoituspöytiä sopisi, mutta nukkumiseen riittää tilaa. Seinällä on telkkari, jos sitä haluaa joku katsella rauhassa muilta.
Tavaraa olisi kyllä vielä vara vähentää.
On teillä iso makkari, jos siihen mahtuu kokonainen rivistö kaapistoja, parisänky yöpöytineen ja vielä arkku tyynyille. Meillä on 3 makuuhuonetta, kooltaan 12 neliötä. Minun ja miehen makkarissa on vähän leveämpi parisänky 180 cm leveä. Kaapistot on samalla seinällä kuin ovi eli kaappeja on 2.
Eikö ole kellarikomeroa. Yleensä näissä 70-luvun taloissa on sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä teillä on vaan liian paljon tavaraa. Eikö asuntoon kuulu häkkivarastoa? Eihän kesävaatteita yms tavaroita kannata asunnossa säilöä.
Ei tässä taloyhtiössä ole mitään häkkivarastoja.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole kellarikomeroa. Yleensä näissä 70-luvun taloissa on sellainen.
Vastasinkin jo aiemmin, että ei ole. En tiedä, onko tuo kellarikomero lempinimi häkkivarastolle vai eri asia. Meillä on kylmiö, joka on lämpimänä nykyisin käsistä karanneiden kustannusten ja vähäisen käytön vuoksi. Lisäksi on lukittu lämmin pyörävarasto ja lastenvaunuille ja ulkoleluille toinen varasto. Ei ole tiloja, joihin voi viedä omia tavaroita säilytykseen.
-ap
Onko siellä entisessä kylmiössä omaa lukittavaa tilaa? Olisi loistava paikka esim. Matkalaukuille. Meillä ns. entinen perunakellari on käytännössä kuiva, lämmin varasto.
Vierailija kirjoitti:
Montako takkia teillä oikein on kaikilla, jos eteinen niitä täynnä? Miks kengät on sikin sokin levällään, jos niille on ihan oma paikkakin?
Minulla on koko ajan käytössä toppatakki ja pitkä villakangastakki, lisäksi käytän sateella vedenkestäväö goretex-takkia. Pojalla käytössä ohuempi kevyttoppis (korisseuran tuote) ja toppatakki. Tytöllä käytössä pitkähkö toppatakki ja ohuempi lyhyt takki.
Naulakko on hyvin tavanomainen lyhyt 70-luvun kerrostalon naulakko. Sen alla on ostamani puinen säilytyslaatikko, jossa on esim. kumisaappaita, lenkkareita, kesäkenkiä, minun nastakengät, kesäsandaalit ja varvastossut. Käytössä olevat on matolla arkun edessä, kun ei märkiä kenkiä voi puiseen arkkuun tunkea. Siis yhdet nahkasaappaat, kolmet talvikengät, kolmet lenkkarit. Eteinen on hyvin ahdas ja pieni, koska ovet/oviaukot vie tilaa.
Kun tulee vieraita, yritän piilottaa kenkiä näkyviltä ja vien takkeja esim. makkarin sängylle, että vieraiden takit mahtuu.
Oliko sinulla jotain vinkkejä vai muutenkin vaan haluat tivata eteisen kaaoksesta?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Onko siellä entisessä kylmiössä omaa lukittavaa tilaa? Olisi loistava paikka esim. Matkalaukuille. Meillä ns. entinen perunakellari on käytännössä kuiva, lämmin varasto.
On siellä lukittava komero, ei mahdu minkäänlainen matkalaukku. Kapeita perinteisiä hillokomeroita ovat eikä kovin raikas tuoksu ollut siellä, kun kävin tutkimassa tilaa. Tunkkainen kellari, josta on poistettu kylmätoiminnot käytöstä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Inthemiddleofthenight kirjoitti:
Siivoat liian harvoin ja kuulostaa että teillä on liikaa tavaraa jos joka paikka tursuaa.
Meillä 4hlön ja 5 koiran taloudessa siivotaan joka päivä.Harrastuksensa kullakin, minä haluan tehdä muuta kuin siivota osana illoista.
Tuo on kyllä totta. En ikimaailmassa ottaisi viittä koiraa! Johan niiden sotkuja joutuu siivoamaan päivittäin. Vaikka olen pelkästään tällainen ikisinkku, en käyttäisi iltojani siivoamiseen, kun on mukavampaakin tekemistä.
Uskon, että te sopeudutte vielä sinne. Minulla ei ole isosta kodista kokemusta. Nytkin asun kerrostalon 6. kerroksessa. Minulla on myös hyvin, hyvin pieni eteinen, josta aukot makuuhuoneeseen ja olohuone/keittiöön ja ovi vessaan/kylpyhuoneeseen. Neliöitä 31. Mitään turhaa en pysty ostamaan, kun ei mahdu. Ei meilläkään ole mitään omia varastoja tässä talossa.
Olen tottunut tällaiseen elämäntyyliin. Huoletonta, kun ei tarvitse tehdä lumitöitä ja kaikki palvelut kävellen saavutettavissa.
Miksi sä olet noin epäkäytännölliseen asuntoon muuttanut? Etkö sä huomannut kaikkia noita ongelmia jo etukäteen? Suosittelen muuttoa parempaan asuntoon, josta löytyy kaappeja, vaatehuone ja häkkikellari.
Vierailija kirjoitti:
Jos 1 kaappi per henkilö ei riitä vaatteiden säilytykseen, silloin vaatteita on liikaa..samoin jos liinavaatteet vievät koko kaapin verran tilaa. Lapset eivät taida olla enää pieniä eli ei tarvitse olla monta liinavaatesettiä per lapsi vahinkojen varalle.
Keittiön lattia piiloon helppohoitoisella matolla, näitä saa myös mittojen mukaan. Kaapinoviin dc-fixiä ja uudet vetimet vaikka ikeasta, Eteiseen voi hommata kenkäkaapin(ikea) tai pari, vievät vähän tilaa syvyyssuhteessa ja päällä on tilaa avaimille/puhelimille. Kenkäkaapin yhteen lokeroon saa myös laukun tai repun katseilta piiloon.
Ja se julma totuus, vanhaa et takaisin saa, mitä nopeammin opit tykkämään uudesta/näkemään siinä mahdollisuuksia, sitä helpommalla pääset henkisesti.
Ihan täysin normaali määrä on olla liinavaatteille yksi kaappi. Meillä ainakin kylpypyyhkeet vie yhden korin, aluslakanat ja tyynyliinat toisen korin, pussilakanat kolmannen korin, käsipyyhkeet ja keittiöpyyhkeet neljännen korin ja viidennessä korissa sekalaista, kuten vaihtoverhot olohuoneen ikkunaan, pari ruokapöydän liinaa ja sohvatyynyjen vaihtopäälliset.
Meillä on siis ulos vedettävät korit, jotka on kätevät, kun näkee heti, mikä on sisältö.
Näitä suosittelen myös ap:lle, jos teillä perinteiset hyllyt. Ulos vedettävät korit säästää hermoja, kun jotain etsii, olipa kyse vaatteesta tai pyyhkeestä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sä olet noin epäkäytännölliseen asuntoon muuttanut? Etkö sä huomannut kaikkia noita ongelmia jo etukäteen? Suosittelen muuttoa parempaan asuntoon, josta löytyy kaappeja, vaatehuone ja häkkikellari.
Miksi ihmiset muuttaa jonnekin, joka ei miellytä? Aina siihen on jokin syy, joka tuskin kuuluu kaikille.
Mulla ainakin syynä aikoinaan avioerotilanteessa oli se, että rahat oli tiukilla. Meillä oli exän kanssa omakotitalo, josta oli vielä asuntolainaa. Myynnissä toki oli, mutta 8 kk kesti että rahat oli tilillä. Kerran jo yksi nuoripari jätti tarjouksen ja kaikki piti olla selvää, mutta pankki eväsi lainan, kun toinen heistä jäikin työttömäksi. Eikun uudestaan vaan myyntinäytöt käyntiin.
Mä asuin lasten kanssa vuokralla järkyttävässä lähiökämpässä, koska mulla ei ollut rahaa muuhun. Tai lapset siis asui vuorotellen molemmilla vanhemmilla. Ex-mies asui siinä yhteisessä talossa ja maksoi yksin asumiskulut ja asuntolainan lyhennyksiä. Mä maksoin joka kuukausi exälle 300 euroa vapaaehtoista elatusmaksua, koska lapset asui siellä aluksi joka viikko su-illasta pe-iltapäivään, kun se oli lähempänä koulua.
Sen mä vaan sanon, että olipa aloittajalla mikä tahansa syy tyytyä sellaiseen asuntoon, joka ei miellytä, niin se on ihan oma asia. Leuka pystyyn! On sentään katto pään päällä.
Pyöreä keittiön pöytä vie paljon enemmän tilaa kun normipöytä.
Raivaa kaikki raskaalla kädellä.
Hommaa lipasto ja sinne lakanat yms vaikka olohuoneeseen.
Joka talossa on pakollinen häkkivarasto. Kesävaatteet sinne laatikoihin ja kesäksi talvivaatteet. Sängynalus laatikoitakin on.
Opeta lapsille miten pidetään koti siistinä ja tavaroille omat paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montako takkia teillä oikein on kaikilla, jos eteinen niitä täynnä? Miks kengät on sikin sokin levällään, jos niille on ihan oma paikkakin?
Minulla on koko ajan käytössä toppatakki ja pitkä villakangastakki, lisäksi käytän sateella vedenkestäväö goretex-takkia. Pojalla käytössä ohuempi kevyttoppis (korisseuran tuote) ja toppatakki. Tytöllä käytössä pitkähkö toppatakki ja ohuempi lyhyt takki.
Naulakko on hyvin tavanomainen lyhyt 70-luvun kerrostalon naulakko. Sen alla on ostamani puinen säilytyslaatikko, jossa on esim. kumisaappaita, lenkkareita, kesäkenkiä, minun nastakengät, kesäsandaalit ja varvastossut. Käytössä olevat on matolla arkun edessä, kun ei märkiä kenkiä voi puiseen arkkuun tunkea. Siis yhdet nahkasaappaat, kolmet talvikengät, kolmet lenkkarit. Eteinen on hyvin ahdas ja pieni, koska ovet/oviaukot vie tilaa.
Kun tulee vieraita, yritän piilottaa kenkiä näkyviltä ja vien takkeja esim. makkarin sängylle, että vieraiden takit mahtuu.
Oliko sinulla jotain vinkkejä vai muutenkin vaan haluat tivata eteisen kaaoksesta?
-ap
Jaa, eipäs tässä tivaamisesta ole kyse. Onhan tuo aika olennainen tieto, että kuinka paljon teillä vaikka niitä takkeja on, jos eteinen niitä kerta tursuaa.
Eipä paljon kiinnosta vinkkejä antaa, kun asenteesi on noin kärkäs.
Inthemiddleofthenight kirjoitti:
Siivoat liian harvoin ja kuulostaa että teillä on liikaa tavaraa jos joka paikka tursuaa.
Meillä 4hlön ja 5 koiran taloudessa siivotaan joka päivä.
Kuka hullu pitää viittä koiraa kotona sisätiloissa? Silloin on pakkokin siivota jatkuvasti.
Sopisiko olohuoneeseen iso liukuovinen peilikaappi? Mahdollisimman korkea. Tulisi paljon lisää säilytystilaa. Näitä saa sisustettua omien tarpeiden mukaan: henkaritankoja, hyllyjä, verkkokoreja. Ei tosin ole halvin ratkaisu.
Siisti ja kotoisa koti kirjoitti:
Pyöreä keittiön pöytä vie paljon enemmän tilaa kun normipöytä.
Raivaa kaikki raskaalla kädellä.
Hommaa lipasto ja sinne lakanat yms vaikka olohuoneeseen.
Joka talossa on pakollinen häkkivarasto. Kesävaatteet sinne laatikoihin ja kesäksi talvivaatteet. Sängynalus laatikoitakin on.
Opeta lapsille miten pidetään koti siistinä ja tavaroille omat paikkansa.
Ei pyöreä pöytä vie enemmän tilaa, jos ostaa pienehkön pöydän. Päin vastoin ainakin meillä ei mahdu pitkän mallinen olemaan, kun ne kulmat tulee liian lähelle astianpesukonetta ja toisella seinällä olevaa kaappia. Pyöreässä pöydässä on se etu, että kulmia ei ole, jolloin ainakin meillä pystyy kulkemaan astianpesukoneen ohi kolauttamatta siihen itseään. Meillä kyllä muuten on ihan tilava kolmio ja iso oma sauna, mutta keittiö on rakennettu liian pieneksi.
Samaa mieltä. Mulla on iso vaatehuone tupaten täynnä pelkästään mun vaatteita.