Koti hävettää niin paljon, etten kutsu edes ystäviä kylään
Jouduin muuttamaan lasten kanssa vuokralle 70-luvun kerrostaloon. Siis aivan kauhea. Eteinen on liian pieni. Naulakko vaan takeille ja siihen alle ostin pitkän puisen laatikon, jonne saa kenkiä piiloon. Kenkiä on silti myös sikin sokin matolla ja oven edessä. Naulakko on liian täynnä. Edellinen asukas pieneen tilaan ovien väliin laittanut pysyvällä kiinnityksellä peilin ja se näyttää takkihirveyden, tavallaan kertaa 2 sen naulakon sisältö näkyvillä. Kylpyhuoneessa on kaappi pesuaineille ja toisella seinällä minun pyykinpesukone ja kuivausrumpu päällekkäin. Sitten on tietysti wc-istuin ja pieni lavuaari ja semmoinen hemmetin halpa suihkuseinämä. Kaikki on liian ahdasta. Varmaan silloin 70-luvulla ei ole ihmisillä ollut omia pesukoneita. Tässäkin talossa on alakerrassa ollut pyykkikoneet, mutta nykyisin se on vain kuivaushuoneena.
Keittiössä on lattiassa muovimatto suoraan 90-luvun beigeä kuosia. Kaapistoissa kulumaa, nurkista repsottaa. Keittiö on niin pieni, että siihen mahtui vain pyöreä pöytä, jonka ympärille olen ängennyt 5 tuolia. Entinen oma ruokapöytä oli nätti, täyspuuta ja paikat 6 hengelle, mutta ei mahtunut, koska kulkuväylää ei jäänyt.
Olohuone onkin sitten iso, siitä ei valittamista. Isot ikkunat ja siisti laminaattilattia.
Makuuhuoneissa on lähtökohtaisesti liian vähän kaappitilaa. Kolme makkaria ja kaikissa 2 kaappia. Minun makuuhuoneessa on toisessa kaapissa kaikki liinavaatteet ja toiseen olen ahtanut omat vaatteet. Ahtanut on oikea sana. Yläkaapeissa on tyynyjä ja varapeitto. Tyttären makkarissa hänen vaatteet on toisessa kaapissa hyllyillä ja toisessa on takkeja, siis tällä hetkellä kaikkien kevät/kesätakit henkareissa ja alhaalla juhlakenkiä ja kasseja. Yläkaapeissa tosi kätevästi koreissa lippalakkeja ja muuta kesäkamaa.
Pojan huoneessa toisessa kaapissa hänen kaikki vaatteet ja toisessa lelut ja pelit. Jostain syystä siellä ei ole yläkaappeja ollenkaan. Luulen, että alun perin huoneessa ei ole ollut yhtään kaappia, vaan jälkikäteen ehkä 90-luvulla lisätty. Se on pienin makuuhuone, eikä sinne sängyn ja kaappien lisäksi mahdu kuin tosi pieni työpöytä ja sen yläpuolelle hyllykkö täynnä tavaraa. Sen takia lattialla lojuu aina kaikkea. Esim. yksi Lego-rakennelma ollut valmisteilla pari viikkoa. Koripallot ja koriskengät myös lojuu lattialla. Sängyn alle tungettu varapatja (ilmapatja) ja treenikasseja.
Olen niin häpeissäni tästä kämpästä. Koko ajan on sotkuisen näköistä, vaikka siivoan kerran viikossa. Matkalaukut on minun makuuhuoneessa rivissä, kun ei minnekään mahdu. Likapyykille ei mahdu minkäänlaista koria mihinkään, joten suoraan pyykkikoneeseen tungetaan kaikki, ei pysty lajittelemaan tummia ja vaaleita eri pesuun. Liian pieni eteinen on pahin, koska se on aivan kauhean näköinen. Keittiössä on liian vähän tasoja ja muutenkin ahdas. Kaikki kaapit siellä tupaten täynnä ja silti muropakettia ja hiutalepakettia keittiön tasolla viemässä tilaa.
Jos on hyviä vinkkejä, otan vastaan!
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te ihmiset pärjäätte yhdellä setillä lakanoita? Jos lähdette reissuun esim. vuokramökille, sukuloimaan tai yökylään ylipäätään, niin otatteko lakanat pois sängystä aamulla, pesette ja kuivaatte ne ja vasta illalla puhtaiden lakanoiden kanssa reissuun?
Meillä saadaan sukulaisilla (isovanhemmat) nukkua heidän lakanoissa. Sukumökillä on omat lakanansa kun se on talvilämmin eivät ala haista, ne pestään lähtiessä ja ripustetaan kuivumaan, ovat sitten kuivat seuraavaa kävijää varten. On meillä itseasiassa yökyläileviä kavereita varten yhdet varapetivaatteet kotona, asumme sen verran ahtaasti että sukulaiset eivät tule yökylään vaan me käymme heidän luona, tilanne muuttuu kunhan lapset lentää pesästä sitten on meilläkin tilaa.
Ei tuo ihan tavanomainen tilanne ole. Kun me lähdetään mummolaan, pitää olla omat lakanat mukana. Äitini on 83 v., eikä jaksa ripustaa nelihenkisen perheen lakanapyykkejä kuivumaan ja viikata kaappiin. Päin vastoin minä siellä vaihdan ja pesen hänenkin lakanoitaan.
En kyllä lähetä edes meidän lapsia kavereille yökylään sillä tavalla, ettei omat lakanat olisi kassissa mukana. Se on minusta tökeröä käytöstä olettaa, että kyläpaikasta saa lainaksi ja he pesevät. Meillä on kyllä kaksi makuupussia jokaiselle, on ohuet ja on paksut, koska retkeillään lomilla. Ne makuupussit ja -alustat vie yhden kaapin, mutta niistä ei luovuta, koska valinnanvapaus menee, jos ei voi edes retkeillä ja telttailla. Periaatteessa yökyläänkin voisi viedä makuupussin mukanaan, mutta on siinä raahaaminen, helpommin sujahtaa kassiin lakanat.
En minä mitään oleta vaan näin on sovittu. Kun olemme vanhemmillani tai anoppilassa, voin minäkin muuten pestä siellä lakana- ja muuta pyykkiä ja muutenkin olla avuksi. Ei tarvitse jättää sitä lakanoiden pesua isovanhemmille jos lähtee vasta iltapäivästä kotia päin. Totta kai ymmärrän että tämä ei kaikilla toimisi näin mutta kerroin kun kysyttiin miten niillä tehdään jotka pärjää vähillä lakanoilla niin tuo on meidän systeemi. Nii.
Ahaa, no jää ne lakanat sinne kuitenkin kuivumaan ja todellakin siitä on vaivaa, jos täyttää talon väen narut lakanoilla ja olettaa, että talon väki kyllä hoitaa ne narulta kaappiin.
Minusta on aika älytöntä, jos elämää rajoittaa se, että on vain yhdet lakanat käytössä. Kyllä se asuminen järjestetään sen mukaan, ettei rajoita elämän normaaleja toimintoja, kyläilyjä tai menemisiä. Tunnen muuten perheen, joilla on vain yhdet kylpypyyhkeet jokaiselle. Kun oltiin viime kesänä yhdessä rannalla, perheen äiti alkoi hätäilemään, että pyyhkeet menee niin hiekkaiseksi, että kotiin päästyä heti saatava pesuun.
No ei rajoita meidän elämää mutta sähän voit vetää ihan omalla tyylillä, en tajua mikä sua nyt meidän tyylissä niin hikoiluttaa.
Mua ainakin hikoilutta se, että samalla, kun helpotatte omaa elämäänne, koituu siitä muille, kuten isovanhemmillenne, lisää hommaa, kun joutuvat pesemään (tai vähintään hoitamaan eteenpäin kuivattua pyykkiä, vanhempi väki kun vielä monesti mankeloikin lakanat) lakanapyykkinne sen sijaan, että teillä olisi ollut mukana ovat lakanat. Eri
No mitä se sua hikoiluttaa jos heitä ei haittaa? On sullakin ongelmat. Etkä tiedä paljonko me heitä autetaan ja millä tavalla mutta olkoon.
Musta se vain tuntuu itsekkäältä jättää toisille iso pyykkivuori, eiväthän välttämättä kaikki edes kehtaa sanoa, vaikka se haittaisikin.
No jos teidän suvussa ollaan noin pöllöjä nii opetelkaa hyvät ihmiset kommunikoimaan suoraan.
Ei mun mielipide mihinkään mun omaan kokemukseen perustunut, ihan vain yleiseen huomaavaisuuteen.
Vi tun nillittäjä, onneksi et ole mun sukulainen, oletko miettinyt että olet tosi raskas ihminen, vierailusi varmaan tympivät sukulaisiasi tosi paljon kun olet tuollainen syyllistävä jankkaaja. Ugh.

Sinä sen sijaan vaikutat todella ihanalta ihmiseltä.:D

Niin olenkin :)
Mä olen varmaan ainut, jonka mielestä aloittajan koti kuulostaa ihan normaalilta kodilta? Toki tavaraa taitaa olla paljon, mutta niinhän se on nykyajan lapsiperheissä. Itse kyllä tykkään tuollaisesta -70-luvun arkkitehtuurista ja musta on todella kiva kun on iso olohuone. Ei niissä makkareissa muutenkaan paljon aikaa vietetä.
Asenteella sen asunnon saa kauniiksi. Mä olen muuttamassa nyt 1950-luvulla rakennettuun ja 1990-luvulla remontoituun asuntoon, 2022 rakennetusta asunnosta. Odotan todella innolla, koska tuleva asunto on todella kotoisan oloinen. Paljon enemmän muokattavissa oleva kuin tuo nykyinen putkimainen kämppä. Toki pinnat ei ole uusia, ja esimerkiksi keittiössä on kaapit vanhaa kunnon lastulevyä, katossa putkivalaisin ja lattia on muovimattoa. Olohuone/makuuhuone on halpaa laminaattia, oikein sellaista paksua ja kellertävää puuta ja seinällä jotkut tapetit. Vessa on valko-sinistä kaakelia ja lattia on mattoa. Mä en todellakaan ajatellut hävetä kotiani ja kutsun sinne ihan samanlailla tai jopa enemmän ihmisiä kylään. Mulla on jonkun verran tavaraa, sellaista modernia ja vaaleaa ja en kaikkia tekstiilejä saa mahdutettua siihen pieneen vaatekomeroon, joka asunnossa on. Katsellaan sitä sitten, miten tulee kaiken kanssa toimeen. Luultavasti mun sänkykin tulee aluksi olemaan vain lattialla oleva patja ja petari. Nykyinen sängynrunko on niin rikki, että purkaessa menee hajalle. Sohva on uusi ja todella kiva ja se tulee ehkä olemaan eduksi uudessa asunnossa, samoin mun täyspuinen vaalea ruokapöytä keittiössä. Telkkarille ei ole tasoa vieläkään, ei ole tässäkään asunnossa ollut ja katselen ajan kanssa, että miten sen hoidan. Pyykkihuoltoa saattaa edelleen hoitaa Ikean kassi jossain nurkassa. Tulevassa asunnossa ei ole omaa konetta. Asiat, mitkä kiinnittivät silloin asunnossa huomiota oli toimiva lämmitys, paksut seinät, kauniit ikkunalaudat, ja se ihana pieni keltainen parveke. Sinne saan ihanasti mun pienen parvekepöytäsetin ja pari orvokkia kesällä. Keittiössä oli vähän kupruilevat kaapin ovet, valurauta liesi, mutta kaappitilaa yläkaappien ja alakaappien verran ja jopa pieni kaappi siivousvälineille. Kätevyyttä lisäsi myös metallinen tiskipöytä yhdellä sivulla - helppo siivota.
Jos joku mun kutsutuista ihmisistä oikeasti kehtaa moittia mun kotia niin osaan myös kertoa, missä on ovi. Näin toivon jokaisen tekevän ja tietävän. Toisen koti on toisen koti ja yleensä hyvä koti onkin. Varsinkin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Eniten kiinnostaa miksi jouduit tuonne muuttamaan?
Onhan uteliasta väkeä. Muistan kun me muutettiin maalle 50-luvun taloon ja koko suku ihmetteli, miten te raukat nyt sinne olette joutuneet muuttamaan. Meistä se oli helpointa, kun oli kolme koiraa. Plus että elämisen kustannukset pieneni kaupunkiin verrattuna. Tietysti kuluja tuli sitten kahden auton käytöstä, mutta silti halvempaa. Voi sitä rahaa muuhunkin käyttää kuin kalliiseen asumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Selvitä vielä eikö taloyhtiöstänne todellakaan löydy häkkivarastoja. Me ehdittiin asua reilu vuosi asunnossamme kun sitten naapurilta kuulimme että tottahan toki verkkovarastot löytyy, ne sijaitsevat vain toisessa rapussa ja sieltä se meidänkin verkkovarasto löytyi. Samoin kuin kerhohuonekin. Ei vaan tullut vuokranantaja näitä kertoneeksi.
Ei todellakaan ole kaikissa taloyhtiöissä häkkivarastoja.
Olisit kiitollinen siitä että Suomen veronmaksajat maksavat asumisesi. Sinulla on tasoisesi asunto.