Onko pettämistä? Gallupketju!
Laitetaan tähän erilaisia esimerkkejä, ja äänestetään nuolilla sen mukaan, olisiko kyseinen asia omassa parisuhteessa pettämistä vai ihan hyväksyttävää toimintaa.
Ylänuoli = on pettämistä
Alanuoli = ei ole pettämistä
Kommentit (23)
Viestittely ilman, että kertoo asiasta puolisolle. Ei siis varsinaisesti salaa, mutta ei vaan tule kertoneeksi, että on viestitellyt henkilön x kanssa päivittäin tai lähes päivittäin esim. parin kuukauden ajan.
Tapaamisen sopiminen niin, ettei kerro asiasta puolisolle. Tapaamisessa ei tapahdu mitään fyysistä, mutta silti kokee tarpeelliseksi salata asian. Kaikki muut menot kertoo normaalisti.
Työkaverin tai muun tutun vieminen juhliin puolison sijaan. (Ja puolisolle ei siis ole annettu eden mahdollisuutta valita, tahtooko juhliin eikä ole kyse työpaikan juhlista)
Jos ei voi tehdä/sanoa asiaa kumppanin läsnäollessa, tai ei voi kertoa kumppanille, niin on pettämistä.
Yhden illan jutut silloin, kun aviopari on sopinut olevansa hetken asumuserossa ja molempien selvittelevän sinä aikana päätään ja tunteitaan.
Anopin kanssa useamman vuoden fyysinen ja henkinen suhde ilman vaimon tietämistä.
Profiilin tekeminen deittisivustolle ja muihin tutustuminen sitä kautta
Vierailija kirjoitti:
Jos ei voi tehdä/sanoa asiaa kumppanin läsnäollessa, tai ei voi kertoa kumppanille, niin on pettämistä.
En ole tuosta ihan samaa mieltä. Kaikki pitkässä suhteessa olevat varmasti jossain vaiheessa ihastuvat johonkin toiseen henkilöön ja pitävät häntä viehättävänä. Asiasta kertominen kumppanille tuottaisi vain turhaa pahaa mieltä, jos ei kuitenkaan ole aikomustakaan pettää.
Suutelu humalassa baarissa