Oppilas soitti suutaan, ope tarttui kyynärvarteen. Potkut 40 v uran jälkeen. Pidetty ope
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009431374.html
Aivan kohtuutonta. Lapsi tarkastettiin terveydenhoitajalla. Ei vammoja.
Kommentit (1178)
Tähän väliin pieni näyte kiinalaisesta lukiosta. En todellakaan halua, että meillä olisi vastaavaa, mutta edes joku kuri meidänkin hommaan on palautettava.
Joskus opettajat lyövät viivaimella käsille. Opiskelijoiden kertoman mukaan tyypillinen rangaistus on tekstien kopioiminen tai seisottaminen. Myös vanhempia on rangaistu oppilaiden huonosta menestyksestä. New York Times Magazine(siirryt toiseen palveluun) kertoi tapauksesta, jossa myöhästelleen oppilaan äitiä oli seisotettu viikko poikansa luokan ulkopuolella.
Opetustoimenjohtaja kohdisti auktoriteettiväkivaltaa opettajaan irtisanomalla tämän.
Aiheellisempi seuraus olisi ollut kertoa opettajalle, että provosoitumisesta voi koitua haittaa hänen työuralleen jatkossa, eikä nykyaikana enää sallita käyttäydyttävän niin.
Sitten opettajalle olisi pitänyt rehtorin eli esimiehen toimesta antaa kirjalliset käytännön ohjeet, kuinka hänen tulee toimia, kun yksi oppilas luokassa häiriköi.
Jos jokainen työntekijä tässä maassa irtisanotaan välittömästi, kun hän tekee yhden virheen tai ei hallitse uusimpia ideologioita, vaikka olisi 70-vuotias, ei meillä ole kovin montaa työntekijää töissä enää.
Tässäkin ketjussa huomaa, että joidenkin mielestä on ok heittää vaan pois kaiki, jotka ei sovi omaan arvomaailmaan. Ei ole minkäänlaista kokonaisuuden hahmotuskykyä ja käsitystä, kuinka yhteisöt toimivat.
40 vuoden opettajauran tehnyt henkilö sanoi tehneensä virheen tuossa yksittäisessä tilanteessa. Hän sanoi, ettei nyt toimisi vastaavalla tavalla vaan toisin. On järjetöntä, täysin käsittämätöntä resurssien hukkaa irtisanoa pätevä ja työssään menestynyt opettaja tässä tilanteessa.
Pahimmillaan tästä seuraa Kotkan kaupungin terveydenhoidolle mojova lasku, kun ko. opettaja sairastuu mieleltään ja keholtaan kokemansa seurauksena.
Oppilas saa tehdä vaikka mitä ja siitä selvitään päätä silittämällä ilman seuraamuksia. Opettaja ei voi tehdä mitään tai virka lähtee alta.
Elämme vinoutuneessa maailmassa jossa yksi kerää kaikki velvollisuudet ja toinen kaikki oikeudet itselleen. Lopputulos tuskin miellyttää edes niitä viherpeippoja jotka näitä oikeuksiaan eniten hihhuloi.
Kaikki, KAIKKI sympatiani, hyväksyntäni ja tukeni tälle opettajalle. Ei voisi olla epäreilumpaa kohtelua häntä kohtaan. Miettikääpä puolestaan mitä tällainen juttu tekee tuolle riehuneelle kersalle? Miettikääpä oikein, mitä sen aivoissa nyt liikkuu? Siellä liikkuu ainoastaan ajatus, että hän saa haukkua muita ja riehua niin paljon kuin haluaa, eikä kukaan voi tehdä hänelle mitään tai muuten tulee potkut. Miettikääpä, kun tämä kersa ilmestyy aikanaan työelämään. Näitä on nähty jo nyt. Kaverin firmassa oli hetken aikaa töissä mistään mitään välittämätön huppupää autokuskina. Hommat teki miten sattuu, jätti aina muut kuseen kun olisi pitänyt valmistella tietyt asiat seuraavaan vuoroon tulevalle. Kaiken lisäksi tankkasi omaa autoaan firman kortilla. Kun oli saanut potkut, niin yritti vetää asian käräjille, että hänet on perusteettomasti irtisanottu. Onneksi ei mennyt läpi. Tämän jälkeen tietysti itki ja mustamaalasi firmaa pitkin kyliä. Tuollaisia näistä sitten tulee, ymmärtämättömiä nulikoita, jotka luulevat että heillä on oikeus kaikkeen. Pelkkiä ongelmia muille.
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin pieni näyte kiinalaisesta lukiosta. En todellakaan halua, että meillä olisi vastaavaa, mutta edes joku kuri meidänkin hommaan on palautettava.
Joskus opettajat lyövät viivaimella käsille. Opiskelijoiden kertoman mukaan tyypillinen rangaistus on tekstien kopioiminen tai seisottaminen. Myös vanhempia on rangaistu oppilaiden huonosta menestyksestä. New York Times Magazine(siirryt toiseen palveluun) kertoi tapauksesta, jossa myöhästelleen oppilaan äitiä oli seisotettu viikko poikansa luokan ulkopuolella.
No, nyt kun maapallon resursit ei enää riitä kaikille, tulee varsin pian näkyville, kumman järjestelmän opit ja kummassa maassa kasvaneet tulevat tätä palloa ja luonnonvaroja hallitsemaan. Kiina vai Suomi päättää asioista vuonna 2035?
Siinä voi nyyhkiä sitten huppu päässä jompi kumpi.
Vierailija kirjoitti:
Kasarilla opettaja nakkeli pitkin seiniä haistattelijoita.
Meillä maalla pidetty opettaja kyllä sai potkut kasarilla, kun hermostui samaan tapaan kuin tässä uudessa tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin pieni näyte kiinalaisesta lukiosta. En todellakaan halua, että meillä olisi vastaavaa, mutta edes joku kuri meidänkin hommaan on palautettava.
Joskus opettajat lyövät viivaimella käsille. Opiskelijoiden kertoman mukaan tyypillinen rangaistus on tekstien kopioiminen tai seisottaminen. Myös vanhempia on rangaistu oppilaiden huonosta menestyksestä. New York Times Magazine(siirryt toiseen palveluun) kertoi tapauksesta, jossa myöhästelleen oppilaan äitiä oli seisotettu viikko poikansa luokan ulkopuolella.
No, nyt kun maapallon resursit ei enää riitä kaikille, tulee varsin pian näkyville, kumman järjestelmän opit ja kummassa maassa kasvaneet tulevat tätä palloa ja luonnonvaroja hallitsemaan. Kiina vai Suomi päättää asioista vuonna 2035?
Siinä voi nyyhkiä sitten huppu päässä jompi kumpi.
Kyllä. Valitettavasti globalisoituneessa maailmassa kilpailemme noiden kanssa. Meillä kouluissa riehuu koskemattomat teinit ja Kiinassa päntätään kuuliaisesti 17 tuntia päivässä.
Se kuuluu länsimaiseen kulttuuriin, ettei lapsia tahdota pakottaa tottelemaan, koska pelätään sen rikkovan lasten oikeuksia. Tästä syystä esimerkiksi fyysinen kiinnipitäminen, ruumiillinen kuritus ja arestit yms. ovat kiellettyjä keinoja. Voin vain kuvitella millaisen paheksunnan se saisi aikaan jos esimerkiksi lakia ehdotettaisiin muutettavaksi siten, että opettajat saavat tarvittaessa tarttua lapseen kiinni. Asiantuntijat tuomitsisivat kyseisen ajatuksen yksimielisesti ja media olisi täynnä kauhistelevia kirjoituksia. Täällä palstallakin julistettaisiin miten lapsia halutaan pahoinpidellä ja miten takaisin 50-luvulle meno kasvatusajattelussa ei todellakaan toimi.
Kyllä se nakkikioskin jono tuotakin häirikköä aikanaan opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin pieni näyte kiinalaisesta lukiosta. En todellakaan halua, että meillä olisi vastaavaa, mutta edes joku kuri meidänkin hommaan on palautettava.
Joskus opettajat lyövät viivaimella käsille. Opiskelijoiden kertoman mukaan tyypillinen rangaistus on tekstien kopioiminen tai seisottaminen. Myös vanhempia on rangaistu oppilaiden huonosta menestyksestä. New York Times Magazine(siirryt toiseen palveluun) kertoi tapauksesta, jossa myöhästelleen oppilaan äitiä oli seisotettu viikko poikansa luokan ulkopuolella.
No, nyt kun maapallon resursit ei enää riitä kaikille, tulee varsin pian näkyville, kumman järjestelmän opit ja kummassa maassa kasvaneet tulevat tätä palloa ja luonnonvaroja hallitsemaan. Kiina vai Suomi päättää asioista vuonna 2035?
Siinä voi nyyhkiä sitten huppu päässä jompi kumpi.
Kyllä. Valitettavasti globalisoituneessa maailmassa kilpailemme noiden kanssa. Meillä kouluissa riehuu koskemattomat teinit ja Kiinassa päntätään kuuliaisesti 17 tuntia päivässä.
Se näkyy Pisa-tuloksiaa. Suomi on mennyt vuodesta 2006 ainoastaan alaspäin kansainvälisissä vertailuissa, joka vuosi, viimeisen 8 vuoden ajan vauhdilla. Aasianmaat kuten Korea, Kiina ja Japani ovat menneet harppauksilla eteenpäin ja ovat aivan eri luokassa kuin Euroopan maat Suomesta puhumatrakaan. Virossakin tahkotaan mennen tullen parempia tuloksia kuin Suomessa.
Mikä muuttui vuoden 2006 Suomen huippputulosten jälkeen? Juuri tämä on ollut suurin muutos: ideologia, opettajan auktoriteetin ja kurinpitovallan poistaminen, luokaton "opetus", ilmiöopetusmössöily, avotilat, itseohjautuvuuden fantasiointi.
Suomessa ei opeteta enää, muualla opetetaan. Suomessa ei vaadita oppilailta mitään, Aasiassa vaaditaan kehitystä, tuloksia ja auktoriteettien kunnioitusta. Siellä auktoriteetti on se, joka osaa, tietää ja tuottaa menestystä. Suomalaisissa nykykouluissa auktoriteettiasema oppilaiden keskuudessa on sillä pellellä, joka saa tempuillaan eniten huomiota omille narsistisille tarpeilleen. Viihdeteollisuuden markkinatemppu, johon ei kohdistu minkäänlaista kriittistä katsetta. Kunhan myy massoille ja antaa nopeat kiksit.
Ehkä joutaakin tuhottavaksi, tällainen maa ja kansa, kuin siitä on nykyään tehty.
Vierailija kirjoitti:
Opettaja- ja poliisiraukat kirjoitti:
Aloitin opettajaopinnot, mutta keskeytin.
Ei tällaista kukaan jaksa. Juuri tällaiset tapaukset ovat syy.
Sisareni luokalla oppilaat perseilevät täysillä ja kullannuppuja vain hyssytellään.
Sama juttu poliiseilla. Molemmat olivat ennen toiveammattejani.Unohdit lastensuojeluyksikköjen ohjaajat.
Nuoret saavat vaikka turpaan lyödä ohjaajia, mutta mitään ei heille saa sanoa saatika tehdä.Millainen tulevaisuus meitä odottaa?
V. 2015 Muhoksella yksi ohjaaja menetti henkensä kahden 'kullannupun' kynsissä.
Yläkoulun teknisen työn opettajan homma on varmaan se vihoviimeisin opetusmaailmassa. Siellä porukka sählää ja soheltaa ja yksi opettaja yrittää pitää kaikki siellä hengissä ja kaikkien kaikki raajat ehjinä ja kiinni kehossa. Yksikin lipsahdus ja jollain on vähintään sormet irti. Stressitasot on varmasti olleet opella aivan tapissa. Kohtuuton seuraus.
Sellainen on valta oppilailla, jotka tietävät oikeutensa, mutta eivät velvoillisuuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Uutisen mukaan näin: ... minkä jälkeen opettaja nimitti oppilasta v-tun pelleksi. Ohjaaja oli ollut muutaman metrin päässä.
Oppilas totesi, ettei niin voi sanoa. Hermostunut opettaja otti oppilasta käsivarsista, jolloin poika suistui selälleen höyläpenkkiä vasten. Ohjaajan mukaan opettaja puristi oppilasta leuasta ja huusi tälle ”pää punaisena”.
Olihan tässä siis paljon muutakin kuin otsikossa mainittu,
Ei ole oikein käydä toiseen käsiksi. Etenkään alaikäiseen. Mutta ihmetystä herättää se, että tilanteessa oli siis kaksi aikuista - opettaja ja "ohjaaja" eli kyseessä oli ilmeisesti erityisen tuen lapsi tmv. Ennen kuin heitetään opettajat rekan alle, pitäisi pysähtyä katsomaan rehellisesti, millaisia nämä lapset/luokat/ ryhmät ovat. Kuinka pienin resurssein kouluissa yritetään sinnitellä ongelmallisesti käyttäytyvien lasten kanssa. Miksei lapsilla nykypäivänä ole minkäänlaista kunnioitusta aikuisia/auktoriteettejä kohtaan? Miksi kotona ollaan täysin avuttomia siinä, että oma lapsia opetettaisiin käyttäytymään asiallisesti? Kouluista on tullut jonkinlaisia säilytyslaitoksia lapsille, joiden kotona vallitsee rajaton kaaos. Sitten ihmetellään huuli pyöreänä, että tällaista sattuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin pieni näyte kiinalaisesta lukiosta. En todellakaan halua, että meillä olisi vastaavaa, mutta edes joku kuri meidänkin hommaan on palautettava.
Joskus opettajat lyövät viivaimella käsille. Opiskelijoiden kertoman mukaan tyypillinen rangaistus on tekstien kopioiminen tai seisottaminen. Myös vanhempia on rangaistu oppilaiden huonosta menestyksestä. New York Times Magazine(siirryt toiseen palveluun) kertoi tapauksesta, jossa myöhästelleen oppilaan äitiä oli seisotettu viikko poikansa luokan ulkopuolella.
No, nyt kun maapallon resursit ei enää riitä kaikille, tulee varsin pian näkyville, kumman järjestelmän opit ja kummassa maassa kasvaneet tulevat tätä palloa ja luonnonvaroja hallitsemaan. Kiina vai Suomi päättää asioista vuonna 2035?
Siinä voi nyyhkiä sitten huppu päässä jompi kumpi.
Huppu päässä? Kenet viedään hirtettäväksi?
Suomeen pitäisi tuoda opettajia Turkista. S2 oppilaatkin rauhoittuvat kun muutama saa karttakepistä sormille. Opettajille on palautettava oikeus kurin pitoon samoin vanhemmille. Lasten ruumiillinen kuristus on sallittu ja käytössä suurimmassa osassa maailmaa. Eikä muualla ole lapsilla ja nuorilla niin paljon kusta päässä kuten Suomessa. Puhelimet kielletään kokonaan koulun alueella. Apukoulu ja tarkkailuluokat takaisin. Uusvasemmiston kotikasvatus, inkluusio ym koulukokeilut ovat täysin epäonnistuneet joka on jo aika myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Lapselle kuuluu asettaa lempeät rajat. Kuri tai muu lapsen oikeuksien loukkaaminen ei ole hyväksyttävää.
Entä aikuisten oikeudet? Lapsilla on velvollisuuksia myös, kuten oppivelvollisuus sekä ihan samalla tavalla velvollisuus kunnioittaa muiden ihmisoikeuksia jos haluaa omiaan kunnioitettavan.
Tämähän se ongelma on, ettei pilteille näistä puhuta. Lapsen oikeuksien juhlia on päiväkodista alkaen, heille oikein iskostetaan päähän mitä aikuiset eivät saa tehdä, mutta kukaan ei viitsi mainita aikuisten oikeuksista. Oppivelvollisuutta ei juhlita saati vastuunkantoa. No sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin pieni näyte kiinalaisesta lukiosta. En todellakaan halua, että meillä olisi vastaavaa, mutta edes joku kuri meidänkin hommaan on palautettava.
Joskus opettajat lyövät viivaimella käsille. Opiskelijoiden kertoman mukaan tyypillinen rangaistus on tekstien kopioiminen tai seisottaminen. Myös vanhempia on rangaistu oppilaiden huonosta menestyksestä. New York Times Magazine(siirryt toiseen palveluun) kertoi tapauksesta, jossa myöhästelleen oppilaan äitiä oli seisotettu viikko poikansa luokan ulkopuolella.
No, nyt kun maapallon resursit ei enää riitä kaikille, tulee varsin pian näkyville, kumman järjestelmän opit ja kummassa maassa kasvaneet tulevat tätä palloa ja luonnonvaroja hallitsemaan. Kiina vai Suomi päättää asioista vuonna 2035?
Siinä voi nyyhkiä sitten huppu päässä jompi kumpi.
Huppu päässä? Kenet viedään hirtettäväksi?
Lue ensin uutinen, josta tässä ketjussa keskustellaan.
Sitten, mieti, mitä uutisessa sanottiin.
Sitten, mieti oikein kovasti, onko sinulla jotakin kontribuoitavaa asiaan, jotakin, mikä esim. a) kiinnostaisi muita tai b) jollakin tavalla liittyisi uutiseen ja siinä kerrottuihin asioihin.
Sitten, lue ketju ja mitä muut keskustelijat ovat sanoneet, mieti miksi ovat niin sanoneet.
Sitten, jos sinulla on yhä jotakin kontribuoitavaa, tee vaikka niin.
Jos et tiedä, mistä keskustellaan, ja huutelet väliin mitä sattuu mielleyhtymisiäsi, käytäydyt juuri kuin tuo v:n pelle artikkelissa. Tyyppi, joka ei osaa eikä tajua mitään, kunhan häiriköi ja huutelee omia mika hauskoja mölinöitään.
Sun kaltaisten takia ihmiset menettää työpaikkojaan ja muut ihmiset mahdollisuuden oppia. Typerys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutisen mukaan näin: ... minkä jälkeen opettaja nimitti oppilasta v-tun pelleksi. Ohjaaja oli ollut muutaman metrin päässä.
Oppilas totesi, ettei niin voi sanoa. Hermostunut opettaja otti oppilasta käsivarsista, jolloin poika suistui selälleen höyläpenkkiä vasten. Ohjaajan mukaan opettaja puristi oppilasta leuasta ja huusi tälle ”pää punaisena”.
Olihan tässä siis paljon muutakin kuin otsikossa mainittu,
Ei ole oikein käydä toiseen käsiksi. Etenkään alaikäiseen. Mutta ihmetystä herättää se, että tilanteessa oli siis kaksi aikuista - opettaja ja "ohjaaja" eli kyseessä oli ilmeisesti erityisen tuen lapsi tmv. Ennen kuin heitetään opettajat rekan alle, pitäisi pysähtyä katsomaan rehellisesti, millaisia nämä lapset/luokat/ ryhmät ovat. Kuinka pienin resurssein kouluissa yritetään sinnitellä ongelmallisesti käyttäytyvien lasten kanssa. Miksei lapsilla nykypäivänä ole minkäänlaista kunnioitusta aikuisia/auktoriteettejä kohtaan? Miksi kotona ollaan täysin avuttomia siinä, että oma lapsia opetettaisiin käyttäytymään asiallisesti? Kouluista on tullut jonkinlaisia säilytyslaitoksia lapsille, joiden kotona vallitsee rajaton kaaos. Sitten ihmetellään huuli pyöreänä, että tällaista sattuu?
Se auktoriteetin puute tulee juuri tuosta ajattelusta, että oppilas on poloinen alaikäinen johon ei tietenkään saa käydä käsiksi koska se on julmaa ja traumaattista. Tämä opettaa oppilaille sen, että he ovat koskemattomia ja että opettajan puheet voi halutessaan päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ja juuri tämän vuoksi minusta ei tule opettajaa, vaikka siitä ennen haaveilinkin. Lapsissa on kamalia huonokäytöksisiä öykkäreitä, joille ei saa näyttää kaapin paikkaa. Ei kiitos. Tämähän muuten näkyy jo korkeakouluissa. Nykyiset 25-vuotiaat ja kaikki sitä nuoremmat on kasvatettu itserakkaiksi somepissiksiksi. Kyllä otti päähän viimeisten opintojeni aikana, kun kanalauma kaakatti joka tunnilla opettajan päälle. Kun opettaja korotti ääntään, menivät lumihiutaleet tekemään valituksen rehtorille. 😂😂😂 Onneksi meidän loistavaa lehtoria ei erotettu. Kanat kyllä hiljenivät.