Deitti sekoilee, mitä ihmettä?
Tapasin lupaavan oloisen Tinder-matchin tänään. Mitään ongelmia ei ilmennyt tapaamisen aikana. Vähän outoa on, että hän ei halunnut antaa numeroaan Whatsappia varten vaan juttu jatkuu sovelluksen kautta. Myöhemmin tänään tuli viesti, jossa deitti kysyi, voisimmeko tavata minun asunnollani myöhemmin tänään. No ei voida, minulla on aikainen aamu huomenna eikä tänään ole liiemmin aikaa mihinkään nyt. Deitti kertoi, että itse asiassa hänellä on "hermoromahdus" ja hän haluaa olla jonkun kanssa. Se ei kuulemma ole ajasta kiinni eikä minun tarvitse valmistautua mitenkään (edes siivoamalla??). Hän kuitenkin kertoo, että "se on ok, meidän ei tarvitse enää tavata".
Olisin ollut valmis tapaamiseen ensi viikolla uudelleen, mutta en todellakaan tänään kotiini tulemiseen ennakkovaroituksetta kun ei mistään tällaisesta ole ollut puhetta. Jopa seksi voisi olla ok ensi viikolla, mutta nyt kyllä tämä outo käytös on sellainen red flag, että joudun miettimään asiaa uudelleen.
Voiko tällainen käytös enteillä muuta kuin joitain ikäviä aikeita? Yleensä harva kutsuu itseään toisen kotiin tällä tavalla äkillisesti. Etukäteen nämä jutut tavataan sopia. Olisiko parasta vain katkaista yhteydet koko tyyppiin vai säikynkö turhaan? Periaatteessa selitys voi olla totta, mutta aika yllättävä, äkillinen ja odottamaton se on. Huoli herää! Missään tapauksessa tänään kotiini ei tule kukaan. Lisähuolta herättää se, että Whatsappia varten tyyppi ei halunnut antaa numeroa, mutta kyse ei näytä olevan yksityisyyden tarpeesta jos kerran kotiin ollaan tunkemassa näin äkkiä. :(
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisellä on oikeasti "hermoromahdus", hän ei hakeudu vasta tapaamansa tindertytsyn seuraan vaan ystävien ja perheen. Tämä jokke siis valehtelee. Outo käytös on aina sen verran iso varoitusmerkki että poista nyt oikeasti matchi ja blokkaa kaikkialla!
Jonkin sortin läheisriippuvainen, millä on suhteessa "epäselvä tilanne", jonka takia hermoromahdus ja koitetaas nyt tota uutta tipua josko heruis. Jos ei heru niin menen muualle.
Mitä kertoo ap:sta se, että ensi viikolla olisit päästänyt tuollaisen tyypin lakanoidesi väliin?
ChristinaLuputiini kirjoitti:
Mitä kertoo ap:sta se, että ensi viikolla
Mutta aiotko jatkaa siellä sovelluksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisellä on oikeasti "hermoromahdus", hän ei hakeudu vasta tapaamansa tindertytsyn seuraan vaan ystävien ja perheen. Tämä jokke siis valehtelee. Outo käytös on aina sen verran iso varoitusmerkki että poista nyt oikeasti matchi ja blokkaa kaikkialla!
Jonkin sortin läheisriippuvainen, millä on suhteessa "epäselvä tilanne", jonka takia hermoromahdus ja koitetaas nyt tota uutta tipua josko heruis. Jos ei heru niin menen muualle.
Sanoisin ennemmin että sinkku, joka on tullut niin röyhkeäksi deittailtuaan pidemmän aikaa, ettei jaksa enää keksiä edes kunnollisia valeita. Eli fuckboy. Sillähän oli kaverin kanssa muuta menoa valmiina, ei edes odottanut ap:n suostuvan, mutta jos olisi suostunut niin seksiä semiraiskauksella olis ollut tarjolla. Ei tippaakaan kunnioitusta naisia kohtaan.
Näitä on nähty.
No eihän se tietenkään numeroa voi antaa, kun saatat laittaa viestiä kun tyttöystävän kanssa on muutenkin riitaa. Sun luokse olis ollut niin kätevä tulla illaksi "juomaan kaljaa kaverin kanssa kun vtuttaa ja nukkumaan sohvalle".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinä ei pidä päästää tuntematonta omaan kämppään!! Ensitapaaminen aina julkisella paikalla. Tosin tässä tapauksessa kannattaa unohtaa koko deitti, sen verran on red flagejä.
Olette vainoharhaisia. Tietenkin ensin täytyy puhelimessa ja soittelemalla varmistaa, että asiallinen tapaaminen on, eikä minkäänlaisia hermoromahdus ihmisiä pidä päästää asuntoonsa, mutta aikuiset ihmiset joilla on molemmilla lapsia, voivat aivan hyvin tavata jommankumman kotona, jos se esim lapsen takia käy parhaiten päinsä. Olen itse aikoinaan kutsunut treffinaisia kahville/syömään ensitreffeille kotiini, ja takuulla on ollut turvallista, eikä aikuisia naisia ole yhtään haitannut, vaan päinvastoin olleet tyytyväisiä, ettei jännittäviä kahvitteluja keskustassa ole tarvinnut pitää.
Muutama vuosi sitten tota saattoi tehä. Nykyään miehet neuvoo toisilleen kuinka vetää nainen polvilleen.
Voihan se olla, että maailma on muuttunut neljässä vuodessa hullumaksi? En tiedä, en pyöri enää nettideitti alustoilla. Onko se sitten tuohon mennyt, että miehistä tullut hulluja, ja naiset voimaantuvat onlyfänssissä tai myymällä itseään? Varmaan osalla, ja nuorten keskuudessa, mutta en usko että yli neljäkymppisilllä lapsien iseillä ja äideillä, työssäkäyvillä kunnon ihmisillä on tarvetta käyttäytyä noin, edes vuonna 2023.

40v. miehissä on alkanut näkymään samaa.

Olen itse nelikymppinen ja deittailen ja voi kyllä keski-ikäiset miehet käyttäytyy yhtä huonosti kuin nuoretkin. Ero on vain siinä, että kun ne kuvittelee olevansa fuckboyta viisikymppisinä niin näyttäähän se aika säälittävältä.
Aika creepyä, että sanoi oikeasti että hänellä olisi hermoromahdus, vaikka oikeasti haluaisi vain cuddlailla. En nyt ihan niele tuota selitystä. Joka tapauksessa huolestuttavaa johtaa tuolla lailla harhaan. Miksei voinut sanoa että hänen tekisi mieli cuddlailla? Ja että se tarve tulee noin yhtäkkiä, että pitäisi nähdä nopeasti koska hermoromahdus... Vaikka ei oikeasti ole. Aika hiton sairasta menoa!

Miksi ihmeessä sä uskot, että se halailuntarve olisi ollut totta?! :DD Seksiä se halusi, daiju. Ei selvästi ole kovin kiinnostunut ap:sta, kun ei viitsinyt parempaa tarinaa keksiä.

Aijaa, minulle cuddlailu tarkoittaa kyllä automaattisesti myös seksiä.
-tuo, kelle vastasit

Mulle ei, eikä kyllä ainakaan mun kaveripiirissä muillekaan. Se että kutsuu itsensä halailemaan (katsos kun sille on suomenkielinenkin sana) on todella omituista ja välitön ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinä ei pidä päästää tuntematonta omaan kämppään!! Ensitapaaminen aina julkisella paikalla. Tosin tässä tapauksessa kannattaa unohtaa koko deitti, sen verran on red flagejä.
Olette vainoharhaisia. Tietenkin ensin täytyy puhelimessa ja soittelemalla varmistaa, että asiallinen tapaaminen on, eikä minkäänlaisia hermoromahdus ihmisiä pidä päästää asuntoonsa, mutta aikuiset ihmiset joilla on molemmilla lapsia, voivat aivan hyvin tavata jommankumman kotona, jos se esim lapsen takia käy parhaiten päinsä. Olen itse aikoinaan kutsunut treffinaisia kahville/syömään ensitreffeille kotiini, ja takuulla on ollut turvallista, eikä aikuisia naisia ole yhtään haitannut, vaan päinvastoin olleet tyytyväisiä, ettei jännittäviä kahvitteluja keskustassa ole tarvinnut pitää.
Muutama vuosi sitten tota saattoi tehä. Nykyään miehet neuvoo toisilleen kuinka vetää nainen polvilleen.
Voihan se olla, että maailma on muuttunut neljässä vuodessa hullumaksi? En tiedä, en pyöri enää nettideitti alustoilla. Onko se sitten tuohon mennyt, että miehistä tullut hulluja, ja naiset voimaantuvat onlyfänssissä tai myymällä itseään? Varmaan osalla, ja nuorten keskuudessa, mutta en usko että yli neljäkymppisilllä lapsien iseillä ja äideillä, työssäkäyvillä kunnon ihmisillä on tarvetta käyttäytyä noin, edes vuonna 2023.
40v. miehissä on alkanut näkymään samaa.
Että siis kuinka? 40 vuotiaat miehet esiintyvät onlyfänssissä ja myyvät itseään? 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika creepyä, että sanoi oikeasti että hänellä olisi hermoromahdus, vaikka oikeasti haluaisi vain cuddlailla. En nyt ihan niele tuota selitystä. Joka tapauksessa huolestuttavaa johtaa tuolla lailla harhaan. Miksei voinut sanoa että hänen tekisi mieli cuddlailla? Ja että se tarve tulee noin yhtäkkiä, että pitäisi nähdä nopeasti koska hermoromahdus... Vaikka ei oikeasti ole. Aika hiton sairasta menoa!
Miksi ihmeessä sä uskot, että se halailuntarve olisi ollut totta?! :DD Seksiä se halusi, daiju. Ei selvästi ole kovin kiinnostunut ap:sta, kun ei viitsinyt parempaa tarinaa keksiä.
Aijaa, minulle cuddlailu tarkoittaa kyllä automaattisesti myös seksiä.
-tuo, kelle vastasit
Mulle ei, eikä kyllä ainakaan mun kaveripiirissä muillekaan. Se että kutsuu itsensä halailemaan (katsos kun sille on suomenkielinenkin sana) on todella omituista ja välitön ei.
Vastaatpa sinä kärttyiseen ja ylimieliseen tyyliin, ja haukutkin vielä päälle.

Luuletko ihan oikeasti että
A. 40+ ikäinen ei voi olla r#iskaaja?
B. Lisääntynyt mies ei voi olla r#iskaaja?
C. Työssäkäyvä ei voi olla r#iskaaja?
Todella toivon ettei sinulla oikeasti ole lapsia, ainakaan tyttäriä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika creepyä, että sanoi oikeasti että hänellä olisi hermoromahdus, vaikka oikeasti haluaisi vain cuddlailla. En nyt ihan niele tuota selitystä. Joka tapauksessa huolestuttavaa johtaa tuolla lailla harhaan. Miksei voinut sanoa että hänen tekisi mieli cuddlailla? Ja että se tarve tulee noin yhtäkkiä, että pitäisi nähdä nopeasti koska hermoromahdus... Vaikka ei oikeasti ole. Aika hiton sairasta menoa!
Miksi ihmeessä sä uskot, että se halailuntarve olisi ollut totta?! :DD Seksiä se halusi, daiju. Ei selvästi ole kovin kiinnostunut ap:sta, kun ei viitsinyt parempaa tarinaa keksiä.
Sinä nyt et ymmärtänyt lukemaasi. Pointti tuossa ei ollut se, halusiko se nyt halailla vai panna, vaan se, että hän valehteli sanoessaan että olisi hermoromahdus, vaikka ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika creepyä, että sanoi oikeasti että hänellä olisi hermoromahdus, vaikka oikeasti haluaisi vain cuddlailla. En nyt ihan niele tuota selitystä. Joka tapauksessa huolestuttavaa johtaa tuolla lailla harhaan. Miksei voinut sanoa että hänen tekisi mieli cuddlailla? Ja että se tarve tulee noin yhtäkkiä, että pitäisi nähdä nopeasti koska hermoromahdus... Vaikka ei oikeasti ole. Aika hiton sairasta menoa!
Miksi ihmeessä sä uskot, että se halailuntarve olisi ollut totta?! :DD Seksiä se halusi, daiju. Ei selvästi ole kovin kiinnostunut ap:sta, kun ei viitsinyt parempaa tarinaa keksiä.
Aijaa, minulle cuddlailu tarkoittaa kyllä automaattisesti myös seksiä.
-tuo, kelle vastasit
Mulle ei, eikä kyllä ainakaan mun kaveripiirissä muillekaan. Se että kutsuu itsensä halailemaan (katsos kun sille on suomenkielinenkin sana) on todella omituista ja välitön ei.
Vastaatpa sinä kärttyiseen ja ylimieliseen tyyliin, ja haukutkin vielä päälle.
Ok, Karen. Kutsunko vuoropäällikön paikalle?
Joo. Se voisi ottaa sitruunan pois sun p-llusta. Relaa vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika creepyä, että sanoi oikeasti että hänellä olisi hermoromahdus, vaikka oikeasti haluaisi vain cuddlailla. En nyt ihan niele tuota selitystä. Joka tapauksessa huolestuttavaa johtaa tuolla lailla harhaan. Miksei voinut sanoa että hänen tekisi mieli cuddlailla? Ja että se tarve tulee noin yhtäkkiä, että pitäisi nähdä nopeasti koska hermoromahdus... Vaikka ei oikeasti ole. Aika hiton sairasta menoa!
Miksi ihmeessä sä uskot, että se halailuntarve olisi ollut totta?! :DD Seksiä se halusi, daiju. Ei selvästi ole kovin kiinnostunut ap:sta, kun ei viitsinyt parempaa tarinaa keksiä.
Sinä nyt et ymmärtänyt lukemaasi. Pointti tuossa ei ollut se, halusiko se nyt halailla vai panna, vaan se, että hän valehteli sanoessaan että olisi hermoromahdus, vaikka ei ole.
Niinhän mä sanoin, koska se valehteli muutenkin, niin miksi tuo yksi juttu olis yhtäkkiä ollut totta. Härregyyd, että joillekin pitää vääntää rautalangasta...