Lue keskustelun säännöt.
Raivottiinko sinulle lapsena jos tulit esim kipeäksi tai sattui joku haaveri?
26.02.2023 |
Meillä karjuttiin suoraa kurkkua kun tuli esim korvatulehdus ja alkoi koskemaan yöllä ja itketti. Heikkohermoinen isä ei kestänyt sitä ollenkaan ja äiti pelkäsi isää ja hyssytteli. Että nyt on vaan pakko kestää kipu eikä tehdä itsestään numeroa. Sama juttu jos tuli kuumetta, vatsatauti tai kaatui pyörällä. Ensimmäinen reaktio oli raivo ja syyllistäminen, ei ilmeisesti kiinnostanut lapsen hyvinvointi.
Olenko ainoa jolla on tällaisia kokemuksia?
Kommentit (505)
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten halveksutaan veloja ja muita lapsettomuuden valinneita. Ymmärtävätkö ihmiset, että silloin myös ehkä tiedostetaan omat traumat ja jätetään valitsematta omakohtainen kasvattamisen tie jos tiedetään sen olevan ylivoimaista? Esimerkiksi tässä ketjussa kerrottujen vanhempien ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä!
No jos vela kertoo että tällainen on taustalla, niin ymmärrän ihan täysin. Mutta monesti tuntuu ettei lapsettomuudelle ole muuta syytä kuin että "lapset on yäk.".
Mitä se sulle kuuluu, miksi joku ei halua lapsia?! Ja oletko oikeasti sitä mieltä että kuvaamasi syy ei olisi pätevä syy olla hankkimatta lapsia? Tai että siihen pitäisi ylipäätään olla jokin syy? Yritä edes vähän ajatella asiaa, niin tajuat. Ennemminkin pitäisi olla erityinen syy ja lupapassi, että lapsen saa hankkia. Suurin osa on täysin epäkelpoja vanhempia.
Lisääntyminen on niin perustavalaatuinen toiminto biologiselle olennolle, että kyllä minä jonkinlaista syytä aina haen sille että miksi joku siitä kieltäytyy, ihan mielenkiinnosta, vaikkei minulle kukaan olekaan selitystä velkaa. Syitä on hyviä ja huonoja ja jos se on "yäk", niin se kertoo henkilön äärimmäisen lapsellisesta maailmankuvasta tai siitä, että on itse jäänyt lapsen asteelle. Toisaalta, kuten sanoit niin ehkä tuollaisessa tapauksessa on tosiaan parempi että jättää lapset tekemättä. Siinä olet ihan oikeassa, että epäkelpoja vanhempia on ihan liikaa.
Vaikuttaisit itse jääneesi lapsen tasolle. Maailma ei ole mustavalkoinen.
En niin väittänytkään. Aika kirjava joukko on syitä sille, miksi lapsia ei haluta. Se ei tarkoita, että jokainen syy olisi pätevä tai järkevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jos piti esim. kuumeessa jäädä kotiin, niin äiti oli äkäinen ja toitotti, että "pleikkaria ei sitten pelata!".
Mitä väärää tässä nyt on? Meillä on myös pleikkari- ja puhelinkielto kun sairastetaan kotona. Silloin on tarkoitus levätä ja toipua, ei ha kata silmät punaisina pleikkaria aamusta iltaan. Jos on jalka paketissa, silloin käydään etäkoulua ja tehdään tehtäviä.
Olen joutunut oman pojan taluttamaan kouluun tällaisen pleikkariloman jälkeen. Ei ollut ollut kuumetta eikä mitään useaan päivään, mutta aina aamulla oli maha kipeä ettei voinut lähteä kouluun, ja jäi pelaamaan pleikkaa. Vein sitten kädestä pitäen koulun pihalle mahakipuineen ja sinne jäi, ei ollut maha enää kipeä. Sen jälkeen ei ole saanut pelailla sairaana eikä "sairaana".
Pleikkarin pelaaminen ei ole niin rasittavaa toimintaa, että se vaikuttaisi toipumiseen. Aina on parempi jos on jotain piristävää tekemistä ajankuluksi. Se on sitten eri asia, jos lapsi alkaa teeskennellä jotta saisi jatkaa "lomailua", sellaista ei meillä ole ilmennyt.
Tuskinpa moni aikuinenkaan sairastaa niin, ettei lue tai katso telkkaria tai tee yhtään mitään, miksi lastenkaan siis pitäisi?
Sairastaessa nimenomaan pitää keskittyä vain toipumiseen ja paranemiseen. Ei silloin voi videopelejä pelata tai televisioa katsella. Ennen oli jopa kirjat ja sanomalehdet kielletty sairaaloissa.
Niin, ennen oli ennen. Nykyään tiedetään, ettei se kroppa tiedä mitä toipilas touhuaa eikä toipuminen ole siitä kiinni. Tietenkään mitään urheilutasoista rasitusta ei kannata järjestää, siitä voi tulla seuraamuksia.
Täällä ei varmaan monikaan tiedä, että 90-luvullakaan ei vielä ollut ibuprofeenia tms. käsikauppalääkkeenä, vaan se vaati reseptin. Eli esim. koviin kuukautiskipuihin tarjolla oli vain aspiriini/diaperiini. Tämä koski myös kouluterveydenhuoltoa. Olen ollut monta kertaa makaamassa terkkarin huoneessa kamalissa kivuissa ja oksentaen, mutta terkkari on voinut tarjota vain lepoa, ei lääkkeitä. Tämä 90-luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei varmaan monikaan tiedä, että 90-luvullakaan ei vielä ollut ibuprofeenia tms. käsikauppalääkkeenä, vaan se vaati reseptin. Eli esim. koviin kuukautiskipuihin tarjolla oli vain aspiriini/diaperiini. Tämä koski myös kouluterveydenhuoltoa. Olen ollut monta kertaa makaamassa terkkarin huoneessa kamalissa kivuissa ja oksentaen, mutta terkkari on voinut tarjota vain lepoa, ei lääkkeitä. Tämä 90-luvun alussa.
Ei pidä paikkaansa. Burana 200 tuli reseptivapaana myyntiin 1986.
No hyvä jos näin. Jostain syystä sitä ei ollut terkkarilla. Äitini näkemys oli, että koska Jumala on luonut tällaisen (kuukautiset), niin ei voi mitään. Kärsi itsekin ja se haittasi hänen elämäänsä. Joutui lopulta päivystykseen ja kiireelliseen leikkaukseen. Tämän jälkeen suhtautuminen muuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lisääntyminen pitäisi olla luvanvaraista
Ei raivottu, mutta vähäteltiin ja kaasuvalotettiin senkin edestä. Kaikki kivut, mistä ei tullut verta sai vastauksen tyyliin "ei ole todellista/kuvittelet vain/et VOI olla kipeä" yms. Vertakin voi tulla liian vähän, jolloin sanottiin "no eihän tuosta edes tule verta". Hoitoa sai vasta, kun esim murtunut käsi turposi muodottomaksi tai taju lähti tai houraili kuumeesta. Sitten vähän ajan päästä sanottiin, että "ei ole ollut käsi murtunut". Siis oma kokemus ja todellisuus kiellettiin koko ajan.
Raivoamista, sen sijaan, sai esim siitä, jos hehkulamppu sattui paukahtamaan tai vahingossa kaatoi juoman tai tiputti vähän ruokaa. Niistä oltiin aina joutumassa kadulle koko perhe, jossa "jokainen huolehtii itsestään" ja "sinusta ei silloin kukaan välitä" ja tosiaan jokainen tapahtuma tulkittiin aina äänekkäästi tahalliseksi.
Jälkikäteen mitään ei koskaan ollut tapahtunut, vaan kaikki oli aina mielikuvituksen tuotosta ja todisteet (esim lääkärin kirjaus) väärennöksiä.
Jokunen vuosi kesti koota itseään, kun pois pääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme, että tällä palstalla on niin paljon mielenvikaista porukkaa, jos geenit ovat tuollaisista vanhemmista.
Taidan olla vähemmistössä, kun minulla oli normaali perhe ja onnellinen lapsuus.Ihan yhtä mielenvikainen olet sinäkin, kun tulet vertaistukiketjuun ilkkumaan muille paremmuuttasi.
Mutta sellaisia te boomerit olette, vähän tyhmiä.
Älä sinäkään yleistä kaikkia boomereita samanlaisiksi kuin tuo, jolle vastasit. Yhtä hölmöä sekin.
Jos olet lukenut tätä ketjua läpi ajatuksella, niin huomaat, että hyvin moni boomeri-ikäinen on kertonut omista lapsuuskokemuksistaan täällä. Moni on ollut jopa yllättynyt huomatessaan, ettei olekaan ollut ainoa, joka on joutunut elämään sadististen ja heikkohermoisten aikuisten lapsena, vaikka oli aina aiemmin luullut niin.
Vierailija kirjoitti:
Ei raivottu, mutta vähäteltiin ja kaasuvalotettiin senkin edestä. Kaikki kivut, mistä ei tullut verta sai vastauksen tyyliin "ei ole todellista/kuvittelet vain/et VOI olla kipeä" yms. Vertakin voi tulla liian vähän, jolloin sanottiin "no eihän tuosta edes tule verta". Hoitoa sai vasta, kun esim murtunut käsi turposi muodottomaksi tai taju lähti tai houraili kuumeesta. Sitten vähän ajan päästä sanottiin, että "ei ole ollut käsi murtunut". Siis oma kokemus ja todellisuus kiellettiin koko ajan.
Raivoamista, sen sijaan, sai esim siitä, jos hehkulamppu sattui paukahtamaan tai vahingossa kaatoi juoman tai tiputti vähän ruokaa. Niistä oltiin aina joutumassa kadulle koko perhe, jossa "jokainen huolehtii itsestään" ja "sinusta ei silloin kukaan välitä" ja tosiaan jokainen tapahtuma tulkittiin aina äänekkäästi tahalliseksi.
Jälkikäteen mitään ei koskaan ollut tapahtunut, vaan kaikki oli aina mielikuvituksen tuotosta ja todisteet (esim lääkärin kirjaus) väärennöksiä.
Jokunen vuosi kesti koota itseään, kun pois pääsi.
Oletko vielä missään yhteyksissä vanhempiisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun kertomukset kuvaavat yleisemminkin menneiden vuosikymmenten suhtautumista lapsiin. Olihan pitkään lääketieteessäkin käsitys, etteivät lapset/vauvat tunne kipua tai tuntevat sitä jotenkin heikommin. Toki koski myös naisia: omalle äidillenikin sanottiin synnytyssairaalassa 70-luvulla, että "rouva on hyvä eikä sitten vain huuda" kun synnytys alkoi. Tärkeämpää oli jämpti ja hiljainen synnytys kuin isot tuskat ja edes ääntely.
Ja lapset elivät jossain omassa kuplassaan, vanhemmat ja aikuiset eivät välittäneet yleisestikään paljoakaan. Meilläkin oli leikkipuiston vieressä välillä itsensäpaljastaja ja sama tyyppi vainosi lapsia koulumatkalla metsätiellä. Ei kiinnostanut, ei opettajia eikä vanhempia. Opettajat pahoinpitelivät lapsia tai riehuivat estoitta, olivat kouluretkillä kännissä. Tämä siis 80-luvulla. Ei mitään seurauksia edes kouluretkellä sammuneesta vastuuopettajasta.
Toki aikakaudella olivat myös Jammu-sedät, Janne Aikalan surma turkulaisessa antikassa jne.
Eipä ihme, ettei kotonakaan sitten kiinnostanut lasten kärsimys.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat eivät tuota tehneet. Mutta mieheni menee aina pois tolaltaan kun lapsi sairastuu. Ihan kuin ei sietäisi sitä. Olen monet kerrat joutunut selittämään hänelle, että nyt vaan on tämmöistä, kyllä se ohi menee.
Hoitaa kyllä hyvin lapsia, myös silloin kun ovat sairaana. Mutta ensimmäinen reaktionsa erikoinen ahdistunut ärtymys.
Varmaan joku lapsuuden trauma. Vanhempansa näyttävät ihailevan sellaista että ei sairasta lainkaan, tai jos sairastaa niin se ei saa haitata normaalia elämää. Ihaillen kertovat sukulaismiehestä joka teki työvuoronsa loppuun vaikka hänellä oli sydänkohtaus, ja selvisi vielä hengissä. Semmoinen sitä kunnon ihminen on.
Joo, trauma todennäköisesti. Oma reaktioni on aina sama. Tiedostan ja yritän kovasti reagoida toisin,mutta niin se vaan on. Lisäksi mun pitää ihan pakottaa itseni järjellä ajattelemaan, että nuhainen lapsi pitää ottaa syliin, koska olen sen nuhan saanut jo varmasti. Jotenkin sairas lapsi ahdistaa mua, koska pelkään sairastamista. Lapsena kun vanhempani olivat sitä samaa mitä tässä ketjussa monella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silkkaa raivoa pahimmillaan, parhaimmillaan epäluuloa. Ihan kuin olisin feikannut mm. käden murtuman tai keuhkokuumeen. Keuhkokuumeenkin jälkeen huudettiin, että rahaa meni sairaalapäiviin. Isäni oli rehtori, ja kehuskeli, ettei koskaan ole yhtään sairauslomapäivää ollut. Meni kouluun töihin, siellä nenästä vain valui verta ja kuume poltti. Työn sankari tartutti varmaan puolet opettajista ja osan lapsista. Mutta eipähän ollut poissa töistä!
Kyllä. Kerran kaaduin polkupyörällä ojaan ja äitini huusi että äkkiä ylös sieltä ettei ihmiset näe kuinka huono ajamaan olen. Toisen kerran olin kovassa mahataudissa, mikään ei pysynyt sisällä. Kun yritin syödä oksensin heti perään kaiken. Isäni ärisi hampaiden välistä että "kaaressa ulos vaan" (kalliit hänen ostamansa ruuat. Tosiasiassa pelkkää ruisleipää ja muuta arkista).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tämänkin ketjun lukeminen rankkaa. Kaikenlaisia mulkeroita sitä siittiönsä sylkee tai haaransa avaa saadakseen lapsia, joista ei pätkääkään välitä.
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa raivoa pahimmillaan, parhaimmillaan epäluuloa. Ihan kuin olisin feikannut mm. käden murtuman tai keuhkokuumeen. Keuhkokuumeenkin jälkeen huudettiin, että rahaa meni sairaalapäiviin. Isäni oli rehtori, ja kehuskeli, ettei koskaan ole yhtään sairauslomapäivää ollut. Meni kouluun töihin, siellä nenästä vain valui verta ja kuume poltti. Työn sankari tartutti varmaan puolet opettajista ja osan lapsista. Mutta eipähän ollut poissa töistä!
Mahtoiko olla Länsi-Turussa tämä koulu? Nimittäin yläkoululaisena sairastuin pahoin ja jouduin sairaalaankin, ja olin ollut koulun rehtorin kemiantunneilla. Ukko tutisi kuumeisena ja hönki niskani takana tehtäviä kyttäämässä, ja veripisarakin tipahti vihkooni. Rään ja veren yhdistelmää, yäk. Aika moni muukin meidän luokalla sairastui, suurin osa onneksi lievästi, mutta reksi tartutti ihan varmasti ison osan oppilaistaan ja varmaan opettajanhuoneessakin opettajia.
Mutta eipä ollut päivääkään töistä pois, tämä työn sankari!!!
Tänä päivänä korona-aikojen jälkeen tekisi mieli heittää vastaavat sankarit kettingit kintuissa Aurajokeen muita tartuttamasta ja epidemiaa ylläpitämästä. Kyseinen reksi lienee toki jo aikaa sitten kuollut, oli vanhahko ukko jo tuolloin 90-luvulla.
Tuon rehtorin olisi saanut pistää viralta, mutta omatkin kokemukseni 80-ja 90-luvulta ovat sitä, että opettajat olivat lähes koskemattomia, tekivät he mitä tahansa. Ja he saattoivat raivota estoitta esim. ala-asteella lapsille milloin mistäkin pikkuasiasta. Omalla luokallanikin oli julkiuskovainen luokanopettaja ala-asteella, joka skitsoili näyttävästi. Välillä hän oli yhtä hymyä ja julisti Herran sanaa, sitten yhtäkkiä saattoi alkaa raivari ja hän huusi eka-tokaluokkalaisille yhtä soittoa suu vaahdossa kunnes sai nämä itkemään. Syynä milloin mikäkin, vaikka puhuminen jonossa tai naurahdus "väärään aikaan". Itkun saaminen tyydytti tätä opettajaa, sai varmaan henkisen orgasmin kun sai ekaluokkalaisen itkemään hysteerisesti.
Mitäs tuossa nyt oli kusipäistä?