Lue keskustelun säännöt.
Raivottiinko sinulle lapsena jos tulit esim kipeäksi tai sattui joku haaveri?
26.02.2023 |
Meillä karjuttiin suoraa kurkkua kun tuli esim korvatulehdus ja alkoi koskemaan yöllä ja itketti. Heikkohermoinen isä ei kestänyt sitä ollenkaan ja äiti pelkäsi isää ja hyssytteli. Että nyt on vaan pakko kestää kipu eikä tehdä itsestään numeroa. Sama juttu jos tuli kuumetta, vatsatauti tai kaatui pyörällä. Ensimmäinen reaktio oli raivo ja syyllistäminen, ei ilmeisesti kiinnostanut lapsen hyvinvointi.
Olenko ainoa jolla on tällaisia kokemuksia?
Kommentit (505)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helkutti miten sadistinen maa. Ei siinä, itsekin olen saanut henkisen ja fyysisen väkivallan alaisen kasvatuksen (vm.-87), mutta kuvittelin sen olevan aika harvinaista nykypäivänä.
Olisi kiva tietää, vihaavatko vain suomalaiset lapsiaan vai onko sama meininki muualla maailmassa.
En usko että me olemme syhämettömiä ja raakoja, että vihaamme lapsiamme. Raamattu ohjasi aikanaan, "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa", " kuka ei tahdo työtä tehdä ei hänen syömänkään pidä" Maalla meidän lapset laitettiin paitsi hoitamaan pienempiä, myös osallistumaan kukin kykynsä mukaan kodin töihin, koska oli pakko.
Suomessahan mässytetään, kuinka ei saa ostaa farkkuja ja muista vetimiä maista jossa käytetään lapsityövoimaa ja itse olemme juuri tuosta alhosta nousseet. Mitä kaksinaismoralismia, farkkutehtaissa lapset altistuvat kaikille myrkyllisille kemikaaleille ja täällä ostetaan edullisia muotfarkkuja kilvan. Moniaa maissa lapset ovat kaivoksissa, paimentavat karjaa ja sisaruksiaan joita on paljon kun isillä jopa viisi vaimoa. Lapset, etenkään tytöt eivät kouluun ehdi vaan naitetaan silvottuina lapsina korkeimpaan hintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Ikinä en päässyt lääkäriin - vasta yläasteiässä kaveri opetti käymään terveyskeskuksessa, kun oli selvää, että tarvitsen lääkettä! Monet keuhkoputkentulehdukset ym. ihan itse hoidettu. Meillä äiti oli paljon pahempi, hän ei narsistina sietänyt, että sain esimerkiksi isältä tai muilta läheisiltä huomiota ja vähätteli oloani eikä eläessään osoittanut minkäänlaista huolta voinnistani. Ei edes tilanteissa, joissa olisi pitänyt. Edelleen jos olen kipeä ja en pysty toimimaan normaalisti niin minusta tuntuu kuin kerjäisin huomiota tai teeskentelisin. Olen kuitenkin aina ajatellut, että tämä on oman perheeni erikoisuus, sillä perheemme elo oli muutenkin niin outoa. Nyt kuitenkin alkoi mietityttämään, että onko tämä myös osa suomalaisuutta.
Tämä myös laittaa yhden ystäväni toiminnan uuteen valoon. He ulkoilevat satoi tai paistoi, terveinä tai ei-terveinä. Olen aina ihmetellyt, että miten heillä ei tule koskaan kuumetta/kuume kestä kauaa, mutta nyt tajusin että todennäköisesti ulkoilevat myös kuumeessa. Oksennustaudissakin ovat menneet ulkoilemaan samana päivänä ja olen ajatellut, että kai he sitten sairastavat sen todella lievänä. Kaverini ei ole koskaan antanut lapsilleen esim. särkylääkettä ja olen ajatellut, että ovat vain poikkeuksellisen terveitä lapsia sitten ja kaveri ihan pienestä halua lääkitä. Nyt kuitenkin ymmärrän, että kaveri on varmaan ihan samaa kokenut kuin minä itsekin lapsena, hän ei vaan sitä ole käsitellyt ja toistaa samaa ilman huutoa ja häpäisyä. Tämän kaverin olen nähnyt myös suuttuvan lapselleen kun hän on ollut kömpelö tai ihan vaan lapsi eikä pikkuaikuinen. Kyseiselle kaverille on aina ollut todella tärkeää, että hänen lapsi oppii taidot ennen muita lapsia ja nyt jotenkin näen hänet enemmän sukupolvi trauman osana kuin vain hieman erikoisena tapauksena.
Mun kaveri on ihan päinvastainen, eli hän antoi jo ihan pienelle vauvalle kuumelääkettä suppona monta kertaa viikossa jos lapsi ei lopettanut itkua heti kun vaippa oli vaihdettu ja syötetty. Vanhempana jatkui sama. Lapsi ei myöskään saanut tehdä sitä tai tätä koska loukkaantumisen riski oli niin iso. Jokainen pieni naarmu oli itkun, koulupoissaolon, ja herkkukarkkipäivän paikka kun lapsella on varmaan niiiin paha mieli.
Meillä on aina ollut tyylinä että lääkettä otetaan kuumeeseen sitten kun tiedetään mikä tauti on kyseessä, tai jos kuume on diagnoosia tietämättä korkea.
Tuo kaverini siirtlei kerran lapsensa kuumetta ja omaansa myös lääkkeillä niin kauan että tila meni pahaksi, kun ei tiennyt mikä tauti oli. LApsellaan oli keuhkokuume, ja itsellään lopulta verenmyrkytys.
Kumpikaan ääripää ei ole hyvä. Ääripääkasvatus johtaa väistämättä ihmisen kehityksen vinoutumiseen. Sitten nuorina aikuisina ahdistutaan ja masennutaan, eikä tiedetä miksi. Todellisuudessa on kyse irtaantumisesta lapsuudenperheen elämäntyylistä ja -asenteesta löytääkseen todellisen itsensä, eli pyrkimys korjata kasvatuksen aiheuttama vinouma. Ne, jotka eivät sitä tee, jäävät persoonallisuushäiriöisiksi tai hoitavat vaikeuksia päihteillä.
Vähätellyt lapset kasvavat aikuisiksi, jotka uskovat olevansa huonompia kuin muut ja heillä on luottamusongelmia muiden suhteen. Huono itsetunto, sulkeutuneisuus/suojamuurit ja alisuoriutuminen ovat avainsanoja. Paapotut lapset tulevat pelokkaiksi ja aroiksi, ja löytävät vikoja muista ihmisistä tai heittäytyvät muiden "hoivattaviksi", kun aikuisen elämä on liian hankalaa. Avainsanoja ovat yrittämisen puute, lapsellisuus ja pelokkuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helkutti miten sadistinen maa. Ei siinä, itsekin olen saanut henkisen ja fyysisen väkivallan alaisen kasvatuksen (vm.-87), mutta kuvittelin sen olevan aika harvinaista nykypäivänä.
Olisi kiva tietää, vihaavatko vain suomalaiset lapsiaan vai onko sama meininki muualla maailmassa.
En usko että me olemme syhämettömiä ja raakoja, että vihaamme lapsiamme. Raamattu ohjasi aikanaan, "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa", " kuka ei tahdo työtä tehdä ei hänen syömänkään pidä" Maalla meidän lapset laitettiin paitsi hoitamaan pienempiä, myös osallistumaan kukin kykynsä mukaan kodin töihin, koska oli pakko.
Suomessahan mässytetään, kuinka ei saa ostaa farkkuja ja muista vetimiä maista jossa käytetään lapsityövoimaa ja itse olemme juuri tuosta alhosta nousseet. Mitä kaksinaismoralismia, farkkutehtaissa lapset altistuvat kaikille myrkyllisille kemikaaleille ja täällä ostetaan edullisia muotfarkkuja kilvan. Moniaa maissa lapset ovat kaivoksissa, paimentavat karjaa ja sisaruksiaan joita on paljon kun isillä jopa viisi vaimoa. Lapset, etenkään tytöt eivät kouluun ehdi vaan naitetaan silvottuina lapsina korkeimpaan hintaan.
Kasvatusohjeet, kuten "joka vitsaa säästää", eivät ole tarkoitettu oikeutukseksi huonoon vanhemmuuteen. Lapsi ei kärsi siitä, että oikeasti huonosti käytöksestä tulee johdonmukaisia rangaistuksia. Nykypäivänä ei ehkä vitsaa, vaan nykyaikaisempia rangaistuksia. Suomalaisten vanhempien ongelma on KILAHTELU. Ei noudateta yhtään minkäänlaista kasvatusoppia, vaan pyritään jotenkin selviämään lasten kanssa, ja raivotaan niille, kun vanhemman oma mitta tulee täyteen. Siinä ei ole kyse lapsen huonon käytöksen korjaamisesta, vaan epätasapainoisista, ilkeistä ja kamalista vanhemmista, joiden mielestä riittää, kunhan lapsella on ruokaa, vettä ja vaatteet. Kaikki ylimääräinen, eli lapsen henkisestä hyvinvoinnista ja kasvatuksesta huolehtiminen on näiden mielestä turhaa lepertelyä.
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten halveksutaan veloja ja muita lapsettomuuden valinneita. Ymmärtävätkö ihmiset, että silloin myös ehkä tiedostetaan omat traumat ja jätetään valitsematta omakohtainen kasvattamisen tie jos tiedetään sen olevan ylivoimaista? Esimerkiksi tässä ketjussa kerrottujen vanhempien ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä!
No jos vela kertoo että tällainen on taustalla, niin ymmärrän ihan täysin. Mutta monesti tuntuu ettei lapsettomuudelle ole muuta syytä kuin että "lapset on yäk.".
Mitä se sulle kuuluu, miksi joku ei halua lapsia?! Ja oletko oikeasti sitä mieltä että kuvaamasi syy ei olisi pätevä syy olla hankkimatta lapsia? Tai että siihen pitäisi ylipäätään olla jokin syy? Yritä edes vähän ajatella asiaa, niin tajuat. Ennemminkin pitäisi olla erityinen syy ja lupapassi, että lapsen saa hankkia. Suurin osa on täysin epäkelpoja vanhempia.
Lisääntyminen on niin perustavalaatuinen toiminto biologiselle olennolle, että kyllä minä jonkinlaista syytä aina haen sille että miksi joku siitä kieltäytyy, ihan mielenkiinnosta, vaikkei minulle kukaan olekaan selitystä velkaa. Syitä on hyviä ja huonoja ja jos se on "yäk", niin se kertoo henkilön äärimmäisen lapsellisesta maailmankuvasta tai siitä, että on itse jäänyt lapsen asteelle. Toisaalta, kuten sanoit niin ehkä tuollaisessa tapauksessa on tosiaan parempi että jättää lapset tekemättä. Siinä olet ihan oikeassa, että epäkelpoja vanhempia on ihan liikaa.
En lisäänny koska pelkään että lapsestani tulisi kaltaisesi kuspää :) Teitä on ihan riittämiin jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suututtu, mutta isä suhtautui tylysti. Äiti lähti aikaisemmin töihin, joten isä oli se jolle tuli kerrottua jos oli kipeänä. Jännitti, koska suhtautuminen oli "jaaha... no, jää sitten kotiin" tai "no et sinä nyt niin kipeältä vaikuta... Lähdet kouluun ja tulet kotiin sitten jos olo pahenee". Ja siinä missä kaverit sai istua vaikka tietokoneella ollessaan kipeinä, niin ei meillä. Muistan muutamankin kerran juuri isän sanoneen, kuinka jos jaksaa istua tietokoneella/soittamassa pianoa, niin sitten jaksaisi olla koulussakin.
Vielä näin aikuisiälläkin on tästä vähättelystä kokemusta. Olimme joitakin vuosia sitten isän ja silloisen avomieheni kanssa ulkomailla, kun viimeisenä aamuna aamupalan jälkeen tulin tosi huonovointiseksi. Makasin hotellihuoneen sängyssä ja valittelin että kylläpä oksettaa, niin sieltä se tympeä "vai niin" taas tuli.
Ette varmaan ylläty kun sanon, että silloin harvoin kun pitää saikulle jäädä, niin kyllä jännittää soittaa pomolle!
Ei nyt liity oikeaan sairastamiseen tämä, mutta miehen palselle jouduttiin kyllä sanoa että koulusta jos on pois, niin ei ole tv:lle, koneelle, tabletille, puhelimelle eikä pelikoneelle mitään asiaa. Sillä loppui yhden päivän maanantai"sairastamiset", milloin oli pää kipeä milloin maha, kun ei vain viitsinyt mennä kouluun.
Toki sitten kun on todistettavasti sairas, on saanut pelailla, mutta jotkut lapset ovat tällaisia että aina yrittävät vedättää. Silloin käy varmasti välillä myös niin että vaikka olisi oikeasti kipeä, jää kännykkä silti saamatta. Jokainen varmaan muistaa vanhan tarinan pojasta joka huusi sutta turhaan.
Ei tuollainen epäilyn ja rankaisun mentaliteetti ole tervettä.
Olkoot maanantait pois koulusta, jos siitä huolimatta menestyy.
Lapsi on ihan itse aiheuttanut sen toiminnallaan, joka on aiheutunut vanhempien omasta toiminnasta.
Sinä voit pitää lapsesi kotona leikkisairastamassa vaikka jok päivä koska se on mielestäsi tervettä, mutta moni muu on sitä mieltä ettei koulusta lintsata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten halveksutaan veloja ja muita lapsettomuuden valinneita. Ymmärtävätkö ihmiset, että silloin myös ehkä tiedostetaan omat traumat ja jätetään valitsematta omakohtainen kasvattamisen tie jos tiedetään sen olevan ylivoimaista? Esimerkiksi tässä ketjussa kerrottujen vanhempien ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä!
No jos vela kertoo että tällainen on taustalla, niin ymmärrän ihan täysin. Mutta monesti tuntuu ettei lapsettomuudelle ole muuta syytä kuin että "lapset on yäk.".
Mitä se sulle kuuluu, miksi joku ei halua lapsia?! Ja oletko oikeasti sitä mieltä että kuvaamasi syy ei olisi pätevä syy olla hankkimatta lapsia? Tai että siihen pitäisi ylipäätään olla jokin syy? Yritä edes vähän ajatella asiaa, niin tajuat. Ennemminkin pitäisi olla erityinen syy ja lupapassi, että lapsen saa hankkia. Suurin osa on täysin epäkelpoja vanhempia.
Lisääntyminen on niin perustavalaatuinen toiminto biologiselle olennolle, että kyllä minä jonkinlaista syytä aina haen sille että miksi joku siitä kieltäytyy, ihan mielenkiinnosta, vaikkei minulle kukaan olekaan selitystä velkaa. Syitä on hyviä ja huonoja ja jos se on "yäk", niin se kertoo henkilön äärimmäisen lapsellisesta maailmankuvasta tai siitä, että on itse jäänyt lapsen asteelle. Toisaalta, kuten sanoit niin ehkä tuollaisessa tapauksessa on tosiaan parempi että jättää lapset tekemättä. Siinä olet ihan oikeassa, että epäkelpoja vanhempia on ihan liikaa.
En lisäänny koska pelkään että lapsestani tulisi kaltaisesi kuspää :) Teitä on ihan riittämiin jo.
No ei, jos toisella on hyvä geenit voit huokaista helpotuksesta. Ei kannata alkaa shoppailemaan, koskaan ei voi olla varma mitä lapsi perii ja mistä kaukaa suvustaan. Siinä pitää vaan yrittää klaarata. Voi myös saada kultakimpaleen, lapsi on lahja.
Isääni vit..ti, kun kaaduin esiteininä laskettelurinteessä. Pilasin hänen laskuaan ja lomaansa, kun en oikein enää pystynyt laskettelemaan. Ei peitellyt ärtymystään edessäni, mutta kylläkin esitti muille matkaseurueen jäsenille, että olisi "ihan normaali empaattinen" isä. No eipä ollut. Ah, että tekee hyvää jälkeenpäin kertoa näistä ihan joka foorumilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jos piti esim. kuumeessa jäädä kotiin, niin äiti oli äkäinen ja toitotti, että "pleikkaria ei sitten pelata!".
Mitä väärää tässä nyt on? Meillä on myös pleikkari- ja puhelinkielto kun sairastetaan kotona. Silloin on tarkoitus levätä ja toipua, ei ha kata silmät punaisina pleikkaria aamusta iltaan. Jos on jalka paketissa, silloin käydään etäkoulua ja tehdään tehtäviä.
Olen joutunut oman pojan taluttamaan kouluun tällaisen pleikkariloman jälkeen. Ei ollut ollut kuumetta eikä mitään useaan päivään, mutta aina aamulla oli maha kipeä ettei voinut lähteä kouluun, ja jäi pelaamaan pleikkaa. Vein sitten kädestä pitäen koulun pihalle mahakipuineen ja sinne jäi, ei ollut maha enää kipeä. Sen jälkeen ei ole saanut pelailla sairaana eikä "sairaana".
Pleikkarin pelaaminen ei ole niin rasittavaa toimintaa, että se vaikuttaisi toipumiseen. Aina on parempi jos on jotain piristävää tekemistä ajankuluksi. Se on sitten eri asia, jos lapsi alkaa teeskennellä jotta saisi jatkaa "lomailua", sellaista ei meillä ole ilmennyt.
Tuskinpa moni aikuinenkaan sairastaa niin, ettei lue tai katso telkkaria tai tee yhtään mitään, miksi lastenkaan siis pitäisi?
No siitä esittämisestähän tuossakin oli kyse, vai osaatko juurikaan lukea?
Sairastamisen ei ole tarkoitus olla niin mukavaa ett äsitä tekee mieli jatkaa. Jos on voimia pelailla ympäripyöreää päivää, ei oikeastaan ole niin sairaskaan ettei voisi kouluun mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tuli mieleeni... Kärsin matkapahoinoinnista autossa, joka olisi ollut vältettävissä mikäli olisin saanut matkustaa etupenkillä. Tämä kuitenkin oli jostain syystä täysin mahdotonta, vaan lasten piti istua takana, jos oli aikuisia kyydissä. Jokin ihmeellinen arvovaltajuttu, jota en vieläkään oikein ymmärrä.
Myöskin jos oli 1 aikuinen ja loput lapsia, niin vanhin lapsi pääsi eteen, vaikka nuoremmalla lapsella olisi ollut pahoinvointia takana matkustettaessa.
Yritin sitten sanoa erään kerran 150km päähän ajaessamme, vanhempien ystävän ollessa vänkärin paikalla että minulla on nyt ihan oikeasti todella paha olla, että oksennan kohta. Mitä sanoi isä joka ajoi autoamme? Yritä nyt jaksaa vielä vähän matkaa (eli noin puoli tuntia). Kuka oikeasti pystyy pienenä lapsena pidättämään oksennustaan kun on sullottuna takapenkille misät ei näe eteensä kun aikuisen kaveri istuu siinä? Oksensisn siten tämän kaverin niskaan.
Itse asiassa tästä ei kuitenkaan jostain syystä oltu minulle vihaisia. Mutta tuli vain mieleen tuosta, että pakkoko niität lapsia on kituuttaa siellä pahoinvoivana takana kun voisi vain siirtää sen lapsen eteen istumaan, Muistan voineeni pahoin monesti jo pari päivää ennen pitkää automatkaa. Ja saatoin voida huonosti kauan sen jälkeenkin. Eli vikl reissut olivat minulta pilalla huonovointisuuden takia joka ikinen kerta.
Piti vähän aikaa miettiä, olinko jo kirjoittanut tänne. Minulle kävi nimittäin täysin sama juttu, että oksensin perhetutun niskaan kun isä ei suostunut pysähtymään. Kärsin myös matkapahoinvoinnista ja isä vielä poltti tupakkaa autossa. Avasi sentään ikkunan ja kysyi, tuleeko savu sinne taakse. Kerran erehdyin sanomaan joo, niin isä raivostui ja huusi että ei voi tulla sinne kun ikkuna on auki. En sitten uskaltanut sanoa sen jälkeen ikinä joo. Kunhan kyseli lämpimikseen. Nykyään väittää, ettei ikinä polttanut autossa kun siellä oli lapsia. Ei ole ainoa juttu jonka on myöhemmin kääntänyt täysin päinvastoin ja kaasuvalottaa minkä ehtii.
Olen antanut itseni ymmärtää näin usein aisasta siellä täällä puhuneena, ettei ole ollenkaan epätavallista käytöstä tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tuli mieleeni... Kärsin matkapahoinoinnista autossa, joka olisi ollut vältettävissä mikäli olisin saanut matkustaa etupenkillä. Tämä kuitenkin oli jostain syystä täysin mahdotonta, vaan lasten piti istua takana, jos oli aikuisia kyydissä. Jokin ihmeellinen arvovaltajuttu, jota en vieläkään oikein ymmärrä.
Myöskin jos oli 1 aikuinen ja loput lapsia, niin vanhin lapsi pääsi eteen, vaikka nuoremmalla lapsella olisi ollut pahoinvointia takana matkustettaessa.
Yritin sitten sanoa erään kerran 150km päähän ajaessamme, vanhempien ystävän ollessa vänkärin paikalla että minulla on nyt ihan oikeasti todella paha olla, että oksennan kohta. Mitä sanoi isä joka ajoi autoamme? Yritä nyt jaksaa vielä vähän matkaa (eli noin puoli tuntia). Kuka oikeasti pystyy pienenä lapsena pidättämään oksennustaan kun on sullottuna takapenkille misät ei näe eteensä kun aikuisen kaveri istuu siinä? Oksensisn siten tämän kaverin niskaan.
Itse asiassa tästä ei kuitenkaan jostain syystä oltu minulle vihaisia. Mutta tuli vain mieleen tuosta, että pakkoko niität lapsia on kituuttaa siellä pahoinvoivana takana kun voisi vain siirtää sen lapsen eteen istumaan, Muistan voineeni pahoin monesti jo pari päivää ennen pitkää automatkaa. Ja saatoin voida huonosti kauan sen jälkeenkin. Eli vikl reissut olivat minulta pilalla huonovointisuuden takia joka ikinen kerta.
Piti vähän aikaa miettiä, olinko jo kirjoittanut tänne. Minulle kävi nimittäin täysin sama juttu, että oksensin perhetutun niskaan kun isä ei suostunut pysähtymään. Kärsin myös matkapahoinvoinnista ja isä vielä poltti tupakkaa autossa. Avasi sentään ikkunan ja kysyi, tuleeko savu sinne taakse. Kerran erehdyin sanomaan joo, niin isä raivostui ja huusi että ei voi tulla sinne kun ikkuna on auki. En sitten uskaltanut sanoa sen jälkeen ikinä joo. Kunhan kyseli lämpimikseen. Nykyään väittää, ettei ikinä polttanut autossa kun siellä oli lapsia. Ei ole ainoa juttu jonka on myöhemmin kääntänyt täysin päinvastoin ja kaasuvalottaa minkä ehtii.
Äläs nyt, mun lapsen isä väittää että hän ei ole koskaan polttanut kun lapset ovat kyydissä vaikka minä olen ITSE nähnyt hänen niin tekevän, sekä MEIDÄN YHTEINEN LAPSEMME on kertonut isän polttaneen autossa lapset kyydissään. Naurattaisi jos ei itkettäisi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Isäpuolen seinällä roikkui metallinen tai joku vastaava johdonpätkä. Muistan kun kaaduin pyörällä 6-7-vuotiaana ja leikkimökissä paniikissa painoin haavaa nuken mekolla että verenvuoto lakkaisi. Sen jälkeen lainasin salaa äidin meikkivoidetta ja puuteria peittääkseni haavan olemassaolon. Toisen kerran minun käskettiin kuvata serkun syntymäpäiväjuhlat ja pudotin vahingossa videokameran joka meni rikki. Olin toisella luokalla ja asuimme ranskassa. En osannut kunnolla kieltä. Yritin kertoa terveydenhoitajalle mitä kävi muttei hän ymmärtänyt tai ainakaan tehnyt asialle mitään.
Yritit kertoa terveydenhoitajalle että tiputit videokameran? Vai hä? Kysyn koska olen pahasti lukivaikeuksinen enkä ymmärrä tuota kirjoitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täällä ihmiskohtaloita. Ihan helvetissä ovat jotkut lapsuutensa viettäneet. Ei ole ihme että suomessa on vaikka mitä ongelmia. P...le oli pitänyt antaa näille juoppo/hullu/itsekeskeisille vanhemmille pesäpallomailaa että oppivat ihmisten tavoille. Onneksi sain kokea normaalin lapsuuden eikä vanhemmat riehuneet ja syyllistäneet jos vaikka sairastui.
Itse miettisin sitä millainen lapsuus noilla vanhemmilla mahtoi olla ja mikä yhteinen tekijä.
Luterilailuus ehkä uskontona mutta mitä muuta?Sota. Miehet vaurioituivat siellä Lasten kurittaminen, alistaminen ja nöyryyttäminen oli vanhemmilta aivan normaalia käytöstä. Kasvatukseksi naamioitu väkivalta siirtyi kritiikittömästi sukupolvelta toiselle.
Naiset on olleet ja ovat aivan uupuneita. Kannatelleet miehiä, tätä maata ja toisiaan läpi vuosikymmenten, tehneet kaiken. Ottaneet pilaa vastaan sukupuolestaan ja hävenneet kaikkea. Kärsineet hormoniongelmista, hoitamattomista aborteista, mielenterveysongelmista ja vaihdevuosista. Kärsineet.
Ei ole ollut helppoa. Se suuttuminen lapsen sairastelusta on väärin, mutta se on myös osoitus siitä miten pienikin poikkeava tuuli on kaatanut koko veneen eli äidin tasapainon.
Itse huomasin edesmenneessä isässäni mahdottomasti hellyyttä lapsenlapsia, minun lastani kohtaan aina ja viimeisinä vuosinaan erityisen hellä kaikille. Moitti jopa yhtä sirartani ja minua, ettei lapsiin saa koskea, pitää puhua. Minun isäni, joka hakkasi minua kun olin vielä lapsi en sitä voinut oikein käsittää. On vaatinut paljon aikaa, paljon työtä ja terapiaakin, että voin sanoa nyt kuinka hyvä se meidän isä kuitenkin oli. Kaikesta huolimatta hyvä isä, samoin tietysti äitikin. Kaikki sisäreni eivät ole samaa mieltä, vielä.
Vierailija kirjoitti:
Ei raivottu, mutta huokailtiin ja syyteltiin. Esim. mulla oli 4-vuotiaana kurkku kipeä ja äiti oli varma että se johtui siitä, että olin ulkona ollessa pureskellut "koirankakkakeppejä". 😅 Ei millään uskonut etten ollut. Kurkkukipuun on lukemattomia eri syitä, eikä sairastuminen ole lapsen omaa syytä.
No ei neljävuotiaan ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jos piti esim. kuumeessa jäädä kotiin, niin äiti oli äkäinen ja toitotti, että "pleikkaria ei sitten pelata!".
Mitä väärää tässä nyt on? Meillä on myös pleikkari- ja puhelinkielto kun sairastetaan kotona. Silloin on tarkoitus levätä ja toipua, ei ha kata silmät punaisina pleikkaria aamusta iltaan. Jos on jalka paketissa, silloin käydään etäkoulua ja tehdään tehtäviä.
Olen joutunut oman pojan taluttamaan kouluun tällaisen pleikkariloman jälkeen. Ei ollut ollut kuumetta eikä mitään useaan päivään, mutta aina aamulla oli maha kipeä ettei voinut lähteä kouluun, ja jäi pelaamaan pleikkaa. Vein sitten kädestä pitäen koulun pihalle mahakipuineen ja sinne jäi, ei ollut maha enää kipeä. Sen jälkeen ei ole saanut pelailla sairaana eikä "sairaana".
Pleikkarin pelaaminen ei ole niin rasittavaa toimintaa, että se vaikuttaisi toipumiseen. Aina on parempi jos on jotain piristävää tekemistä ajankuluksi. Se on sitten eri asia, jos lapsi alkaa teeskennellä jotta saisi jatkaa "lomailua", sellaista ei meillä ole ilmennyt.
Tuskinpa moni aikuinenkaan sairastaa niin, ettei lue tai katso telkkaria tai tee yhtään mitään, miksi lastenkaan siis pitäisi?
No siitä esittämisestähän tuossakin oli kyse, vai osaatko juurikaan lukea?
Sairastamisen ei ole tarkoitus olla niin mukavaa ett äsitä tekee mieli jatkaa. Jos on voimia pelailla ympäripyöreää päivää, ei oikeastaan ole niin sairaskaan ettei voisi kouluun mennä.
Sairastaminen ei ole kenestäkään mukavaa, ja nimenomaan sen takiaa siitä on tehtävä niin vähän epämukavaa kuin mahdollista.
Itse kirjoitin tuolla ketjun alussa (viestissä 24) omasta kasvatuksestani, jossa uskottiin lapsen itkettämiseen ja nöyryyttämiseen, mutta jossa oli valopilkkuina se, että aina kun sairastuin, sain paitsi tehdä mitä halusin, sain lisäksi tehdä jopa asioita jotka oli normaalisti kiellettyjä. Auta armias jos olisi vielä pitänyt kestää tätä vanhempieni muulloin voimassa ollutta "osaatko juurikaan lukea" -mentaliteettia sairaanakin.
Tulee mieleen se yksi Monty Pythonin sketsi, jossa armeijan kersantti raivoaa naama punaisena, kun valkoisiin siteisiin ja kipseihin peittyneet ja kainalosauvojen varassa keikkuvat potilaat eivät selviä jostain estejuoksusta tms. Vai on sääriluu murtunut, täällä ei mitään sääriluunsamurtajia hyvällä katsota!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi kuukautiset 11-vuotiaana. Luulin aina, että olin "epänormaali" ja mun kuukautiset olisi jotenkin tosi runsaat.
Oikeasti ei edes ollut, vaan äiti ei edes ostanut mulle omia siteitä. Käski vaan käyttää kaapista niitä, mitä hän itsekin käytti. Eli jotain tosi ohuita ja huonoja... Yösiteitä ei ollut ollenkaan. Eikä muutenkaan koskaan tarpeeksi niitä ohuitakaan. Niitä ohkasia luiruja en sitten uskaltanut edes ottaa tarpeeksi tarpeeseeni, vaan vaihdoin uuteen vasta, kun oli ihan pakko :(
Öisin sitten tuli "ylivuotoja" ja äiti oli niistä vihainen, kun tuli pyykkiä! Vei mut kerran lääkäriinkin, kun olen niin "epänormaali". Lääkäri käski antaa ibuprofeenia, koska se vähentää tutkitusti n. 30% vuotoa. Ikinä en mitään Buranaa saanut...
Opin tekemään yöksi itelleni vessapapereista vaipat ja viemään aamuisin paperit reppuun rullattuina ulkoroskiksiin kouluun mennessä. Koska sitä paperimäärää ei uskaltanut kerralla vetää vessasta alas. Eikä vessaan hommattu ikinä edes roskista mua varten...
Omille muutettua ostin monta pakkausta yösiteitä, kunnollisia siivellisiä siteitä ja jättipakkauksen Buranaa. Sekä hienon mattamustan poljinroskiksen.
Ihan sama kokemus, oli kyllä kurjaa yrittää selvitä 11-vuotiasna kuukautisten kanssa ilman tukea, neuvoja ja etenkin ilman kunnon siteitä.
Isälleni kuukautisteni alkaminen oli jotain käsittämättömän inhottavaa. Mihinkään roskikseen ei olisi saanut laittaa siteitä, ei mihinkään, aina oli huutamassa kun 'täälläkin on näitä rättejä haisemassa'. Sitten piilottelin siteitä vessapaperiin käärittyinä ja siitäkin tuli huutoa kun tuhlaan vessapaperia.
Samoin ylivuodoista huudettiin, pyykin määrästä huudettiin, pesulla käymisestä huudettiin.
Mistään kuukautiskivuista en edes uskaltanut puhua.
Omat tyttäreni saavat Buranaa tarvittaessa, on roskikset vessoissa, vessojen kaapeissa on aina valikoima Always-siteitä vuodon eri vaiheisiin, löytyy tamponit ja pikkuhousun suojat, tahranpoisto-aine löytyy pyykkikoneen vierestä, eikä kuukautisia tarvitse sen enempää kommentoida.
Paitsi jos tyttäret itse kommentoivat ja haluavat jotain asiasta puhua, silloin olen herkällä korvalla, asiaan etsitään ratkaisu, joskus riittää myötätuntoiset sanat, kaupasta tuotu suosikkisuklaa, joskus on tilattu aikaa terkkariin tai gynelle.
Äitini muuten kerran suuttui minulle, kun annoin tyttärelle Buranaa kuukautiskipuun. Ei ole kuulemma ennenkään tablettia otettu naisten vaivaan ja koukkuunhan siihen vielä jää, nuori ihminen. Voi elämä.Kommentoin viimeistä kappaletta.
Mitä hoidatte ibuprofeenilla? Nimittäin alkuperäisessä lainauksessa mainitun lääkärin väite överi. Hän kenties hoiti potilaan holhoojan pettymystä ("vika lapsessa, toimintani oikeutettua, enkä muutu!" ? ) vähemmän huonolla vaihtoehdolla. Joka tapauksessa, ko. holhoojan lapsenlapset nyt ironisesti elävät ehkä lääkkeitä ylisyömällä - syömällä niitä mainitun potilaan "puolesta!" Sukupolvien välistä äärimmäisyydestä toiseen menemistä... kaikki ääripäät ovat vaarallisia.
Sinun äitisi mielipiteessä on itua. Normaalia vuotoa ei pidä patologisoida (kuten edellä mainittu holhooja omalla tavallaan teki?) Ibuprofeenin säännöllinen runsas käyttö on riski munuaisten terveydelle jne. Kivusta ei tarvitse kärsiä kun lääkkeitäkin on, mutta täytyy muistaa, että lääkitys ON aina myös riski ja hinta voi näkyä vasta vuosien päästä... Lääkitys on KOMPROMISSI. Täsmälääkkeitä ei ole. Pitkäaikaisvaikutuksia jokaisessa kehossa ei voi etukäteen tietää. On siis hyvä pidättäytyä ylihoitamisesta, hoitamasta omia menneitä kärsimyksiä tyttärissä. Voit vain rajallisesti näyttää, että sinä hoidat asian paremmin. Jos liioittelet, toteutat vain äitisi huonoutta uudessa muodossa. Ja teet sen muiden ihmisten terveydellä. Varo, mitä kaikkea äitisuhteesi pohjalta teet koska siinä voi huomaamattomasti, hyvää tarkoittaen, mennä liian pitkälle.
Olen lukenut tästä, kuinka myöskään lasten kipua ei tule vähätellä. Usein se aikuinen ottaa lääkkeen vaivoihinsa mutta lapsille tarjotaan joko liian pientä lääkitystä tai ei ollenkaan, jolloin se kipu saattaa kroonistua ja kudoksiin tulee vaurioita. Lääketieteen Professori kehoitti antamaan sen suurimman sallitun lääkemäärän, jotta kipu ei pitkittyisi turhaan.
Tämä. Mä laitan miehenikin lapset aina (huom, tarvittaessa) kaksoiskuurille, eli sekä ibuprofeiini että parasetamoli yhdessä kivun minimoimiseksi. Omia kuukautisiani hoidettiin niin että sain puolikkaan buranan jos olin oikein kipeä. Vasta kun tajusin itse alkaa aikuisena syömään kahta eri lääkettä päällekäin sain kivut hallintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jos piti esim. kuumeessa jäädä kotiin, niin äiti oli äkäinen ja toitotti, että "pleikkaria ei sitten pelata!".
Mitä väärää tässä nyt on? Meillä on myös pleikkari- ja puhelinkielto kun sairastetaan kotona. Silloin on tarkoitus levätä ja toipua, ei ha kata silmät punaisina pleikkaria aamusta iltaan. Jos on jalka paketissa, silloin käydään etäkoulua ja tehdään tehtäviä.
Olen joutunut oman pojan taluttamaan kouluun tällaisen pleikkariloman jälkeen. Ei ollut ollut kuumetta eikä mitään useaan päivään, mutta aina aamulla oli maha kipeä ettei voinut lähteä kouluun, ja jäi pelaamaan pleikkaa. Vein sitten kädestä pitäen koulun pihalle mahakipuineen ja sinne jäi, ei ollut maha enää kipeä. Sen jälkeen ei ole saanut pelailla sairaana eikä "sairaana".
Pleikkarin pelaaminen ei ole niin rasittavaa toimintaa, että se vaikuttaisi toipumiseen. Aina on parempi jos on jotain piristävää tekemistä ajankuluksi. Se on sitten eri asia, jos lapsi alkaa teeskennellä jotta saisi jatkaa "lomailua", sellaista ei meillä ole ilmennyt.
Tuskinpa moni aikuinenkaan sairastaa niin, ettei lue tai katso telkkaria tai tee yhtään mitään, miksi lastenkaan siis pitäisi?
No siitä esittämisestähän tuossakin oli kyse, vai osaatko juurikaan lukea?
Sairastamisen ei ole tarkoitus olla niin mukavaa ett äsitä tekee mieli jatkaa. Jos on voimia pelailla ympäripyöreää päivää, ei oikeastaan ole niin sairaskaan ettei voisi kouluun mennä.
Sairastaminen ei ole kenestäkään mukavaa, ja nimenomaan sen takiaa siitä on tehtävä niin vähän epämukavaa kuin mahdollista.
Itse kirjoitin tuolla ketjun alussa (viestissä 24) omasta kasvatuksestani, jossa uskottiin lapsen itkettämiseen ja nöyryyttämiseen, mutta jossa oli valopilkkuina se, että aina kun sairastuin, sain paitsi tehdä mitä halusin, sain lisäksi tehdä jopa asioita jotka oli normaalisti kiellettyjä. Auta armias jos olisi vielä pitänyt kestää tätä vanhempieni muulloin voimassa ollutta "osaatko juurikaan lukea" -mentaliteettia sairaanakin.
Tulee mieleen se yksi Monty Pythonin sketsi, jossa armeijan kersantti raivoaa naama punaisena, kun valkoisiin siteisiin ja kipseihin peittyneet ja kainalosauvojen varassa keikkuvat potilaat eivät selviä jostain estejuoksusta tms. Vai on sääriluu murtunut, täällä ei mitään sääriluunsamurtajia hyvällä katsota!
Niin eli et oikein osaa. Asia selvä.
Kiukkuisena muistan satuttaneeni itseni usein lapsena kaatuessani esim pyöröllä tai pudonneeni jostain ja äitini lohdutus oli että kaahaa/keiku enemmän. Ihme sanonta.
Vanhempana ajoin liukkailla auton metsään. Kylkuluitani murtui mutten uskaltanut mitenkään mainita niistä äidille. Kärsin itsekseni kivut ja paranihan ne murtumat itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuisena muistan satuttaneeni itseni usein lapsena kaatuessani esim pyöröllä tai pudonneeni jostain ja äitini lohdutus oli että kaahaa/keiku enemmän. Ihme sanonta.
Vanhempana ajoin liukkailla auton metsään. Kylkuluitani murtui mutten uskaltanut mitenkään mainita niistä äidille. Kärsin itsekseni kivut ja paranihan ne murtumat itsestään.
Ei, ei kai sentään vielä vanhempana satutit itseäsi todella pahasti, etk¨ä uskaltanut mainita äidille, entä isälle.
Voi ei, tulee mieleen taas lapsuus. Ajelin meidän ainoalla pyörällä reppaasti mäkeä alas, kyllä me jookainen tiedettiin että siitä pirlaisesta irtoaa aina ketju. Niin minullakin, ketju irtosi ja liiskasin mäkeä alas polvi soratietä viistäen. Onnuin kotiin vintille haavojani nuolemaan, kertomatta vanhemmille vannotin pikkusiskojanikin ettei saa kertoa. Polvi oli tosi paha, aina kun kumarruin haavat aukesivat. Jossakin vaiheessa onneksi parani, ilman hoivaa lääkeitä ja hoitoa, mutta vieläkin näkyy arvet polvessa.
Hämmentyneenä luen näitä juttuja. Itse kasvoin aika erikoisessa perheessä, jossa oli kaikenlaista riitaa ja häiriintyneisyyttä ja epävakautta. Kuitenkin sairastamiseen suhtauduttiin hyvin myötätuntoisesti.
Molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa, kun olin kipeä. Kaikki ruokatoiveet toteutettiin, sain haluamani kirjat ja sarjakuvat sun muut aina kipeänä. Äiti antoi jopa sellaisen vellikellon, jolla sai hälyttää, jos tarvitsi jotain. Isä käytti lääkärissä ja haki apteekista lääkkeet. Ihan kuin se lapsen sairastaminen olisi tuonut ryhtiä ja rakennetta heidän muuten kaoottiseen arkeensa. Vanhemmat ilmoittivat kouluun sairastamisesta. Ei tarvinnut murehtia mistään. Tunsin olevani todella hemmoteltu ja turvassa kipeänä, en muulloin.
Yhden kerran isäni epäili minun olevan vain humalassa ja oli ilkeä ja ivallinen. Tämä tapahtui varhaisessa teini-iässä, kun tulin jo alkuillasta kotiin uudenvuodenaattona huonovointisena. En todellakaan ollut siinä vaiheessa elämääni viinaan koskenut vielä, olin vain sairastunut oksennustautiin. Olin isälle todella vihainen ja loukkaantunut ja niin oli onneksi äitinikin, joka ymmärsi minun olevan oikeasti kipeänä.
Muuten on tosi surullista lukea, miten niin moni on joutunut syyllistetyksi sairastamisestaan.
Todella julmaa ja k*sipäistä. Itse sain kun tyyliin varastin kaupasta jo toisen kerran, tai vaaransin oman henkeni tyhmyydelläni. Mutta tämä on jollain täysin eri vääryysasteikolla.