Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ajattelet aikuisesta miehestä joka esim. työssä on ihan normisosiaalinen, mutta harrastaa yksinään patikkaretkiä, matkustelua yms?
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdemateriaalia. Siis mikäli itse on parisuhdeihminen.
Haluaisit siis pilata sen harrastuksen tunkemalla mukaan?
No minä patikoin yksin, kun ei ole löytynyt kaveria seuraksi. Varmasti mukavampaa patikoida hyvässä seurassa.
Miks mun pitäis ajatella jostain tuntemattomasta ihmisestä yhtään mitään?
Olipa typerä ap taas
Ahdistava. Ihminen, joka liikkuu tuolla tavalla yksin, ei yleensä pidä minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen, että ihan tervehenkinen ihminen. Huonomminkin voisi rahansa ja aikansa käyttää. Toki matkustelussa olisi hyvä miettiä ilmastoa ja sitä miten ja minne matkustaa.
Kuulostaa aika paljon mieheltäni ennen avioliittoamme. Avioliitossa ollaan menty erikseen, yhdessä ja perheenä lasten kanssa. Nyt hiihdetään, vaelletaan ja pyöräillään vuodenajasta riippuen. Juuri hankittiin liukulumisuksetkin (ehkä tulee uusi harrastus niistä). Lastenlasten kasvaessa toivotaan saavan heistä seuraa näille reissuille; ovat jo pienimuotoisesti olleetkin mukana. Muutto pääkaupunkiseudulta pois viime vuonna on saanut sekä liiton että nämä harrastukset kukoistamaan (jälkimmäisiin on enemmän hiljaisuutta, luontoa ja lunta).
Varmaan introvertti, jolla työelämä täyttää sosiaalisen sietokyvyn ja harrastaa siksi yksin. Kuulostaa ihan hyvältä mieheltä. Itsekin introverttinä arvostan sitä, että saan omaa aikaa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tää nykyajan trendi on, et ihmistä ruoditaan jatkuvasti harrastusten perusteella? Wtf?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai mi7tä pitäisi ajatella kun itse olen ihan samanlainen? En ole vaan löytänyt kaveriksi ketään noille patikoille kuin todella harvakseltaan. Sitten tutustuin yhteen patikoijamieheen kerran yllättäen ja elättelin toiveita että yhteistä polkua lähdettäisiin tallailemaan mutta eipä hän halunnut vaan jatkoi omiaan.
En mä voi muita pakottaa elämäntapaani niin enkö siis sinusta saisi mennä soolopatikoille vai mikä tässä oli pointtina?
No mikä muuten on etiketti tän suhteen? Olen itse ainakin ollut hyvin varovainen, ettei vaan tulisi epämukava olo. Tarkoitan, että en ole jäänyt normaalia smalltalkia enempää jutustelemaan tai tekemään asiaa, vaikka olisikin ollut kiinnostava yksinkulkijanainen jossain taukopaikalla tms. Vaikka juuri tuollaisesta paikastahan sen samanhenkisen kaverin saattaisi löytää.
t. mies
Me tutustuttiin aiheen keskustelupalstalla ja tavattiinkin sitten kyllä patikan merkeissä muutamasti. Nainen voi kokea pelottavaksi jos olette jossain pitkospuiden takana ja alat siellä yrittämään jotain niin ehkei kannata ihan niin ainakaan. Huhuile perään paikallisessa patikkayhteisössä tms mieluummin?
Itse olen kanssa sellainen patikoiva ja sosiaalinen "eräjorma". Minä aloitin small talk keskustelun, ja huom. Englannin kielellä. Nyt sitä keskustelua on jo jatkunut 1,5 vuotta ja hyvinkin aktiivisesti, ja patikointi tapahtuu nykyään kahdestaan.
Eihän se ole muuta kuin keskustelun aloittamisen kynnyksestä kiinni, ja jos ne jutut ja henkilökemiat kohtaa niin kyllä se etenee siitä melko automaattisesti.
Enhän minäkään olisi voinut koskaan edes kuvitella tilannetta että kenenkään parisuhde voi saada ensistartin jossain patikkaretkellä ja eväiden syömisen yhteydessä, saati ulkomaalaisen kanssa. Ja että sellainen muka tapahtuisi omalla kohdalla. Ei ikinä, mutta toisin kävi.
Jäätiin keskustelemaan varmaan kahdeksi tunniksi. Juttelun lopuksi vaihdettiin puhelinnumerot,. Läheteltiin ensin muutamat Whatsapp viestit ja ihan kuulumisen kysymisillä. Sitten yhteydenpito jatkui päivittäisillä puheluilla, ja niistä siirryttiin vähitellen jo seuraavien yhteisten retkien ja lomien suunnitteluun. Ja niitä on nyt tehty jo useita.
Ja ihan kuin huomaamattaan ne suunnitelmat onkin muuttuneet jo ihan yhteisen elämän suunnitteluksi.Avatkaa suuta ja opetellaan sitä kommunikointia ihmisten kanssa. Metsässä, tai ihan missä hyvänsä.
On ihanaa, kun löytää samanhenkisen kumppanin. Meillä lähti aikanaan ihan lapasesta ja asutaan nykyään kesäkuukaudet autossa siellä jossain. Kaverin kanssa ei kumpikaan enää näille reissuille lähtisi, max viikon jaksaa muita ihmisiä, puolisoa näköjään loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne häntä eikä ole tapanani miettiä mitään ihmisestä jota en tunne.
Mun mielestä kuulostaa surulliselta, jos sosiaalinen elämä näkyy vain työssä ja aina patikoidaan ja matkustetaan yksin.
Kannattaisi harkita harrastuksiin myös sosiaalisia ryhmälajeja. Tosin ne olisi pitänyt tietysti aloittaa jo lapsena. Vaikea päästä joukkuelajien mukaan aikuisena. Tietysti jokin höntsäsähly voisi toimia.
Miten ajattelit parisuhteen toimivan? Minun mieheni on luonteeltaan vähän tuollainen yksinäinen ratsastaj myös ja alussa hän oli yllättynyt (varmaan aidosti), että mun kaveripiirissä tehdän juttuja välillä pelkästään naisporukalla ja hän ei voi tulla mukaan. Eli illanviettoa, bändikeikkaa, reissuja ulkomaille.
Mielestäni erityisesti poikalapsille joukkuelajit tärkeitä, jottei syrjäydy, koska miehet tekee asioita porukassa. Naisten on helpompi ylläpitää sosiaalisia suhteita ilman joukkuelajitaustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen että hän on varmaan itsenäinen, aloitekykyinen ja aktiivinen tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kuulostaa surulliselta, jos sosiaalinen elämä näkyy vain työssä ja aina patikoidaan ja matkustetaan yksin.
Kannattaisi harkita harrastuksiin myös sosiaalisia ryhmälajeja. Tosin ne olisi pitänyt tietysti aloittaa jo lapsena. Vaikea päästä joukkuelajien mukaan aikuisena. Tietysti jokin höntsäsähly voisi toimia.
Miten ajattelit parisuhteen toimivan? Minun mieheni on luonteeltaan vähän tuollainen yksinäinen ratsastaj myös ja alussa hän oli yllättynyt (varmaan aidosti), että mun kaveripiirissä tehdän juttuja välillä pelkästään naisporukalla ja hän ei voi tulla mukaan. Eli illanviettoa, bändikeikkaa, reissuja ulkomaille.
Mielestäni erityisesti poikalapsille joukkuelajit tärkeitä, jottei syrjäydy, koska miehet tekee asioita porukassa. Naisten on helpompi ylläpitää sosiaalisia suhteita ilman joukkuelajitaustaa.
Mitä sä hölötät? Miksi ihan normaali introverttiys on surullista? Miksi pitäisi luonteensa vastaisesti sosiaalisoitua?
Itse olen nainen, töissä sosiaalialalla, tykätty sekä asiakkaiden että työkaverien kesken. Olen ihan normaali, keskustelen, -tosin osaan olla hiljaa ja KUUNNELLA muita erittäin hyvin. Mutta mua ei paskaakaan kiinnosta enää vapaa-ajalla muiden seura, on ihanaa olla yksin, liikkua luonnossa, lojua sohvalla ihan hiljaa ilman minkäänlaisia ääniä, yms. Tää on mun elämää ja just hyvä näin.
Sun ei tarvii myötäahdistua. Käsittele itsessäsi nuo ahdistuksen tunteet, koska niin, ne on sinun ongelma, ei meidän introjen...
Ja ap:n kuvaama mies olisi mulle täydellinen. Mutta onnekseni mulla on jo oma rakas, jonka seura ei kuormita. Joka hyväksyy minut just tälläisenä. Ei vaadi mukaansa omiin juttuihinsa jos en halua, ei oleta että olisin sosiaalinen eikä ahdistu tavastani olla minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fiksu. Nähty on pyörryttävän vauhkoja ylisosiaalisia ihmisiä jotka ei öisinkään osanneet olla yksin. Luulisi jokaisen tarvitsevan omaa aikaa.
Alue: Aihe vapaa
Itse olen kanssa sellainen patikoiva ja sosiaalinen "eräjorma". Minä aloitin small talk keskustelun, ja huom. Englannin kielellä. Nyt sitä keskustelua on jo jatkunut 1,5 vuotta ja hyvinkin aktiivisesti, ja patikointi tapahtuu nykyään kahdestaan.
Eihän se ole muuta kuin keskustelun aloittamisen kynnyksestä kiinni, ja jos ne jutut ja henkilökemiat kohtaa niin kyllä se etenee siitä melko automaattisesti.
Enhän minäkään olisi voinut koskaan edes kuvitella tilannetta että kenenkään parisuhde voi saada ensistartin jossain patikkaretkellä ja eväiden syömisen yhteydessä, saati ulkomaalaisen kanssa. Ja että sellainen muka tapahtuisi omalla kohdalla. Ei ikinä, mutta toisin kävi.
Jäätiin keskustelemaan varmaan kahdeksi tunniksi. Juttelun lopuksi vaihdettiin puhelinnumerot,. Läheteltiin ensin muutamat Whatsapp viestit ja ihan kuulumisen kysymisillä. Sitten yhteydenpito jatkui päivittäisillä puheluilla, ja niistä siirryttiin vähitellen jo seuraavien yhteisten retkien ja lomien suunnitteluun. Ja niitä on nyt tehty jo useita.
Ja ihan kuin huomaamattaan ne suunnitelmat onkin muuttuneet jo ihan yhteisen elämän suunnitteluksi.
Avatkaa suuta ja opetellaan sitä kommunikointia ihmisten kanssa. Metsässä, tai ihan missä hyvänsä.