Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua muuttaa minun ja lapseni kanssa saman katon alle
24.02.2023 |
Ollaan seurusteltu noin vuosi ja olen hieman yrittänyt kysellä, että mitä mieltä hän olisi yhteenmuutosta. Minulla on edesmenneestä avioliitostani ala-asteikäinen tyttö, joka siis tietty muuttaisi myös tähän yhteiseen kotiin. Mies on kuitenkin ollut yhteenmuutolle varsin nihkeä eikä ole asiasta oikestaan yhtään innostunut, vaan haluaa pitää oman asuntonsa. Olenko ylireagoiva, kun olen jo alkanut miettimään että tuleeko suhteestamme ylipäätään pitkällä aikavälillä mitään?
Kommentit (52)
Moni "eroäiti" etsii vaan uudesta miehestä elättäjää, joka maksaa vähintään puolet kaikista kuluista, siksi pakkomuutto yhteen tavoitteena.
Oman lapsen hyvinvoinnilla ei ole silloin niin väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ajattelee lastasi, sinua enemmän ap. Siksi ei halua muuttaa.
Oma asunto on tärkein. Ei ole mitään järkeä muuttaa naisen asuntoon ja luopua omasta asunnosta. Silloin joutuu tyhjän päälle jos ja kun ero tulee.
Jos mies on lapseton, niin tietenkin hän etsii samalla toista lapsetonta naista. Sinä vain olet "kumppani" et rakkaus miehelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä on, että pitää asua yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Haluat poimia rusinat pullasta, et halua vastuuta lasten hoitamisesta edes viikonlopun verran, exhän voisi nauttia lapsivapaasta ajasta. Se, että toitotat tätä jatkuvasti Av:lla, kertonee enemmän huonosta omastatunnosta kuin todellisuudesta. Jos lapset eivät vielä ymmärrä vaikuttimiasi, usko, että aikuistuessaan tulevat ymmärtämään, ja tuskin ymmärrys lisää luottamusta ja kunnioitusta sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ap, minä ymmärrän sinua. Silti, usko pois, näin on parempi. Miehesi on lapsellesi tietyllä tavalla vieras ihminen, vaikka olisivat tavanneet ja jollain lailla tutustuneetkin. Yhdessä asuminen kuitenkin helposti on tosi jäykkää ja teennäistä. Sekä miehellä että varsinkin lapsella, on helposti ulkopuolinen olo omassa kodissaan. Sinä jäät siihen väliin, ja yrität kaikin keinoin rentouttaa ilmapiiriä, mutta huonolla menestyksellä. Kaikille ihan älyttömän raskasta. Lapsi alkaa helposti vetäytyä omiin oloihinsa, ja alitajuisesti sinä annat sen tapahtua, koska se helpottaa painostavaa tunnelmaa. Sitten seuraa lapsen psyykkinen oireilu, riidat tai vähintään kireä ilmapiiri aikuisten välillä, koska sisimmissään molemmat tietävät mikä on vialla. Puhun kokemuksesta. Me selvittiin lopulta, mutta uskon, että jokainen meidän lapsista sanoisi että oli raskasta aikaa. Erokin oli lähellä, ja tuo väkisin yhdessä asuminen jätti tavalla tai toisella jälkensä jokaiseen perheenjäseneen. Te voitte aivan hyvin olla yhdessä, vaikka asutte eri talouksissa. Suhde pysyy paljon parempana, ja lapsen ei tarvitse sopeutua vieraaseen aikuiseen omassa kodissaan. Voittehan asua lähekkäin, jolloin tapailu helpottuu entisestään. Vaikka ihan naapurissa. Silti, jos vaan mitenkään mahdollista, pitäkää omat asunnot. Tilanne ehkä muuttuu vuosien kuluessa, jos lapsen ja miehen välille muodostuu luonteva ja hyvä suhde. Väkisin ei kuitenkaan kannata yrittää. Siitä ei hyvää seuraa.
Meillä taas kävi niin, että mieheni on lapselleni läheisempi kuin hänen oma isänsä, jonka luona hän jopa asui reilun vuoden teinituskissaan.
Lapsni on oikein sanonutkin muutamaan otteeseen että "äiti onneksi sinulla on Pekka. Pekka on ollut aina meidän molempien tukena. "
Kiva. Mutta jos luet ap:n aloituksen, ymmärrät varmaan, että tässä ei nyt noin kävisi. Mies on jo lähtökohtaisesti yhteenmuuttamista vastaan, ja koko suhdekin on vielä aika tuore. Jotta olisi mitään mahdollisuuksia onnistua, on molempien ihan 100% varmuudella haluttava asiaa, ja lasta ei missään tapauksessa saa sivuuttaa asian suhteen. Kaikki mahdolliset ongelmat pitää ajatuksen ja keskustelun tasolla miettiä etukäteen, ja pitää ymmärtää, että yhdessä olo on pääosin sitten perhe-elämää, ei niinkään parisuhde-aikaa.
Ymmärrät varmaan itse, että et sinä vo siitä tietää. Minunkin mieheni oli ensin empiväinen yhteenmuuton kanssa, en tosin ole ollenkaan varma ap:nkään tapauksessa empiikö mies sen lapsen takia sitä yhteenmuuttoa? MEillä mies empi ylipäätään yhteenmuuttamista. Tosin uskon että sama lopputulos heidän väleikseen olisi ollut mahdollista myös niin ettemme olisi asuneet koskaan yhdessä.
Moni joka 100% haluaa asua yhdessä eroaa jossain vaiheessa, ei kyse ole siitä ettei olisi hirveästi haluttu olla yhdessä. Yhdessä pysymiseen tarvitaan tahtoa pysyä yhdessä, eikä halua 100% muuttaa yhteen. Vieläkin minusta välillä tuntuu että asuisin mieluiten yksin. Silti asumme edelleen yhdessä. Olet kovin mustavalkoinen, ehkä olet vielä melko nuori ja ilman elämänkokemusta.
Kyllä se siitä karttuu.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on lapseton, niin tietenkin hän etsii samalla toista lapsetonta naista. Sinä vain olet "kumppani" et rakkaus miehelle.
Niin me ollaan erilaisia! Minulle juuri se kumppani on se tärkein, rakkauksia on elämän varrella tullut ja mennyt ;)
Kuinka kauan sinun mielestäsi toinen pitää tuntea ennen yhteenmuuttoa? Ei siinä ole mitään ihneellistä, että asutaan erillään vuoden seurustelun jälkeen, mutta ei kyllä sekään ole sen ihmeempää hosumista, jos tuolloin asutaan saman katon alla.