Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua muuttaa minun ja lapseni kanssa saman katon alle
24.02.2023 |
Ollaan seurusteltu noin vuosi ja olen hieman yrittänyt kysellä, että mitä mieltä hän olisi yhteenmuutosta. Minulla on edesmenneestä avioliitostani ala-asteikäinen tyttö, joka siis tietty muuttaisi myös tähän yhteiseen kotiin. Mies on kuitenkin ollut yhteenmuutolle varsin nihkeä eikä ole asiasta oikestaan yhtään innostunut, vaan haluaa pitää oman asuntonsa. Olenko ylireagoiva, kun olen jo alkanut miettimään että tuleeko suhteestamme ylipäätään pitkällä aikavälillä mitään?
Kommentit (52)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole yhtään ylireagoiva vaan oikeilla jäljillä. Ei ole oikea mies sinulle/ teille. Jos olisi, hän kyllä tietäisi selkeän vastauksen vuoden kohdalla ja tekisi suunnitelmia sitä kohti. Nyt ei tee. Varmaan hänestä on kiva olla sinun kanssa, mutta ei niin paljoa että haluaisi jakaa koko elämän sinun kanssa.
Kurjaa. Sucks. Mutta hyvä että asia tulee tässä kohtaa esille, niin et tuhlaa mieheen enempää aikaa ja toiveita, vaan voit keskittyä etsimään sitä oikeaa. Ja olla onnellinen yksin ja tapailla uusia ihmisiä, ilman että joku epämääräinen muka-parisuhde roikkuu siinä mukana ja estämässä vapaan elämän.
T. eroäiti itsekin
Onnea vaan sinkkuelämään, jos se on kriittinen kysymys, onko vuodessa valmis perheleikkiin.
Omalla kohdallani se oli kynnyskysymys, enkä ole sinkku, vaan samassa suhteessa edelleen kymmenettä vuotta silloisen yhteenmuuton jäljiltä. Varmasti sinkkuelämäkin olisi ollut onnellista, mutta sitä ehti ennen tuota olal jo 8 vuotta. Nyt on hyvä näin.
Mies empi, kun oltiin vasta seurusteltu vuosi, mutta minun oli pakko muuttaa silloisesta asunnosta lapseni kanssa pois, koska asunto meni myyntiin, ja totesin miehelle että jos nyt muutan lapseni kanssa kahdestaan meille sopivankokoiseen asuntoon niin en sieltä enää miehen takia muuta yhteen kun hänelle se sattuu sopimaan, jos kerran hänellekään ei sovi muuttaa nyt yhteen, kun muutto on joka tapauksessa meille tulossa. Ja että en aio seurustella eri asunnoista käsin loppuelämääni, vaan kantapäät lyödään vastakkain mikäli mies ei halua, köh, tai siis "ole valmis" vielä kanssani vakavampaan suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ap vaikealta henkilöltä. Ehkä sinun kannattaisi kertoa miehelle että kyselet "neuvoja" tältä miesvihapalstalta jo parisuhteen alkutaipaleella, ja antaa miehen tehdä omat johtopäätöksensä sinusta.
No jopa taas vedetään mutkia suoriksi. Vaikutat itse äärimmäisen vaikealta tapaukselta.
Kiirehdit ap ihan liikaa, vaikka onkin ihan ymmärrettävää kysellä toisen ajatuksia yhteenmuutosta.
Nyt ainakin tiedät. Suhde voi toimia erinomaisen hyvin erillisissä osoitteissa asuen, ehkä joskus jopa paremmin, kuin samassa. Älä kuitenkaan hankkiudu raskaaksi.
Muista myös, että tyttäresi on se henkilö, jolta sinun tulee kysyä mielipidettä. Jos hänen ja miesystäväsi välit eivät ole kunnossa, elämästä tulee hyvin vaikeaa.
Anna ajan kulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole yhtään ylireagoiva vaan oikeilla jäljillä. Ei ole oikea mies sinulle/ teille. Jos olisi, hän kyllä tietäisi selkeän vastauksen vuoden kohdalla ja tekisi suunnitelmia sitä kohti. Nyt ei tee. Varmaan hänestä on kiva olla sinun kanssa, mutta ei niin paljoa että haluaisi jakaa koko elämän sinun kanssa.
Kurjaa. Sucks. Mutta hyvä että asia tulee tässä kohtaa esille, niin et tuhlaa mieheen enempää aikaa ja toiveita, vaan voit keskittyä etsimään sitä oikeaa. Ja olla onnellinen yksin ja tapailla uusia ihmisiä, ilman että joku epämääräinen muka-parisuhde roikkuu siinä mukana ja estämässä vapaan elämän.
T. eroäiti itsekin
Onnea vaan sinkkuelämään, jos se on kriittinen kysymys, onko vuodessa valmis perheleikkiin.
Kuule, jos se ei vuoden tapailun jälkeen siltä tunnu, niin ei se tunne siitä sen kummemmaksi muutu. Voihan sitä toki ootella vaikka maailman tappiin, mutta todennäköisesti jää sitten vaan itseltä moni asia kokematta ja potentiaalisia ihmisiä tapaamatta kun itse sitoudut johonkin joka ei halua sitoutua sinuun.
No, ap:na voisin toki ehdottaa miehelle että tapaillaan mutta avoimesti, jos hän tarvitsee miettimisaikaa ja kokisin että miehen seura kiinnostaa muutoin. Mutta ainakaan ei kannata itsestään antaa tuossa tilanteessa liikoja toiselle.
t.eroäiti
Noin mä tein. Sanoin miehelle että sovitaan sitten että otetaan askela taaksepäin, ja palataan tapailuun niin, että molemmat voi tapailla muitakin. En minä ole täällä toetuttamassa toisen haluja hänen valitsemallaan aikataulullaan, vaan elämässä omaa ainutkertaista elämääni itselleni (ja tottakai lapselleni) parhaaksi katsomalla tavalla.
En vain vuoden jälkeen muuttaisi yhteen, etenkään, kun kuviossa mukana lapsi. Se lapsi sinällään ei ole este, vaan haluaisin olla ehdottoman varma suhteen kestävyydestä ennen yhteenmuuttooa ettei lapsi ensi totu uuteen aikuiseen perheessä joka sitten kuitenkin lähtee, jos suhde ei kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole yhtään ylireagoiva vaan oikeilla jäljillä. Ei ole oikea mies sinulle/ teille. Jos olisi, hän kyllä tietäisi selkeän vastauksen vuoden kohdalla ja tekisi suunnitelmia sitä kohti. Nyt ei tee. Varmaan hänestä on kiva olla sinun kanssa, mutta ei niin paljoa että haluaisi jakaa koko elämän sinun kanssa.
Kurjaa. Sucks. Mutta hyvä että asia tulee tässä kohtaa esille, niin et tuhlaa mieheen enempää aikaa ja toiveita, vaan voit keskittyä etsimään sitä oikeaa. Ja olla onnellinen yksin ja tapailla uusia ihmisiä, ilman että joku epämääräinen muka-parisuhde roikkuu siinä mukana ja estämässä vapaan elämän.
T. eroäiti itsekin
Onnea vaan sinkkuelämään, jos se on kriittinen kysymys, onko vuodessa valmis perheleikkiin.
Kuule, jos se ei vuoden tapailun jälkeen siltä tunnu, niin ei se tunne siitä sen kummemmaksi muutu. Voihan sitä toki ootella vaikka maailman tappiin, mutta todennäköisesti jää sitten vaan itseltä moni asia kokematta ja potentiaalisia ihmisiä tapaamatta kun itse sitoudut johonkin joka ei halua sitoutua sinuun.
No, ap:na voisin toki ehdottaa miehelle että tapaillaan mutta avoimesti, jos hän tarvitsee miettimisaikaa ja kokisin että miehen seura kiinnostaa muutoin. Mutta ainakaan ei kannata itsestään antaa tuossa tilanteessa liikoja toiselle.
t.eroäiti
Noin mä tein. Sanoin miehelle että sovitaan sitten että otetaan askela taaksepäin, ja palataan tapailuun niin, että molemmat voi tapailla muitakin. En minä ole täällä toetuttamassa toisen haluja hänen valitsemallaan aikataulullaan, vaan elämässä omaa ainutkertaista elämääni itselleni (ja tottakai lapselleni) parhaaksi katsomalla tavalla.
Juuri näin. Toki voi jatkaa tapailua, mutta sitten ehdot molemmille sopiviksi. Ei vaan niin että mies ottaa rusinoita pullasta koska empii.
t. eroäiti
Vierailija kirjoitti:
Tapailin miestä, joka tapaili myös naista, joka halusi että he tekevät matkoja ns perheenä. Kummallakin yksi, suunnilleen samanikäinen poika.
Kävivät mm. Lapissa, huvipuistossa, uimassa kaikki neljä. Nainen kutsui miehen ja pojan aina luokseen lounaalle kun miehellä oli lapsiviikko. Kahdestaan kävivät ulkomaanmatkalla ja kotimaan kohteissa, joissa yöpyivät. Naisen mieleen ei kuitenkaan missään juolahtanut, että kyseessä oli pelkkä tapailusuhde.
He asuivat erillään ja siihen oli syynsä.
Näiden suhde kesti n. 10kk. Nainen kuljetteli miestä mökilleen ja kaikkea. Ei oikein löytynyt psykologista silmää siltä naiselta.
Ei kannattaisi lasta tutustuttaa isäkandidaatteihin liian aikaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti ap, minä ymmärrän sinua. Silti, usko pois, näin on parempi. Miehesi on lapsellesi tietyllä tavalla vieras ihminen, vaikka olisivat tavanneet ja jollain lailla tutustuneetkin. Yhdessä asuminen kuitenkin helposti on tosi jäykkää ja teennäistä. Sekä miehellä että varsinkin lapsella, on helposti ulkopuolinen olo omassa kodissaan. Sinä jäät siihen väliin, ja yrität kaikin keinoin rentouttaa ilmapiiriä, mutta huonolla menestyksellä. Kaikille ihan älyttömän raskasta. Lapsi alkaa helposti vetäytyä omiin oloihinsa, ja alitajuisesti sinä annat sen tapahtua, koska se helpottaa painostavaa tunnelmaa. Sitten seuraa lapsen psyykkinen oireilu, riidat tai vähintään kireä ilmapiiri aikuisten välillä, koska sisimmissään molemmat tietävät mikä on vialla. Puhun kokemuksesta. Me selvittiin lopulta, mutta uskon, että jokainen meidän lapsista sanoisi että oli raskasta aikaa. Erokin oli lähellä, ja tuo väkisin yhdessä asuminen jätti tavalla tai toisella jälkensä jokaiseen perheenjäseneen. Te voitte aivan hyvin olla yhdessä, vaikka asutte eri talouksissa. Suhde pysyy paljon parempana, ja lapsen ei tarvitse sopeutua vieraaseen aikuiseen omassa kodissaan. Voittehan asua lähekkäin, jolloin tapailu helpottuu entisestään. Vaikka ihan naapurissa. Silti, jos vaan mitenkään mahdollista, pitäkää omat asunnot. Tilanne ehkä muuttuu vuosien kuluessa, jos lapsen ja miehen välille muodostuu luonteva ja hyvä suhde. Väkisin ei kuitenkaan kannata yrittää. Siitä ei hyvää seuraa.
Annat useammin toosaa, niin saat sen haaviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ap, minä ymmärrän sinua. Silti, usko pois, näin on parempi. Miehesi on lapsellesi tietyllä tavalla vieras ihminen, vaikka olisivat tavanneet ja jollain lailla tutustuneetkin. Yhdessä asuminen kuitenkin helposti on tosi jäykkää ja teennäistä. Sekä miehellä että varsinkin lapsella, on helposti ulkopuolinen olo omassa kodissaan. Sinä jäät siihen väliin, ja yrität kaikin keinoin rentouttaa ilmapiiriä, mutta huonolla menestyksellä. Kaikille ihan älyttömän raskasta. Lapsi alkaa helposti vetäytyä omiin oloihinsa, ja alitajuisesti sinä annat sen tapahtua, koska se helpottaa painostavaa tunnelmaa. Sitten seuraa lapsen psyykkinen oireilu, riidat tai vähintään kireä ilmapiiri aikuisten välillä, koska sisimmissään molemmat tietävät mikä on vialla. Puhun kokemuksesta. Me selvittiin lopulta, mutta uskon, että jokainen meidän lapsista sanoisi että oli raskasta aikaa. Erokin oli lähellä, ja tuo väkisin yhdessä asuminen jätti tavalla tai toisella jälkensä jokaiseen perheenjäseneen. Te voitte aivan hyvin olla yhdessä, vaikka asutte eri talouksissa. Suhde pysyy paljon parempana, ja lapsen ei tarvitse sopeutua vieraaseen aikuiseen omassa kodissaan. Voittehan asua lähekkäin, jolloin tapailu helpottuu entisestään. Vaikka ihan naapurissa. Silti, jos vaan mitenkään mahdollista, pitäkää omat asunnot. Tilanne ehkä muuttuu vuosien kuluessa, jos lapsen ja miehen välille muodostuu luonteva ja hyvä suhde. Väkisin ei kuitenkaan kannata yrittää. Siitä ei hyvää seuraa.
Lisään vielä, että teillähän on loistava mahdollisuus ihan käytännössä kokeilla miten yhdessä asuminen sujuu, jos mies vaan yksinkertaisesti viettää kaiken aikansa teillä, mutta pitää silti takaporttina omankin asuntonsa. Silloin asumiskuviot on helposti muutettavissa takaisin, jos ongelmia ilmenee kuukausien kuluessa. Tosiaan, kuten jo aiemmin sanoin, en suosittele yhteenmuuttamista kokonaan, tai ainakin kannattaa tosiaan pitää reilu koe-aika. Voihan olla, että teillä sujuu paremmin kuin meidän perheessä, mutta toivon ettei yksikään lapsi joudu kärsimään uusperhekuvioista joihin väkisin ilman omaa tahtoaan joutuu.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ap, minä ymmärrän sinua. Silti, usko pois, näin on parempi. Miehesi on lapsellesi tietyllä tavalla vieras ihminen, vaikka olisivat tavanneet ja jollain lailla tutustuneetkin. Yhdessä asuminen kuitenkin helposti on tosi jäykkää ja teennäistä. Sekä miehellä että varsinkin lapsella, on helposti ulkopuolinen olo omassa kodissaan. Sinä jäät siihen väliin, ja yrität kaikin keinoin rentouttaa ilmapiiriä, mutta huonolla menestyksellä. Kaikille ihan älyttömän raskasta. Lapsi alkaa helposti vetäytyä omiin oloihinsa, ja alitajuisesti sinä annat sen tapahtua, koska se helpottaa painostavaa tunnelmaa. Sitten seuraa lapsen psyykkinen oireilu, riidat tai vähintään kireä ilmapiiri aikuisten välillä, koska sisimmissään molemmat tietävät mikä on vialla. Puhun kokemuksesta. Me selvittiin lopulta, mutta uskon, että jokainen meidän lapsista sanoisi että oli raskasta aikaa. Erokin oli lähellä, ja tuo väkisin yhdessä asuminen jätti tavalla tai toisella jälkensä jokaiseen perheenjäseneen. Te voitte aivan hyvin olla yhdessä, vaikka asutte eri talouksissa. Suhde pysyy paljon parempana, ja lapsen ei tarvitse sopeutua vieraaseen aikuiseen omassa kodissaan. Voittehan asua lähekkäin, jolloin tapailu helpottuu entisestään. Vaikka ihan naapurissa. Silti, jos vaan mitenkään mahdollista, pitäkää omat asunnot. Tilanne ehkä muuttuu vuosien kuluessa, jos lapsen ja miehen välille muodostuu luonteva ja hyvä suhde. Väkisin ei kuitenkaan kannata yrittää. Siitä ei hyvää seuraa.
Meillä taas kävi niin, että mieheni on lapselleni läheisempi kuin hänen oma isänsä, jonka luona hän jopa asui reilun vuoden teinituskissaan.
Lapsni on oikein sanonutkin muutamaan otteeseen että "äiti onneksi sinulla on Pekka. Pekka on ollut aina meidän molempien tukena. "
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ap, minä ymmärrän sinua. Silti, usko pois, näin on parempi. Miehesi on lapsellesi tietyllä tavalla vieras ihminen, vaikka olisivat tavanneet ja jollain lailla tutustuneetkin. Yhdessä asuminen kuitenkin helposti on tosi jäykkää ja teennäistä. Sekä miehellä että varsinkin lapsella, on helposti ulkopuolinen olo omassa kodissaan. Sinä jäät siihen väliin, ja yrität kaikin keinoin rentouttaa ilmapiiriä, mutta huonolla menestyksellä. Kaikille ihan älyttömän raskasta. Lapsi alkaa helposti vetäytyä omiin oloihinsa, ja alitajuisesti sinä annat sen tapahtua, koska se helpottaa painostavaa tunnelmaa. Sitten seuraa lapsen psyykkinen oireilu, riidat tai vähintään kireä ilmapiiri aikuisten välillä, koska sisimmissään molemmat tietävät mikä on vialla. Puhun kokemuksesta. Me selvittiin lopulta, mutta uskon, että jokainen meidän lapsista sanoisi että oli raskasta aikaa. Erokin oli lähellä, ja tuo väkisin yhdessä asuminen jätti tavalla tai toisella jälkensä jokaiseen perheenjäseneen. Te voitte aivan hyvin olla yhdessä, vaikka asutte eri talouksissa. Suhde pysyy paljon parempana, ja lapsen ei tarvitse sopeutua vieraaseen aikuiseen omassa kodissaan. Voittehan asua lähekkäin, jolloin tapailu helpottuu entisestään. Vaikka ihan naapurissa. Silti, jos vaan mitenkään mahdollista, pitäkää omat asunnot. Tilanne ehkä muuttuu vuosien kuluessa, jos lapsen ja miehen välille muodostuu luonteva ja hyvä suhde. Väkisin ei kuitenkaan kannata yrittää. Siitä ei hyvää seuraa.
Meillä taas kävi niin, että mieheni on lapselleni läheisempi kuin hänen oma isänsä, jonka luona hän jopa asui reilun vuoden teinituskissaan.
Lapsni on oikein sanonutkin muutamaan otteeseen että "äiti onneksi sinulla on Pekka. Pekka on ollut aina meidän molempien tukena. "
Kiva. Mutta jos luet ap:n aloituksen, ymmärrät varmaan, että tässä ei nyt noin kävisi. Mies on jo lähtökohtaisesti yhteenmuuttamista vastaan, ja koko suhdekin on vielä aika tuore. Jotta olisi mitään mahdollisuuksia onnistua, on molempien ihan 100% varmuudella haluttava asiaa, ja lasta ei missään tapauksessa saa sivuuttaa asian suhteen. Kaikki mahdolliset ongelmat pitää ajatuksen ja keskustelun tasolla miettiä etukäteen, ja pitää ymmärtää, että yhdessä olo on pääosin sitten perhe-elämää, ei niinkään parisuhde-aikaa.
Totta kai haluaa pitää oman asuntonsa, niin on helpompi bylsiä naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteenmuutto vasta sitten, kun lapsi on omillaan. Kaikkien etu,
Joo..o, "etäsuhteessa" kymmenen vuotta. Varmasti onnistuu 😆 En minä ainakaan miehenä tuollaiseen järjestelyyn sitoutuisi parhaina elinvuosinani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteenmuutto vasta sitten, kun lapsi on omillaan. Kaikkien etu,
Joo..o, "etäsuhteessa" kymmenen vuotta. Varmasti onnistuu 😆 En minä ainakaan miehenä tuollaiseen järjestelyyn sitoutuisi parhaina elinvuosinani.
Juurikin tämä. Siksi nuo yh:t ei muuhun kelpaakaan kuin pantavaksi lyhyellä aikajänteellä. Se on huvittavaa, että naiset aina sanelee näitä juttuja, että on vähintäänkin oletettavaa miehen odottavan vuosikausia ja sitten kun naiselle sopii, niin tietty muuttaa hänen kanssaan saman katon alle. Ikään kuin mies on joku hyödyke, jota pompotellaan elämäntilanteen mukaan ja oletetaan miehen näissä marionettinaruissa kiltisti jojoilevan. Hah, haistakaa kuulkaa pitkä...
Vierailija kirjoitti:
Yhteenmuutto vasta sitten, kun lapsi on omillaan. Kaikkien etu,
Muuten kyllä, mutta tulee ikä vastaan. Kyllä se perhe pitäisi perustaa piakkoin. Tytön aikuistuttua on jo liian myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kun mies tietää ettei halua. Se on oikein lasta kohtaan jos ei pysty ottamaan tätä täysillä avoin sydämin omaksi perheenjäseneksi.
Ai se on vain mies, jonka pitää hyväksyä vastapuolet perheenjäseniksi.
Oletko siis suoraan kysynyt mieheltä onko hänellä edes koskaan tähtäimessä muuttaa yhteen? Eivät kaikki halua, ja silloin kannattaa kyllä tosissaan miettiä että lähtee etsimään jonkun joka on samoilla linjoilla.
Meillä oli jo aika alussa selvät sävelet että kumpikin pitää oman asuntonsa, eikä kuvioissa edes ole lapsia.
Kuule, jos se ei vuoden tapailun jälkeen siltä tunnu, niin ei se tunne siitä sen kummemmaksi muutu. Voihan sitä toki ootella vaikka maailman tappiin, mutta todennäköisesti jää sitten vaan itseltä moni asia kokematta ja potentiaalisia ihmisiä tapaamatta kun itse sitoudut johonkin joka ei halua sitoutua sinuun.
No, ap:na voisin toki ehdottaa miehelle että tapaillaan mutta avoimesti, jos hän tarvitsee miettimisaikaa ja kokisin että miehen seura kiinnostaa muutoin. Mutta ainakaan ei kannata itsestään antaa tuossa tilanteessa liikoja toiselle.
t.eroäiti