Onko sinulla oman sukupolvesi tusinanimi?

Minulla on tusinanimi. Aikuisena opiskellessa meitä oli ryhmässä kolme samalla nimellä samaa ikäluokkaa olevaa. Nimeen olen tottunut enkä sitä ole vaihtamassa mihinkään. Isäni on nimen valinnut minulle.

Ei mutta tavallinen ja suhteellisen yleinen silti. Lapsena ei luokalla tai harrastuksissa ollut saman nimisiä ja vasta aikuisena Facebookissa tajusin,että onhan meitä 😁Olen siis Titta.

Jep, Minna, synt. 70-luvun puolivälissä.

Jossain vaiheessa en kadulla edes kääntynyt, jos joku huusi nimeäni. Huutaja sai juosta sitten minut kiinni, jos oli minulle asiaa. Ihan liian monta kertaa olin typeränä jäänyt pyörittelemään päätäni ihmetellen, kuka mua huuteli ennen kuin opin olemaan välittämättä...

Ei, mutta on ikivihreä nimi ja joka paikasta löytyy ainakin yksi kaima iästä riippumatta. Mutta koulussa ei koskaan luokalle sattunut samannimistä, mikä on kyllä ihme.

Minulla on itseäni edeltävän sukupolven nimi. Inhosin lapsena ja nuorena nimeäni, mutta nykyään en enää inhoa.

Olisin varmaankin halunnut olla Sari, Tarja tai Minna, kuten monet ikätoverini.

Viime vuosina on suosioon noussut vanhat suomalaiset nimet ja tykkään tästä trendistä. Sellaiset nimet ovat ymmärrettäviä ja helppoja lausua ja ne myös muistaa.

Sen sijaan kaikenlaiset Jadè Madeléne Adiana- tyyppiset nimet ovat sellaisia, joita en edes aina muista, vaikka niitä on tuttavienkin lapsilla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aika harvinainen nimi omassa ikäluokassa, mutta 20 vuotta myöhemmin nimi keikkui listojen kärjessä. Aiemmin en oikein pitänyt nimestäni, mutta nyt kun vietän usein aikaa "lasteni ikäisten" kanssa, olen tyytyväinen, että nimeni on samaa sarjaa kuin heillä eikä mikään "Kyllikki".

Älähän nyt, Kyllikki on mitä loistavin nimi, samoin Irmeli.

Vierailija kirjoitti:

Tästä tuli hyvä muisto mieleen, kun entinen työkaveri vaihtoi nimensä ja oli uudelta nimeltään Inessa. Jonkun oopperalaulajan mukaan, joka oli 90-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa suosittu. Kaunis nimi, ei siinä mitään.

Mutta meillä töissä kaikki luuli, että hän on Odessa. Joku mummoikäinen levitti töissä tietoa, että nyt x on vaihtanut nimensä Odessaksi. Varmaan typeryyttään kuullut väärin tai muisti kuulemansa väärin.

Minä satuin paikalle, kun yksi työkaveri kysyi Inessalta, että hei Odessa, tuletko tänään kokoukseen. Ja luonnollisestikin tämä katsoi, että minulleko puhutaan ja korjasi, että mun nimi on kyllä Inessa. Ei voi olla totta, mikä siitä seurasi. Tämä työkaveri kiersi kaikille juoruamassa, että nyt se Odessa onkin vaihtanut nimensä Inessaksi, mikähän siinä on ollut, kun juuri vasta halusi olla Odessa. Ai että mä nauroin vedet silmissä. Ainakin yksi kahvitauko meni nauraessa niiden tyhmyydelle. Lopulta kyllä korjasin, että ei se mikään Odessa ole ollutkaan, vaan x on kuullut nimen väärin ja kertonut kaikille.

Ne kuhisi kuin mehiläiset pesässä puhumassa käytävillä ja suljettujen ovien takana, miten se nimijuttu on mennyt. Miehet oli pahimpia, hyvä kun töihin pystyivät, varmaan otti niin paljon päähän, kun olivat menneet uskomaan höppänän mummelin juttuja. Semmoinen hitti on ollut kuin Oi Odessa, sä helmi kuuman maan. Lienee se soinut päässä hänellä.

Oi, Odessa, sä helmi Mustanmeren. kuuluu tuo laulu.

En saanut tusinanimiä Sikka, Leena, Jaana.... Sain hyvän nimen ja minulle sopivan.

Ei ole ja olen aina pitänyt nimestäni.

Toinen nimeni on Johanna joka on varmaan joka sukupolven tusinanimi, mutta olen aina tykännyt siitäkin.

Koulussamme oli Velimatti, Eevaleena, Velipekka ja Annamari.

60-luvulla syntyneitä, silloin oli muotia kirjoittaa nimet tuolla tavalla yhteen.

Ei, oli silloin harvinainen. 2000-luvulla nousi suosikkinimien kärkikahinoihin

On, meitä oli parhaimmillaan neljä samannimistä jollain kurssilla. Itse tykkään, nimeä ei tartte selitellä ja ei jää väärällä tavalla mieleen. Varsinkin kun sukunimi on harvinaisempi, olis ennemmin ärsyttävää jos etunimikin olis jotain mikä aina kiinnittäis huomion. Sopiva anonymiteetti on parempi.

Vierailija kirjoitti:

Koulussamme oli Velimatti, Eevaleena, Velipekka ja Annamari.

60-luvulla syntyneitä, silloin oli muotia kirjoittaa nimet tuolla tavalla yhteen.

Mä väittäisin että tuo yhteenkirjoitus on tullut myöhemmin, mulla tuttuja suunnilleen omanikäisiä (s1964) ja he on Eeva-Leena, Veli-Matti ja Veli-Pekka. 

Minulla on 70-luvun tusinanimi, mutta väliviiva-twistillä eli siihen oli liitetty väliviivalla vanhahtava toinen nimi. Inhosin yhdistelmänimeäni ala-asteelta lähtien. Sitä joutui aina selittämään, että viiva siihen nimien väliin ja se toinen nimi oli mielestäni tosi ruma.

Kolmikymppisenä tajusin, että minähän voin muuttaa nimeni ja tiputin sekä väliviivan että toisen nimeni matkasta kokonaan. Sen jälkeen minulla on ollut vain yksi etunimi ja olen tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen Niina. 70-luvun lopun tusinanimi, mutta tykkään siitä silti. Ala- eikä yläasteella ollut koskaan sanannimistä, lukiossa oli kaksi.

Yleisyyttä lisää, että on sekä Niinoja, että Ninoja.

Tuleeko usein sekaannusta, onko Niina vai Nina? Aina joutuu erikseen sanomaan onko yhdellä vai kahdella iillä? Kun ne Ninatkin osa sanoo Niina ja osa Nina?

Ja sama onko Niko vai Nico? Saati sitten jotkut Yohannat😊

No kyllähän sen käytännössä joutuu joka kerta sanomaan, olenko Niina yhdellä vai kahdella iiĺlä. Nykyään sanon sen jo automaattisesti, en edes odota että kysytään. :D

Mulla on sukunimi jota kukaan ei osaa kirjoittaa oikein, annan yleensä ajokortin suoraan pöytään tilanteissa joissa jonkun toisen pitää kirjoittaa mun nimi, että katso siitä muten kirjoitetaan. Puhelimessa tavaan sen pyytämättä.

Ei ole sukupolveni tusinanimi, vain yhdessä työpaikassa oli samanniminen.