Merkitäänkö ennakkoperintö perunkirjaan lainaksi?
Sain juuri isovanhempieni perunkirjan ja siihen oli laitettu että olen kuolinpesälle velkaa. Sain heiltä rahaa asuntoa varten n 10v sitten. En tiennyt että se oli joku velka. Silloin minulle sanottiin että siitä on maksettu vero.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Jos tapahtumasta on yli 10 vuotta, eikä velasta ole isovanhempiesi toimesta todistettavasti muistutettu sinua, oli siitä laadittu velkakirja tai ei, on velka varmuudella jo vanhentunut, jos et itse myönnä velan olemassaoloa. Todennäköisesti tuo on vanhentunut kuitenkin jo kolmessa vuodessa, jos velasta ei ole muistutettu.
Lisäksi on hyvä huomioida, että sellaisen tavanomaisen lahjan johdosta, jonka arvo ei ole epäsuhteessa antajan oloihin, ei ole tehtävä vähennystä rintaperillisen perinnöstä.
Tätähän me emme tiedä. Ap ei kertonut asuntoon annetun rahasumman suuruutta.
Jos kyse kymmpitonneista, voidaan hyvinkin katsoa ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperintö on ihan sama kuin lahja, jos saajalla on perimysoikeus antajaan.
Lahjan suuruudesta riippuu, katsotaanko se ennakkoperinnöksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos ennakkoperintö on niin suuri, ettei pesästä riitä samaa määrää jaettavaksi muille osakkaille, niin ennakkoperinnön saaja voi jotua maksamaan pesälle tasinkoa.
Ja joka tapauksessa ennakkoperintö vähennetään sinun perintöosuudestasi, eli se näkyy miinusmerkkisenä perukirjassa (mutta lisätään pesän säästöön)
Uskoisin, että tätä ap tarkoittaa puhuessaan "velasta". Hän on jo saanut sen verran omaa perintöosuuttaan.
Kaikkien ei tarvitse saada saman verran perintöä. Riittää, että jokainen saa lakiosuutensa.
Kaikkia ongelmia ne perinnöt teettää.
Vierailija kirjoitti:
Sinun kannattaa ensin selvittää, onko saamastasi ennakkoperinnöstä tehty lahjaveroilmoitusta ja onko siitä maksettu lahjavero sinun nimissäsi. Tämän tiedon saat verottajalta. Jos tällaista ilmoitusta ei ole tehty ja summa ylittää verotettavan lahjan rajan, niin silloin kysymyksessä on laina eikä ennakkoperintö.
Lahjan saaja tekee omassa verotuksessaan lahjaveroilmoituksen.
Eikös se summa jotain merkitse.Jos saat alle 5000 vuosi ainakin nyt ei siitä mene veroa.En muista koska vuosissa tuo tuli voimaan.Oli sinä joku vuosien väli että sen voi myös antaa.
Summa oli 50 000€ ja se maksettiin suoraan asuntokauppojen yhteydessä. Oletin sen olevan lahja/perintö josta maksettiin vero. Kiitin isovanhempiani vuolaasti. Kukaan ei puhunut lainasta. Nyt perunkirjassa se oli merkitty ensiksi perukirjaan velaksi : xxxx on velkaa -34000€.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet saanut ennakkoperinnön, niin se on ennakkoperintö, ei laina. Jos olet saanut lahjan ja siitä on maksettu lahjavero, et ole mitään velkaa ja olet täysivertainen perinnön saaja. Jos olet taas saanut lainan vanhemmiltasi, niin se on jo perittävänä vanhentunut, jos kukaan ei ole muistuttanut säännöllisesti siitä.
Lahjalta tuo kuulostaakin jos isovanhemmat ovat sanoneet että siitä on verot maksettu.
Verottajalta saat joka tapauksessa tiedon siitä, onko summasta maksettu lahjavero. Lahjaveron maksaa lahjan saaja. Vaikka isovanhempasi olisi käytännössä maksanut lahjaveron, niin virallisesti sen olet maksanut sinä eli maksu näkyy sinun tiedoissasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja väität että se on lahja
Maksoitko lahjaveronIsovanhemmat maksoivat.
Muuten: aloituksessa puhutaan "isovanhempien perukirjasta". Ei sellaista ole, vaan perukirja koskee aina vain yhtä vainajaa.
Jos molemmat ovat kuolleet, voi hyvin olla vain yksi perukirja, jossa on molempien tiedot.
Kuka toimi pesänilmoittajana? Onko hän tiennyt, oliko kyseessä laina vai ennakkoperintö? Selvitä verotoimistosta, oletko maksanut siitä perintöveron. Jos et, ja se on merkitty tiliotteelle lainaksi, maksat sitten takaisin kuolinpesälle.
Onhan aloittajalle tullut joku tieto lahjaverosta. Ainakin hän voi vielä jälkikäteen selvittää verottajalta, onko sitä määrätty.
Kuka on toiminut pesänilmoittajana? Hänen nimensä on perukirjassa. Kysy häneltä, millä perusteella hän olettaa sen olevan laina eikä lahja.
Et ilmeisesti ole perillinen, koska sinua ei ole kutsuttu perunkirjoitukseen vaan se vanhempasi, joka on niiden isovanhempien lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet saanut ennakkoperinnön, niin se on ennakkoperintö, ei laina. Jos olet saanut lahjan ja siitä on maksettu lahjavero, et ole mitään velkaa ja olet täysivertainen perinnön saaja. Jos olet taas saanut lainan vanhemmiltasi, niin se on jo perittävänä vanhentunut, jos kukaan ei ole muistuttanut säännöllisesti siitä.
Tämä on varsin yleinen virhekäsitys. Ennakkoperintö on sama asia kuin lahja. Myös ennakkoperinnöstä maksetaan lahjavero ja siitä tulee tehdä lahjaveroilmoitus. Lahjasta tukee ilmaista onko se saajalleen vain lahja vai ennakkoperintöä. Jälkimmäinen tulee merkitä perukirjaan ja se otetaan huomioon perintöverotuksessa sekä perintöosuuksien jakautumisessa. Perintöverotuksessa kuitenkin jo maksettu lahjavero huomioidaan eikä tältä osin veroa makseta toistamiseen.
Nyt tapauksessa on merkitystä siten sillä, että onko rahasta tehty lahjakirja, onko tehty lahjaveroilmoitus ja maksettu lahjavero. Jos et itse ole niitä tehnyt niin tulee selvittää että onko lahjoittaja hoitanut ne aikanaan. Kuitenkin lahjaveropäätös tulee lahjansaajalle, joten pidän outona ettei aloittajalle olisi tietoa tullut. Jos lahjaveroilmoitusta ei ole tehty eikä lahjaveroa maksettu, on kyseessä laina. Tällöin tämä merkitään perukirjaan lainana. Se voidaan jaossa ottaa huomioon aloittajan perintöosuutena, jolloin summaa ei tarvitse välissä maksaa pesälle takaisin, mutta perintövero tulee koko perintöosuudesta maksettavaksi. Näin lyhykäisyydessään
T. Lakimies
Vierailija kirjoitti:
Jos tapahtumasta on yli 10 vuotta, eikä velasta ole isovanhempiesi toimesta todistettavasti muistutettu sinua, oli siitä laadittu velkakirja tai ei, on velka varmuudella jo vanhentunut, jos et itse myönnä velan olemassaoloa. Todennäköisesti tuo on vanhentunut kuitenkin jo kolmessa vuodessa, jos velasta ei ole muistutettu.
Lisäksi on hyvä huomioida, että sellaisen tavanomaisen lahjan johdosta, jonka arvo ei ole epäsuhteessa antajan oloihin, ei ole tehtävä vähennystä rintaperillisen perinnöstä.
Ei velasta tarvitse muistuttaa välissä jos sille on sovittu jokin eräpäivä.. sellaisesta velasta tulee muistuttaa jollei ole määrättyä eräpäivää taikka velka on jo erääntynyt tai eräännytetty.
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/lahja/milloin-pit%C3%A4%C….
"Jos annat elinaikanasi lahjan rintaperilliselle esimerkiksi lapsellesi tai lapsenlapsellesi lahja on yleensä ennakkoperintöä. Ennakkoperintö on siis lahja, josta lahjansaajan täytyy maksaa lahjavero. Jos lahja on määritetty ennakkoperinnöksi, se otetaan huomioon perinnönjaossa ja siten myös perintöverotuksessa.27 Jan 2021 "
Minulla on muutamakin lahjakirja vanhemmiltani joissa selkeästi lukee että tämä ei ole ennakkoperintö vaan lahja.
Jollei tällaisia papereita sinulta löydy tai jotain todisteita tästä niin silloin olet saanut ennakkoperintöä. Joka siis näkyy perunkirjassa miinuksena koska olet sen osan jo saanut verrattuna muihin.
En ole varma tosin kumpi on sinun kannaltasi se parempi juttu, perintö vaiko lahja verojen kannalta. Tiedän että omat vanhempani ovat yrittäneet pitää kaiken mahdollisimman tasapuolisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapahtumasta on yli 10 vuotta, eikä velasta ole isovanhempiesi toimesta todistettavasti muistutettu sinua, oli siitä laadittu velkakirja tai ei, on velka varmuudella jo vanhentunut, jos et itse myönnä velan olemassaoloa. Todennäköisesti tuo on vanhentunut kuitenkin jo kolmessa vuodessa, jos velasta ei ole muistutettu.
Lisäksi on hyvä huomioida, että sellaisen tavanomaisen lahjan johdosta, jonka arvo ei ole epäsuhteessa antajan oloihin, ei ole tehtävä vähennystä rintaperillisen perinnöstä.
Tätähän me emme tiedä. Ap ei kertonut asuntoon annetun rahasumman suuruutta.
Jos kyse kymmpitonneista, voidaan hyvinkin katsoa ennakkoperinnöksi.Ennakkoperintö on ihan sama kuin lahja, jos saajalla on perimysoikeus antajaan.
Lahjan suuruudesta riippuu, katsotaanko se ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperintö ei ole sama asia kuin lahja mutta kuten yllä sanoin, se todennäköisesti pitää olla jossain paperilla todistettuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet saanut ennakkoperinnön, niin se on ennakkoperintö, ei laina. Jos olet saanut lahjan ja siitä on maksettu lahjavero, et ole mitään velkaa ja olet täysivertainen perinnön saaja. Jos olet taas saanut lainan vanhemmiltasi, niin se on jo perittävänä vanhentunut, jos kukaan ei ole muistuttanut säännöllisesti siitä.
Tämä on varsin yleinen virhekäsitys. Ennakkoperintö on sama asia kuin lahja. Myös ennakkoperinnöstä maksetaan lahjavero ja siitä tulee tehdä lahjaveroilmoitus. Lahjasta tukee ilmaista onko se saajalleen vain lahja vai ennakkoperintöä. Jälkimmäinen tulee merkitä perukirjaan ja se otetaan huomioon perintöverotuksessa sekä perintöosuuksien jakautumisessa. Perintöverotuksessa kuitenkin jo maksettu lahjavero huomioidaan eikä tältä osin veroa makseta toistamiseen.
Nyt tapauksessa on merkitystä siten sillä, että onko rahasta tehty lahjakirja, onko tehty lahjaveroilmoitus ja maksettu lahjavero. Jos et itse ole niitä tehnyt niin tulee selvittää että onko lahjoittaja hoitanut ne aikanaan. Kuitenkin lahjaveropäätös tulee lahjansaajalle, joten pidän outona ettei aloittajalle olisi tietoa tullut. Jos lahjaveroilmoitusta ei ole tehty eikä lahjaveroa maksettu, on kyseessä laina. Tällöin tämä merkitään perukirjaan lainana. Se voidaan jaossa ottaa huomioon aloittajan perintöosuutena, jolloin summaa ei tarvitse välissä maksaa pesälle takaisin, mutta perintövero tulee koko perintöosuudesta maksettavaksi. Näin lyhykäisyydessään
T. Lakimies
Kiitos.
Pitääkö lahjasta erikseen sanoa/merkitä ylös, että tämä ei ole ennakkoperintö, vai riittääkö lahjakirja, lahjaveroilmoitus ja maksettu lahjavero?
Vai katsotaanko aina iso lahja ennakkoperinnöksi kuitenkin?
T. Ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapahtumasta on yli 10 vuotta, eikä velasta ole isovanhempiesi toimesta todistettavasti muistutettu sinua, oli siitä laadittu velkakirja tai ei, on velka varmuudella jo vanhentunut, jos et itse myönnä velan olemassaoloa. Todennäköisesti tuo on vanhentunut kuitenkin jo kolmessa vuodessa, jos velasta ei ole muistutettu.
Lisäksi on hyvä huomioida, että sellaisen tavanomaisen lahjan johdosta, jonka arvo ei ole epäsuhteessa antajan oloihin, ei ole tehtävä vähennystä rintaperillisen perinnöstä.
Ei velasta tarvitse muistuttaa välissä jos sille on sovittu jokin eräpäivä.. sellaisesta velasta tulee muistuttaa jollei ole määrättyä eräpäivää taikka velka on jo erääntynyt tai eräännytetty.
Kolme (?) vuotta eräpäivän jälkeen jos ei ole muistutellut niin sitten velka vanhenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet saanut ennakkoperinnön, niin se on ennakkoperintö, ei laina. Jos olet saanut lahjan ja siitä on maksettu lahjavero, et ole mitään velkaa ja olet täysivertainen perinnön saaja. Jos olet taas saanut lainan vanhemmiltasi, niin se on jo perittävänä vanhentunut, jos kukaan ei ole muistuttanut säännöllisesti siitä.
Tämä on varsin yleinen virhekäsitys. Ennakkoperintö on sama asia kuin lahja. Myös ennakkoperinnöstä maksetaan lahjavero ja siitä tulee tehdä lahjaveroilmoitus. Lahjasta tukee ilmaista onko se saajalleen vain lahja vai ennakkoperintöä. Jälkimmäinen tulee merkitä perukirjaan ja se otetaan huomioon perintöverotuksessa sekä perintöosuuksien jakautumisessa. Perintöverotuksessa kuitenkin jo maksettu lahjavero huomioidaan eikä tältä osin veroa makseta toistamiseen.
Nyt tapauksessa on merkitystä siten sillä, että onko rahasta tehty lahjakirja, onko tehty lahjaveroilmoitus ja maksettu lahjavero. Jos et itse ole niitä tehnyt niin tulee selvittää että onko lahjoittaja hoitanut ne aikanaan. Kuitenkin lahjaveropäätös tulee lahjansaajalle, joten pidän outona ettei aloittajalle olisi tietoa tullut. Jos lahjaveroilmoitusta ei ole tehty eikä lahjaveroa maksettu, on kyseessä laina. Tällöin tämä merkitään perukirjaan lainana. Se voidaan jaossa ottaa huomioon aloittajan perintöosuutena, jolloin summaa ei tarvitse välissä maksaa pesälle takaisin, mutta perintövero tulee koko perintöosuudesta maksettavaksi. Näin lyhykäisyydessään
T. Lakimies
Kiitos.
Pitääkö lahjasta erikseen sanoa/merkitä ylös, että tämä ei ole ennakkoperintö, vai riittääkö lahjakirja, lahjaveroilmoitus ja maksettu lahjavero?
Vai katsotaanko aina iso lahja ennakkoperinnöksi kuitenkin?T. Ei ap
Jos haluat että se antamasi raha luetaan lahjana eikä ennakkoperintönä niin sitten se on hyvä olla kirjattuna jonnekin jotta ei vaikuta tulevan perinnön määrään. Lahjakirja kannattaa aina tehdä jos jotain lahjoittelee.
Vierailija kirjoitti:
Se on PERUKIRJA hitto soikoon.
Kaikki ymmärtää jos sanoo perunkirja, perimiskirja, perintökirja tai se perukirja.