Aktiivimalli II floppasi alkumetreillä
"Vain noin joka toiselle työttömälle työnhakijalle on asetettu velvollisuus hakea oma-aloitteisesti työpaikkoja joka kuukausi.
Yli 60000 työttömällä ei ole ajantasaista työllistymissuunnitelmaa. Kyse on siis uuden työvoimapalvelumallin käynnistymisvaikeuksista.
Yhteensä työttömiä työnhakijoita on vajaat 235000."
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009404696.html
"Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on yksi hallituksen keskeisistä työllisyystoimista. Valtiovarainministeriö on arvioinut uudistuksen tuovan noin 10000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä."
Eli 8 vuoden aikana 1250 "uutta" työllistä vuodessa. Uudistuksen rahoitus on n. 70 miljoonaa vuodessa, eli yhden työpaikan hinnaksi tulee 56000 €.
"Nyt näyttää, että uudistukseen luvatut 70 miljoonaa vuodessa eivät kata työmäärän lisäystä työllisyyspalveluissa.
STTK:ssa on laskettu, että resurssit kasvavat 40 prosentilla, mutta samaan aikaan kontaktit lisääntyvät nykyisestä 150–210 prosentilla. Pohjoismainen taso edellyttäisi vielä lähes 200 miljoonan euron lisäpanostuksia, arvioi STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà."
Eikun siis tuo 70000000 euroa onkin uudistuksen toteuttajiin menevä kuluerä, eli palkat.
Olisi hyvä tietää ihan äänestäjän oikeusturvan kannalta, mikä on eduskuntavaaliehdokkaiden kanta nykyiseen pohjoismaisen kaltaiseen työnhakumalliin.
Kommentit (764)
Vierailija kirjoitti:
Demareiden kritisoijille: oikeistopuolueet ovat luoneet systeemin, jossa osa TE-palveluista ulkoistettu konsulttiyrityksille. Ne tekevät kovaa tulosta höpökursseillaan, luennoivat sarasvuomaisesti työttömille ja systeemi mahdollistaa tämän. Katso huviksesi alihankintana TE-toimistoille ostettujen konsulttifirmojen hallitusten kokoonpanoa. Siellä istuu tuttuja nimiä, eivätkä he niin välitä työttömän elämänlaadusta.
Olennaista on ymmärtää se, että te-toimiston olemassaolo perustuu lakiin, eli siihen, että työttömän väestönosan tilannetta on voitava parantaa, siitä mainitaan myös kansainvälisesti ratifioiduissa sopimuksissa.
Ongelma ei ole suinkaan se että tällainen vaatimus työttömien palvelusta on olemassa, vaan se oikea ongelma on siinä, miten Suomessa on palvelut vääristelty monelta osin täysin lainvastaiseksi, tämä koskee erityisesti sitä kuinka palvelujen ja suunnitelmien verukkeella yritetään tunkea työttömälle kuuluvaan päätösvaltaan hänen työvalinnoista tai sopimusasioista.
On melkoisen kestämätön tie, jos rangaistuksen uhalla aletaan vaatimaan työn valintoja saati sitten esim. halpatyöhinnoittelua, menee räikeästi ohitse lain vaatimusten jossa suojellaan oikeutta vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Ei ole vaikea nähdä, että tässä on nimenomaan elinkeinoelämätaustaiset henkilöt olleet lakeja vääristelemässä, he ovat näin tehneet Suomeen mekanismin jolla marssitetaan jatkuvana virtana kansaa tekemään palkatonta työtä rangaistuksen uhalla joka kerta kun ay-liike alkaa lakkoilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein rekryn kautta keikkaa ja silti on täytynyt hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Nyt kun olin työvoimakoulutukseen hakenut ja harjoittelupaikan saanut niin entinen työnantaja laittoi tekstiviestinä että on kysellyt te-toimistosta sopivia ehdokkaita ja kysyi minulta olisinko päässyt heinäkuuhun asti sijaiseksi. Vastasin että on koulutussuunnitelmia ja kiitin tarjouksesta. No, tästäpä tuli työkkäristä selvityspyyntö ja olen kuukauden odotellut kohta päätöstä tähän. Rahaa en tietenkään saa liiton kassasta ennenkuin päätös on tullut. Voivat karenssin laittaa kun työstä kieltäydyin. Te-toimiston toiminnasta on jäänyt nyt vain se olo että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee...Ottaa niin päähän tällainen. Lyödään vaikka yrittää omaa työllistymistään parantaa.... liikaa säätäjiä matkan varrella kun yhden virkailijan kanssa sopii asioita niin jo toinen käskyttää selvityspyynnöillä huoh..
Työ menee aina kaiken muun edelle, vaikka tulisi yllättäenkin vastaan. Pitäisi sinun se tietää kun olet työ- ja elinkeinotoimiston asiakkuudessa työttömänä työnhakijana. Kieltäydyit varmasta työstä, joten totta kai saat selvityspyynnön. Voin myös varmuudella sanoa, että saat tuosta laiminlyöntimerkinnän - ja kaikki se on mennyt täsmälleen lain pykälien mukaan.
Miten kuvittelet työttömän tilanteen parantuvan jos sitä samaa kehää kiertää koko ajan. Jos tilanne on se että haluaa vaihtaa alaa niin eihän sitä pysty hyväksymään työtä juuri siltä alalta miltä haluaa pois. Aivan eri asia jos koulutussuunnitelmia ei olisi ollut. Sinunlaisten päättäjien takia on työttömiä jotka ei saa yksilöllistä apua tilanteeseen. Ainoastaan rangaistaan jos edes yrittää jotain.
Korjataan nyt ensin se, että minä en ole todellakaan missään asiassa päättäjä. Ok? Ok.
Sitten. Jos sinulla oli alkamassa työllistymistä edistävä koulutus, niin hyvä. Vastaasi tuli kuitenkin tilanne, että työllistytkin suoraan. Vielä parempi! Sen työllistymisen edistämisen vaiheen voikin skipata ja aloittaa suoraan työnteosta.
Mutta - jos oletkin alanvaihtaja, niin sinulla on kaksi vaihtoehtoa. A: teet töitä ja opiskelet ohessa, tai B: annat terveydelliset perusteet eli selvityksen sisältävän lääkärinlausunnon sille, miksi entinen alasi ei enää sovi sinulle.
Jos sinulla ei ole töitä jonka ohessa opiskella tai jos alanvaihdolle ei ole terveydellistä perustetta, niin sitten on otettava vastaan ne työt, joita saa (toki poikkeuksin, kuten esim. jos työn palkka olisi ihmisoikeuksia polkevaa). TE-toimiston päätehtävä kun on kuitenkin saattaa ihmisiä mahdollisimman pian töihin, eikä mahdollistaa näiden itsensäkehitys veronmaksajien rahoin jos se ei ole työllistymisen edellytys. Eikä tämä ole mikään mielivaltainen mielipideasia, vaan se miten laissa asiasta sanotaan. Jos ei miellytä, niin turha TE-toimistolle kiukutella. Hallitus säätää lait, TE-toimisto ainoastaan noudattaa niitä.
Vmp
Ytimekästä, mutta silti kiinnostaisi tietää, mikä tuossa on mielestäsi paskaa, tai epäoikeudenmukaista. Säännöt ovat samat kaikille. Varsinkin, jos toimit verorahojen tukemana. Et sinä ole silloin se, joka ehdot sanelee.
Jos aiempi ala ei enää sovi terveydellesi, niin hae se lääkärinlausunto. Muuten olet melko heikoilla vastatessasi selvityspyynnön kysymykseen, miksi kieltäydyit työttömänä varmasta työstä.
Wannabe työkkärintäti(kö)
Kyllä minä ihan tavallisena kansalaisena ihmettelen, kun osa työttömistä ilmoittaa, että ei voi tehdä sitä ja tätä työtä, kun selkä on kipeä ja olkapäässä vaivaa, mutta lääkäriin ei mennä eikä hankita todistusta siitä, että on kuluma tai muuta vaivaa. Ei, kun työkkärissä pitää luottaa heidän sanaansa, koska he tietävät eikä lääkäriin pääse.
Jos asia olisi näin yksinkertainen, niin miksi ne sairautensa tietävät eivät määrää itselleen kunnon kipulääkkeitä, fysioterapiaa tai leikkaa sitä selkäänsä, jos tilanne on tuollainen? Miksi hoidettavissaolevaa sairautta hellitään esteenä työllistyä?
Työttömällä ei ole varaa aina lääkkeisiin, joita on määrätty. Ei ole varaa fysioterapiaan tai leikkauksiin. Toisin kuin luulet, mikään ei ole ilmaista. Täytyy miettiä tarkkaan mitä ostaa kulloinkin, ruokaa vai lääkkeet? Maksaako vuokran ja laskut vai ne lääkkeet. Hammaslääkärikäynnit olen joutunut jättämään. Et ymmärrä mitään, voisit pitää mölyt mahassa.
Meillä on suomessa kattava sairasvakuutusjärjestelmä. Kun lääkekatto ylittyy, kaikki loppuvuoden lääkkeet ovat ilmaisia (taisi olla joku kahden ja puolen euron toimitusmaksu niissä). Leikkaukset eivät maksa juuri mitään: sairaalapäivän hinta. TOista se on usassa, kun koitiutuspäivänä pääsee kotiinsa useiden kymppitonnien laskun kera, jos ei ole ollut kunnollisia vakuutuksia. Toki sitten tulee sairaslomaa leikkauksen jälkeen, mutta siihenkin saa korvausta. Jos rahat ei riitä, toimeentulotuki turvaa (ellei sitten ole epäonnekas ja omista jotain, jota ei voi muuttaa rahaksi tarpeeksi nopeasti, mutta sossujen mielestä sen voi). Hammaslääkärikäynnit eivät maksa montaakaan kymppiä. Maksoinkohan itse viimeksi jotain 40 euroa, kun vaihdettiin paikka ja puudutttiin. Pelkkä tarkastus oli muistaakseni parikymppiä. Tämä julkisella. Tottakai julkisen hammaslääkäriin joutuu jonottamaan, mutta sellaista se on. Ruoasta voi säästää, jos näkee vaivaa kilohinnaltaan eduliisimpien tuotteiden ostamisen suhteen. Kun tuosta kokoaa perusruokakorin, niin sitten voi jopa silloin tällöin herkutella jollain ei niin halvalla.
minä pääsin muuten aikoinaan terveyskeskuksen fysioterapeutilla käymään kahdesti. ihan pyytämällä. ensimmäinen oli kartoituskäynti ja samalla sain jumppohjeet, toisella kertaa katsottiin edistys. Se oli ilmaita - ei edes tk-maksua.

Näin! Ennen nykyistä työkyvyttömyyseläkettäni työmarkkinatuella taistelua vuosia. Kuntouttavaa yms. rimpulointia vähän siellä sun täällä. Hirvittävää elämää. Ja koko ikäni olen töissä yrittänyt sen mitä mahdollista ennen kuin sairastuin.
Ei mitään asiaa kunnalliseen hammashoitoon, eivät edes ottaneet jonoon. Ois varmaan pitänyt hakea oikeusavustaja.
Sain sitten perinnön, joka mahdollisti hammashoidot yksityisellä. Lääkkeetkin saan mitä tarvitsen. Säästöt kuitenkin hupenevat. Fysioterapiaan saisin uppoamaan isot summat, mutta kotijumpalla yritän pitää normaalitoiminnoista kiinni.
Luojan kiitos tuo perintö mahdollisti omistusasunnon hankinnan ja siihen kun vielä miehellä suht mukava eläke, niin tässä mennään jollain tavalla eteenpäin. Emme siis ole hakeneet, emmekä myöskään saisi Kelan tukia.
Jos erotaan, myydään kämppä, mällään rahat ja alan hakea sosiaalietuuksia, niin mites sitten suut napsautellaan, arvoisat päättäjät? Minullakin kun on ne perustuslailliset oikeudet. Samoin myös sähkölasku, vastike, vesimaksut ja kaikki muu, kun pitäis syödäkin.
Elämä on taistelua. Taidan olla aika onnekas kuitenkin, tällä hetkellä...

Siis miten tämä nyt oikein menee? Mä en pääse kunnalliseen hammashoitoon. En vaikka kuinka yritän pyytää. On kuulema pitkät jonot, ei vaan pääse. En ehkä voi mennä ampumaankaan ketään...
Yksityiselle maksan puolen vuoden välein n. 230 e hammaskiven poistosta, kun on parodontti, eli pakko hoitaa. Oikeasti pitäisi käydä 4 kuukauden välein, mutta ei ole mahdollista rahan puuteen takia, joten pitkitän käyntikertojen väliä. Olen aikoinani ansiotuloistani sukan varteen säästänyt ja niillä maksan.
Fyssarikäynnit ovat maksaneet jokainen erikseen 11 euroa, vielä joitain kuukausia sitten. Enää en menekään, lääkkeet pitää saada maksettua. Mitään en saa sossusta.

Et se sinäkään liikaa ymmärrä, jos et tiedä useimpiin noista tarpeistasi voivan hakea toimeentulotukea. Vai onko se sitä perisuomalaisuutta, että valitetaan vain omaa kurjuutta sen sijaan että etsittäisiin ratkaisuja.
-eri

"Jokaisella aikuisella on oikeus saada hyvinvointialueeltaan suun ja hampaiden terveysneuvontaa ja tarkastukset. Samoin jokaisella on oikeus suun ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon sekä suun ja hampaiden sairauksien tutkimiseen ja hoitoon. Hyvinvointialueeltasi saat kaikki perushoidot, kuten hampaiden paikkauksen, hampaan poiston, hammaskiven poiston ja ikenien hoidon." https://www.suomi.fi/kansalaiselle/terveys-ja-sairaanhoito/terveyden-yl…

Ja sinä et ymmärrä sitä että kaikki ei saa toimeentulotukea.

Hakeminen ja saaminen ovat eri juttu.

se menee käytännössä monessa paikassa niin, että ensin jonotat ihan perustarkastukseen, jos esim. sinusta ei ole tietoja julkisen reksitereissä (tuo jono on pitkä, muisten its ejoutuneeni jonottamaan 1,5 vuotta ja sitten jouduin itse perumaan ajan ja sain seuraavan ajan puolen vuoden päähän). Siellä sitten hammaslääkäri tarkastaa suusi ja määrittää tarkastusten aikavälit. Kun sitten pääsin hammaslääkäriin, hän kirjasi tietoihini, että saan käydä kerran vuodessa suuhygienistillä ja sitten joka toinen vuosi hammaslääkärin tarkastus (hampaani olivat sen verran hyvässä kunnossa). Joskus olen sitten käynyt kerran vuodessa hammaslääkärillä, esimerkiksi viime käynti oli tällainen. Se on sitten helppoa, kun on saanut ns. jalkansa oven väliin ja hammaslääkäri on kirjannut tietoihin tarkastuskäynnit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein rekryn kautta keikkaa ja silti on täytynyt hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Nyt kun olin työvoimakoulutukseen hakenut ja harjoittelupaikan saanut niin entinen työnantaja laittoi tekstiviestinä että on kysellyt te-toimistosta sopivia ehdokkaita ja kysyi minulta olisinko päässyt heinäkuuhun asti sijaiseksi. Vastasin että on koulutussuunnitelmia ja kiitin tarjouksesta. No, tästäpä tuli työkkäristä selvityspyyntö ja olen kuukauden odotellut kohta päätöstä tähän. Rahaa en tietenkään saa liiton kassasta ennenkuin päätös on tullut. Voivat karenssin laittaa kun työstä kieltäydyin. Te-toimiston toiminnasta on jäänyt nyt vain se olo että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee...Ottaa niin päähän tällainen. Lyödään vaikka yrittää omaa työllistymistään parantaa.... liikaa säätäjiä matkan varrella kun yhden virkailijan kanssa sopii asioita niin jo toinen käskyttää selvityspyynnöillä huoh..
Työ menee aina kaiken muun edelle, vaikka tulisi yllättäenkin vastaan. Pitäisi sinun se tietää kun olet työ- ja elinkeinotoimiston asiakkuudessa työttömänä työnhakijana. Kieltäydyit varmasta työstä, joten totta kai saat selvityspyynnön. Voin myös varmuudella sanoa, että saat tuosta laiminlyöntimerkinnän - ja kaikki se on mennyt täsmälleen lain pykälien mukaan.
Miten kuvittelet työttömän tilanteen parantuvan jos sitä samaa kehää kiertää koko ajan. Jos tilanne on se että haluaa vaihtaa alaa niin eihän sitä pysty hyväksymään työtä juuri siltä alalta miltä haluaa pois. Aivan eri asia jos koulutussuunnitelmia ei olisi ollut. Sinunlaisten päättäjien takia on työttömiä jotka ei saa yksilöllistä apua tilanteeseen. Ainoastaan rangaistaan jos edes yrittää jotain.
Korjataan nyt ensin se, että minä en ole todellakaan missään asiassa päättäjä. Ok? Ok.
Sitten. Jos sinulla oli alkamassa työllistymistä edistävä koulutus, niin hyvä. Vastaasi tuli kuitenkin tilanne, että työllistytkin suoraan. Vielä parempi! Sen työllistymisen edistämisen vaiheen voikin skipata ja aloittaa suoraan työnteosta.
Mutta - jos oletkin alanvaihtaja, niin sinulla on kaksi vaihtoehtoa. A: teet töitä ja opiskelet ohessa, tai B: annat terveydelliset perusteet eli selvityksen sisältävän lääkärinlausunnon sille, miksi entinen alasi ei enää sovi sinulle.
Jos sinulla ei ole töitä jonka ohessa opiskella tai jos alanvaihdolle ei ole terveydellistä perustetta, niin sitten on otettava vastaan ne työt, joita saa (toki poikkeuksin, kuten esim. jos työn palkka olisi ihmisoikeuksia polkevaa). TE-toimiston päätehtävä kun on kuitenkin saattaa ihmisiä mahdollisimman pian töihin, eikä mahdollistaa näiden itsensäkehitys veronmaksajien rahoin jos se ei ole työllistymisen edellytys. Eikä tämä ole mikään mielivaltainen mielipideasia, vaan se miten laissa asiasta sanotaan. Jos ei miellytä, niin turha TE-toimistolle kiukutella. Hallitus säätää lait, TE-toimisto ainoastaan noudattaa niitä.
Vmp
Ytimekästä, mutta silti kiinnostaisi tietää, mikä tuossa on mielestäsi paskaa, tai epäoikeudenmukaista. Säännöt ovat samat kaikille. Varsinkin, jos toimit verorahojen tukemana. Et sinä ole silloin se, joka ehdot sanelee.
Jos aiempi ala ei enää sovi terveydellesi, niin hae se lääkärinlausunto. Muuten olet melko heikoilla vastatessasi selvityspyynnön kysymykseen, miksi kieltäydyit työttömänä varmasta työstä.
Wannabe työkkärintäti(kö)
Kyllä minä ihan tavallisena kansalaisena ihmettelen, kun osa työttömistä ilmoittaa, että ei voi tehdä sitä ja tätä työtä, kun selkä on kipeä ja olkapäässä vaivaa, mutta lääkäriin ei mennä eikä hankita todistusta siitä, että on kuluma tai muuta vaivaa. Ei, kun työkkärissä pitää luottaa heidän sanaansa, koska he tietävät eikä lääkäriin pääse.
Jos asia olisi näin yksinkertainen, niin miksi ne sairautensa tietävät eivät määrää itselleen kunnon kipulääkkeitä, fysioterapiaa tai leikkaa sitä selkäänsä, jos tilanne on tuollainen? Miksi hoidettavissaolevaa sairautta hellitään esteenä työllistyä?
Työttömällä ei ole varaa aina lääkkeisiin, joita on määrätty. Ei ole varaa fysioterapiaan tai leikkauksiin. Toisin kuin luulet, mikään ei ole ilmaista. Täytyy miettiä tarkkaan mitä ostaa kulloinkin, ruokaa vai lääkkeet? Maksaako vuokran ja laskut vai ne lääkkeet. Hammaslääkärikäynnit olen joutunut jättämään. Et ymmärrä mitään, voisit pitää mölyt mahassa.
Et se sinäkään liikaa ymmärrä, jos et tiedä useimpiin noista tarpeistasi voivan hakea toimeentulotukea. Vai onko se sitä perisuomalaisuutta, että valitetaan vain omaa kurjuutta sen sijaan että etsittäisiin ratkaisuja.
-eri
Ja sinä et ymmärrä sitä että kaikki ei saa toimeentulotukea.
No jos et sinä saa, niin silloinhan sinulla esim. on joko säästöjä tai ruokakunnassa joku, joka voi auttaa. Tietty eri asia, jos on niin ylpeä ettei halua pyytää apua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demareiden kritisoijille: oikeistopuolueet ovat luoneet systeemin, jossa osa TE-palveluista ulkoistettu konsulttiyrityksille. Ne tekevät kovaa tulosta höpökursseillaan, luennoivat sarasvuomaisesti työttömille ja systeemi mahdollistaa tämän. Katso huviksesi alihankintana TE-toimistoille ostettujen konsulttifirmojen hallitusten kokoonpanoa. Siellä istuu tuttuja nimiä, eivätkä he niin välitä työttömän elämänlaadusta.
Olennaista on ymmärtää se, että te-toimiston olemassaolo perustuu lakiin, eli siihen, että työttömän väestönosan tilannetta on voitava parantaa, siitä mainitaan myös kansainvälisesti ratifioiduissa sopimuksissa.
Ongelma ei ole suinkaan se että tällainen vaatimus työttömien palvelusta on olemassa, vaan se oikea ongelma on siinä, miten Suomessa on palvelut vääristelty monelta osin täysin lainvastaiseksi, tämä koskee erityisesti sitä kuinka palvelujen ja suunnitelmien verukkeella yritetään tunkea työttömälle kuuluvaan päätösvaltaan hänen työvalinnoista tai sopimusasioista.
On melkoisen kestämätön tie, jos rangaistuksen uhalla aletaan vaatimaan työn valintoja saati sitten esim. halpatyöhinnoittelua, menee räikeästi ohitse lain vaatimusten jossa suojellaan oikeutta vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Ei ole vaikea nähdä, että tässä on nimenomaan elinkeinoelämätaustaiset henkilöt olleet lakeja vääristelemässä, he ovat näin tehneet Suomeen mekanismin jolla marssitetaan jatkuvana virtana kansaa tekemään palkatonta työtä rangaistuksen uhalla joka kerta kun ay-liike alkaa lakkoilemaan.
Ja missä kohtaa ne elinkeinotaustaiset on hommaa päässeet säätämään kun 1995 jälkeen työministereinä on olleet vain demarit ja kerran vihreät ja persut. Ei ketään kokoomuksesta ja persukin oli oikeastaan ay-taustainen ex paperimies.
ELI LOPETTAKAA NYT SE S:::TANAN VALEHTELU SIITÄ ETTÄ VIKA TYÖKKÄREISSÄ JOHTUU OIKEISTOSTA KUN SE TODELLAKAAN EI OLE OIKEISTOSSA VAAN "DUUNARIN ASIALLA" OLEVASSA DEMAREISSA JA AY-LIIKKEESSÄ.
Demarit ei näytä muuta osaavan kuin valehdella ihan selvissäkin asioissa. Onpa luojan lykky että hesari tukee noita fanaattisesti jopa noiden valeiden levittelyssä.

On mulla puoliso mutta hänellä on pienet tulot joten ei voi auttaa vaikka haluaisi.

Mitä ihmettä sekoilet, sehän on ollut elinkeinoelämän päivittäistä hommaa käydä lobbaamassa eduskunnassa jotakin huuhaata milloin mitäkin, ja Suomessa on ollut rahalla ostettuja hallituksia useampiakin kuin vain yksi.
Ei tässä ole kyse siitä, onko ay-liike väärässä vai onko elinkeinoelämä väärässä, vaan kysymys on siitä, että MOLEMMAT ovat väärässä.
Älä sä työnnä nokkaas kansan päätösvallassa oleviin sopimuspöytiin, niihin ei ole edes ay-liikkeellä asiaa jos ei ole järjestäytymisistä sovittu mitään.
Olipa hauska kuulla, että vasta puolet työttömistä ovat saaneet yhteydenottoja.
Minulle on soitettu jo monta kertaa ja määrätty tehtäviä suoritettavaksi karenssin uhalla.
Edellinen aktiivimalli ei koskenut minua vaikean sairauden ja osatyökykyisyyden takia. En tiedä pommittavatko nyt vähän niinkuin kostona siitä.
Tietävät kyllä että terveyteni ei ole kohentunut. Joka kerta muistan sanoa, että sairauteni (lääkärin lausunto on heillä) on etenevä, se muuttuu vain pahemmaksi. Ja joka kerta muistutan myös osatyökyvyttömyyseläkkeestäni (eläkepäätöksen ovat saaneet) ja siitä että teen osa-aikatyötä niin paljon kuin pystyn. Joka viikko n. 10 tuntia. Enemmän toki tekisin jos pystyisin, mutta en pysty.
En ole missään vaiheessa hakenut kokopäivätyötä, sekin lukee heidän tiedoissaan.
"Joo, no sun pitää kyllä hakea opiskelupaikkoja ja pyytää lisää työtunteja."
En tiedä mitä kuvittelevat. Odottavatko jotain ihmeparannusta. 'Uusi kyykytyshoito parantaa kaikki sairaudet' 🤦
Minulla on aivoja vaurioittava sairaus. Magneettikuvissa näkyy useita "kuolleita" alueita ja lisää tulee koko ajan.
Tuntuu siltä kuin Suomen työllisyys makaisi harteillani. Ihan kuin koko maan tulevaisuus olisi kiinni siitä että minut saadaan opiskelemaan ja työllistymään enemmän 😳
Kovasti ne sen eteen töitä tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demareiden kritisoijille: oikeistopuolueet ovat luoneet systeemin, jossa osa TE-palveluista ulkoistettu konsulttiyrityksille. Ne tekevät kovaa tulosta höpökursseillaan, luennoivat sarasvuomaisesti työttömille ja systeemi mahdollistaa tämän. Katso huviksesi alihankintana TE-toimistoille ostettujen konsulttifirmojen hallitusten kokoonpanoa. Siellä istuu tuttuja nimiä, eivätkä he niin välitä työttömän elämänlaadusta.
Olennaista on ymmärtää se, että te-toimiston olemassaolo perustuu lakiin, eli siihen, että työttömän väestönosan tilannetta on voitava parantaa, siitä mainitaan myös kansainvälisesti ratifioiduissa sopimuksissa.
Ongelma ei ole suinkaan se että tällainen vaatimus työttömien palvelusta on olemassa, vaan se oikea ongelma on siinä, miten Suomessa on palvelut vääristelty monelta osin täysin lainvastaiseksi, tämä koskee erityisesti sitä kuinka palvelujen ja suunnitelmien verukkeella yritetään tunkea työttömälle kuuluvaan päätösvaltaan hänen työvalinnoista tai sopimusasioista.
On melkoisen kestämätön tie, jos rangaistuksen uhalla aletaan vaatimaan työn valintoja saati sitten esim. halpatyöhinnoittelua, menee räikeästi ohitse lain vaatimusten jossa suojellaan oikeutta vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Ei ole vaikea nähdä, että tässä on nimenomaan elinkeinoelämätaustaiset henkilöt olleet lakeja vääristelemässä, he ovat näin tehneet Suomeen mekanismin jolla marssitetaan jatkuvana virtana kansaa tekemään palkatonta työtä rangaistuksen uhalla joka kerta kun ay-liike alkaa lakkoilemaan.
Ja missä kohtaa ne elinkeinotaustaiset on hommaa päässeet säätämään kun 1995 jälkeen työministereinä on olleet vain demarit ja kerran vihreät ja persut. Ei ketään kokoomuksesta ja persukin oli oikeastaan ay-taustainen ex paperimies.
ELI LOPETTAKAA NYT SE S:::TANAN VALEHTELU SIITÄ ETTÄ VIKA TYÖKKÄREISSÄ JOHTUU OIKEISTOSTA KUN SE TODELLAKAAN EI OLE OIKEISTOSSA VAAN "DUUNARIN ASIALLA" OLEVASSA DEMAREISSA JA AY-LIIKKEESSÄ.
Demarit ei näytä muuta osaavan kuin valehdella ihan selvissäkin asioissa. Onpa luojan lykky että hesari tukee noita fanaattisesti jopa noiden valeiden levittelyssä.
Olipa suorastaan hullunkurisen hauskaa sekin kun Sipilän hallituksen aikana lakeja alettiin säätämään jo ulkoparlamentaarisesti Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäisen toimesta.
Vai ei elinkeinoelämä ole "hommaa säätämässä" voi vitsi mikä vitsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein rekryn kautta keikkaa ja silti on täytynyt hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Nyt kun olin työvoimakoulutukseen hakenut ja harjoittelupaikan saanut niin entinen työnantaja laittoi tekstiviestinä että on kysellyt te-toimistosta sopivia ehdokkaita ja kysyi minulta olisinko päässyt heinäkuuhun asti sijaiseksi. Vastasin että on koulutussuunnitelmia ja kiitin tarjouksesta. No, tästäpä tuli työkkäristä selvityspyyntö ja olen kuukauden odotellut kohta päätöstä tähän. Rahaa en tietenkään saa liiton kassasta ennenkuin päätös on tullut. Voivat karenssin laittaa kun työstä kieltäydyin. Te-toimiston toiminnasta on jäänyt nyt vain se olo että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee...Ottaa niin päähän tällainen. Lyödään vaikka yrittää omaa työllistymistään parantaa.... liikaa säätäjiä matkan varrella kun yhden virkailijan kanssa sopii asioita niin jo toinen käskyttää selvityspyynnöillä huoh..
Työ menee aina kaiken muun edelle, vaikka tulisi yllättäenkin vastaan. Pitäisi sinun se tietää kun olet työ- ja elinkeinotoimiston asiakkuudessa työttömänä työnhakijana. Kieltäydyit varmasta työstä, joten totta kai saat selvityspyynnön. Voin myös varmuudella sanoa, että saat tuosta laiminlyöntimerkinnän - ja kaikki se on mennyt täsmälleen lain pykälien mukaan.
Miten kuvittelet työttömän tilanteen parantuvan jos sitä samaa kehää kiertää koko ajan. Jos tilanne on se että haluaa vaihtaa alaa niin eihän sitä pysty hyväksymään työtä juuri siltä alalta miltä haluaa pois. Aivan eri asia jos koulutussuunnitelmia ei olisi ollut. Sinunlaisten päättäjien takia on työttömiä jotka ei saa yksilöllistä apua tilanteeseen. Ainoastaan rangaistaan jos edes yrittää jotain.
Korjataan nyt ensin se, että minä en ole todellakaan missään asiassa päättäjä. Ok? Ok.
Sitten. Jos sinulla oli alkamassa työllistymistä edistävä koulutus, niin hyvä. Vastaasi tuli kuitenkin tilanne, että työllistytkin suoraan. Vielä parempi! Sen työllistymisen edistämisen vaiheen voikin skipata ja aloittaa suoraan työnteosta.
Mutta - jos oletkin alanvaihtaja, niin sinulla on kaksi vaihtoehtoa. A: teet töitä ja opiskelet ohessa, tai B: annat terveydelliset perusteet eli selvityksen sisältävän lääkärinlausunnon sille, miksi entinen alasi ei enää sovi sinulle.
Jos sinulla ei ole töitä jonka ohessa opiskella tai jos alanvaihdolle ei ole terveydellistä perustetta, niin sitten on otettava vastaan ne työt, joita saa (toki poikkeuksin, kuten esim. jos työn palkka olisi ihmisoikeuksia polkevaa). TE-toimiston päätehtävä kun on kuitenkin saattaa ihmisiä mahdollisimman pian töihin, eikä mahdollistaa näiden itsensäkehitys veronmaksajien rahoin jos se ei ole työllistymisen edellytys. Eikä tämä ole mikään mielivaltainen mielipideasia, vaan se miten laissa asiasta sanotaan. Jos ei miellytä, niin turha TE-toimistolle kiukutella. Hallitus säätää lait, TE-toimisto ainoastaan noudattaa niitä.
Vmp
Ytimekästä, mutta silti kiinnostaisi tietää, mikä tuossa on mielestäsi paskaa, tai epäoikeudenmukaista. Säännöt ovat samat kaikille. Varsinkin, jos toimit verorahojen tukemana. Et sinä ole silloin se, joka ehdot sanelee.
Jos aiempi ala ei enää sovi terveydellesi, niin hae se lääkärinlausunto. Muuten olet melko heikoilla vastatessasi selvityspyynnön kysymykseen, miksi kieltäydyit työttömänä varmasta työstä.
Wannabe työkkärintäti(kö)
Kyllä minä ihan tavallisena kansalaisena ihmettelen, kun osa työttömistä ilmoittaa, että ei voi tehdä sitä ja tätä työtä, kun selkä on kipeä ja olkapäässä vaivaa, mutta lääkäriin ei mennä eikä hankita todistusta siitä, että on kuluma tai muuta vaivaa. Ei, kun työkkärissä pitää luottaa heidän sanaansa, koska he tietävät eikä lääkäriin pääse.
Jos asia olisi näin yksinkertainen, niin miksi ne sairautensa tietävät eivät määrää itselleen kunnon kipulääkkeitä, fysioterapiaa tai leikkaa sitä selkäänsä, jos tilanne on tuollainen? Miksi hoidettavissaolevaa sairautta hellitään esteenä työllistyä?
Työttömällä ei ole varaa aina lääkkeisiin, joita on määrätty. Ei ole varaa fysioterapiaan tai leikkauksiin. Toisin kuin luulet, mikään ei ole ilmaista. Täytyy miettiä tarkkaan mitä ostaa kulloinkin, ruokaa vai lääkkeet? Maksaako vuokran ja laskut vai ne lääkkeet. Hammaslääkärikäynnit olen joutunut jättämään. Et ymmärrä mitään, voisit pitää mölyt mahassa.
Meillä on suomessa kattava sairasvakuutusjärjestelmä. Kun lääkekatto ylittyy, kaikki loppuvuoden lääkkeet ovat ilmaisia (taisi olla joku kahden ja puolen euron toimitusmaksu niissä). Leikkaukset eivät maksa juuri mitään: sairaalapäivän hinta. TOista se on usassa, kun koitiutuspäivänä pääsee kotiinsa useiden kymppitonnien laskun kera, jos ei ole ollut kunnollisia vakuutuksia. Toki sitten tulee sairaslomaa leikkauksen jälkeen, mutta siihenkin saa korvausta. Jos rahat ei riitä, toimeentulotuki turvaa (ellei sitten ole epäonnekas ja omista jotain, jota ei voi muuttaa rahaksi tarpeeksi nopeasti, mutta sossujen mielestä sen voi). Hammaslääkärikäynnit eivät maksa montaakaan kymppiä. Maksoinkohan itse viimeksi jotain 40 euroa, kun vaihdettiin paikka ja puudutttiin. Pelkkä tarkastus oli muistaakseni parikymppiä. Tämä julkisella. Tottakai julkisen hammaslääkäriin joutuu jonottamaan, mutta sellaista se on. Ruoasta voi säästää, jos näkee vaivaa kilohinnaltaan eduliisimpien tuotteiden ostamisen suhteen. Kun tuosta kokoaa perusruokakorin, niin sitten voi jopa silloin tällöin herkutella jollain ei niin halvalla.
minä pääsin muuten aikoinaan terveyskeskuksen fysioterapeutilla käymään kahdesti. ihan pyytämällä. ensimmäinen oli kartoituskäynti ja samalla sain jumppohjeet, toisella kertaa katsottiin edistys. Se oli ilmaita - ei edes tk-maksua.
Läkekulukattoon eivät kuulu kaikki lääkärin määräämät lääkkeet. Eivät edes sellaiset joita ilman potilas ei pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demareiden kritisoijille: oikeistopuolueet ovat luoneet systeemin, jossa osa TE-palveluista ulkoistettu konsulttiyrityksille. Ne tekevät kovaa tulosta höpökursseillaan, luennoivat sarasvuomaisesti työttömille ja systeemi mahdollistaa tämän. Katso huviksesi alihankintana TE-toimistoille ostettujen konsulttifirmojen hallitusten kokoonpanoa. Siellä istuu tuttuja nimiä, eivätkä he niin välitä työttömän elämänlaadusta.
Olennaista on ymmärtää se, että te-toimiston olemassaolo perustuu lakiin, eli siihen, että työttömän väestönosan tilannetta on voitava parantaa, siitä mainitaan myös kansainvälisesti ratifioiduissa sopimuksissa.
Ongelma ei ole suinkaan se että tällainen vaatimus työttömien palvelusta on olemassa, vaan se oikea ongelma on siinä, miten Suomessa on palvelut vääristelty monelta osin täysin lainvastaiseksi, tämä koskee erityisesti sitä kuinka palvelujen ja suunnitelmien verukkeella yritetään tunkea työttömälle kuuluvaan päätösvaltaan hänen työvalinnoista tai sopimusasioista.
On melkoisen kestämätön tie, jos rangaistuksen uhalla aletaan vaatimaan työn valintoja saati sitten esim. halpatyöhinnoittelua, menee räikeästi ohitse lain vaatimusten jossa suojellaan oikeutta vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.
Ei ole vaikea nähdä, että tässä on nimenomaan elinkeinoelämätaustaiset henkilöt olleet lakeja vääristelemässä, he ovat näin tehneet Suomeen mekanismin jolla marssitetaan jatkuvana virtana kansaa tekemään palkatonta työtä rangaistuksen uhalla joka kerta kun ay-liike alkaa lakkoilemaan.
Ja missä kohtaa ne elinkeinotaustaiset on hommaa päässeet säätämään kun 1995 jälkeen työministereinä on olleet vain demarit ja kerran vihreät ja persut. Ei ketään kokoomuksesta ja persukin oli oikeastaan ay-taustainen ex paperimies.
ELI LOPETTAKAA NYT SE S:::TANAN VALEHTELU SIITÄ ETTÄ VIKA TYÖKKÄREISSÄ JOHTUU OIKEISTOSTA KUN SE TODELLAKAAN EI OLE OIKEISTOSSA VAAN "DUUNARIN ASIALLA" OLEVASSA DEMAREISSA JA AY-LIIKKEESSÄ.
Demarit ei näytä muuta osaavan kuin valehdella ihan selvissäkin asioissa. Onpa luojan lykky että hesari tukee noita fanaattisesti jopa noiden valeiden levittelyssä.
Olipa suorastaan hullunkurisen hauskaa sekin kun Sipilän hallituksen aikana lakeja alettiin säätämään jo ulkoparlamentaarisesti Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäisen toimesta.
Vai ei elinkeinoelämä ole "hommaa säätämässä" voi vitsi mikä vitsi
Vielä hullumpaa on se, että vassaripuolueiden aikaan sama meno jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Edellisen kuntakokeilun tuloksia:
https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/KUKO%20loppura...
Kokeilujakson aikana pitkäaikaistyöttömyys kasvoi .
"Kokeilukuntien pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi ajanjaksolla ennen kuntakokeilua
8,3 % ja muissa kunnissa 8,8 % eli melko maltillisesti. Sen sijaan kokeilun käynnistymisen jälkeen kokeilukuntien pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi keskimäärin 49,8 %. "Turun kuntakokeilun tuloksia:
https://ah.turku.fi/tytmk/2016/0229003x/Images/1438432.pdf
Vuonna 2015 kokeilussa mukana olleista yli 600 asiakkaasta avoimille työmarkkinoille työllistyi 15 henkeä ja projkektin budjetti oli 444 532,58 € vuodelle 2015. Yhden työpaikan hinnaksi näin ollen tuli 29 635,59 €.
Lienee päivänselvää, ettei työkkärin/kuntakokeilun ole tarkoituskaan työllistää ketään paitsi itseään ja kuntien virkamiehiä ja eri tahojen yhteistyökumppaneita, mikä on loppuraporttien budjetteja lukiessa ilmiselvää: suurin kuluerä on Muiden hankkeen toteutukseen osallistuvien henkilöiden palkkauskustannukset.
Ja 2025 työttömyyden hoito siirtyy kokonaan kunnille:
https://tem.fi/te-palvelut-2024-uudistus
Joku tulee tienaamaan tällä. Ainakin ministeriöiden virkamiehillä riittää puuhaa, asiantuntemusta tuskin.
Jostain syystä ei kaivellut esille Pirkanmaan tuloksia: siellä suurin osa työttömistä lykättiin kokeilussa melko nopeasti kuntouttavaan työtoimintaan ja tilastot saatiin näyttämään siltä, että kunnat ovat huomattavasti tehokkaampia kuin valtio tässä työllistämisessä. HIntalappu tosin oli hurja, mutta siinähän maksajana on kunta, ei valtio.
Erityisesti ay-liikkeen kannattajien suusta sanottuna sosiaaliturvan heikentäminen on melkoista järjen köyhyyttä.
Miksi?
Koska elinkeinoelämä käyttää ihan systemaattisesti hyödykseen sen kahtiajaon, kun kansaa jaetaan sekä ay-liikkeen ryhmiin että sen ulkopuolelle erityisesti työttömiksi ja tulottomiksi.
Asiahan menee niin, että kun ay-liikeläinen vaatii muilta tukia alaspäin, se alennettu tuki alkaa vaikuttamaan siten, että sitten elinkeinoelämälläkin on enemmän paukkuja vaatia ay-liikeläisen palkkoja alaspäin - kas kun tukien varaan ajettuja on aina vain enemmän ja heidän tukensa on entistä huonompia.
Jos tämä ei riitä, sitten kasvatetaan lisäksi halpatyömaahanmuuttoa, joka onkin jo ihan kätevästi julkisuuden puheenaiheessa nytkin.
Suomen ongelmat ratkeaisi parhaiten siten, että kaikki suomalaisen työn kysyntään tarvittavat varat verotetaan ja leikataan molemmilta valtaryhmiltä, sekä ay-liikkeeltä että elinkeinoelämältä, ja sen lisäksi toimia joilla varmistetaan se että kilpailuhalua löytyy varsinkin kansainväliselle markkinalle osallistumisesta niin että suomalaisen työn kysyntä ja elinkeinoelämänkin toimintamahdollisuudet pidetään siellä hyvänä.
Kotimarkkinoilla tapahtuu silloin kaikenlaista, mutta kaikki kotimarkkinoilla tehtävät toimet tehtävä siten että vahinko ei koidu kenellekään yksin, vaan kaikki jakamaan tasaisesti em. korjaustoimista aiheutuvaa laskua.
Tiedossa on sekin, että vientialoilla on aina riski, että yrityksellä ei ole pienintäkään halua toimia siten että se hyödyttäisi Suomea ja suomalaisia, eli varmasti verotus yms. toimet suunniteltava varsin tarkoin siten että hyöty todella tuodaan suomalaisille kv-toiminnasta.