Aktiivimalli II floppasi alkumetreillä
"Vain noin joka toiselle työttömälle työnhakijalle on asetettu velvollisuus hakea oma-aloitteisesti työpaikkoja joka kuukausi.
Yli 60000 työttömällä ei ole ajantasaista työllistymissuunnitelmaa. Kyse on siis uuden työvoimapalvelumallin käynnistymisvaikeuksista.
Yhteensä työttömiä työnhakijoita on vajaat 235000."
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009404696.html
"Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on yksi hallituksen keskeisistä työllisyystoimista. Valtiovarainministeriö on arvioinut uudistuksen tuovan noin 10000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä."
Eli 8 vuoden aikana 1250 "uutta" työllistä vuodessa. Uudistuksen rahoitus on n. 70 miljoonaa vuodessa, eli yhden työpaikan hinnaksi tulee 56000 €.
"Nyt näyttää, että uudistukseen luvatut 70 miljoonaa vuodessa eivät kata työmäärän lisäystä työllisyyspalveluissa.
STTK:ssa on laskettu, että resurssit kasvavat 40 prosentilla, mutta samaan aikaan kontaktit lisääntyvät nykyisestä 150–210 prosentilla. Pohjoismainen taso edellyttäisi vielä lähes 200 miljoonan euron lisäpanostuksia, arvioi STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà."
Eikun siis tuo 70000000 euroa onkin uudistuksen toteuttajiin menevä kuluerä, eli palkat.
Olisi hyvä tietää ihan äänestäjän oikeusturvan kannalta, mikä on eduskuntavaaliehdokkaiden kanta nykyiseen pohjoismaisen kaltaiseen työnhakumalliin.
Kommentit (764)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
ja vuokranantaja vaatii selvitykset tuloista, joten eipä se vuokranantajakaan ihan tyhmä ole ja valitsisi asuntoonsa tyypin, joka ei pysty vuokraa maksamaan. Etusijalla ovat työlliset vuokralle hakijat!
Millaisten pölvästien kirjoituksia tällä palstalla onkaan!
Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä vuokranantajatkin tietää miten systeemi toimii, ja tietävät myös sen, että tukien varaan joutuneet on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hyvinkin varma ja luotettava vuokranmaksaja, koska vuokraan tarvittavat rahat maksetaan lain pakottamana yhteiskunnan taskusta.
Kyllä asia on niin, että on parempi olla köyhä työtön, kuin köyhä työllinen, koska köyhän työttömän maksuvarmuus on paljon parempi. Näin ihmeellistä kuin asia onkin.
Asia ei tietenkään korjaannu sillä että tehdään köyhien työttömien asema vielä huonommaksi, vaan tilannetta voidaan korjata vain tekemällä köyhästä työllisestä vähemmän köyhä työllinen, joka parantaa niin maksukykyä kuten myöskin väkeä alkaa siirtymään työttömien joukosta työllisten joukkoihin.
Palkanmaksuun ei kuitenkaan löydy halua, joten asiahan jää sitten pöydälle odottelemaan että tilanne ajetaan ensin vielä huonommaksi.
Eikö sun kaaliis mitenkään mene se, että yhteiskunnan tuissa asumisen suhteen on asetettu erilaisia enimmäismääriä! Yhteiskunta ei todellakaan kustanna asumista ihan siis rajattomilla summilla!
Kuka teille pölvästeille tämän iskostaa päähän!
Tässäkin asiassa tulet vielä huomaamaan sen, että yhteiskuntakaan ei voi jatkaa sillä tiellä että tukien enimmäismäärien kasvua jarrutetaan samaan aikaan kun asumisen hintaa joka vuosi nostetaan. Ei ole vaikea tehdä päätelmää, mihin se johtaa lopulta, se johtaa tilanteeseen jossa erittäin suuri osa kansasta joutuu jonkinlaisen pakkomuuton kohteeksi tai jopa kadulle asumaan.
Enimmäismäärät heitetään varmasti romukoppaan sillä hetkellä, kun se enimmäismäärien noudattaminen ei enää noudata sitä tarkoitusta, että kansan asuminen varmistetaan, se on varmistettava myös silloin vaikka asumisen hinta nousisi kuinka paljon tahansa.
Verojen kautta em. kustannus vain uudelleenjaettavaksi siten, että asumisen hintaa nostava varakas väki pääsee maksamaan entistä enemmän veroa siitä kun nostivat omistuksessaan olevan kiinteistön vuokrahintoja. Tämmöinen loppumaton kierre, joka loppuu siihen kun asuminen alkaa kansalla vaarantumaan.
Asumiskulujen rajat ja moni muukin tuki, niitä toki noudatetaan niin kauan kun niitä voidaan noudattaa, mutta sitten kun tulee tilanne, että tukea saavalla on sellainen lakiin perustuva tuen tarve joka ei rajojen sisään mahdu, ja heitä on riittävän monta, alkaa em. rajojenkin noudattaminen olla jo kyseenalaista.
Suomessa ei tukia makseta niinkään _rajojen_ mukaan, vaan pikemminkin tukia on maksettava _tarpeellisen_ suuruisina. Tarpeellinen on laissa mainittu luultavasti juuri siksi, koska mitään takeita ei ole lainsäätäjälläkään voinut olla kun lakia on laadittu että hintataso olisi aina sellainen kuin lakia säätäessä, joten sitten mennään tarpeen mukaan.
Maksoipa asuminen sitten 500 euroa tai 5000 euro tai 50000000000 euroa per kk, asumiseen on kuitenkin aina pakottava tarve. On pitkälti eduskunnan vastuulla huolehtia talouden ohjaamistoimensa siten, että asumisen hinta ei ryöstäydy käsistä.
Vierailija kirjoitti:
Seuraava ketju
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
minulla on naapurissa pariskunta, jota ei kiinnosta työnhaut ja heiltä leikattiin työmarkkinatukea. Leikkaukset osuivat sen verran, että pääsivät toimeentulotuelle. Nyt sitten äivät menevät ryypätessä ja polttaessa. Sossu maksaa vuokran. Sossu maksaa juomatkin. Silloin tällöin soitan poliisit heille mukaan bilettämään ja poliisit kutsuu pari ensihoitajaa. Sitten pääsevät hetkeksi sairaalaahoitoon (ovat aina niin kännissä ettei heitä voi viedä edes putkaan), jossa saavat tippaa suoneen ja pariksi päiväksi ateriat. Sanovat, että syövät siellä maksimimäärän ruokia, että jaksaa taas juhlia.
Yksi sairaalahoitopäivä maksaa helposti yli tuhat euroa. Viimeksi naapurini lähtivät sairaalaan perjantaina ja palasivat kotiin sunnuntaina. Eli heiltä (tai oikeastaan sossuhan ne maksaa ja lopulta me veronmaksajat) laskutettiin yhteensä 6 sairaalapäivää. Siihen kun lisätään sitten poliisin kulut ja ambulanssikulut, niin en ihmettelisi yhtään, jos yhteiskunnalle oli tullut heistä kuluja yli 6000 euroa.
Että puhutaanko lisää siitä olisiko järkevämpää maksaa noille se 1000 euroa kuussa (suurpiirteinen summa, työmarkkinatuesta ja asumistuesta) per pää, jotta edes olisivat jotenkin työmarkkinoiden saavutettavissa kuin antaa heidän ja muiden kaltaistensa solahtaa toimeentulotuelle.
Ennen noita tukien leikkauksia pariskunnan naisosapuoli kävi muutaman tunnin viikossa siivoamassa ja maksoi edes vähän veroja takaisin ja tietysti pysyi paremmin erossa alkoholista, kun seuraavana päivänä oli tiedossa työkeikka.
Tonni yks sairaalapäivä. Älä nyt jauha ihan paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisille ei soiteta ollenkaan ja mulle vajaakuntoiselle soitellaan 2kk välein.
Ja sitten ihmettelevät kun en saa töitä. No kuka palkkaa vajaakuntoisen kun terveitäkin on?No minä olen ollut kaksinumeroisen vuosiluvun työttömänä, niin minut laittoivat pari kuukautta sitten siihen uusien työttömien "keskustelu joka toinen viikko"-rumbaan. Absurdi kokemus. Sanoin aika pian, ettei mulla ole enää mitään keskusteltavaa.
Et ilmeisestikään tarvi sitten työttömyysetuuttakaan.
Mistä teitä koulukiusaajia oikein riittää? olette paskaa
Ai että joku voi olla "kaksinumeroisen vuosiluvun "työttömänä eikä aiokaan tehdä mitään ja se on jonkun mielestä ok?
Montako kertaa sinulle pitää kertoa ettei se ole suurelta osin aikomisesta kiinni ennen kuin ymmärrät ettei se ole suurelta osin aikomisesta kiinni?
Toistetaan taas kerran: Suomesta puuttuu työpaikkoja eikä työttömien lähettämiä työhakemuksia. Niinpä ongelma ei korjaannu sillä että käytetään julmetusti rahaa ja byrokratiaa ja vaivaa koittamalla pakottaa työttömät lähettämään entistä enemmän työhakemuksia kun niitä paikkoja ei ole yhtään sen enempää tuon jälkeenkään eikä ne siis työllisty.
Työtön voi mennä vaikka opiskelemaan alalle joka työllistää.Jos on maannut yli 10 vuotta työttömänä toisten rahoilla niin se on uskomattoman törkeää .Jokainen voi tuossa ajassa tehdä jotain työllistymisensä eteen.
Opiskeleminen ei ole ilmaista. Joku aikuiskoulutustuki, sitä eivät kaikki ole oikeutettuja saamaan. Toki, jos on ollut pitkässä yhtäjaksoisessa työssä, rahaa on jäänyt säästöön, niin siitä vaan opiskelemaan. Kaikki lyhyet kurssitkin, muutaman kuukauden pituiset kurssit, maksavat tonneja. Useita tonneja saa maksaa, vaikka jokin ammatillista pätevyyttä tuottava kurssi ei kestäisi kuin pari kolme kuukautta. Näitä tällaisia kursseja on esim. jollakin isännöistijäliitolla, voi siis hankkia vaikkapa vuokravalvojan pätevyyden tai kiinteistösihteerin pätevyyden tms.
Kaikki kouluttautuminen aikuisiällä maksaa!
Kaikilla ei ole tonneja laittaa, ainakaan siinä vaiheessa, jos on luottanut että saa sillä entisellä koulutuksella ja kokemuksella töitä...
Kovin vanhana ei ole haluja lähteä nuorisolinjalle vaikkapa leipuriksi opiskelemaan....
Te-koulutuksiin ei pääse... ei pääse, vaikka olisi niitten opiskelijavalintakokeisiin päässyt ja suorittanut kokeen täysin puhtaasti, ei pääse, sillä kouluttaja EI HALUA SINUA KURSSILLE! Törkeintä tässä yhteydessä se, että se kouluttajan edustaja jopa kyseenalaistaa sinun aiemmat työtodistuksesi ja niissä esitetyt arviot. Hän on niin hävytön, että hän vihjailee jopa näitä väärennyksiksi! RASEKO!
Julkinen koulutus kuten AMK ja yliopisto on maksuttomia, niistäkin valmistuu väkeä, joka työllistyy.
Opiskelu on miltei maksutonta joo, mutta jollakin pitäisi elää se opiskeluaika. Maksaa vuokra tai vastike asunnosta, ostaa ruokaa ja ehkä joskus jopa hygieniaa tai terveyttä hoitaa.
Työkkärin tulkinnan mukaan et opintojen aikana ole työmarkkinoiden käytettävissä, joten et voi saada työttömyyskorvausta siltä ajalta. Jos opintotukikuukaudet on käytetty eikä ole suuremmin säästöjä, voi olla mahdotonta opiskella.
Niin,tekosyitä löytää aina ja voi toiset kymmenen vuotta maata kotona.[/quote
Ei kai se ole mikään tekosyy, jos pelkää, ettei selviä taloudellisesti. Ei ole tekosyy.
Siksi toisekseen, jos kerran nähdään, että opiskellen jotain voisi saavuttaa, niin sitten pitäs niitä te-koulutuspaikkoja antaa tällaisille henkilöille.
On se kyllä aika kummallista: TE-koulutuksina järjestettiin tässä taannoin esim. sihteerikoulutuksia, mutta kuitenkin sihteerityö on sellainen ala, josta on iät ja ajat ollut työkkärissä työnhakijoiden suhteen ylitarjontaa.
Sitten jos se koulutus on mitoitettu sanotaan nyt vaikkapa vuoden pituiseksi, ja samaan aikaan jossakin muualla koulutusjärjestelmässä tutkinnon suorittamiseen valmistava koulutus on mitoitettu kahden tai kolmenkin vuoden pituiseksi, niin aikamoisia jonglöörejä ovat ne vuoden mittaisella kurssilla tutkinnon suorittavat etenkin kun heistä useilla ei ole mitään kokemusta alasta. Esim. työhistorialtaan siivoja kouluttautuu vuoden pituisella kurssilla sihteeriksi.
No, onnistuuhan sitä, kun kovasti yrittää. Ja sihteeri voi olla vaikkapa vastaanotossa nätisti hymyilevä henkilö, että ei siinä nyt niin hirveesti kaikenlaisia turhia sihteerityön taitoja tarvitse edes olla. Hyvä jos edes käyttäytyminen on nättiä ja sivistynyttä... Nauraa räkättää röökin tärväämällä äänellään.
Mikä syy sinulla on haukkua siivoojia? Tiedän mm. lääkärin, joka röökaa. Lisäksi tiedän jokusen sairaanhoitajankin. Mikä saa sinut luulemaan että olet jotenkin parempi ihminen?
Ja tunnenpahan käymieni työpaikkojen siivoojatkin, ihan ovat olleet fiksua porukkaa, kukaan ei ole nauranut tervan korventamalla äänellään, vaikka on elämässä röökaavia alkoholistejakin tullut eri aloilla vastaan.
Lisäksi se vuoden kurssitettu siivooja voi olla oikea välkky, kun taas "oikeasti koulutettuja" töpeksijöitä on myös nähty ja koettu.
Koulutustaso ei tietenkään ole sama vuoden kurssin käyneellä kuin kaksi tai kolmekin vuotta opiskelleella, mutta joku raja sentään näissä eri ammattien aliarvioimisissakin. Keskustele neutraalisti ja asiallisesti, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein rekryn kautta keikkaa ja silti on täytynyt hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Nyt kun olin työvoimakoulutukseen hakenut ja harjoittelupaikan saanut niin entinen työnantaja laittoi tekstiviestinä että on kysellyt te-toimistosta sopivia ehdokkaita ja kysyi minulta olisinko päässyt heinäkuuhun asti sijaiseksi. Vastasin että on koulutussuunnitelmia ja kiitin tarjouksesta. No, tästäpä tuli työkkäristä selvityspyyntö ja olen kuukauden odotellut kohta päätöstä tähän. Rahaa en tietenkään saa liiton kassasta ennenkuin päätös on tullut. Voivat karenssin laittaa kun työstä kieltäydyin. Te-toimiston toiminnasta on jäänyt nyt vain se olo että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee...Ottaa niin päähän tällainen. Lyödään vaikka yrittää omaa työllistymistään parantaa.... liikaa säätäjiä matkan varrella kun yhden virkailijan kanssa sopii asioita niin jo toinen käskyttää selvityspyynnöillä huoh..
Työ menee aina kaiken muun edelle, vaikka tulisi yllättäenkin vastaan. Pitäisi sinun se tietää kun olet työ- ja elinkeinotoimiston asiakkuudessa työttömänä työnhakijana. Kieltäydyit varmasta työstä, joten totta kai saat selvityspyynnön. Voin myös varmuudella sanoa, että saat tuosta laiminlyöntimerkinnän - ja kaikki se on mennyt täsmälleen lain pykälien mukaan.
Miten kuvittelet työttömän tilanteen parantuvan jos sitä samaa kehää kiertää koko ajan. Jos tilanne on se että haluaa vaihtaa alaa niin eihän sitä pysty hyväksymään työtä juuri siltä alalta miltä haluaa pois. Aivan eri asia jos koulutussuunnitelmia ei olisi ollut. Sinunlaisten päättäjien takia on työttömiä jotka ei saa yksilöllistä apua tilanteeseen. Ainoastaan rangaistaan jos edes yrittää jotain.

Ei te-toimistoa kiinnosta lainkaan työttömien ongelmat, vaan te-toimistossa monet virkamiehet yrittää vain kaikin keinoin tehdä heidän lakiin perustuvat vastuunsa, toki monien virkamiesten kohdalla on alkanut käymään myös ilmi, että he eivät edes tiedä mitä ne heidän vastuunsa ovat. Näin he saavat palkkarahansa ja bonuksensa ja johtajat ovat tyytyväisiä kun tilastot alkoivat näyttämään joltakin muulta.
Tokihan veronmaksusta selviää muunlaisia tietoja, eli virkamiesten em. toiminta ei tosiasiallisesti tuottanutkaan sitä mitä piti, ja sitten keksitään taas uusia valheita siitä, miksi verotulot eivät ole sitä mitä niiden haluttiin olevan.
Piiri pieni pyörii niin kauan, kun veronmaksajat uskoo valheet ja valtio saa halvalla velkarahaa, jotka em. ryhmien taskuihin laitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
ja vuokranantaja vaatii selvitykset tuloista, joten eipä se vuokranantajakaan ihan tyhmä ole ja valitsisi asuntoonsa tyypin, joka ei pysty vuokraa maksamaan. Etusijalla ovat työlliset vuokralle hakijat!
Millaisten pölvästien kirjoituksia tällä palstalla onkaan!
Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä vuokranantajatkin tietää miten systeemi toimii, ja tietävät myös sen, että tukien varaan joutuneet on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hyvinkin varma ja luotettava vuokranmaksaja, koska vuokraan tarvittavat rahat maksetaan lain pakottamana yhteiskunnan taskusta.
Kyllä asia on niin, että on parempi olla köyhä työtön, kuin köyhä työllinen, koska köyhän työttömän maksuvarmuus on paljon parempi. Näin ihmeellistä kuin asia onkin.
Asia ei tietenkään korjaannu sillä että tehdään köyhien työttömien asema vielä huonommaksi, vaan tilannetta voidaan korjata vain tekemällä köyhästä työllisestä vähemmän köyhä työllinen, joka parantaa niin maksukykyä kuten myöskin väkeä alkaa siirtymään työttömien joukosta työllisten joukkoihin.
Palkanmaksuun ei kuitenkaan löydy halua, joten asiahan jää sitten pöydälle odottelemaan että tilanne ajetaan ensin vielä huonommaksi.
Eikö sun kaaliis mitenkään mene se, että yhteiskunnan tuissa asumisen suhteen on asetettu erilaisia enimmäismääriä! Yhteiskunta ei todellakaan kustanna asumista ihan siis rajattomilla summilla!
Kuka teille pölvästeille tämän iskostaa päähän!
Tässäkin asiassa tulet vielä huomaamaan sen, että yhteiskuntakaan ei voi jatkaa sillä tiellä että tukien enimmäismäärien kasvua jarrutetaan samaan aikaan kun asumisen hintaa joka vuosi nostetaan. Ei ole vaikea tehdä päätelmää, mihin se johtaa lopulta, se johtaa tilanteeseen jossa erittäin suuri osa kansasta joutuu jonkinlaisen pakkomuuton kohteeksi tai jopa kadulle asumaan.
Enimmäismäärät heitetään varmasti romukoppaan sillä hetkellä, kun se enimmäismäärien noudattaminen ei enää noudata sitä tarkoitusta, että kansan asuminen varmistetaan, se on varmistettava myös silloin vaikka asumisen hinta nousisi kuinka paljon tahansa.
Verojen kautta em. kustannus vain uudelleenjaettavaksi siten, että asumisen hintaa nostava varakas väki pääsee maksamaan entistä enemmän veroa siitä kun nostivat omistuksessaan olevan kiinteistön vuokrahintoja. Tämmöinen loppumaton kierre, joka loppuu siihen kun asuminen alkaa kansalla vaarantumaan.
Jos et itse maksa asumistasi, niin tietenkin pakkomuutat halvempaan asuntoon. Emme me voi lähteä siitä, että koulutus ja opinnot johtavat muiden elämisen maksamiseen eikä itselle jää mitään. Suomessa ei ole asuntopulaa, asuntoja löytyy ja jos ei käy töissä, niin asunto voi olla missä vain.

Näinhän se asia on myös vastakkaiselta puolelta katsoen, eli emme me voi lähteä siitä, että koulutuksen ja opintojen seurauksena aikaasaadut työpaikat ajetaan alas vain siksi, että jokin toinen itseään etuoikeutetummaksi katsova ryhmä huutelee että heidän koulutus ja opinnot ja elintaso on vieläkin tärkeämpää, vaikka eivät edes suostu sopeutumaan markkinoiden hinnoitteluun.
Tätä voisi kutsua rakenteelliseksi väkivallaksi, ja suoranaiseksi ryöstämiseksi, syyllisiä asiaan löytyy niin julkisen kuin yksityisenkin puolen hyväosaisista päättäjistä, yhteistä kaikille heille on se että heidän laskut maksetaan naapurikansalaisten taskuista, mm. työpaikat hävittämällä.
Sosiaaliturvaahan pitää parantaa entisestään, jotta tällaiset terroriryhmät saadaan takaisin kuriin.

Ohimennen kysäisen sinulta ohjeita. Minä lähtisin heti kauas Helsingistä, mutta asunnon saaminen vaikuttaa mahdottomalta, koska ei ole rahaa, työtä eikä työkykyä, hyvää mainetta (konkurssi vei), kävely- ja kantamiskykyä eikä tämän vuoksi mahdollisuutta käydä esimerkiksi tarkastelemassa asuntoja, ei ole sukulaisia eikä kavereita avuksi. Mitä sinä tekisit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisille ei soiteta ollenkaan ja mulle vajaakuntoiselle soitellaan 2kk välein.
Ja sitten ihmettelevät kun en saa töitä. No kuka palkkaa vajaakuntoisen kun terveitäkin on?No minä olen ollut kaksinumeroisen vuosiluvun työttömänä, niin minut laittoivat pari kuukautta sitten siihen uusien työttömien "keskustelu joka toinen viikko"-rumbaan. Absurdi kokemus. Sanoin aika pian, ettei mulla ole enää mitään keskusteltavaa.
Et ilmeisestikään tarvi sitten työttömyysetuuttakaan.
Mistä teitä koulukiusaajia oikein riittää? olette paskaa
Ai että joku voi olla "kaksinumeroisen vuosiluvun "työttömänä eikä aiokaan tehdä mitään ja se on jonkun mielestä ok?
Montako kertaa sinulle pitää kertoa ettei se ole suurelta osin aikomisesta kiinni ennen kuin ymmärrät ettei se ole suurelta osin aikomisesta kiinni?
Toistetaan taas kerran: Suomesta puuttuu työpaikkoja eikä työttömien lähettämiä työhakemuksia. Niinpä ongelma ei korjaannu sillä että käytetään julmetusti rahaa ja byrokratiaa ja vaivaa koittamalla pakottaa työttömät lähettämään entistä enemmän työhakemuksia kun niitä paikkoja ei ole yhtään sen enempää tuon jälkeenkään eikä ne siis työllisty.
Työtön voi mennä vaikka opiskelemaan alalle joka työllistää.Jos on maannut yli 10 vuotta työttömänä toisten rahoilla niin se on uskomattoman törkeää .Jokainen voi tuossa ajassa tehdä jotain työllistymisensä eteen.
Opiskeleminen ei ole ilmaista. Joku aikuiskoulutustuki, sitä eivät kaikki ole oikeutettuja saamaan. Toki, jos on ollut pitkässä yhtäjaksoisessa työssä, rahaa on jäänyt säästöön, niin siitä vaan opiskelemaan. Kaikki lyhyet kurssitkin, muutaman kuukauden pituiset kurssit, maksavat tonneja. Useita tonneja saa maksaa, vaikka jokin ammatillista pätevyyttä tuottava kurssi ei kestäisi kuin pari kolme kuukautta. Näitä tällaisia kursseja on esim. jollakin isännöistijäliitolla, voi siis hankkia vaikkapa vuokravalvojan pätevyyden tai kiinteistösihteerin pätevyyden tms.
Kaikki kouluttautuminen aikuisiällä maksaa!
Kaikilla ei ole tonneja laittaa, ainakaan siinä vaiheessa, jos on luottanut että saa sillä entisellä koulutuksella ja kokemuksella töitä...
Kovin vanhana ei ole haluja lähteä nuorisolinjalle vaikkapa leipuriksi opiskelemaan....
Te-koulutuksiin ei pääse... ei pääse, vaikka olisi niitten opiskelijavalintakokeisiin päässyt ja suorittanut kokeen täysin puhtaasti, ei pääse, sillä kouluttaja EI HALUA SINUA KURSSILLE! Törkeintä tässä yhteydessä se, että se kouluttajan edustaja jopa kyseenalaistaa sinun aiemmat työtodistuksesi ja niissä esitetyt arviot. Hän on niin hävytön, että hän vihjailee jopa näitä väärennyksiksi! RASEKO!
Julkinen koulutus kuten AMK ja yliopisto on maksuttomia, niistäkin valmistuu väkeä, joka työllistyy.
Opiskelu on miltei maksutonta joo, mutta jollakin pitäisi elää se opiskeluaika. Maksaa vuokra tai vastike asunnosta, ostaa ruokaa ja ehkä joskus jopa hygieniaa tai terveyttä hoitaa.
Työkkärin tulkinnan mukaan et opintojen aikana ole työmarkkinoiden käytettävissä, joten et voi saada työttömyyskorvausta siltä ajalta. Jos opintotukikuukaudet on käytetty eikä ole suuremmin säästöjä, voi olla mahdotonta opiskella.
Niin,tekosyitä löytää aina ja voi toiset kymmenen vuotta maata kotona.[/quote
Ei kai se ole mikään tekosyy, jos pelkää, ettei selviä taloudellisesti. Ei ole tekosyy.
Siksi toisekseen, jos kerran nähdään, että opiskellen jotain voisi saavuttaa, niin sitten pitäs niitä te-koulutuspaikkoja antaa tällaisille henkilöille.
On se kyllä aika kummallista: TE-koulutuksina järjestettiin tässä taannoin esim. sihteerikoulutuksia, mutta kuitenkin sihteerityö on sellainen ala, josta on iät ja ajat ollut työkkärissä työnhakijoiden suhteen ylitarjontaa.
Sitten jos se koulutus on mitoitettu sanotaan nyt vaikkapa vuoden pituiseksi, ja samaan aikaan jossakin muualla koulutusjärjestelmässä tutkinnon suorittamiseen valmistava koulutus on mitoitettu kahden tai kolmenkin vuoden pituiseksi, niin aikamoisia jonglöörejä ovat ne vuoden mittaisella kurssilla tutkinnon suorittavat etenkin kun heistä useilla ei ole mitään kokemusta alasta. Esim. työhistorialtaan siivoja kouluttautuu vuoden pituisella kurssilla sihteeriksi.
No, onnistuuhan sitä, kun kovasti yrittää. Ja sihteeri voi olla vaikkapa vastaanotossa nätisti hymyilevä henkilö, että ei siinä nyt niin hirveesti kaikenlaisia turhia sihteerityön taitoja tarvitse edes olla. Hyvä jos edes käyttäytyminen on nättiä ja sivistynyttä... Nauraa räkättää röökin tärväämällä äänellään.
Mikä syy sinulla on haukkua siivoojia? Tiedän mm. lääkärin, joka röökaa. Lisäksi tiedän jokusen sairaanhoitajankin. Mikä saa sinut luulemaan että olet jotenkin parempi ihminen?
Ja tunnenpahan käymieni työpaikkojen siivoojatkin, ihan ovat olleet fiksua porukkaa, kukaan ei ole nauranut tervan korventamalla äänellään, vaikka on elämässä röökaavia alkoholistejakin tullut eri aloilla vastaan.
Lisäksi se vuoden kurssitettu siivooja voi olla oikea välkky, kun taas "oikeasti koulutettuja" töpeksijöitä on myös nähty ja koettu.
Koulutustaso ei tietenkään ole sama vuoden kurssin käyneellä kuin kaksi tai kolmekin vuotta opiskelleella, mutta joku raja sentään näissä eri ammattien aliarvioimisissakin. Keskustele neutraalisti ja asiallisesti, kiitos!
En ole haukkunut siivoojia. Mutta mietin vain, että millaisiin sihteerin töihin sitä kykenee jos ei ole mitään pohjaa. Ei millään vuoden pituisella kurssilla opi kaikkea sitä mitä parin kolmen vuoden koulutuksessa oppii, etenkään kun se opetuskin niillä vuoden pituisilla kursseilla on heikoimmasta päästä.

Tosiasia on, että jos et ole muuta kuin siivoustyötä tehnyt, niin ei sinusta vuodessa mitään sihteeriä saa. Valitan, mutta se on tosiasia. Ja se nyt on niin, että se mitä tässä haukuttiin, oli se vuoden pituinen kurssi. Siivoustyötaustallakin voi tulla erittäin hyväksi sihteeriksi, jos käy parin kolmen vuoden kunnollisen koulun alalle.
Sinulla ei itse asiassa taida olla mitään tietoa, mitä kaikkea sihteeriksi opiskellessa opiskellaan? Vai onko?

Minä pääsin siivoustyöstä suoraan terveyskeskukseen sihteerin hommiin. Hyvinhän nuo laskutukset, sanelut, lausuntojen kirjoittamiset sun muut meni ilman mitään koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
ja vuokranantaja vaatii selvitykset tuloista, joten eipä se vuokranantajakaan ihan tyhmä ole ja valitsisi asuntoonsa tyypin, joka ei pysty vuokraa maksamaan. Etusijalla ovat työlliset vuokralle hakijat!
Millaisten pölvästien kirjoituksia tällä palstalla onkaan!
Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä vuokranantajatkin tietää miten systeemi toimii, ja tietävät myös sen, että tukien varaan joutuneet on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hyvinkin varma ja luotettava vuokranmaksaja, koska vuokraan tarvittavat rahat maksetaan lain pakottamana yhteiskunnan taskusta.
Kyllä asia on niin, että on parempi olla köyhä työtön, kuin köyhä työllinen, koska köyhän työttömän maksuvarmuus on paljon parempi. Näin ihmeellistä kuin asia onkin.
Asia ei tietenkään korjaannu sillä että tehdään köyhien työttömien asema vielä huonommaksi, vaan tilannetta voidaan korjata vain tekemällä köyhästä työllisestä vähemmän köyhä työllinen, joka parantaa niin maksukykyä kuten myöskin väkeä alkaa siirtymään työttömien joukosta työllisten joukkoihin.
Palkanmaksuun ei kuitenkaan löydy halua, joten asiahan jää sitten pöydälle odottelemaan että tilanne ajetaan ensin vielä huonommaksi.
Eikö sun kaaliis mitenkään mene se, että yhteiskunnan tuissa asumisen suhteen on asetettu erilaisia enimmäismääriä! Yhteiskunta ei todellakaan kustanna asumista ihan siis rajattomilla summilla!
Kuka teille pölvästeille tämän iskostaa päähän!
Tässäkin asiassa tulet vielä huomaamaan sen, että yhteiskuntakaan ei voi jatkaa sillä tiellä että tukien enimmäismäärien kasvua jarrutetaan samaan aikaan kun asumisen hintaa joka vuosi nostetaan. Ei ole vaikea tehdä päätelmää, mihin se johtaa lopulta, se johtaa tilanteeseen jossa erittäin suuri osa kansasta joutuu jonkinlaisen pakkomuuton kohteeksi tai jopa kadulle asumaan.
Enimmäismäärät heitetään varmasti romukoppaan sillä hetkellä, kun se enimmäismäärien noudattaminen ei enää noudata sitä tarkoitusta, että kansan asuminen varmistetaan, se on varmistettava myös silloin vaikka asumisen hinta nousisi kuinka paljon tahansa.
Verojen kautta em. kustannus vain uudelleenjaettavaksi siten, että asumisen hintaa nostava varakas väki pääsee maksamaan entistä enemmän veroa siitä kun nostivat omistuksessaan olevan kiinteistön vuokrahintoja. Tämmöinen loppumaton kierre, joka loppuu siihen kun asuminen alkaa kansalla vaarantumaan.
Jos et itse maksa asumistasi, niin tietenkin pakkomuutat halvempaan asuntoon. Emme me voi lähteä siitä, että koulutus ja opinnot johtavat muiden elämisen maksamiseen eikä itselle jää mitään. Suomessa ei ole asuntopulaa, asuntoja löytyy ja jos ei käy töissä, niin asunto voi olla missä vain.
Ohimennen kysäisen sinulta ohjeita. Minä lähtisin heti kauas Helsingistä, mutta asunnon saaminen vaikuttaa mahdottomalta, koska ei ole rahaa, työtä eikä työkykyä, hyvää mainetta (konkurssi vei), kävely- ja kantamiskykyä eikä tämän vuoksi mahdollisuutta käydä esimerkiksi tarkastelemassa asuntoja, ei ole sukulaisia eikä kavereita avuksi. Mitä sinä tekisit?
En ole se, jolta kysyit, mutta vastaan kuitenkin. Sinuna minä en muuttaisi pois Helsingistä. Minä itse asun pienessä kylässä kaukana kaupungeista ja koen erittäin hankalana esim. lääkärikäynnit kun pitää lähteä sadan kilometrin päähän ja on riippuvainen julkisista kulkuneuvoista (köyhä kun olen). Kukaan ei osta vanhaa taloani, vaikka olisin siitä pääsyssäni. Mieluusti asuisin esim. Helsingissä.

En minä ihan pikkukylään lähtisi, kun en pysty kävelemään kunnolla ja taksi on ainoa kulkuväline, mutta jokin tuntuvasti halvempi asuinpaikka olisi löydettävä. Kärsin surkeasta ja kalliista asunnostani. Helsinki oli kiva koti silloin, kun oli työtä, rahaa, terveyttä ja kiva koti. Köyhänä tämä on helvetti.

Suomessa on käynnissä massiivinen moraalikato työmarkkinoiden toimintaan liittyen - kun se markkina ei siis edes toimi.
Suomessa etuoikeutetut ryhmät päätöksillään aiheuttaa sen, että raha ei kierrä Suomen taloudessa takaisin uusia työpaikkoja luomaan, vaikka massatyöttömyyskin pitäisi olla aivan selvä ja kiistämätön indikaattori siitä, että "jotain tarttis tehdä", että se raha palaa takaisin markkinoille.
Mistä se raha palautetaan, se palautetaan niistä ryhmistä, joille on jo vuosikaudet maksettu aivan liian suuria palkkoja, palkkioita, osinkoja ja muita hyväosaisuuteen viittaavia etuja.
Moraalikato tulee siitä, kun edes markkinaehtoihin ei haluta sopeutua, eli siiihen, että suomalaisen työn on voitava neuvotella ehdoistaan sopimuspöydissä, ei pelkästään työnantajien kanssa vaan myöskin kansainvälisessä kaupassa, ja jos etenkin kansainvälisessä kaupassa ei suomalaista työtä saada kaupaksi asiallisin ehdoin siitä syystä, että kotimaassa vallassa olevat työmarkkinajengit ei suostu sopeuttamaan mm. hintojaan sille tasolle mitä em. kilpailuriskin sietäminen vaatii, on silloin jo moraalikato käynnissä.
Tämä johtaa siihen, että nämä työmarkkinajengit ja heidän kylkiäisporukat syö ns. "kassan" koko ajan tyhjäksi, sen kassan, josta oli tarkoitus maksaa uudet investoinnit ja uudet työpaikat, ja kun tätä tehty riittävän pitkään, sitten alkaa seuraavaksi työttömille kuuluvan varallisuuden ryöstäminen kaikin mahdollisin keinoin - jotka keinot tietenkin kirjoitellaan lakiin siihen muotoon että työttömillä ei käytännössä saa olla omaisuutta, joka on tietysti täysin absurdi tilanne kun omaisuutta tarvitaan myös oman työpaikan aikaansaamiseen, kun samalla em. työmarkkinajengit pitää huolen siitä että myöskään markkinoilta ei saada työttömille työpaikkaa palkanmaksuineen aikaan.
Ovi pyritään sulkemaan kaikilta puolilta, taka-ajatuksena se tavoite että näin alkaisi huonojen ehtojen työt maistumaan paremmin, mutta siltä se vain näyttää ihan valtakunnallisella tasolla että eipä taida tuo logiikka pitkälle kantaa. Työ maksaa edelleen rahaa, ja se raha on kaivettava takaisin, tarvittaessa vähän kovemmillakin otteilla. Täystyöllisyyttä ei voida saada aikaan markkinaehdoilla jos rahaa ei sopimuspöytään löydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein rekryn kautta keikkaa ja silti on täytynyt hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Nyt kun olin työvoimakoulutukseen hakenut ja harjoittelupaikan saanut niin entinen työnantaja laittoi tekstiviestinä että on kysellyt te-toimistosta sopivia ehdokkaita ja kysyi minulta olisinko päässyt heinäkuuhun asti sijaiseksi. Vastasin että on koulutussuunnitelmia ja kiitin tarjouksesta. No, tästäpä tuli työkkäristä selvityspyyntö ja olen kuukauden odotellut kohta päätöstä tähän. Rahaa en tietenkään saa liiton kassasta ennenkuin päätös on tullut. Voivat karenssin laittaa kun työstä kieltäydyin. Te-toimiston toiminnasta on jäänyt nyt vain se olo että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee...Ottaa niin päähän tällainen. Lyödään vaikka yrittää omaa työllistymistään parantaa.... liikaa säätäjiä matkan varrella kun yhden virkailijan kanssa sopii asioita niin jo toinen käskyttää selvityspyynnöillä huoh..
Työ menee aina kaiken muun edelle, vaikka tulisi yllättäenkin vastaan. Pitäisi sinun se tietää kun olet työ- ja elinkeinotoimiston asiakkuudessa työttömänä työnhakijana. Kieltäydyit varmasta työstä, joten totta kai saat selvityspyynnön. Voin myös varmuudella sanoa, että saat tuosta laiminlyöntimerkinnän - ja kaikki se on mennyt täsmälleen lain pykälien mukaan.
Miten kuvittelet työttömän tilanteen parantuvan jos sitä samaa kehää kiertää koko ajan. Jos tilanne on se että haluaa vaihtaa alaa niin eihän sitä pysty hyväksymään työtä juuri siltä alalta miltä haluaa pois. Aivan eri asia jos koulutussuunnitelmia ei olisi ollut. Sinunlaisten päättäjien takia on työttömiä jotka ei saa yksilöllistä apua tilanteeseen. Ainoastaan rangaistaan jos edes yrittää jotain.
Korjataan nyt ensin se, että minä en ole todellakaan missään asiassa päättäjä. Ok? Ok.
Sitten. Jos sinulla oli alkamassa työllistymistä edistävä koulutus, niin hyvä. Vastaasi tuli kuitenkin tilanne, että työllistytkin suoraan. Vielä parempi! Sen työllistymisen edistämisen vaiheen voikin skipata ja aloittaa suoraan työnteosta.
Mutta - jos oletkin alanvaihtaja, niin sinulla on kaksi vaihtoehtoa. A: teet töitä ja opiskelet ohessa, tai B: annat terveydelliset perusteet eli selvityksen sisältävän lääkärinlausunnon sille, miksi entinen alasi ei enää sovi sinulle.
Jos sinulla ei ole töitä jonka ohessa opiskella tai jos alanvaihdolle ei ole terveydellistä perustetta, niin sitten on otettava vastaan ne työt, joita saa (toki poikkeuksin, kuten esim. jos työn palkka olisi ihmisoikeuksia polkevaa). TE-toimiston päätehtävä kun on kuitenkin saattaa ihmisiä mahdollisimman pian töihin, eikä mahdollistaa näiden itsensäkehitys veronmaksajien rahoin jos se ei ole työllistymisen edellytys. Eikä tämä ole mikään mielivaltainen mielipideasia, vaan se miten laissa asiasta sanotaan. Jos ei miellytä, niin turha TE-toimistolle kiukutella. Hallitus säätää lait, TE-toimisto ainoastaan noudattaa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
ja vuokranantaja vaatii selvitykset tuloista, joten eipä se vuokranantajakaan ihan tyhmä ole ja valitsisi asuntoonsa tyypin, joka ei pysty vuokraa maksamaan. Etusijalla ovat työlliset vuokralle hakijat!
Millaisten pölvästien kirjoituksia tällä palstalla onkaan!
Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä vuokranantajatkin tietää miten systeemi toimii, ja tietävät myös sen, että tukien varaan joutuneet on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hyvinkin varma ja luotettava vuokranmaksaja, koska vuokraan tarvittavat rahat maksetaan lain pakottamana yhteiskunnan taskusta.
Kyllä asia on niin, että on parempi olla köyhä työtön, kuin köyhä työllinen, koska köyhän työttömän maksuvarmuus on paljon parempi. Näin ihmeellistä kuin asia onkin.
Asia ei tietenkään korjaannu sillä että tehdään köyhien työttömien asema vielä huonommaksi, vaan tilannetta voidaan korjata vain tekemällä köyhästä työllisestä vähemmän köyhä työllinen, joka parantaa niin maksukykyä kuten myöskin väkeä alkaa siirtymään työttömien joukosta työllisten joukkoihin.
Palkanmaksuun ei kuitenkaan löydy halua, joten asiahan jää sitten pöydälle odottelemaan että tilanne ajetaan ensin vielä huonommaksi.
Eikö sun kaaliis mitenkään mene se, että yhteiskunnan tuissa asumisen suhteen on asetettu erilaisia enimmäismääriä! Yhteiskunta ei todellakaan kustanna asumista ihan siis rajattomilla summilla!
Kuka teille pölvästeille tämän iskostaa päähän!
Tässäkin asiassa tulet vielä huomaamaan sen, että yhteiskuntakaan ei voi jatkaa sillä tiellä että tukien enimmäismäärien kasvua jarrutetaan samaan aikaan kun asumisen hintaa joka vuosi nostetaan. Ei ole vaikea tehdä päätelmää, mihin se johtaa lopulta, se johtaa tilanteeseen jossa erittäin suuri osa kansasta joutuu jonkinlaisen pakkomuuton kohteeksi tai jopa kadulle asumaan.
Enimmäismäärät heitetään varmasti romukoppaan sillä hetkellä, kun se enimmäismäärien noudattaminen ei enää noudata sitä tarkoitusta, että kansan asuminen varmistetaan, se on varmistettava myös silloin vaikka asumisen hinta nousisi kuinka paljon tahansa.
Verojen kautta em. kustannus vain uudelleenjaettavaksi siten, että asumisen hintaa nostava varakas väki pääsee maksamaan entistä enemmän veroa siitä kun nostivat omistuksessaan olevan kiinteistön vuokrahintoja. Tämmöinen loppumaton kierre, joka loppuu siihen kun asuminen alkaa kansalla vaarantumaan.
Jos et itse maksa asumistasi, niin tietenkin pakkomuutat halvempaan asuntoon. Emme me voi lähteä siitä, että koulutus ja opinnot johtavat muiden elämisen maksamiseen eikä itselle jää mitään. Suomessa ei ole asuntopulaa, asuntoja löytyy ja jos ei käy töissä, niin asunto voi olla missä vain.
Ohimennen kysäisen sinulta ohjeita. Minä lähtisin heti kauas Helsingistä, mutta asunnon saaminen vaikuttaa mahdottomalta, koska ei ole rahaa, työtä eikä työkykyä, hyvää mainetta (konkurssi vei), kävely- ja kantamiskykyä eikä tämän vuoksi mahdollisuutta käydä esimerkiksi tarkastelemassa asuntoja, ei ole sukulaisia eikä kavereita avuksi. Mitä sinä tekisit?
Katso asuntoja netistä esim. kirjastossa. Muuttokustannuksiin voi saada Kelan perustoimeentulotukea, https://www.kela.fi/toimeentulotuki-muuttokustannukset

Kirjastoon en pääse, mutta netti on tässä sormien alla.
Kela toki tuntee muuttoasiat, mutta asunnon vaihto on hyvin paljon muutakin kuin muuttoauto. Muuttaminen on kallista ja työlästä, asunnon löytäminen kallista, työlästä ja tuurista kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Sanna valehteli että aktiivi malli poistetaan. Siksi äänestän vasemmistoliittoa.
vasemmisto ei sitä myöskään poista
Lässynlää t. ay-jûntti joka koittaa vierittää nykyhallituksen sähläämisenkin sipilän syyksi.
OIkeasti tällä hallituksella olisi ollut neljä vuotta aikaa korjata niitä sipilän väitettyjä virheitä. Se vaan ei kuulunut näiden suunnitelmiin alkujaankaan vaan tarkoitus oli elellä leveästi sipilän luoman talouskasvun varjolla ja tuhlailla velkarahaa kivoihin jutskiin tekemättä varsinaisesti mitään hyödyllistä yhteiskunnan hyväksi. Samalla toki jatkaen sipilän haukkumista kaikista ongelmista.
Tuolla asenteella tää "rahaa on" hallitus aloitti ja sitten tuli koronat, inflaatiot ja lopulta vielä ukrainakin. Velkaa on otettu noin 50 miljardia uniper mukaanlukien. Uniper toki lahjoitettiin voimaloineen saksalaisille ja mitään todellisia ongelmia hallitus ei ole korjannut vaan ne jää seuraavalle hallitukselle. Jopa sotekin on leviämässä käsiin vaikkei vielä olla edes vaaleissa. Työllisyyden paraneminenkin on oikeastaan sipilän toimien seurausta koska tää hallitus ei ole tehnyt asialle mitään. Aktiivimalli oli jo sipilän aikaan eli ei sekään vaikuta.
En erityisemmin arvosta hallituksen tapaa elää tulevien sukupolvien varoilla eli velkaa ottamalla. Vielä vähemmän arvostan demareihin ja muuhun vasemmistoon pesiytynyttä tapaa valehdella ihan kaikesta mahdollisesta. Aina kun nuo avaa suunsa niin sieltä putkahtaa ilmoille pienempi tai suurempi vale. Nuo näyttää luottavan suuresti siihen ettei media heidän valeitaan lähde haastamaan.