Aktiivimalli II floppasi alkumetreillä
"Vain noin joka toiselle työttömälle työnhakijalle on asetettu velvollisuus hakea oma-aloitteisesti työpaikkoja joka kuukausi.
Yli 60000 työttömällä ei ole ajantasaista työllistymissuunnitelmaa. Kyse on siis uuden työvoimapalvelumallin käynnistymisvaikeuksista.
Yhteensä työttömiä työnhakijoita on vajaat 235000."
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009404696.html
"Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on yksi hallituksen keskeisistä työllisyystoimista. Valtiovarainministeriö on arvioinut uudistuksen tuovan noin 10000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä."
Eli 8 vuoden aikana 1250 "uutta" työllistä vuodessa. Uudistuksen rahoitus on n. 70 miljoonaa vuodessa, eli yhden työpaikan hinnaksi tulee 56000 €.
"Nyt näyttää, että uudistukseen luvatut 70 miljoonaa vuodessa eivät kata työmäärän lisäystä työllisyyspalveluissa.
STTK:ssa on laskettu, että resurssit kasvavat 40 prosentilla, mutta samaan aikaan kontaktit lisääntyvät nykyisestä 150–210 prosentilla. Pohjoismainen taso edellyttäisi vielä lähes 200 miljoonan euron lisäpanostuksia, arvioi STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà."
Eikun siis tuo 70000000 euroa onkin uudistuksen toteuttajiin menevä kuluerä, eli palkat.
Olisi hyvä tietää ihan äänestäjän oikeusturvan kannalta, mikä on eduskuntavaaliehdokkaiden kanta nykyiseen pohjoismaisen kaltaiseen työnhakumalliin.
Kommentit (764)
Seuraava ketju
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
minulla on naapurissa pariskunta, jota ei kiinnosta työnhaut ja heiltä leikattiin työmarkkinatukea. Leikkaukset osuivat sen verran, että pääsivät toimeentulotuelle. Nyt sitten äivät menevät ryypätessä ja polttaessa. Sossu maksaa vuokran. Sossu maksaa juomatkin. Silloin tällöin soitan poliisit heille mukaan bilettämään ja poliisit kutsuu pari ensihoitajaa. Sitten pääsevät hetkeksi sairaalaahoitoon (ovat aina niin kännissä ettei heitä voi viedä edes putkaan), jossa saavat tippaa suoneen ja pariksi päiväksi ateriat. Sanovat, että syövät siellä maksimimäärän ruokia, että jaksaa taas juhlia.
Yksi sairaalahoitopäivä maksaa helposti yli tuhat euroa. Viimeksi naapurini lähtivät sairaalaan perjantaina ja palasivat kotiin sunnuntaina. Eli heiltä (tai oikeastaan sossuhan ne maksaa ja lopulta me veronmaksajat) laskutettiin yhteensä 6 sairaalapäivää. Siihen kun lisätään sitten poliisin kulut ja ambulanssikulut, niin en ihmettelisi yhtään, jos yhteiskunnalle oli tullut heistä kuluja yli 6000 euroa.
Että puhutaanko lisää siitä olisiko järkevämpää maksaa noille se 1000 euroa kuussa (suurpiirteinen summa, työmarkkinatuesta ja asumistuesta) per pää, jotta edes olisivat jotenkin työmarkkinoiden saavutettavissa kuin antaa heidän ja muiden kaltaistensa solahtaa toimeentulotuelle.
Ennen noita tukien leikkauksia pariskunnan naisosapuoli kävi muutaman tunnin viikossa siivoamassa ja maksoi edes vähän veroja takaisin ja tietysti pysyi paremmin erossa alkoholista, kun seuraavana päivänä oli tiedossa työkeikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mikä siinä kuntouttavassa työtoiminnassa on niin nöyryyttävää, ettei sinne voi mennä?
Kuntouttava, sanana.
Ja työtoiminta.
Mitä siellä tehdään? Kudotaan mattoja. No, minne voi työllistyä matonkutojana? Pitääkö muuttaa Intiaan, jos meinaa matonkutojana työllistyä, sillä eikö suomalaiset kudonta-alan yritykset teetä mattonsa jossakin tuolla Aasiassa...
Se on se kuntouttava!
Ja toinen mihin tuo toiminta mielletään on päihdeongelma.
Jos työvoimatoimisto ei ole mitenkään kontaktoinut jotakuta pitkäaikaistyötöntä ennen tätä uutta mallia, ja nyt sitten tämän mallin myötä ruvetaan tarjoilemaan palveluna kuntouttavaa työtoimintaa... Jaha.
Siksi toisekseen, tarjoavat palvelua. Ei ole pakko mennä, jos haluaa sitten vaan jatkaa työnhakemista velvoitettuna.
Ovatko kuntoutujat aina myös päihdeongelmaisia?
Kuntoutettavalta yritetään kuntouttaa joko mieltä tai kehoa/molempia. Tavallisilla työpaikoillakin on päihdeongelmaisia, kuten kuntoutettavissakin.
Itse olen iäkäs, päihteetön ja ammattikin löytyy, mutta kun keho ei kestä ruumiillista työtä, enkä enää eläkeiän kynnyksellä lähde opiskelemaan. Se pitäisi tehdä omin kustannuksin, ei ole varaa millään korvauksilla. Jo lääkkeisiin menee iso osa rahoista. Toimeentulotukea en saisi, on oma asunto ja miehellä tulot.
Joka päivä palvelin englanniksi myymälässä. Meitä on ihan fiksujakin näissä kuntoutuksissa.
Älkää aina viitsikö leimata kuntoutuksella olijoita.
-sivusta
Okei, mutta mitä varten sitten tarvitset kuntoutusta - vielä tuossa iässä, kun olettaisin tekstistäsi päätellen, että saat varmaan aikasi kulumaan muutenkin?
Sitä pitää kysyä te-virkailijoilta. Olen saanut sairaspäivärahaa ja nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä jo, mutta tuossa välillä oli helvetillinen jahtaamisajanjakso ja jouduin menemään kuntoutukseen.
Syynä oli nimenomaan tuo työttömästä maksettava kuntasakko. Minut piti siivota pois tilastoista myös. Vanhat ja raihnaiset saunan taakse...ei kuntoutus yleensä mitään pahemmin kuntoutakaan, se nyt on tätä pakko-orjuutta. Katsoivat, ettei minusta ole muualle.
Ja riippuu hyvin paljon paikasta minne onnistuu pääsemään. Isot satsit ruokaa pystyi ainakin ostamaan parilla eurolla ja ilmainen ateria oli jokaisena läsnäolopäivänä. Kävin atk-kursseilla samalla ja saihan siitä bussin kuukausikortin. Minulle sattui ihan mukava kokemus oikeastaan joiltain osin. Oli myös kiva tavata uusia ihmisiä. Pari jäi ystäväksikin.
Et kuitenkaan ole "hirveän" vanha, koska kaikkein vanhimpia ei laiteta edes kuntouttavaan toimintaan.
Aika huonot näkymät on kuusikymppisellä työllistyä lukuisten sairauksiensa kanssa. Ja huonon kunnon ja voinnin näkee hyvin ulkonäöstä, vaikka kuinka reipasta feikkailis rekrytilanteessa. Mä kävelenkin jo ihan vinossa. Ja tosiaankin, mä en jostain syystä saanut olla työmarkkinatuella "rauhassa", kuten on jopa "lakiin kirjoitettu".
Ja jos olet kaikki kommentit lukenut nyt täällä, niin ihan samanlaisia tarinoita näyttää muillakin olevan kuin omani on. Nelikymppinen alkaa jo olla ikäloppu nykyajan työmarkkinoilla tietyillä aloilla, vaikka te-virkailijat ei sitä millään myönnäkään.
Mulla on myös tolkuton määrä terveydellisiä rajoitteita, ainoa paikka oli tuo kuntouttava. Me kyllä etsittiin koko työvoimatoimiston henkilökunnan voimin (ainakin siltä se tuntui ) mutta nostivat kätensä pystyyn. Yhden virkailijan kanssa käytiin perjantaina jopa yhdessä erään palvelutalon johtajan pakeilla hakemassa kuntouttavaa paikkaa.
Johtaja kysyi ihan ensimmäisenä että haluaisitko kesälomien ajan hoitaa yhtä osastoa? Siis asiakkaiden kanssa ilman valvojaa. Työkkärin täti tiuskaisi vieressä "Kuntoutettava ei saa olla yksinään työssä"!!! Eli orja olisi saanut hoidella muiden hommat ilmaiseksi :D
Kunhan katsoin miten homma menee. Viikonlopun jälkeen sanoin, etten pysty hengittämään maskin kanssa pitkiä aikoja, huomasin kun kokeilin kotona. Ja se olikin sitten siinä. En jaksanut enää vaivojani valitella, noin pääsin helpommalla. Tuo toinen paikka mihin menin, oli aika jees. Sen jaksoi vielä jotenkuten.
Voi voi, lukuisissa myllyissä minua on pyöritelty ja monissa liemissä marinoitu.
Minä täytän just 63 vuotta ja olen ollut 20 vuotta työttömänä yhtäjaksoisesti. Nyt vasta TE-toimistossa tajuttiin, että en todellakaan kykene työllistymään mihinkään hommaan. Sanoivat, että hae työkvyttömyyseläkkeelle. Yritin, mutta en päässyt, koska minulle ei löytynyt diagnooseja. Kuitenkin sen verran ymmärrystä riitti TE-toimistostakin, että olivat sitä mieltä, ettei kannata kuntouttavaan työtoimintaankaan minua laittaa, koska en ole sananmukaisesti kuntoutumassa työelämään. Eli työmarkkinatuella jatkan.
Ohoh, inhimillisyys ja te-virkailija?? Toivottavasti saat jatkaakin noin, ja pääset ilman enempiä kärsimyksiä eläkkeelle!!! :)
Paljon on kiinni myös siitä, miten itse asennoituu TE-toimiston yhteydenottoihin. Monilla työttömillä on tarve v------a virkailijoille, ja koska kuitenkin hekin ovat "vain" ihmisiä, niin on jokseenkin ymmärrettävää, että "ammutaan takaisin".
Kyllä se niin on, että kun kyseessä on viranomainen, niin viranomaisena esiintyvän täytyisi kyetä esiintymään asiallisesti. Jos se viranomainen itse näyttää huvittuneisuutta, halveksuntaa, ylimielisyyttä, ja on tietävinään kaiken, niin juu, kyllä se voi viranomaisen kanssa tekemisiin joutunutt vähän ruveta kyrsimään ja se sitten näkyy vastauksissa.
Jos viranomainen pelleilee, ilmiselvästi pelleilee, ja esiintyy epäasiallisesti, ylimielisesti, ja näyttää asenteenaan sen, että no, ihan sun omaa syytä että olet siinä missä olet, niin....
Tämä te-väki niin siellä tosiaan on sellainen mentaliteetti kuin joskus vuosisatoja sitten on ollut viranhaltijalla ihmisiä kohtaan...
Jos te-ihminen kirjoittelee täysin päättömiä ihmisen tietoihin, niin.... Tämän olen tänne kirjoittanut sata kertaa aiemminkin, mutta esim. mun tietoihin varsinaissuomalainen te-toimiston tyyppi kirjoitteli, että olen käynyt kyselemässä heiltä tietosuojavaltuutetun nimeä... Just!
Ja se mitä kysyin, kirjallisesti ja suullisesti, oli heidän oman tietosuojavastaavan nimeä... Joka sitten osoittauikin olevan....
Minulla ei ainakaan ole mitään halua osoittaa mitään kunnioitusta te-toimiston väkeä kohtaan... Miksi minun pitäisi heidän edessään nöyristellä, kun he itse kohtelevat minua täysin ala-arvoisella tavalla!
Juu, kerrotaas sekin, että ammatinvalintapsykologi... sen luona kävin tässä jossain vaiheessa. Viranhaltija oli just jäämässä eläkkeelle, eli häntä nyt ei juurikaan kiinnostanut pskan vertaa mitä hän siinä tilanteessa teki... Kun sitten tuli tarve päästä minusta eroon, halusi saada minut huoneestansa pois, oli varmaan hänellä jo työaikakin päivän osalta päättymäss, niin hänpä sitten pinkaisi virkailijoitten tykönä ja toi minulle ikään kuin työpaikkatarjouksena ilmoituksen eräästä kunnan joka vuosi työttömillensä tarjoamasta tukipaikasta... Sanoi, että otapa tonne yhteyttä. ja kiitos kun kävit.
No, soitinpa heti viraston ulkopuolella ko. ilmoituksessa annettuun numeroon, ja kas kummaa, vastaukseksi sain, että "tämä paikka on jo ajat sitten täytetty".
Toinen mitä se psykologi mulle tarjosi - eikä muuten ollut sen enempiä mitään perehtynyt minun asioihini kuin mitä nyt jostain rekisteristä näki - oli mites jokin keittiöalan koulutus... Juu! No, onhan se tuota niinkin, että kokkejakin on työttömänä ties miten, ja heitä sitten koulutetaan vaikka jossain akk:ssa sihteereiksi!
Sellaista!
Tekosyitä. Jaa, mut en voi mitään, että työkkärin väki ei todellakaan ole mitään lempiväkeäni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia.
Keskustelussa ja miksei myös kommenteissakin mennään jatkuvasti väärille urille. Ei mikään velvoite tai pakko voi Suomessa tehdä sellaista tilannetta, että esim. lakiin perustuva oikeus vapauteen valita työnsä yhtäkkiä poistuisi.
Kun on vapaus valikoida työ, silloin sille valinnalle on olemassa myös valintakriteerit.
Jos jonkun "työhaluttomuuksia" tarvitsee selvittää, eihän siinä tarvitse selvittää mitään muuta kuin se, miksi työmarkkinoilla ei ole em. valintakriteerit täyttäviä töitä saatavissa.
Jokainen jo ymmärtääkin miksi ei ole, koska niihin työpaikkoihin tarvitut rahat (l. rahoitus) on jaettu ns. "parempiin suihin", tarkoittaen sekä ay-liikkeen palkankorotuksia että elinkeinoelämän ylimääräisiä osinkoja jotka verosuunnitellaan Suomesta ulos.
Hämmästyttävää on ainoastaan se, että tätä samaa teatteria jatketaan vuosikausia.

Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.
kerran minua ei hyväksytty erääseen työvoimakoulutukseen, koska tulin sanoneeksi haastattelussa, että poislukien kahden vuoden ajalle ripotellut harjoittelut, niin voisin lukea tuon opintokokonaisuuden vuodessa ja siksi hakisin oikeutta myös lukea tuon toisen erikoistumisalan, jotta tulisi jokaiselle oppimispäivälle tehtävää. Minulle kerrottiin, että ei se niin yksinkertaista ole, ihmiset yleensä yliarvioivat opiskelukykynsä. KErroin heille, että kun olen lukenut jo puolet kirjoista ja tutustunut seuraaviin puoliin: olivat samat, mitkä olin aiemmin tenttinyt, joten tiedot ovat minulla jo hallussa.
Ymmärrän: pitivät minua ylimielisenä ja kun näpäytin opettajaa, joka sanoi, että kirjojen sisältä on kuitenkin aika vaativaa, niin eihän sitä voi sitten suomalaiseen koulutukseen päästä, kun mukana on oppilas, joka oppii nopeasti ja uskaltaa sen sanoa :D -uhka opettajalle
on se kiva elää täällä alhaisen itsetunnon ihmisten maassa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.
Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...

Tulet muuten huomaamaan senkin, että hyväosaisilla on kovastikin intressejä saada pidettyä tuilla eläjien asumismuodot aivan asiallisella tasolla, syy tähän piilee tietenkin siinä, että tukia saavat on vuokralaisina ehkä yksi Suomen luotettavimpia maksajaryhmiä, niiden samaisten asuntojen vuokratuotoille, jotka em. hyväosaiset omistavat :-)
Samaisesta syystä myös asumistuki on kritisoinnin kohteena, koska asumistuki on muuttunut tosiasiallisesti hyväosaisempien tulonlähteeksi, joka puolestaan johtaa asumisen ylihinnoitteluun kun valtion on vain koko ajan maksettava tukia lisää koska asumisen hintaakaan ei saada alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
ja vuokranantaja vaatii selvitykset tuloista, joten eipä se vuokranantajakaan ihan tyhmä ole ja valitsisi asuntoonsa tyypin, joka ei pysty vuokraa maksamaan. Etusijalla ovat työlliset vuokralle hakijat!
Millaisten pölvästien kirjoituksia tällä palstalla onkaan!

Sillä muutamalla satasella maksat siis ruuan lisäksi kaikki laskut joita tulee väistämättä. Kokeilepa itse elättää itses, hoitaa laskus ja ostaa ruokas muutaman satasen budjetilla.
Juu, sä oot fiksu, sä haet ruokaa alelaareista ja vaatteet hankit kirppareilta. Jep jep! Bussiliput, tätä nykyä kertalippu halvimmillaan aikuiselta maksaa 2,5 euroa. No, jos nyt reissailet kaupungissas päivittäin, etkä ehdi vaihtoajan kuluessa palata, niin se on sitten niin kuin 25 euroa viideltä päivältä! Ei siis tee edes mieli lähteä minnekään, ja varsinkaan bussilla ei mitään parin km:n reissuja tehdä... Sitten vaan kävellään, ja juu, työkkärin täti naureskelee tai se tyyppi jonka toimistoon se lähettelee ns. työpaikkatarjouksia, niin tota, siellä akka hekottelee, että sullahan ei oo autoa! Tässä maakunnassa et ole mitään, jos ei sulla ole autoa!
Juu, hyvin ja leveesti eletään tukirahoilla!
Itselläni suurin syy työttömyyteen on ulosotto!Sillä mitä sen jälkeen tilistä käteen jää ei vuokria sun muita maksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
ja vuokranantaja vaatii selvitykset tuloista, joten eipä se vuokranantajakaan ihan tyhmä ole ja valitsisi asuntoonsa tyypin, joka ei pysty vuokraa maksamaan. Etusijalla ovat työlliset vuokralle hakijat!
Millaisten pölvästien kirjoituksia tällä palstalla onkaan!
Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä vuokranantajatkin tietää miten systeemi toimii, ja tietävät myös sen, että tukien varaan joutuneet on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hyvinkin varma ja luotettava vuokranmaksaja, koska vuokraan tarvittavat rahat maksetaan lain pakottamana yhteiskunnan taskusta.
Kyllä asia on niin, että on parempi olla köyhä työtön, kuin köyhä työllinen, koska köyhän työttömän maksuvarmuus on paljon parempi. Näin ihmeellistä kuin asia onkin.
Asia ei tietenkään korjaannu sillä että tehdään köyhien työttömien asema vielä huonommaksi, vaan tilannetta voidaan korjata vain tekemällä köyhästä työllisestä vähemmän köyhä työllinen, joka parantaa niin maksukykyä kuten myöskin väkeä alkaa siirtymään työttömien joukosta työllisten joukkoihin.
Palkanmaksuun ei kuitenkaan löydy halua, joten asiahan jää sitten pöydälle odottelemaan että tilanne ajetaan ensin vielä huonommaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia.
Keskustelussa ja miksei myös kommenteissakin mennään jatkuvasti väärille urille. Ei mikään velvoite tai pakko voi Suomessa tehdä sellaista tilannetta, että esim. lakiin perustuva oikeus vapauteen valita työnsä yhtäkkiä poistuisi.
Kun on vapaus valikoida työ, silloin sille valinnalle on olemassa myös valintakriteerit.
Jos jonkun "työhaluttomuuksia" tarvitsee selvittää, eihän siinä tarvitse selvittää mitään muuta kuin se, miksi työmarkkinoilla ei ole em. valintakriteerit täyttäviä töitä saatavissa.
Jokainen jo ymmärtääkin miksi ei ole, koska niihin työpaikkoihin tarvitut rahat (l. rahoitus) on jaettu ns. "parempiin suihin", tarkoittaen sekä ay-liikkeen palkankorotuksia että elinkeinoelämän ylimääräisiä osinkoja jotka verosuunnitellaan Suomesta ulos.
Hämmästyttävää on ainoastaan se, että tätä samaa teatteria jatketaan vuosikausia.
Mikä hiton sipilän harrastama kun tämä hallitus tekee tasan samat asiat ja keksii vielä omiaankin mm. lopettamalla ns. eläkeputken. Eli kun et kelpaa enää työnantajille yli 60v niin silti joudut hyppäämään työkkärin kyykytyksissä koska...?
Vierailija kirjoitti:
Tein rekryn kautta keikkaa ja silti on täytynyt hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Nyt kun olin työvoimakoulutukseen hakenut ja harjoittelupaikan saanut niin entinen työnantaja laittoi tekstiviestinä että on kysellyt te-toimistosta sopivia ehdokkaita ja kysyi minulta olisinko päässyt heinäkuuhun asti sijaiseksi. Vastasin että on koulutussuunnitelmia ja kiitin tarjouksesta. No, tästäpä tuli työkkäristä selvityspyyntö ja olen kuukauden odotellut kohta päätöstä tähän. Rahaa en tietenkään saa liiton kassasta ennenkuin päätös on tullut. Voivat karenssin laittaa kun työstä kieltäydyin. Te-toimiston toiminnasta on jäänyt nyt vain se olo että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee...Ottaa niin päähän tällainen. Lyödään vaikka yrittää omaa työllistymistään parantaa.... liikaa säätäjiä matkan varrella kun yhden virkailijan kanssa sopii asioita niin jo toinen käskyttää selvityspyynnöillä huoh..
Työ menee aina kaiken muun edelle, vaikka tulisi yllättäenkin vastaan. Pitäisi sinun se tietää kun olet työ- ja elinkeinotoimiston asiakkuudessa työttömänä työnhakijana. Kieltäydyit varmasta työstä, joten totta kai saat selvityspyynnön. Voin myös varmuudella sanoa, että saat tuosta laiminlyöntimerkinnän - ja kaikki se on mennyt täsmälleen lain pykälien mukaan.
Yksi ryhmä mitä te-palvelut eivät ymmärrä, ovat pitkäaikaistyöttömät.
Pitkäaikaistyöttömyys tässä tarkoittaa siis yli kymmenen vuoden yhtäjaksoista työttömyyttä.
Kymmenien vuosien työttömyys vaikuttaa ihmiseen. Hänen arvoihinsa, ajatusmaailmaan, identiteettiinsä, jne.
Työttömyys ei ole enää tällaiselle ihmiselle ajanjakso, periodi, vaan koko elämä.
Hänellä ei ole esimerkiksi ceeveetä ollenkaan, ceevee on pelkkä puhdas valkoinen paperi.
Sellaisessa tilanteessa työnhaku on täysin absurdia nykyajassa. Vain nyt yhtenä monesti tekijöistä.
Tällainen ihminen on usein ollut kuntouttavassa jo puolenkymmentä kertaa. Se polku on nähty, käyty läpi jo.
Te-palvelu on kusessa tällaisen ihmisen kanssa. Kuntouttava ei toimi, ceevee-kurssi ei toimi, jne.
Ei ihmistä voi laittaa kymmentä kertaa peräkkäin esimerkiksi kuntouttavaan, vaikka laki sanoisi mitä.
Näitä ihmisiä sitten tippuu leikatulle toimeentulotuelle, 11 000 työtöntä vuosittain.
Leikattu toimeentulotuki tarkoittaa 300 euroa kuussa, tämän inflaation keskellä.
Ei ole enää varaa olla netissä, maksaa mitään laskua, jne. Ihminen ei ole enää netissä.
Vankila ei ole keskiluokkaiselle paratiisi, mutta tällaisessa tilanteessa olevalle työttömälle se on.
Ongelma on liian heikkoälyisesti eli ylipragmaattisesti ratkaistu. Hakemusten absoluuttinen määrä ei "ratkaise" kansallista työttömyyttä, vaan jokaisen elämäntilanteeseen räätälöity työllistyminen.
Seuraava ketju
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
aikoinaan elin työmarkkinatuella ja olin juuri muuttanut uuteen asuntoon. Siinä piti maksaa vain vuokra ja sähkö. Sain asumistukea. Muistaakseni vuokrasta piti maksaa itse hiukan yli 200, joten käteen jäi kuukaudessa jotain 300. Sillä rahalla elin ihan hyvin. Sain ostettua ruokaa tarpeeksi, sain ostettua lääkkeet ja sitten vielä vaatteita. Mitään kalliita vaatteita en tietenkään voinut ostaa, enkä käynyt kirppareilla niitä ostamassa, vaan tilasin netistä. Pystyin käymään vanhemmillanikin, jotka asuivat toisessa kaupungissa. Pystyin säästämään esimerkiksi joululahjoihin.
Olen aina ollut luonteeltani tarkka rahan käyttäjä, joten ehkä siksi sitten minä onnistuin siinä missä ihmiset tuntuvat väittävän, ettei tuilla muka voi elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia.
Keskustelussa ja miksei myös kommenteissakin mennään jatkuvasti väärille urille. Ei mikään velvoite tai pakko voi Suomessa tehdä sellaista tilannetta, että esim. lakiin perustuva oikeus vapauteen valita työnsä yhtäkkiä poistuisi.
Kun on vapaus valikoida työ, silloin sille valinnalle on olemassa myös valintakriteerit.
Jos jonkun "työhaluttomuuksia" tarvitsee selvittää, eihän siinä tarvitse selvittää mitään muuta kuin se, miksi työmarkkinoilla ei ole em. valintakriteerit täyttäviä töitä saatavissa.
Jokainen jo ymmärtääkin miksi ei ole, koska niihin työpaikkoihin tarvitut rahat (l. rahoitus) on jaettu ns. "parempiin suihin", tarkoittaen sekä ay-liikkeen palkankorotuksia että elinkeinoelämän ylimääräisiä osinkoja jotka verosuunnitellaan Suomesta ulos.
Hämmästyttävää on ainoastaan se, että tätä samaa teatteria jatketaan vuosikausia.
Mikä hiton sipilän harrastama kun tämä hallitus tekee tasan samat asiat ja keksii vielä omiaankin mm. lopettamalla ns. eläkeputken. Eli kun et kelpaa enää työnantajille yli 60v niin silti joudut hyppäämään työkkärin kyykytyksissä koska...?
Sipilän hallitus oli mainittu luullakseni siksi, koska sen tekemät toimet olivat kaikista kärjekkäimmin vaikuttamassa juuri siten, että se toimii jo lainvastaisesti.
Ei hallituksilla ole mitään toimivaltaa kansalaisten työsopimusasioihin, eikä myöskään työvalintoihin, mutta siitä huolimatta Sipilä kätyreineen innokkaasti lähti jyräämään kansalle kuuluvaa päätösvaltaa. Sipilää ei kuitenkaan voi yksin syyttää koko ajatusmallista että pakkoa ja keppiä vaan, koska sama meininki on ollut jo pidempään luultavasti 15-20 vuotta ainakin, ja jokainen hallitus silmät ummessa polkee tähän samaan miinaan uudelleen ja uudelleen.
Sipilään uskottiin hänen vaalipuheiden perusteella, koska valitsi tuolloin 2015 ja ennen käytti vielä sellaisia sanoja jonka myötä uskottiin hänen olevan kansan asialla, mutta siinähän ei mennyt kauan kun puheet korjaustoimista kääntyikin sana kerrallaan elinkeinoelämän etujen ajamiseksi, eli tulonsiirtoja elinkeinoelämälle ilman minkäänlaisia vastuita esim. työpaikkojen ja niiden palkanmaksujen reilusta lisäämisestä.
Tässä on paljolti kysymys rakenteellisten korjaustoimien tarpeesta, ja siitä, miten ne tehdään oikeudenmukaisesti siten, että jo aiemmin aivan liikaa palkittua ahneinta väestönosaa ei palkittaisi uudelleen aiheuttamalla tilanne jossa valtavalta osalta kansasta tuhottaisiin ostovoima varsinkin tulohaitarin alapäässä joka on luultavasti ylivoimaisesti isoin ja merkittävin ryhmä myös päivittäistavarakaupan kannalta.
Muutama Ferrarin ostaja lisää ei todellakaan korvaa sitä kaikkea kauppaa joka tapahtuu kun tukiroponsa saava väki koko Suomessa käy kaupasta hakemassa leipä- ja makkarapalasensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
ja vuokranantaja vaatii selvitykset tuloista, joten eipä se vuokranantajakaan ihan tyhmä ole ja valitsisi asuntoonsa tyypin, joka ei pysty vuokraa maksamaan. Etusijalla ovat työlliset vuokralle hakijat!
Millaisten pölvästien kirjoituksia tällä palstalla onkaan!
Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä vuokranantajatkin tietää miten systeemi toimii, ja tietävät myös sen, että tukien varaan joutuneet on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hyvinkin varma ja luotettava vuokranmaksaja, koska vuokraan tarvittavat rahat maksetaan lain pakottamana yhteiskunnan taskusta.
Kyllä asia on niin, että on parempi olla köyhä työtön, kuin köyhä työllinen, koska köyhän työttömän maksuvarmuus on paljon parempi. Näin ihmeellistä kuin asia onkin.
Asia ei tietenkään korjaannu sillä että tehdään köyhien työttömien asema vielä huonommaksi, vaan tilannetta voidaan korjata vain tekemällä köyhästä työllisestä vähemmän köyhä työllinen, joka parantaa niin maksukykyä kuten myöskin väkeä alkaa siirtymään työttömien joukosta työllisten joukkoihin.
Palkanmaksuun ei kuitenkaan löydy halua, joten asiahan jää sitten pöydälle odottelemaan että tilanne ajetaan ensin vielä huonommaksi.
Eikö sun kaaliis mitenkään mene se, että yhteiskunnan tuissa asumisen suhteen on asetettu erilaisia enimmäismääriä! Yhteiskunta ei todellakaan kustanna asumista ihan siis rajattomilla summilla!
Kuka teille pölvästeille tämän iskostaa päähän!
Vierailija kirjoitti:
Seuraava ketju
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki pykälä 18 sanoo näin:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä,
ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."Suomessa on voimassa muitakin lakeja joissa em. oikeutta vielä laajemminkin kuvaillaan, mutta pelkästään jo se, että PL 18 sanoo selkeästi että jokaisella on oikeus... valitsemallaan..... tuo sana valitsemallaan tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen itse valitsee, eikä viranomaisella ole oikeuksia poistaa työttömiltä tuota valitsemiseen perustuvaa oikeutta.
Valintaa ei voida myöskään pakottaa, vaikka perustuslaki ei näytä erikseen mainitsevan sanoja "_vapaasti_ valitsemallaan", on kuitenkin niin että jos joku muu pakottaa tuota valintaa, silloinhan se valinta tosiasiallisesti ei ole enää työttömän tekemä valinta.
Tämä kannattaa aina muistaa kun työvoimaviranomaisen kanssa keskustelee tai kirjoittelee suunnitelmia tai mitä tahansa, eli yo. oikeutta valintaan ei kannata osana suunnitelmaa itseltään poistaa. Tarvittaessa lisää suunnitelman tekstin suoraan perustuslaista, viranomaisella ei ole oikeutta poistaa työttömältä sitä oikeutta, mikä perustuslaissa taataan.
Kenenkään ei ole pakko valita edes työntekoa, mutta sitten ei yhteiskunnan pidä elättää. Jos on velvoite hakea työpaikkoja ja ei hae, työttömyyskorvaus katkaistaan. Näin se vain menee
tuollainen ajatus kuuluu keisarin uuden vaatteet -satuun.
Ei työnhekuvelvoitekaan saa työtähaluamatonta ihmistä töihin. Eikä sitä Sipilän harrastama työttömien kepityslään saa. Pitäisi selvittää syyt työhaluttomuudelle. Sama juttu kuin ylipainossa: ei se sillä lähde, että kepitetään, eikä sillä, että pakotettaisiin, vaan sillä, että selvitetään miksi ei nappaa. Tämän selvityksen tulee olla laadultaan puolueetonta. Eli työttömän työnhaluttomuusselvitys pitäisi tehdä sellaisen tahon toimesta, jolla on 100% vaitiolovelvollisuus jokaiseen suuntaan. Tämä taho voisi sitten ehdottaa miten asiassa lähdetään eteenpäin. Jos vaikka työnhakijan haluttomuuden syynä on krooniset kivut, jotka estävät täyspainoisen työntekemisen, niin ensisijassa tietenkin selvitetään kipujen syy ja niiden hoitovaihtoehdot. Jos joskus päästään vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kivuista kärsivä jaksaa tehdä tunnin töitä, niin hänelle se järjestetään. Ja tästä sitten palkitaan. Ei siis lähdetä lainkaan ajattelemaan, että taas tuollainen työtä vieroksuva: leikataan tukia! Vaan jos tekee tunnin töitä ja saa siitä käteen 10 euroa, niin tukia saa toiset 10 euroa lisää.
Kaikenlaista mallien pitäisi olla kannustinpohjaisia. Samasta syystä veikkauksenkin lompakko paisuu koko ajan: kun veikkaajille annetaan kannustimina rahapalkkioita.
Kaverini haki ennen tätä työnahkupakotusta noin 8 työpaikkaa kuukaudessa. Velvoitteen ja siitä seuranneen ilmoituspakon seurauksena, hän on hakenut vain neljään ja sellaisiin, joista tietää ettei tule valituksi. Sanoo, että meni maku koko hommasta, kun laitettiin kyttäyksen ja jatkuvan rangaistusuhan alle. Aikoo nyt pakata kamansa ja lähteä miehensä kotimaahan pysyvästi asumaan ja tekemään töitä - ja perustamaan perheen. Sanoi ettei aio tulla suomeen sen jälkeen enää koskaan ja tekee kaikkensa ettei lapsea joudu tähän maahan koskaan enää muuttamaan. Noin syvällsisesti monet voivat kokea pakotuksen ja rangaistusten uhat tilanteessa, jossa heitä pitäisi auttaa eikä jättää yksin.
Tuilla elää hyvin. Tuönteko leikkaa tukia. Tuilla saa saman elämältä, kuin työssä ollessa. Tuilla eläjät halvimpaan mahdolliseen asumismuotoon elleivät maksa itse ansaituilla rahalla eloaan.
Kyllä ihminen pyrkii parempaan, jos on tarvetta. Rahan tulo kun lakkaa, aktiivisuus alkaa.Tuilla ei elä hyvin.
Miten voi elää hyvin, jos käytettävissä on neljän viikon ajaksi muutama satanen rahaa!
Miten sillä elää hyvin? Se raha riittää just ja just jonkinlaiseen ruokaan. Kotiin et voi ostaa mitään, et voi jatkuvasti tehdä osamaksusopimuksia, sillä jos holtittomasti niitä teet, niin hetken päästä sun juttus on jossain lehdessä uutisoituna, että tilaili kotiinsa kaikenlaista tavaraa osamaksusoppareilla ja nyt on täysin kusessa ja käräjillä tai jotain....
Ei niillä tukirahoilla elä hyvin!
Teillä eräillä on se luulo, että rahaa saa kun vaan menee Kelaan pyytämään, että on sitten millä mällätä.
No, kun ei se Kela ihan päättömästi niitä rahoja anna. Ei saa, ei saa, jos on yhtään mitään mikä pitäisi ensin käyttää alta pois!
Lisäksi, nyt on kaiken aikaa vuorat nousussa, ja samaan aikaan ei kuitenkaan esim. asumistuki nouse niin, että pysyisi edes se pieni summa mitä käytettäväksi jää asumiskulujen jälkeen, että edes se pieni käyttöraha summa olisi sama kun vuokrat nousee...
Ei.
Ei voi ostaa vaatteita, ei ole rahaa hankkia talvijalkineita, ei ole rahaa hankkia talvivaatteita, ei ole rahaa hankkia kodinkoneita jos jokin hajoaa... Ei ole rahaa. Kotivakuutus pitää kämpän takia olla, no, sitä voi tietty maksaa vaikka joka kuukausi, mutta jos on vaikkapa puolen vuoden välein maksettavana, niin juu, pitää jo hyvissä ajoin alkaa laittaa rahaa syrjään, muutama kymppi tai euro kerrallaan, että pystyy sitten sen maksun maksamaan ja hyvässä lykyssä siinä saman kuun aikana on sitten vielä vaikkapa sähkölasku maksettavana!
Halvimpaan asumismuotoon... No, mitäs luulet, lähteekö kukaan edes hakemaan sellaista asuntoa, jossa vuokra on niin iso, ettei siitä selviä... katsos Kela ei maksa asumistukia rajattomasti...
aikoinaan elin työmarkkinatuella ja olin juuri muuttanut uuteen asuntoon. Siinä piti maksaa vain vuokra ja sähkö. Sain asumistukea. Muistaakseni vuokrasta piti maksaa itse hiukan yli 200, joten käteen jäi kuukaudessa jotain 300. Sillä rahalla elin ihan hyvin. Sain ostettua ruokaa tarpeeksi, sain ostettua lääkkeet ja sitten vielä vaatteita. Mitään kalliita vaatteita en tietenkään voinut ostaa, enkä käynyt kirppareilla niitä ostamassa, vaan tilasin netistä. Pystyin käymään vanhemmillanikin, jotka asuivat toisessa kaupungissa. Pystyin säästämään esimerkiksi joululahjoihin.
Olen aina ollut luonteeltani tarkka rahan käyttäjä, joten ehkä siksi sitten minä onnistuin siinä missä ihmiset tuntuvat väittävän, ettei tuilla muka voi elää.
Kerro lisää satuja. Ja minusta on mielenkiintoista, että näissä jutuissa kerrotaan aina lääkkeiden ostosta!
Sun tarinas on puuta heinää.
Entisaikoinakaan ei ole jollakin muutamalla satasella tullut toimeen niin, että on eletty vallan leveää elämää. Paitsi jos itsellä on ollut säästöjä, jolloin olet voinut käyttää omia säästöjäsi sellaisiin arjen luksusasioihin kuin vaikkapa matkusteluun toisille paikkakunnille.