Aktiivimalli II floppasi alkumetreillä
"Vain noin joka toiselle työttömälle työnhakijalle on asetettu velvollisuus hakea oma-aloitteisesti työpaikkoja joka kuukausi.
Yli 60000 työttömällä ei ole ajantasaista työllistymissuunnitelmaa. Kyse on siis uuden työvoimapalvelumallin käynnistymisvaikeuksista.
Yhteensä työttömiä työnhakijoita on vajaat 235000."
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009404696.html
"Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on yksi hallituksen keskeisistä työllisyystoimista. Valtiovarainministeriö on arvioinut uudistuksen tuovan noin 10000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä."
Eli 8 vuoden aikana 1250 "uutta" työllistä vuodessa. Uudistuksen rahoitus on n. 70 miljoonaa vuodessa, eli yhden työpaikan hinnaksi tulee 56000 €.
"Nyt näyttää, että uudistukseen luvatut 70 miljoonaa vuodessa eivät kata työmäärän lisäystä työllisyyspalveluissa.
STTK:ssa on laskettu, että resurssit kasvavat 40 prosentilla, mutta samaan aikaan kontaktit lisääntyvät nykyisestä 150–210 prosentilla. Pohjoismainen taso edellyttäisi vielä lähes 200 miljoonan euron lisäpanostuksia, arvioi STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà."
Eikun siis tuo 70000000 euroa onkin uudistuksen toteuttajiin menevä kuluerä, eli palkat.
Olisi hyvä tietää ihan äänestäjän oikeusturvan kannalta, mikä on eduskuntavaaliehdokkaiden kanta nykyiseen pohjoismaisen kaltaiseen työnhakumalliin.
Kommentit (764)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekeekö Te-virkailija nykyään mitään muuta kuin soittaa työttömille kolmen kuukauden välein ja patistaa laittamaan hakemuksia? Siis tapahtuuko minkäänlaista työn välittämistä enää ollenkaan?
Minkäänlaista työn välittämista TE-keskusten kautta ei ole koskaan tapahtunut, eikä luultavasti tule koskaan tapahtumaan, ellei TE-keskuksia muuteta valtiollisiksi vuokratyövoimaa välittäviksi yrityksiksi. Ihmisten määrääminen ns. työllistämistoimiin, että saadaan tilastoja siistittyä ei ole työnvälitystä. Työ on jotain, josta saa vähintään TES-:n mukaista palkkaa (edellyttäen, että on työntekijänä yrityksellä, yhdistyksellä, tai julkisella taholla, eikä yksinyrittäjä tms.), eikä sitä TE-keskusten kautta ole kukaan ikinä saanut. Ihan itse ne hakemukset lähetetään ja työllistytään, jos työllistytään. Se, että työvoimavirkailija tulostaa netistä avoimen työpaikan ja lähettää sen työttömälle kehotuksella hae tätä paikkaa, ei ole mitään työnvälitystä, vaan julkisten varojen tuhlaamista näiden tyhjäntoimittajien palkkojen muodossa.
TE-keskus? Mikä instassi tämä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mikä siinä kuntouttavassa työtoiminnassa on niin nöyryyttävää, ettei sinne voi mennä?
Kuntouttava, sanana.
Ja työtoiminta.
Mitä siellä tehdään? Kudotaan mattoja. No, minne voi työllistyä matonkutojana? Pitääkö muuttaa Intiaan, jos meinaa matonkutojana työllistyä, sillä eikö suomalaiset kudonta-alan yritykset teetä mattonsa jossakin tuolla Aasiassa...
Se on se kuntouttava!
Ja toinen mihin tuo toiminta mielletään on päihdeongelma.
Jos työvoimatoimisto ei ole mitenkään kontaktoinut jotakuta pitkäaikaistyötöntä ennen tätä uutta mallia, ja nyt sitten tämän mallin myötä ruvetaan tarjoilemaan palveluna kuntouttavaa työtoimintaa... Jaha.
Siksi toisekseen, tarjoavat palvelua. Ei ole pakko mennä, jos haluaa sitten vaan jatkaa työnhakemista velvoitettuna.
Monethan haluavat mennä tuonne kuntouttavaan. Itselleni ei ole sitä tarjottu (ehkä johtuu siitä, että en juo viinaa ollenkaan), vaikka olen ollut pitkään työttömänä. Mutta tiedän muutamia, jotka käyvät kuntouttavassa ja pitävät siitä. Sanon esimerkkejä: eräs nuorehko mies sanoi, että hän käy siellä kerran viikossa tiettynä päivänä, koska saa ilmaisen aterian. Toinen, jo vähän vanhempi nainen, joka jäi työttömäksi sairaanhoitajan hommista, sanoi että aika käy pitkäksi kotona ja siksi hän käy kuntouttavassa toiminnassa pari kertaa viikossa.
Jaa.
Minä kun olen luullut, että se kuntouttava työtoiminta on ihan siis jokin sovittu jakso, jonka aikana siellä käydään viitenä päivänä viikossa tekemässä jotain tietty aika. Mutta jos se on noin, että sinne mennään kun huvittaa, niin jasso.
Voiko sairaanhoitajan hommista jäädä työttömäksi!
Arvasin, että joku kysyy tuota, voiko sairaanhoitajan hommista jäädä työttömäksi. Hän jättäytyi itse pois työelämästä, koska koki kyseisen työn niin stressaavana ja ikääkin oli jo 60v.
Kuka on sanonut, että kuntouttavassa toiminnassa käydään viitenä päivänä viikossa? Ei varmaan ketään velvoiteta niin usein käymään. Yleensä se on yksi tai kaksi päivää viikossa.
No, sittenhän se onkin juuri sitä että pilipali ja jos nyt jotenkin vaan jaksat niin tule mukaan toimintaan.
Minä olen tosissaan kuvitellut ja kuvittelen edelleenkin, että se kuntouttava työtoiminta on aktivointijakso, joka toteutetaan siten, että tullaan toimipaikalle viitenä päivänä viikossa niin kuin normaaliin työpaikkaan ja tehdään siellä sitten mitä tehdään... Kudotaan mattoa, keitellään kahvia, taitellaan laatikoita kasaan, ja niin edespäin... Jossakin taitaa olla jokin sellainen vähän niin kuin koulutuslaitoksen tyyppinen taho, joka tätä kuntouttavaa toteuttaa... siellä opetellaan vaikkapa pesulatyöntekijäksi!
Varsinaisesti se ei ole työelämään aktivointia vaan aktivointia arkeen. Tuskinpa kukaan työtön nousee sängystä ennen kello kahdeksaa aamulla. Kuntouttavassa toiminnassa yritetään saada ihmisen arkeen rutiineja ja päiväjärjestystä mitä ei työttömällä sattuneista syistä elämässään ole.
Ai, no sittenhän tuo on vähän kuin mt-kuntoutujien toimintaa.

Ei työkkärin tehtävänä edes ole työnvälitys, joten purkauksesi on sekä turha että typerä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kuntakokeilussa sellaisia naisia töissä, että oksat pois. Kerran pistivät tutkintaan ja tuen poikki, kun saivat päähänsä ihan ominpäin, että en voi työllistyä, kun minulla on kolme alle viiden vuoden sisällä syntynyttä lasta.
Työllistymissuunnitelmaani on kirjattu, että pidän yllä ammattitaitoani, johon kuuluu myös kirjoittaminen. Kerroin haastattelussa, että kirjoitan säännöllisesti. Laittoivat tuen poikki ja ilmoittivat, että olen kirjailija.
Joskus tuntuu, että tämä on täysin kafkamaista.
Saakohan he jotain erillistä korvausta, jos keksivät aivan pähkähulluja juttuja?
Minä olen sijoittaja. En tee sitä päätyökseni, eikä se vie kovinkaan paljon aikaa edes viikottain, tottakai seuraan alan uutisia jne. Koska olen aina kuullut näitä te-toimistojen päättömyyksiä, niin kun sitten its ejäin työttömäksi päätin myös alkaa vainoharhaiseksi te-toimiston suuntaan.
Järjestin asiani niin, että joku muu hoitaisi sijoitukseni. Että voin sitten todistaa. Tottahan se selvityspyyntö sitten napsahti, kun totesivat, että minua onkin vaikea työllistää. Toivoivat kai, että minut saisi potkittua pois työttömien kortistosta, mutta olipa todisteet.
Sanoin heille, että seuraavan kerran tällaiset pelleilyt hoitaa sitten lakimieheni.
Aivan järjetöntä tuohua kaikki tuollainen. Pitäisi olla iha se ja sama mihin se työtön päivänsä tunnit tuhlaa, kunhan samalla etsii töitä ja tekee hommansa niin, että voi käydä työhaastatteluissa, jos niitä tulee. Jos joku haluaa rakentaa taloaan, niin rakentakoot, kunhan se ei haittaa työnhakua. Jos joku haluaa kirjoittaa, niin kirjoittakoot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mikä siinä kuntouttavassa työtoiminnassa on niin nöyryyttävää, ettei sinne voi mennä?
Kuntouttava, sanana.
Ja työtoiminta.
Mitä siellä tehdään? Kudotaan mattoja. No, minne voi työllistyä matonkutojana? Pitääkö muuttaa Intiaan, jos meinaa matonkutojana työllistyä, sillä eikö suomalaiset kudonta-alan yritykset teetä mattonsa jossakin tuolla Aasiassa...
Se on se kuntouttava!
Ja toinen mihin tuo toiminta mielletään on päihdeongelma.
Jos työvoimatoimisto ei ole mitenkään kontaktoinut jotakuta pitkäaikaistyötöntä ennen tätä uutta mallia, ja nyt sitten tämän mallin myötä ruvetaan tarjoilemaan palveluna kuntouttavaa työtoimintaa... Jaha.
Siksi toisekseen, tarjoavat palvelua. Ei ole pakko mennä, jos haluaa sitten vaan jatkaa työnhakemista velvoitettuna.
Kuntouttava sopii parhaiten töiden välttelijöille. Käy yhtenä tai kahtena päivänä askartelemassa. Töitä kun hakee ja sanoo olevansa kuntouttavalla voi olla varma ettei palkata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun isääni joka jää vanhuuseläkkeelle kesäkuussa kiusataan ainakin ihan urakalla, työnhakuvelvoite 4 paikkaa kuukaudessa ja soitot päälle, kyllä kuulemma voi ja ehtii vielä työllistyä!! 😠
voi että jos olisin itse viimeisiä kuukausia työttömänä ennen eläkettä, niin alkaisin ihan kieli poskella laittamaan hakemuksia keski-euroopan bordelleihin ja ehdottaisin, että jos siellä ottaisi vastaan Granny from finland, jos jaksaa ja jäsenet venyy. Tonni per laaki. Tai sitten ehdottaisin kotikunanlleni, että alkaisin kaupunkinarriksi, kulkisin pitkin kävelykatua ja kehottaisin ihmisiä katsomaan mitä te-toimisto ihmisille tekee, vasta viime viikolla olin vielä kaksikymppinen, muistan sen aivan selvästi.
Missäs menee se raja, jolloin voi hyvällä syyllä alkaa perseilemään vastikkeellisen työnhaun kanssa ennen vanhuuseläkkeelle siirtymistä, ja millä tapaa tällainen ajanjakso poikkeaa itse eläkkeellä olemisesta? Olisiko se 65? Ehkä 60? 55 varmaan ainakin, jos on samalla jotain pientä terveysriesaa samalla. 50-vuotiaana ei varmaan kannata enää alkaa kouluttautua? 45 tuntee oman arvonsa, silloin ei ihan mitä tahansa todellakaan oteta vastaan. 40, no jos 3000 € tai enemmän maksetaan niin sit ei oo tehtäville niin väliksi. Ai niin ja tokihan se veronmaksajilta otettava työttömyysetuus sitten juoksee koko ajan vaikka tässä sanelenkin omat ehtoni työnhaulleni.
Varmaan ymmärrät itsekin, miten hölmöltä ajatus näin yksinkertaistettuna kuulostaa.
Kiitos vaan Kokoomus köyhien kyykyttämisestä. Ahneudella ei ole mitään rajaa.
Joillakin on omatunto ja empatiakyky, näillä ei ole kumpaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mikä siinä kuntouttavassa työtoiminnassa on niin nöyryyttävää, ettei sinne voi mennä?
Kuntouttava, sanana.
Ja työtoiminta.
Mitä siellä tehdään? Kudotaan mattoja. No, minne voi työllistyä matonkutojana? Pitääkö muuttaa Intiaan, jos meinaa matonkutojana työllistyä, sillä eikö suomalaiset kudonta-alan yritykset teetä mattonsa jossakin tuolla Aasiassa...
Se on se kuntouttava!
Ja toinen mihin tuo toiminta mielletään on päihdeongelma.
Jos työvoimatoimisto ei ole mitenkään kontaktoinut jotakuta pitkäaikaistyötöntä ennen tätä uutta mallia, ja nyt sitten tämän mallin myötä ruvetaan tarjoilemaan palveluna kuntouttavaa työtoimintaa... Jaha.
Siksi toisekseen, tarjoavat palvelua. Ei ole pakko mennä, jos haluaa sitten vaan jatkaa työnhakemista velvoitettuna.
Monethan haluavat mennä tuonne kuntouttavaan. Itselleni ei ole sitä tarjottu (ehkä johtuu siitä, että en juo viinaa ollenkaan), vaikka olen ollut pitkään työttömänä. Mutta tiedän muutamia, jotka käyvät kuntouttavassa ja pitävät siitä. Sanon esimerkkejä: eräs nuorehko mies sanoi, että hän käy siellä kerran viikossa tiettynä päivänä, koska saa ilmaisen aterian. Toinen, jo vähän vanhempi nainen, joka jäi työttömäksi sairaanhoitajan hommista, sanoi että aika käy pitkäksi kotona ja siksi hän käy kuntouttavassa toiminnassa pari kertaa viikossa.
Jaa.
Minä kun olen luullut, että se kuntouttava työtoiminta on ihan siis jokin sovittu jakso, jonka aikana siellä käydään viitenä päivänä viikossa tekemässä jotain tietty aika. Mutta jos se on noin, että sinne mennään kun huvittaa, niin jasso.
Voiko sairaanhoitajan hommista jäädä työttömäksi!
Arvasin, että joku kysyy tuota, voiko sairaanhoitajan hommista jäädä työttömäksi. Hän jättäytyi itse pois työelämästä, koska koki kyseisen työn niin stressaavana ja ikääkin oli jo 60v.
Kuka on sanonut, että kuntouttavassa toiminnassa käydään viitenä päivänä viikossa? Ei varmaan ketään velvoiteta niin usein käymään. Yleensä se on yksi tai kaksi päivää viikossa.
No, sittenhän se onkin juuri sitä että pilipali ja jos nyt jotenkin vaan jaksat niin tule mukaan toimintaan.
Minä olen tosissaan kuvitellut ja kuvittelen edelleenkin, että se kuntouttava työtoiminta on aktivointijakso, joka toteutetaan siten, että tullaan toimipaikalle viitenä päivänä viikossa niin kuin normaaliin työpaikkaan ja tehdään siellä sitten mitä tehdään... Kudotaan mattoa, keitellään kahvia, taitellaan laatikoita kasaan, ja niin edespäin... Jossakin taitaa olla jokin sellainen vähän niin kuin koulutuslaitoksen tyyppinen taho, joka tätä kuntouttavaa toteuttaa... siellä opetellaan vaikkapa pesulatyöntekijäksi!
Varsinaisesti se ei ole työelämään aktivointia vaan aktivointia arkeen. Tuskinpa kukaan työtön nousee sängystä ennen kello kahdeksaa aamulla. Kuntouttavassa toiminnassa yritetään saada ihmisen arkeen rutiineja ja päiväjärjestystä mitä ei työttömällä sattuneista syistä elämässään ole.
Miksi työttömällä ei olisi rutiineja?
Mä olen työtön ja kello soi joka aamu klo 6, myös viikonloppuisin.
Just näin. En edes tarvitse kelloa, kun perhana en enää saa nukuttua. Ikä aiheuttaa uniongelmia.
Rutiineja on vaikka muille jakaa. Tuntuu, että niitäkin tulee lisää. Joskus huomaan tekeväni asioita, joita on aina ennenkin meidän suvussa tehty. Oikein ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään tuollainen pakkohaku työpaikkoihin, joihin ei ole suurella osalla edes mitään edellytyksiä, on pelkkää työnantajien kiusaamista. Kukaan ei jaksa enää käydä läpi työhakemuksia, koska niistä on suuri osa lähetetty vain velvoitteen vuoksi, ei siksi, että joku tosissaan hakee sitä paikkaa.
Faktaa tälle väitteelle olisi kiva saada.
Etenkin, jos vasta puolelle työttömistä on tehty suunnitelma, ja heistäin osalle vain esim. 1 paikka kuukaudessa, niin tuskinpa työpaikat hukkuvat valehakemuksiin.
En kannata aktiivimalleja, mutten myöskään sitä, että asiasta valehdellaan. Itsekin olen siis työkkärin kiusattavana ja oma virkailijani vaikuttaa siltä, ettei edes haluaa minun työllistyvän, vaan saavan karenssin.
Fakta on se, että esimerkiksi meillä ilman pätevyyttä tulevat hakemukset on välillä 90% hakemuksista. Mutta ei niitä voi julkisesti julkaista, sehän olisi heittämällä yksityisyyden loukkaamista.
Muista aloista en tiedä, mutta omallani juuri nämä pakkohakemukset on rasite. Alan ammattilaisista on pulaa ja työkkärissä luullaan, että tänne voi tulla kuka vaan. Todellisuudessa pätevyys on oltava ja ala ei sovi kaikille. Mutta työkkärin silmissä tämä on just sama asia kuin kaikki autoasentamisesta laitoshuoltoon. Suurin osa hakijoista ei tiedä mitä meillä tehdään, mikä tutkinto pitäisi olla ja mitä ominaisuuksia vaaditaan. Osa on silti suoraan sanonut, että te-toimiston vaatimuksesta tai ehdotuksesta on hakenut.
Sinunkin kommenttisi kuulostaisi uskottavammalta, jos edes mainitsisit alan. Mikä siinä mukamas on niin yksityisyyden loukkaamista?
Myös tuo, että kirjoitat "työkkärissä luullaan, että tänne voi tulla kuka vaan" on aika outo, koska aktiivimallissahan työkkäri ei määrää ketään hakemaan tiettyjä paikkoja, eikä siis lähetä "työosoituksia" vai mitä olivatkaan nimeltään. Toisin sanoen aktiivimallin mukaan hakemuksia lähettävät ovat tehneet sen ihan omasta aloitteestaan eikä minkään työkkärin vihjeen tai luulon mukaan.
Puhut siis palturia.
Tottakai se on yksityisyyden loukkaamista, jos julkisuuteen annetaan Todisteet siitä että tässä sinulle viimeiset 10 hakemusta: tässä Marjatta Kristiina kirjoitti näin, Matti Eliaksen hakemus on tässä, tässäpä sulle kuva Aino Mymmelin hakemuksesta....
Ala on sinänsä merkityksetön, se ei muuta sitä, että kenenkään työhakemuksia ja henkilötietoja ei julkaista vauva-palstalla.Minä en tiedä millä saatesanoilla te-toimisto lähestyy kutakin asiakastaan, mutta en lähde väittämään hakijaa valehtelijaksi jos hän ilmaisee hakiessaan kuinka työvoimatoimisto suositteli hakemaan tänne (joskus asia tuodaan ilmi oma-alotteisesti, joskus siinä vaiheessa kun kysytään mikä sai hakemaan tähän paikkaan). Toisille epäpäteville hakijoille suositellaan hakeutumaan alan koulutukseen, jos kiinnostus heräsi, toisille hakeutumaan toisenlaiseen työhön, sillä ilmiselvästi mielikuvat eivät heillä synkronoidu todellisen toimenkuvan kanssa lainkaan.
En ole itse te-toimiston asiakas, joten en tiedä millaisia sanavalintoja he käyttävät missäkin tilanteessa avoimien työpaikkojen kohdalla. Piikki epäpätevien hakemusten kanssa on ollut huomattava molempien aktiivimallien alkamisen jälkeen, se tuskin on silkkaa sattumaa.
Miten sinulla ja muilla yläpeukuttajilla on noin huono luentunymäärtäminen? Miten olette edes päässeet töihin, jos ette osaa lukea?
Minä en kysynyt kenenkään hakijan tietoja, vaan kysyin, miksi yhdenkään alan kertominen loukkaisi yksityisyydensuojaa? Että ihan turhaan rupeat leikkimään, että pyysin ihmisten nimiä. Ja väitteesi siitä, ettei ala ole merkityksellinen on ihan kukkua, jos kerran nimenomaan sillä alalla hupihakemukset ovat ongelma. Silloinhan juuri on oleellista, mikä ala on kyseessä. Esim. lääkäreiksi tuskin hakee suuri joukko kouluttamattomia.
Toisekseen tämä väitteesi: "Minä en tiedä millä saatesanoilla te-toimisto lähestyy kutakin asiakastaan" on aivan id1 oottimainen, koska olin juuri sanonut, että te-toimisto ei aktiivimallissa määrää ketään hakemaan tiettyä työpaikkaa, kuten ennen toimittiin, vaan nyt ihminen saa itse päättää, mitä hakee, kunhan kyseessä on paikka, johon on mahdollisuus työllistyä. Täysin kouluttamaton ei voi hakea lääkäriksi ilman karenssia.
Mitä sinäkin saat valehtelusta ja minun sanojen vääristelystä?
Kannattaisi ennemmin miettiä työpaikalla, mikä teissä on vikana, jos 90% hakemuksista on valehakemuksia. Jokin teissä vetää sellaisia ihmisiä puoleensa.
Jos et edelleenkään pysty mainitsemaan alaa, niin pidän sinua pelkkänä valehtelijana.
Sanoisin myös, että on himpun verran ohut käsitys työelämästä, jos ajatuksena on että vain lääkäreillä tarvitsee olla pätevyys. Pätevyyttä vaaditaan lukuisilla aloilla, joillakin lain puolesta ja monilla taas esihenkilöstön vaatimuksesta yrityksen tason ylläpitämiseksi. Toisekseen valehakemusten lisäksi joukossa on niitä, joissa ei tajuta että omat taidot ja tiedot ei riitä. Monet eivät ole kunnolla ottaneet selvää, vaan luulevat voivan tulla ja opetella paikan päällä ihan noin vain. Toki aina kuuluu perehdyttää uusi työntekijä, mutta se on eri asia kun puhutaan ihmisestä jolla on perustietoa ja -taitoa sekä oikea koulutus alalle. Se ei riipu sinun uskostasi, että on yritykselle rasite kun soitetaan, sanotaan että te-toimisto käski / neuvoi hakemaan ja työntekijä luulee että työnkuva ja vaatimukset on jotain aivan muuta kuin todellisuudessa. On meidän kannaltamme aivan sama, onko kyseessä työhön osoitus vai aktiivisuuden osoittamiseksi tehty omaehtoinen pakollinen hakeminen paikkaan, tai mitä neuvoja työkkäristä onkaan saanut.
Syy siihen että hakemuksista suurin osa ei ole päteviä, johtuu yksinkertaisesti siitä että a) päteviä ei ole koulutettu tarpeeksi suhteessa tarpeeseen. b) epäpätevät työnhakijat ei oikeasti tunne alaa eikä osa ota selvää c) ilmiselvästi jonkinlaisia virheellisiä työosoituksia tulee te-toimiston kautta, sama se millä termillä on kutsuttu. d) jos itseltäni kysytään niin palkka ja vaatimustaso eivät myöskään kohtaan, missään päin Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mikä siinä kuntouttavassa työtoiminnassa on niin nöyryyttävää, ettei sinne voi mennä?
Kuntouttava, sanana.
Ja työtoiminta.
Mitä siellä tehdään? Kudotaan mattoja. No, minne voi työllistyä matonkutojana? Pitääkö muuttaa Intiaan, jos meinaa matonkutojana työllistyä, sillä eikö suomalaiset kudonta-alan yritykset teetä mattonsa jossakin tuolla Aasiassa...
Se on se kuntouttava!
Ja toinen mihin tuo toiminta mielletään on päihdeongelma.
Jos työvoimatoimisto ei ole mitenkään kontaktoinut jotakuta pitkäaikaistyötöntä ennen tätä uutta mallia, ja nyt sitten tämän mallin myötä ruvetaan tarjoilemaan palveluna kuntouttavaa työtoimintaa... Jaha.
Siksi toisekseen, tarjoavat palvelua. Ei ole pakko mennä, jos haluaa sitten vaan jatkaa työnhakemista velvoitettuna.
Monethan haluavat mennä tuonne kuntouttavaan. Itselleni ei ole sitä tarjottu (ehkä johtuu siitä, että en juo viinaa ollenkaan), vaikka olen ollut pitkään työttömänä. Mutta tiedän muutamia, jotka käyvät kuntouttavassa ja pitävät siitä. Sanon esimerkkejä: eräs nuorehko mies sanoi, että hän käy siellä kerran viikossa tiettynä päivänä, koska saa ilmaisen aterian. Toinen, jo vähän vanhempi nainen, joka jäi työttömäksi sairaanhoitajan hommista, sanoi että aika käy pitkäksi kotona ja siksi hän käy kuntouttavassa toiminnassa pari kertaa viikossa.
Jaa.
Minä kun olen luullut, että se kuntouttava työtoiminta on ihan siis jokin sovittu jakso, jonka aikana siellä käydään viitenä päivänä viikossa tekemässä jotain tietty aika. Mutta jos se on noin, että sinne mennään kun huvittaa, niin jasso.
Voiko sairaanhoitajan hommista jäädä työttömäksi!
Arvasin, että joku kysyy tuota, voiko sairaanhoitajan hommista jäädä työttömäksi. Hän jättäytyi itse pois työelämästä, koska koki kyseisen työn niin stressaavana ja ikääkin oli jo 60v.
Kuka on sanonut, että kuntouttavassa toiminnassa käydään viitenä päivänä viikossa? Ei varmaan ketään velvoiteta niin usein käymään. Yleensä se on yksi tai kaksi päivää viikossa.
No, sittenhän se onkin juuri sitä että pilipali ja jos nyt jotenkin vaan jaksat niin tule mukaan toimintaan.
Minä olen tosissaan kuvitellut ja kuvittelen edelleenkin, että se kuntouttava työtoiminta on aktivointijakso, joka toteutetaan siten, että tullaan toimipaikalle viitenä päivänä viikossa niin kuin normaaliin työpaikkaan ja tehdään siellä sitten mitä tehdään... Kudotaan mattoa, keitellään kahvia, taitellaan laatikoita kasaan, ja niin edespäin... Jossakin taitaa olla jokin sellainen vähän niin kuin koulutuslaitoksen tyyppinen taho, joka tätä kuntouttavaa toteuttaa... siellä opetellaan vaikkapa pesulatyöntekijäksi!
Varsinaisesti se ei ole työelämään aktivointia vaan aktivointia arkeen. Tuskinpa kukaan työtön nousee sängystä ennen kello kahdeksaa aamulla. Kuntouttavassa toiminnassa yritetään saada ihmisen arkeen rutiineja ja päiväjärjestystä mitä ei työttömällä sattuneista syistä elämässään ole.
Ihan järjetöntä holhousta. Tuolla logiikalla kaikki eläkkeelle jäävät ihmiset sitten vissiin menettävät välittömästi elämänhallintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että vielä tässä iässä joutuu jännittämään TE-toimistoon menoa. Olen 59 vuotias pitkäaikaistyötön ja viikon päästä olisi taas käynti toimistossa. Entinen keski-ikäinen virkailijani on heivattu ties minne ja nyt minua palvelee vuonna 2021 sosionomiksi valmistunut tyttönen.
Taitaa olla 50/50 kuinka mummon käy. Laittaako mielivaltaisesti tutustumaan vaikka työelämään. Sillähän ei ole mitään väliä, että eka kertaa menin kesätöihin vuonna 1977. Sieltä asti työuraa katkeamattomana vuoteen 2020. Ja miksi olen työkkärissä. Pennosetkin on nyt tarpeen, kun lähipiirissä on paljon apua tarvitsevia pitkäaikaissairaita.
Sulla on kuitenkin vähintään viisi vuotta aikaa olla työelämässä ja jopa kauemmin, jos haluat (tai saat töitä).
En halua, enkä varmaan saa töitä. Jään OVE:lle 1.6.2024. Sitä ennen pitää pelätä, mitä joku lapsenlapsen ikäinen virkailija on mieltä.
Miten niin saa pelätä? Eihän tuossa ole mitään epäselvää. Sinä jäät osittain varhennetulle eläkkeelle vajaan vuoden kuluttua.
Sori, heikko ulosanti. Siis pitää pelätä, että mihin virkailija yrittää työntää tuon jäljellä olevan vuoden aikana. Laittaako karenssin uhalla pupukurssille, tutustumaan työelämään, tai jotain. Minut on kasvatettu pelkäämään virkavaltaa. Hirvee stressi päällä. Olen täältä lukenut, että kiusaavat vanhoja ihmisiä.

Ei kun, kyllä minä ymmärsin mitä tarkoitit. Minä puolestani yritin sanoa, että eihän tuossa ole mitään "pelättävää", jos olet ilmoittanut, että jäät OVE:lle niin kyllähän täyspäinen virkailija ymmärtää, ettei tuossa vaiheessa kannata tarjota sinulle koulutusta, kuntoutusta tai edes töitä.

Tätä minä olen hokenut jo kohta vuoden. Että kun alle kahden vuoden päästä jään eläkkeelle, niin kukas minusta sitten pitää huolta, että nousenko aamulla, pesen hampaani ja että en ala ryypiskelemään. Ei kukaan tule patistelemaan pajalle, jossa imuroidaan sohvia ja opetellaan kuorimaan perunoita. Nyt olisi vääntöä, että ko. pajalle pitäisi mennä repimään kirjoista kansia, etten syrjäydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisille ei soiteta ollenkaan ja mulle vajaakuntoiselle soitellaan 2kk välein.
Ja sitten ihmettelevät kun en saa töitä. No kuka palkkaa vajaakuntoisen kun terveitäkin on?No minä olen ollut kaksinumeroisen vuosiluvun työttömänä, niin minut laittoivat pari kuukautta sitten siihen uusien työttömien "keskustelu joka toinen viikko"-rumbaan. Absurdi kokemus. Sanoin aika pian, ettei mulla ole enää mitään keskusteltavaa.
Et ilmeisestikään tarvi sitten työttömyysetuuttakaan.
Mistä teitä koulukiusaajia oikein riittää? olette paskaa
Ai että joku voi olla "kaksinumeroisen vuosiluvun "työttömänä eikä aiokaan tehdä mitään ja se on jonkun mielestä ok?
Montako kertaa sinulle pitää kertoa ettei se ole suurelta osin aikomisesta kiinni ennen kuin ymmärrät ettei se ole suurelta osin aikomisesta kiinni?
Toistetaan taas kerran: Suomesta puuttuu työpaikkoja eikä työttömien lähettämiä työhakemuksia. Niinpä ongelma ei korjaannu sillä että käytetään julmetusti rahaa ja byrokratiaa ja vaivaa koittamalla pakottaa työttömät lähettämään entistä enemmän työhakemuksia kun niitä paikkoja ei ole yhtään sen enempää tuon jälkeenkään eikä ne siis työllisty.
Työtön voi mennä vaikka opiskelemaan alalle joka työllistää.Jos on maannut yli 10 vuotta työttömänä toisten rahoilla niin se on uskomattoman törkeää .Jokainen voi tuossa ajassa tehdä jotain työllistymisensä eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kuntakokeilussa sellaisia naisia töissä, että oksat pois. Kerran pistivät tutkintaan ja tuen poikki, kun saivat päähänsä ihan ominpäin, että en voi työllistyä, kun minulla on kolme alle viiden vuoden sisällä syntynyttä lasta.
Työllistymissuunnitelmaani on kirjattu, että pidän yllä ammattitaitoani, johon kuuluu myös kirjoittaminen. Kerroin haastattelussa, että kirjoitan säännöllisesti. Laittoivat tuen poikki ja ilmoittivat, että olen kirjailija.
Joskus tuntuu, että tämä on täysin kafkamaista.
Saakohan he jotain erillistä korvausta, jos keksivät aivan pähkähulluja juttuja?
Minä olen sijoittaja. En tee sitä päätyökseni, eikä se vie kovinkaan paljon aikaa edes viikottain, tottakai seuraan alan uutisia jne. Koska olen aina kuullut näitä te-toimistojen päättömyyksiä, niin kun sitten its ejäin työttömäksi päätin myös alkaa vainoharhaiseksi te-toimiston suuntaan.
Järjestin asiani niin, että joku muu hoitaisi sijoitukseni. Että voin sitten todistaa. Tottahan se selvityspyyntö sitten napsahti, kun totesivat, että minua onkin vaikea työllistää. Toivoivat kai, että minut saisi potkittua pois työttömien kortistosta, mutta olipa todisteet.
Sanoin heille, että seuraavan kerran tällaiset pelleilyt hoitaa sitten lakimieheni.
Aivan järjetöntä tuohua kaikki tuollainen. Pitäisi olla iha se ja sama mihin se työtön päivänsä tunnit tuhlaa, kunhan samalla etsii töitä ja tekee hommansa niin, että voi käydä työhaastatteluissa, jos niitä tulee. Jos joku haluaa rakentaa taloaan, niin rakentakoot, kunhan se ei haittaa työnhakua. Jos joku haluaa kirjoittaa, niin kirjoittakoot.
Sekavan tekstisi perusteella olet malliesimerkki asennevammaisesta henkilöstä joka jo valmiiksi on päättänyt olla mahdollisimman hankala, ja siksi ymmärrät kaiken sinulle sanotun väärin ja kuvittelet olevasi muiden yläpuolella. Anna kun arvaan: et saapunut velvoittavaan haastatteluun tai hakenut sovitulla tavalla töitä. Sait tästä selvityspyynnön, jonka koit oikeuksiesi polkemisena ja vedit hommat saman tien överiksi uhkailemalla raastuvalla.
Ei ihme jos TE-virkailijoillakin on välillä pinna kireällä, kun joutuvat kohtaamaan kaltaisiasi kahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että vielä tässä iässä joutuu jännittämään TE-toimistoon menoa. Olen 59 vuotias pitkäaikaistyötön ja viikon päästä olisi taas käynti toimistossa. Entinen keski-ikäinen virkailijani on heivattu ties minne ja nyt minua palvelee vuonna 2021 sosionomiksi valmistunut tyttönen.
Taitaa olla 50/50 kuinka mummon käy. Laittaako mielivaltaisesti tutustumaan vaikka työelämään. Sillähän ei ole mitään väliä, että eka kertaa menin kesätöihin vuonna 1977. Sieltä asti työuraa katkeamattomana vuoteen 2020. Ja miksi olen työkkärissä. Pennosetkin on nyt tarpeen, kun lähipiirissä on paljon apua tarvitsevia pitkäaikaissairaita.
Sulla on kuitenkin vähintään viisi vuotta aikaa olla työelämässä ja jopa kauemmin, jos haluat (tai saat töitä).[/quo
En halua, enkä varmaan saa töitä. Jään OVE:lle 1.6.2024. Sitä ennen pitää pelätä, mitä joku lapsenlapsen ikäinen virkailija on mieltä.
Miten niin saa pelätä? Eihän tuossa ole mitään epäselvää. Sinä jäät osittain varhennetulle eläkkeelle vajaan vuoden kuluttua.
Sori, heikko ulosanti. Siis pitää pelätä, että mihin virkailija yrittää työntää tuon jäljellä olevan vuoden aikana. Laittaako karenssin uhalla pupukurssille, tutustumaan työelämään, tai jotain. Minut on kasvatettu pelkäämään virkavaltaa. Hirvee stressi päällä. Olen täältä lukenut, että kiusaavat vanhoja ihmisiä.
Ei kun, kyllä minä ymmärsin mitä tarkoitit. Minä puolestani yritin sanoa, että eihän tuossa ole mitään "pelättävää", jos olet ilmoittanut, että jäät OVE:lle niin kyllähän täyspäinen virkailija ymmärtää, ettei tuossa vaiheessa kannata tarjota sinulle koulutusta, kuntoutusta tai edes töitä.
Ei ne virkailijat ymmärrä,kun olet työkkärin listoilla niin sulle voidaan tarjota kaikkia näitä.Minulle aiottiin tehdä uusi työllistymissuunnitelma vaikka jään kuukauden päästä eläkkeelle.

Mitähän tuossa tapahtuisi, jos tekisit TE-toimiston kanssa uuden työllistymissuunnitelman? Taitaisi jäädä kuukauden kuluttua eläke saamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mikä siinä kuntouttavassa työtoiminnassa on niin nöyryyttävää, ettei sinne voi mennä?
Kuntouttava, sanana.
Ja työtoiminta.
Mitä siellä tehdään? Kudotaan mattoja. No, minne voi työllistyä matonkutojana? Pitääkö muuttaa Intiaan, jos meinaa matonkutojana työllistyä, sillä eikö suomalaiset kudonta-alan yritykset teetä mattonsa jossakin tuolla Aasiassa...
Se on se kuntouttava!
Ja toinen mihin tuo toiminta mielletään on päihdeongelma.
Jos työvoimatoimisto ei ole mitenkään kontaktoinut jotakuta pitkäaikaistyötöntä ennen tätä uutta mallia, ja nyt sitten tämän mallin myötä ruvetaan tarjoilemaan palveluna kuntouttavaa työtoimintaa... Jaha.
Siksi toisekseen, tarjoavat palvelua. Ei ole pakko mennä, jos haluaa sitten vaan jatkaa työnhakemista velvoitettuna.
Monethan haluavat mennä tuonne kuntouttavaan. Itselleni ei ole sitä tarjottu (ehkä johtuu siitä, että en juo viinaa ollenkaan), vaikka olen ollut pitkään työttömänä. Mutta tiedän muutamia, jotka käyvät kuntouttavassa ja pitävät siitä. Sanon esimerkkejä: eräs nuorehko mies sanoi, että hän käy siellä kerran viikossa tiettynä päivänä, koska saa ilmaisen aterian. Toinen, jo vähän vanhempi nainen, joka jäi työttömäksi sairaanhoitajan hommista, sanoi että aika käy pitkäksi kotona ja siksi hän käy kuntouttavassa toiminnassa pari kertaa viikossa.
Jaa.
Minä kun olen luullut, että se kuntouttava työtoiminta on ihan siis jokin sovittu jakso, jonka aikana siellä käydään viitenä päivänä viikossa tekemässä jotain tietty aika. Mutta jos se on noin, että sinne mennään kun huvittaa, niin jasso.
Voiko sairaanhoitajan hommista jäädä työttömäksi!
Arvasin, että joku kysyy tuota, voiko sairaanhoitajan hommista jäädä työttömäksi. Hän jättäytyi itse pois työelämästä, koska koki kyseisen työn niin stressaavana ja ikääkin oli jo 60v.
Kuka on sanonut, että kuntouttavassa toiminnassa käydään viitenä päivänä viikossa? Ei varmaan ketään velvoiteta niin usein käymään. Yleensä se on yksi tai kaksi päivää viikossa.
No, sittenhän se onkin juuri sitä että pilipali ja jos nyt jotenkin vaan jaksat niin tule mukaan toimintaan.
Minä olen tosissaan kuvitellut ja kuvittelen edelleenkin, että se kuntouttava työtoiminta on aktivointijakso, joka toteutetaan siten, että tullaan toimipaikalle viitenä päivänä viikossa niin kuin normaaliin työpaikkaan ja tehdään siellä sitten mitä tehdään... Kudotaan mattoa, keitellään kahvia, taitellaan laatikoita kasaan, ja niin edespäin... Jossakin taitaa olla jokin sellainen vähän niin kuin koulutuslaitoksen tyyppinen taho, joka tätä kuntouttavaa toteuttaa... siellä opetellaan vaikkapa pesulatyöntekijäksi!
Taas yksi melkein eläkeläinen täällä, hei. Noin vuoden päästä voin mennä kutomaan mattoja keittelemään sumppeja ja rutistelemaan laatikoita eläkeläisten kerhoon. Menen sinne, jos niin HALUAN. Mutta nyt minua ahdistellaan karenssin uhalla tekemään noita puuhia. Minussa ei ole mitään kuntoutettavaa, eikä minua tarvitse aktivoida. Rasitteeni on ikä. Ja se, etten aikoinani pienipalkkaisena onnistunut säästämään massia, jolla nyt pärjäisin ilman työkkärin korvauksia eläkkeelle saakka. Voi minua raukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisille ei soiteta ollenkaan ja mulle vajaakuntoiselle soitellaan 2kk välein.
Ja sitten ihmettelevät kun en saa töitä. No kuka palkkaa vajaakuntoisen kun terveitäkin on?No minä olen ollut kaksinumeroisen vuosiluvun työttömänä, niin minut laittoivat pari kuukautta sitten siihen uusien työttömien "keskustelu joka toinen viikko"-rumbaan. Absurdi kokemus. Sanoin aika pian, ettei mulla ole enää mitään keskusteltavaa.
Et ilmeisestikään tarvi sitten työttömyysetuuttakaan.
Mistä teitä koulukiusaajia oikein riittää? olette paskaa
Ai että joku voi olla "kaksinumeroisen vuosiluvun "työttömänä eikä aiokaan tehdä mitään ja se on jonkun mielestä ok?
Montako kertaa sinulle pitää kertoa ettei se ole suurelta osin aikomisesta kiinni ennen kuin ymmärrät ettei se ole suurelta osin aikomisesta kiinni?
Toistetaan taas kerran: Suomesta puuttuu työpaikkoja eikä työttömien lähettämiä työhakemuksia. Niinpä ongelma ei korjaannu sillä että käytetään julmetusti rahaa ja byrokratiaa ja vaivaa koittamalla pakottaa työttömät lähettämään entistä enemmän työhakemuksia kun niitä paikkoja ei ole yhtään sen enempää tuon jälkeenkään eikä ne siis työllisty.
Työtön voi mennä vaikka opiskelemaan alalle joka työllistää.Jos on maannut yli 10 vuotta työttömänä toisten rahoilla niin se on uskomattoman törkeää .Jokainen voi tuossa ajassa tehdä jotain työllistymisensä eteen.
Opiskeleminen ei ole ilmaista. Joku aikuiskoulutustuki, sitä eivät kaikki ole oikeutettuja saamaan. Toki, jos on ollut pitkässä yhtäjaksoisessa työssä, rahaa on jäänyt säästöön, niin siitä vaan opiskelemaan. Kaikki lyhyet kurssitkin, muutaman kuukauden pituiset kurssit, maksavat tonneja. Useita tonneja saa maksaa, vaikka jokin ammatillista pätevyyttä tuottava kurssi ei kestäisi kuin pari kolme kuukautta. Näitä tällaisia kursseja on esim. jollakin isännöistijäliitolla, voi siis hankkia vaikkapa vuokravalvojan pätevyyden tai kiinteistösihteerin pätevyyden tms.
Kaikki kouluttautuminen aikuisiällä maksaa!
Kaikilla ei ole tonneja laittaa, ainakaan siinä vaiheessa, jos on luottanut että saa sillä entisellä koulutuksella ja kokemuksella töitä...
Kovin vanhana ei ole haluja lähteä nuorisolinjalle vaikkapa leipuriksi opiskelemaan....
Te-koulutuksiin ei pääse... ei pääse, vaikka olisi niitten opiskelijavalintakokeisiin päässyt ja suorittanut kokeen täysin puhtaasti, ei pääse, sillä kouluttaja EI HALUA SINUA KURSSILLE! Törkeintä tässä yhteydessä se, että se kouluttajan edustaja jopa kyseenalaistaa sinun aiemmat työtodistuksesi ja niissä esitetyt arviot. Hän on niin hävytön, että hän vihjailee jopa näitä väärennyksiksi! RASEKO!
Tämä oli jo Sipilän aktiivimallin aikaan, mutta siis minulle soittanut virkailija haukkui sen mallin maan rakoon.
Olen ollut työttömänä usean otteeseen, ja enimmäkseen työkkärin palvelu on ollut ihan hyvää. Aikoinaan kun vielä oli palkallisia työllisyystöitä, niitä löytyi ihan asiallisesti. Nyt ei ole patistettu millekään turhille kursseille tai ilmaistöihin. Työkkärin aulassa parveilee lauma hymyileviä alipalkattuja alityöllistettyjä mistään tietämättömiä orjia, jotka joskus ystävällisesti tulostivat jotain tarvitsemiani papereita. (Tai eivät ole täysin mistään tietämättömiä; näyttää että osaavat kyllä avustaa ullkareita työnhaussa. Mutta minulle eivät ole hyödyksi.)