Kuinka paljon miehesi panostaa ulkonäköönsä jos tapaa kavereitaan mökillä?
Nyt kyllä jäin miettimään että mitä ihmettä?! Mies lähti vuorokaudeksi jonkun tuttunsa mökille. Sinne tulee kuulema vain muutama mies. En ole tavannut näitä uusia kavereita, en tiedä heistä kuin jotain. Harrastuksessa heihin tutustunut. Mies sanoi että grillaavat ja saunovat, ei sen ihmeempiä tiedossa. Mökissä on ns. mukavuudet eikä ihan korvessa sijaitse.
Aamupäivä meni siinä kun mies vaihtoi ja sovitteli eri vaatteita. Tarkkaan mietti mitä laittaa päällensä ja ottaa mukaansa. Silitti jopa yhden kauluspaidan jota ei kotona laittanut. Siis, puljasi sukkien ja bokserienkin kanssa ikuisuuden. Valkkasi lopulta uudet käyttämättömät kengät ja parhaimmat vaatteet. Leikkasi kyntensä, ajoi karvojansa millilleen, hiuksia laittoi jne. Ei arkena normaalisti näin paljoa tee. Ainii ja imuroi autonsa kun joku kaveri lähtee samaan kyytiin. Ei meillä mikään pommi-auto ole että lievästi sanottuna oli outoa toimintaa? Vitsinä totesin että oletko sinä lähdössä johonkin muotinäytökseen, suuttui. Kun mies oli eteisessä ja teki lähtöä, sanoin että laita vaikka viestiä kun olet perillä tai jotain sitten kun joudat. Tähän mies totesi että miksi ihmeessä pitäisi ilmoitella? Että jos hän joutuisi sairaalaan niin sitten voisi sen ilmoittaa, muuten ihan turhaa ja sulki oven ja lähti. Jäin monttu auki eteiseen.
Olemme jo yli 40 vuotiaita ja perhettä on. Kauan oltu yhdessä. Ensimmäistä kertaa tuli tunne että nyt ei ole kaikki niin kuin pitää. Mies oli niin OUTO.
Kommentit (50)
Nelikymppisillä on avioeropiikki. Parikymppisenä on otettu pumpattavaksi ja sitten siirrytään taas parikymppiseen jos voi.
Mutta oletkin ammattilainen ja otat rahakorvauksen
Vaihtoehtoiset selitykset
- aikoo hurmata ja ehkä panna jotain naista tai miestä siellä mökillä
- koettaa tehdä vaikutuksen johonkin mieheen ja edistää uraa (tosin en ymmärrä miksi ei kertoisi tätä sinulle) mökillä
- oikeasti menossa johonkin tapahtumaan jota et hyväksyisi
Pakkaa laukkuun puhtaita vaatteita ja hygieniatuotteet. Arkivaatteita mitä yleensä käyttää.
Käy kavereiden mökkeillä ja kutsuu kavereita meidän mökillä. Lähtee verkkareissa palaa krapulaisena. Urheilukamat mukana, tykkäävät pelata.
Vierailija kirjoitti:
Etkö sä siis edes tiedä, kenen mökille menee ja keitä siellä on?
Mitähän mies sanoisi, jos sä tekisit tuon saman ensi viikonloppuna? Voisit oikeastaan kokeilla.
Sehän tässä onkin kun minä en saa näin tehdä?! Se oikeasti ve tuttaa! Jos joskus harvoin olen johonkin lähtenyt käymään niin mies soittelee ja viestittelee useita kertoja. Ja pitää tarkat osoitteet tms. antaa. Ei tarvitse olla kotoa poissa kun yli tunnin niin mies jo soittelee perääni. Mä en edes tarkalleen tiedä missä se mökki on ja en tosiaankaan tunne niitä miehiä. ap
Omani ottaisi tyyliin puhtaat bokserit ja mökille sopivat lämpimät vaatteet. Ehkä oman shampoon. Ei tosiaankaan laittautuisi tai ottaisi mitään hienompia vaatteita. Olisin kyllä tosi epäileväinen tuossa tapauksessa. Et siis tiedä yhtään kenen kanssa menossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö sä siis edes tiedä, kenen mökille menee ja keitä siellä on?
Mitähän mies sanoisi, jos sä tekisit tuon saman ensi viikonloppuna? Voisit oikeastaan kokeilla.Sehän tässä onkin kun minä en saa näin tehdä?! Se oikeasti ve tuttaa! Jos joskus harvoin olen johonkin lähtenyt käymään niin mies soittelee ja viestittelee useita kertoja. Ja pitää tarkat osoitteet tms. antaa. Ei tarvitse olla kotoa poissa kun yli tunnin niin mies jo soittelee perääni. Mä en edes tarkalleen tiedä missä se mökki on ja en tosiaankaan tunne niitä miehiä. ap
Tuo olisi epäilyttävää jo yksistään. Pettäjä on yleensä sairaalloisen mustasukkainen toisesta. Lisäksi pettäjillä on kaksoisstandardit, eli eri säännöt itselle ja toiset puolisolle.
Luin aloituksen vielä uudestaan. Taisi mennä jotain naista tapaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö sä siis edes tiedä, kenen mökille menee ja keitä siellä on?
Mitähän mies sanoisi, jos sä tekisit tuon saman ensi viikonloppuna? Voisit oikeastaan kokeilla.Sehän tässä onkin kun minä en saa näin tehdä?! Se oikeasti ve tuttaa! Jos joskus harvoin olen johonkin lähtenyt käymään niin mies soittelee ja viestittelee useita kertoja. Ja pitää tarkat osoitteet tms. antaa. Ei tarvitse olla kotoa poissa kun yli tunnin niin mies jo soittelee perääni. Mä en edes tarkalleen tiedä missä se mökki on ja en tosiaankaan tunne niitä miehiä. ap
Onko mies mustasukkainen vai pelkästään pelkää, että sulle sattuu jtn? Tuo, ettet saisi mennä, kuulostaa kyllä melko mustasukkaiselta ja itsellä tuossa vaiheessa menisi kyllä kuppi total nurin, jos toinen menee ja tulee miten lystää ja itsellä ois "tiukka talutusnuora"...
Vierailija kirjoitti:
Haiskahtaa
Eikä ihan vähän.
Vierailija kirjoitti:
Luin aloituksen vielä uudestaan. Taisi mennä jotain naista tapaamaan.
Ei tarvinnut lukea kuin kerran, selvä peli mitä on tekeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö sä siis edes tiedä, kenen mökille menee ja keitä siellä on?
Mitähän mies sanoisi, jos sä tekisit tuon saman ensi viikonloppuna? Voisit oikeastaan kokeilla.Sehän tässä onkin kun minä en saa näin tehdä?! Se oikeasti ve tuttaa! Jos joskus harvoin olen johonkin lähtenyt käymään niin mies soittelee ja viestittelee useita kertoja. Ja pitää tarkat osoitteet tms. antaa. Ei tarvitse olla kotoa poissa kun yli tunnin niin mies jo soittelee perääni. Mä en edes tarkalleen tiedä missä se mökki on ja en tosiaankaan tunne niitä miehiä. ap
Onko mies mustasukkainen vai pelkästään pelkää, että sulle sattuu jtn? Tuo, ettet saisi mennä, kuulostaa kyllä melko mustasukkaiselta ja itsellä tuossa vaiheessa menisi kyllä kuppi total nurin, jos toinen menee ja tulee miten lystää ja itsellä ois "tiukka talutusnuora"...
Mies sanoo että on vain huolissaan minusta mutta kyllä välillä ahdistaa kun missään en saa "rauhassa" olla ja käydä. Mutta mies voi kulkea ja mennä ihan rauhassa. Voi olla vaikka 4 tuntia jossain, eikä vastaa puhelimeen kun en tiedä mihinkä on häipynyt. Ja jos tästä huomautan niin mies alkaa syytellä minua vainoharhaiseksi kyttääjäksi? ap

Joo, siis niin kuin joku tuolla jo sanoi, pettäjät on yleensä todella mustasukkaisia ja kontrollinhaluisia puolisostaan (vaikka tottakai sanoo, että on vaan huolissaan, eihän se nyt voi sanoa, että on mustasukkainen). Johtuu ihan siitä, että ajattelee, että tottakai sinäkin voisit toimia samalla tavalla reissussa kuin mieskin. Siis olettaa, että sinäkin petät ja on syytä mustasukkaisuuteen.
Mut joo, silitetty kauluspaita mökkireissulle, josta ei ole tarkoitus lähteä mihinkään muualle (esim. baariin), on kyllä todella outoa. Käyttääkö miehesi kauluspaitoja muuten joka päivä ja onko kaverit samanlaisia? Siis kyllähän jotkut tietysti käyttää kauluspaitaa joka paikassa, mutta jos miehesi ei ole sellainen, niin eiköhän tuo ole menossa jonnekin ihan muualle kuin mökille.
Kuulostaa enemmän joltain hotellireissulta jonkun naikkosen kanssa. Mä sopisin samantien itselleni samantapaisen menon ens viikonlopuksi ja en suostuisi mihinkään kaksoisstandardeihin. Ei kuulosta hyvältä teidän liiton tilanne ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä nyt vastaan ihan oikeasti, vaikka kysymys voi olla epäaito.
Kun meistä jompi kumpi lähtee mömkille, kyllä sinne lähtiessä on peseydytty ja leikattu karvat ja kynnet koska kaikki tietää, ett siellä ei ehkä pysty näitä hoitamaan ja jos montqkin päivää menee, on kivempi kun on kotoa lähtenyt putsissa. Myös vaatteita mietitään huolella, etTä on riittävästi vaihtovaatteita ja sopivia lämpimiä vaatteita. Myös vaatteiden ulkonäkö ja yhteensopivuus otetaan kyllä huomioon - miksi näyttää hölmöltä jos yhtä mukavasti voi näyttää normaaliltakin.. Kauluspaita ja uudet kengät on kuitenkin jotain, mitä kumpikaan meistä ei pakkaisi mukaan, ellei aikomus ole mennä mökiltä johonkin muuallekin.
Ja kyllä grillataan talvellakin, miksei grillattais?
Mökillähän kuulemma on kaikki mukavuudet. Oletan siis, että suihku, sisävessa jne. löytyy. Eikä äijät toisten äijien vuoksi autojaan imuroi, cmon. :D

Toi imurointi on joo aika kummallista, vai haluaako antaa itsestään tosi hyvän kuvan? Ja siksi pukeutuukin niin hyvin?
Ap täällä kihisee kiukusta, ärsyttää aivan törkeän paljon! Mies laittoi eilen alkuillasta viestiä että perillä ollaan ja alkaa syömään. Mikä oli hyvä juttu. Laitoin myöhemmin viestiä ja kysyin yhtä ihan normi-asiaa, ja toivottelin hyvät yöt niin kuin meillä on ollut tapana jos reissussa on. Mies ei vastannut viestiini, ei vieläkään mitään viestiä tullut?! Siis, hel vetti soikoon! Jos minä en reagoisi hänen viesteihin mitään 15 tuntiin niin mies pimahtaisi päästänsä. Soittaisi kaikki tuttuni läpi tms. Lähtisi vaikka ajamaan paikanpäälle. Sen tiedän ettei nuku myöhään. Eikä juo paljoa eikä todellakaan sammuile mihinkään. En ymmärrä. Ihanko vain vettuillakseen tekee tämmöistä? Hänellä ei ole mitään velvoitteita ilmoitella mutta minulla on.
Sieltä mökiltä lähdetään kavereiden kanssa yökerhoon!
Brokeback mountain.