Mikä siinä on väärin, että keskiluokan lapset ovat eri luokilla kuin muut?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Hyvin lyhyesti: Sosiaalinen tausta on Suomessa ennustaa yhä enemmän myöhempää koulutusta ja yhteiskunnallista asemaa. Tämä on huono koko yhteiskunnan kannalta, koska se johtaa matalampaan koulutustasoon ja huonimpaan kansalliseen menestykseen (eli kilpailukykyyn nykytaloudessa).
Tällainen koulujako lisäksi erottaa ihmisryhmiä yhteiskunnassa, joten yhteiskunnasta tulee jakaantuneempi. Kun ei olla tekemisissä, kasvavat ennakkoluulot ja vihamielisyys.
Mitä tulee lahjakkaisiin (mitä se sitten tarkoittaakaan, kun usemmiten on kyse juuri taustaan liittyvistä tekijöistä), he tapaavat pärjätä joka tapauksessa. Suomessa usein nostetaan (no, oikeisto eritoten) huolta, että nyt jäävät lahjakkaat ilman huippuopetusta. Tämä ei ole se ongelma vaan tuo koulutustason lasku ja taustan ennustavuus, jotka jo nyt ovat ongelma Suomessa verrokkeihin verrattuna (esim. Viro jo näissä parempi) ja tilanne uhkaa huonontua.
Taustan ennustavuuden kasvu ei nähdäkseni välttämättä johda yleisen koulutustason laskuun. Voi hyvinkin kuvitella tilanteen, missä esimerkiksi muut pärjäisivät yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta hyvällä sosioekonomisella taustalla varustetut johdonmukaisesti entistä paremmin. Eli yleisen koulutustason lasku olisi eri asia kuin taustan merkityksen kasvu.
Jos yleisellä osaamis- tai koulutustasolla tarkoitetaan osaamisen keskiarvoa, niin tämä paranisi, jos huonoimmat pärjäisivät vähemmän huonosti, tai parhaimmat vielä paremmin. Jos taas parhaat pärjäisivät huonommin kuin ennen, vähentyisivät koulutukselliset tasoerot, mutta yleinen koulutustaso laskisi.
Minun mielestäni toiset lapset eivät voi olla vastuussa toisten oppimisesta. Ihan saman koulutuksen kaikki Suomen opettajat käy läpi, opettajissa ei ole suurta eroa. Mutta niille, joilla on oppimisessa haasteita, pitäisi olla pienemmät ryhmät ja näiden ryhmien opettajille antaa lisäkoulutusta esim s2-opetuksesta.
Minulla on kokemusta reilun 10 vuoden takaa asiasta. Tulen ylemmän keskiluokan perheestä, asuimme tavallaan kahden asuinalueen välissä Helsingissä, joista toinen juuri hyväosaisten aluetta ja toinen asuinalue junaradan toisella puolella sitten hyvinkin erikoista ja levotonta aluetta missä paljon tukiasuntoja. Siirryin yläasteelle tuonne huonomman asuinalueen puolelle ihan sen takia, koska matka oli lyhyempi eivätkä vanhempani ilmeisesti ajatelleet asiaa sen kummemmin. No, tuolla koulussa opiskelu oli ihan kauheaa. Olin pärjännyt ala-asteella aina hyvin kaikissa aineissa, mutta yläasteella luokassa oli niin paljon häiriköitä ja levottomuutta, että minunkin opiskeluinto laski. Myös numerot alkoivat laskemaan. Myös se, mihin jatko-opintoihin kaverit tähtäävät yläasteen jälkeen vaikuttaa nuoren omiin valintoihin. Siinä missä minun lähes kaikki vanhat ala-astekaverit (toinen yläaste) päätyivät lukioon,niin oma uusi kaveriporukka joko amikseen, osa lopetti koulun kokonaan ja osa päätyi huonompiin lukioihin.
Olen vasta jälkikäteen ymmärtänyt, mikä vaikutus minun opintopolkuuni yläasteen valinnalla oli. Itse päädyin lukioon, mutta kirjoitin huonot paperit kun en aluksi osannut yhtään opiskella kun yläasteella oli keskitytty lähinnä järjestyksen ylläpitämiseen. Tämä on pitkään harmittanut.
perus koulu tullut tiensä päähän kesti 46v että meni päättäjille perille monta sukupolvea tuhottiin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin lyhyesti: Sosiaalinen tausta on Suomessa ennustaa yhä enemmän myöhempää koulutusta ja yhteiskunnallista asemaa. Tämä on huono koko yhteiskunnan kannalta, koska se johtaa matalampaan koulutustasoon ja huonimpaan kansalliseen menestykseen (eli kilpailukykyyn nykytaloudessa).
Tällainen koulujako lisäksi erottaa ihmisryhmiä yhteiskunnassa, joten yhteiskunnasta tulee jakaantuneempi. Kun ei olla tekemisissä, kasvavat ennakkoluulot ja vihamielisyys.
Mitä tulee lahjakkaisiin (mitä se sitten tarkoittaakaan, kun usemmiten on kyse juuri taustaan liittyvistä tekijöistä), he tapaavat pärjätä joka tapauksessa. Suomessa usein nostetaan (no, oikeisto eritoten) huolta, että nyt jäävät lahjakkaat ilman huippuopetusta. Tämä ei ole se ongelma vaan tuo koulutustason lasku ja taustan ennustavuus, jotka jo nyt ovat ongelma Suomessa verrokkeihin verrattuna (esim. Viro jo näissä parempi) ja tilanne uhkaa huonontua.
Miksi hyvän oppilaan pitäs kärsiä siitä, että on hyvä oppilas ja olla muiden seassa ja pilata oma elämä, jos opinnot maistuu. Meidän lapsi lähti toiseen kouluun, kun ei saanu opiskella rauhassa ja piti kuunnella riitoja jne jne. Ihan normaali reaktio. Jokainen haluaa omalle lapselle parhaan mahdollisen elämän kaikkineen päivineen ja, jos siihen voi itse vaikuttaa, niin itse vaikutettiin. Nyt lapsi voi hyvin ja elää ilman stressiä. Oma lapsi oli vuosaaressa koulussa. Asiat on vaan mennyt niin, että ihmiset, jotka voi siirtää lapsensa muualle, niin siirtää. Ei siinä mitään väärää ole. Minä en ole systeemiä luonut. Sen on tehnyt ihan muut ihmiset, mutta näin tavallinen veronmaksaja reagoi, kun pitää aina ymmärtää. Meidän ja monen muun perheessä ei ymmärretty enää. Ei meidän tarvitse kärsiä ja elää muiden seassa sen takia, että nyt kokee eriarvoisuutta ja hommat ei toimi. Kaikki tietää missä on ongelma, mutta ongelmasta ei saa puhua ääneen. Just nyt Lii itki sitä, kun Yle teki jutun S2 oppilaista. Se oli väärin hänen mielestään. Ei se silti poista sitä tosiasiaa, että ihmiset vaihtaa kouluja ongelmien takia.