Eikö ole ihan hyvin 13 vuotta kotiäitinä "lojuneelta" päästä viidessä vuodessa oman alan mediaaniansioille, vaikka ikää jo 42v?
Pääsin heti lukiosta yliopistoon ja olin gradua vaille maisteri naimisiin mennessäni 24-vuotiaana. Gradu valmistui toisen lapsen jälkeen, kun alkoi tulla yliopistolta noottia opintojen venymisestä. Olin kuitenkin kotiäitinä putkeen 13 vuotta. Pääsinkin kotoa töihin vasta parin vuoden työnhaun jälkeen, koska työkokemusta ei ollut kertynyt päivääkään.
Nyt olen ollut noin viisi vuotta töissä ja palkka on noussut ensimmäisestä kuukausipalkastani 1,8-kertaiseksi. Olen vaihtanut tänä aikana työpaikkaa vain kerran ja silloinkin palkka nousi vain muutaman satasen. Kaikki palkankorotukset ja henkilökohtaiset lisät olen saanut nykyisestä työstäni.
Voinko olla ylpeä siitä, että olen päässyt ikäisteni naisten mediaaniansioille omalla alallani, vaikka työkokemusta on takana vain 5 vuotta? Omasta mielestäni voin. Äitini mielestä en - olisi pitänyt jättää kotona lorviminen välistä ja tehdä uraa.
Nykyinen palkkani siis bruttona 3600 euroa ja taitaa olla enemmän kuin keskimäärin naisilla Suomessa. Miksen pysty nauttimaan tästä (mun mielestä) saavutuksestani, vaan äitini typerät kommentit menevät ihon alle?
Kiitos äiti jälleen tänään tästä.
ap