Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eikö ole ihan hyvin 13 vuotta kotiäitinä "lojuneelta" päästä viidessä vuodessa oman alan mediaaniansioille, vaikka ikää jo 42v?

Vierailija
16.02.2023 |

Pääsin heti lukiosta yliopistoon ja olin gradua vaille maisteri naimisiin mennessäni 24-vuotiaana. Gradu valmistui toisen lapsen jälkeen, kun alkoi tulla yliopistolta noottia opintojen venymisestä. Olin kuitenkin kotiäitinä putkeen 13 vuotta. Pääsinkin kotoa töihin vasta parin vuoden työnhaun jälkeen, koska työkokemusta ei ollut kertynyt päivääkään.

Nyt olen ollut noin viisi vuotta töissä ja palkka on noussut ensimmäisestä kuukausipalkastani 1,8-kertaiseksi. Olen vaihtanut tänä aikana työpaikkaa vain kerran ja silloinkin palkka nousi vain muutaman satasen. Kaikki palkankorotukset ja henkilökohtaiset lisät olen saanut nykyisestä työstäni.

Voinko olla ylpeä siitä, että olen päässyt ikäisteni naisten mediaaniansioille omalla alallani, vaikka työkokemusta on takana vain 5 vuotta? Omasta mielestäni voin. Äitini mielestä en - olisi pitänyt jättää kotona lorviminen välistä ja tehdä uraa.

Nykyinen palkkani siis bruttona 3600 euroa ja taitaa olla enemmän kuin keskimäärin naisilla Suomessa. Miksen pysty nauttimaan tästä (mun mielestä) saavutuksestani, vaan äitini typerät kommentit menevät ihon alle?

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pidä hyvänäsi, onneksi olkoon! Itse en olisi aikanaan uskaltanut jäädä kotiin, vaikka tunsin sen oikeaksi. Tein pätkiä ja venyin, ja ura oli silti kivikkoinen. No, tarvitsin sitä työtä kylläkin siihen, että jaksoin myös isoa perhettäni pyörittää. Vaihtelua molempiin rooleihin.

Vierailija
2/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit olla. Äitisi on pyllystä. Minä opiskelin ja olin kotiäitinä yli 20 vuotta, ennen kuin aloin tehdä palkkatöitä. Olin 40-vuotias, kun siirryin työelämään. Nyt olen 54v ja palkka 3700. Luullakseni sekä sinun että minun suurin saavutus on kuitenkin ollut se omien lasten kasvattaminen. Mitään sen tärkeämpää duunia tästä maailmasta ei löydy. Ole vaan reteen röyhkeesti ylpeä ihan kaikesta mitä olet ollut, mitä olet nyt ja mitä tulet olemaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sitten heräsit ja tulit kirjoittamaan tämän provon tänne

Vierailija
4/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä tienaan myös noin 3600 euroa ja hävettää oma palkka. Ai miksi häpeän? Siksi, että äitini eläke on (kuulemma) noin 4000 euroa, enkä ikinä tule tuollaista eläkettä saamaan. Hän oli reipas ja teki töitä (tunki minut päiväkotiin alle vuoden ikäisenä ja teki 18-tuntisia työpäiviä), kun minä hölmö olen vain ollut äitiys- ja vanhempainvapailla ja "lomaillut".

Samassa veneessä ollaan. Äidit <3

Vierailija
5/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten heräsit ja tulit kirjoittamaan tämän provon tänne

Mihin sähköpostiin haluat kopion tutkintotodistuksestani, viimeisimmästä (ja toki siitä ensimmäisestä) palkkakuitistani sekä lasten viimeisimmät koulutodistukset? 

ap

Vierailija
6/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pääsitkö siis heti oman alan töihin kiinni? Tarinasi on kyllä rohkaiseva. Itse olen jo 28-vuotias, ja menneiden mielenterveysongelmien vuoksi minulla on tosi vähän työkokemusta. Jonkin aikaa tein ravintolassa hommia, joihin pääsin suhteilla, nyt opiskelen yliopistossa. Nyt pitäisi hakea kesätöitä, mutta se tuntuu vaikealta, kun cv on kuitenkin aika onneton ja siellä on useamman vuoden pätkä, kun en ole tehnyt mitään. Ahdistaa ajatus, että jos pääsisinkin haastatteluun, siellä alettaisiin kysellä miksi minulla on niin vähän työkokemusta. Ravintola-alalle toki on työvoimapula, joten voisi kuvitella, että jotain hommia löytyisi kun on kuitenkin jo vähän kokemusta. Mulla on vaan tosi huono itsetunto mitä tulee töihin, joten kynnys edes hakea mihinkään on kova.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tuo arvostelu poikkeaa kenenkään muunkaan omien valintojensa tuputtajan asenteesta asiasta riippumatta?

Paitsi että naisia näyttää korpeavan etenkin oman äidin arvostelu.

Vierailija
8/21 |

Ensimmäinen työpaikka oli vähän omasta alasta sivuun, mutta sinnepäin. Olin siellä vuoden ja hain jo toisesta viikosta lähtien niitä täysin oman alan töitä - en viihtynyt siinä talossa kirjaimellisesti päivääkään. Toki se töihin meneminen pitkän kotiäitiyskauden jälkeen oli shokki. Mietin jatkuvasti, miksi teen jotain niin turhanpäiväistä sen sijaan että olisin vielä kotona. Lapset olivat kaikki jo koululaisia, joten ei minua siellä niin olisi tarvittukaan, mutta shokki se oli.

Sain toisen työpaikan aika onnenkantamoisella ja olen siitä ikuisesti kiitollinen silloiselle esimiehelleni. Hän osasi arvostaa kotiäitiyttäni, josta kerroin avoimesti työhaastattelussa. Otti perheen pyörittämisen meriittinä ja selosti toiselle haastattelijalle, että noin pitkään kotona olleilla äideillä on taitoja, joita ei kouluissa opita. Paineensietokykyä, organisointikykyä, ennakointikykyä, kokonaisuuksien hallintaa jne. 

Sain aika pian lisävastuita tässä nykyisessä työpaikassani, kun pääsin näyttämään osaamistani. Koen itsekin, että kotiäitiysvuodet koulivat minusta sen tiimipelaajan, joka olen. En olisi suoraan koulun penkiltä töihin lähteissäni varmaan ikinä oppinut näitä taitoja, joita minulla nyt on kotiäitivuosien kokemusten jälkeen.

Helppoa se työnhaku ei todellakaan ollut ja siihen meni noin kaksi vuotta, että se ensimmäinen paikka aukesi. En halunnut lähetä mihin tahansa työhön, joten rima oli hampurilaisravintoloiden yläpuolella.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samoin lasten kanssa kotona n. 10 vuotta ja sitten takaisin työelämään keskiansioille. Toki nuo kotona vietetyt vuodet vaikuttavat tulevaan eläkkeeseen mutta sen suhteen on tehty järjestelyjä ennakkoon.

Vierailija
10/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma elämä, hyvä elämä kirjoitti:

Miten tuo arvostelu poikkeaa kenenkään muunkaan omien valintojensa tuputtajan asenteesta asiasta riippumatta?

Paitsi että naisia näyttää korpeavan etenkin oman äidin arvostelu.

Varmaan moni toivoo, että ne läheisimmät ihmiset olisivat niitä, jotka arvostavat. Ei muiden mielipiteillä niin väliä ole.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan hyvä kyllä on :) Mikä sun eläkekertymä on?

Vierailija
12/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kyllä on :) Mikä sun eläkekertymä on?

Eläkekertymä on aivan onneton, mutta onneksi on vielä parikymmentä vuotta aikaa kerryttää sitä.

Tämä oli toki tiedossa ja minulla on rahastoja ja osakesäästötili tätä varten. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

13 vuodessa on kyllä unohtunut melkoisen paljon opiskellusta asiasta ja myös osaamisen päivittäminen on jäänyt välistä.

Vierailija
14/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

13 vuodessa on kyllä unohtunut melkoisen paljon opiskellusta asiasta ja myös osaamisen päivittäminen on jäänyt välistä.

Täysin totta. Digitaitoja minulla oli suunnilleen sähköpostin kirjoittamiseen ja moni oikeasti ammattini harjoittamiseen liittyvä asia oli opiskeluajoista jo vanhentunutta tietoa töihin menessä - pari lakiakin oli muutettu. 

Olin yritellyt pysyä kärryillä alan uutisista, mutta olihan se käytännön työelämä ihan toisenlaista. Äkkiä sitä kuitenkin oppii, kun on pakko. 

Yksi bonus tässä koko hommassa on: ikälisät! Minulla on nyt vasta toinen ikälisä ja kaksi vielä saamatta. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sain toisen työpaikan aika onnenkantamoisella ja olen siitä ikuisesti kiitollinen silloiselle esimiehelleni. Hän osasi arvostaa kotiäitiyttäni, josta kerroin avoimesti työhaastattelussa. Otti perheen pyörittämisen meriittinä ja selosti toiselle haastattelijalle, että noin pitkään kotona olleilla äideillä on taitoja, joita ei kouluissa opita. Paineensietokykyä, organisointikykyä, ennakointikykyä, kokonaisuuksien hallintaa jne. 

ap

Hyvä, jos arvosti, mutta jos totta puhutaan, osa vanhemmista on täysin surkeita, eivätkä opi noita asioita, vaikka olisivat kotona 50 vuotta. Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää onko sinulla paineensietokykyä vain siksi, että olet äiti. Voihan olla, että sinulla onkin alentunut paineensietokyky, lapsistasi on tehty sata lasua ja räjähtelet muille vähän väliä. 

Vierailija
16/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä tienaan myös noin 3600 euroa ja hävettää oma palkka. Ai miksi häpeän? Siksi, että äitini eläke on (kuulemma) noin 4000 euroa, enkä ikinä tule tuollaista eläkettä saamaan. Hän oli reipas ja teki töitä (tunki minut päiväkotiin alle vuoden ikäisenä ja teki 18-tuntisia työpäiviä), kun minä hölmö olen vain ollut äitiys- ja vanhempainvapailla ja "lomaillut".

Ei sinun äitisi reippaus pelkästään eläkkeeseen vaikuta vaan työ, jota hän teki, vai luuleko, että jos hän olisikin ollut oikein reipas pesulatyöntekijä, eläke olisi 4000 euroa kuussa?

Vierailija
17/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa, ap, että työnantaja ymmärsi arvosi.

Vierailija
18/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riippuu kai alasta, kuinka hyvin se on. Itse olen ns. ikuinen opiskelija, opiskellut useampaa alaa lukiosta alkaen olematta työelämässä kesiä lukuun ottamatta, mutta nyt viimein valmistumassa "viimeiseen ammattiini" yliopistosta. Luultavasti pääsen mediaaniansioille jo ensimmäisinä työvuosinani, jos päädyn tekemään töitä 5 päivänä viikossa. Itse en tosin mittaa menestystäni rahassa, ja siksi ajattelin tehdä lyhyempää työviikkoa ja keskittyä enemmän vapaa-aikaan. Vähemmälläkin tulee toimeen.

Vierailija
19/21 |

ja olen siis 42-vuotias nainen.

Vierailija
20/21 |
16.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ylpeilisi noin pa...lla palkalla. Olet kuitenkin jo yli 40-vuotias. Siinä iässä pitää olla jo akateemisesti koulutetulla yli 5000 euron kk-ansiot.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän kahdeksan