Olen 23v parisuhdekelpoinen mies eikä mikään onnistu naisten kanssa
En ymmärrä tilannettani. Tiedän olevani hyvä kumppani, aviopuoliso ja perheenisä, mutta tuntuu että mussa on jokin niin pahasti vialla naisten silmissä, etten ole edes tervetullut pariutumismarkkinoille. Olen rehellinen, reilu, avoin ja ystävällinen. En ole takertuvainen, kontrolloiva, enkä herätä mitään merkittäviä "red flageja" käytökselläni. Olen suhteellisen komeakin, pitkä ja sporttinen, että ulkonäöstä se ei ole kiinni. En pääse koskaan kuitenkaan edes "yrittämään", vaan putoan aina alkumetreillä pois.
Yläasteella mulla oli montakin ihailijaa, mutta lukiossa eikä yliopistossa enää naiset kiinnittänyt muhun mitään huomiota, vaikka olenkin kehittynyt paremmaksi kaikilla osa-alueilla vuosi vuodelta. Viimeisin juttu netissä tapaamani naisen kanssa johti siihen, että hän kylmästi ghostasi ja esti mut somessa. Olen vain kerran ollut treffeillä ja treffeille pääsykin on kohdallani ollut melkoinen saavutus.
Tuntuu että jos nykypäivänä mies kertoo, että tällä on vaikeuksia löytää kumppani tai että on neitsyt, niin leimataan automaattisesti "inceliksi" tai "kusipääksi" ja kaikki naisen karkaa ympäriltä, koska näin kuulemma pitää tehdä. Minä tiedän että olisin parisuhdekelpoinen mies, mutta en pääse koskaan näyttämään hyviä puoliani.
Kommentit (62)
Kiltti mies kirjoitti:
Kiltti mies ei naisille kelpaa. Olet liian kunnollinen. Naiset haluaa alkoholistin ja pahis miehen ettei olisi niin tylsä suhde. Niin se vaan on koska muuten kaikki kunnolliset ja kiltit miehet olisi parisuhteessa jos sellaiset kelpaisi naisille.
Eiköhän tämä riipu ihan naisesta, että mitä etsii. Itse en tunne ketään, joka etsimällä etsisi alkoholistia tai "pahista". Kaveripiirissä ne, kenellä on pisimpään kestäneet ja terveimmät parisuhteet, ovat löytäneet itselleen juurikin sellaisen kiltin miehen, joka on oikeasti kiltti, järkevä ja kohtelee muita ihmisiä hyvin. Eikä vain väitä olevansa kiltti odottaen, että kaikkien tulisi palvoa häntä koska hän sattuu käyttäytymään perus hyvien käytöstapojen mukaisesti.
Otat liikaa paineita. Ei ole tavatonta olla neitsyt vielä parikymppisenä. Rentoudu ja suhtaudu naisiin ensisijaisesti ihmisinä, kavereina ja vasta sitten potentiaalisina kumppaneina. Äläkä kuvittele, millainen olisit sitten joskus kun on se haavekuvien suhde ja perhe, vaan keskity olemaan hyvä ihminen nyt ja tässä.
Miksi ihmeessä kerrot naiselle, että sinun on vaikea löytää puoliso? Neitsyys on ihan ok, olet niin nuori, että se on vielä ihan normaalia. Mutta jos ilmoitat olevasi epätoivoinen, se on viesti naiselle, että huolisit kenet tahansa, ja hän ei ole erityinen.
Yritä tutustua naisiin ihmisinä ja kavereina. Jos lähdet treffeille, älä puhu seksistä. Olet selvästi mennyt ihan väärälle tasolle, jos olet jo ennen tapaamista kertonut olevasi neitsyt. Ensin pitää olla kaverillinen, eikä mitään seksipuheita. Ei mitään. Tutustu naisiin ikäänkuin pitäisit heitä ihan oikeina ihmisinä, joilla on mielenkiintoisia ajatuksia.
Mitä teet vapaa-ajalla? Onko sinulla kavereita, joita näet viikottain? Harrastatko jotain? Jos vastaus on "en", voi syy siihen, ettet kiinnosta, löytyä tästä.
Toinen juttu: millaista naista sinä haet?
Tsemppiä pariutumisrintamalle, ei se ole helppoa ja ei löydy aina kovallakaan etsimisellä. Toivottavasti opit elämään omissa nahoissasi ja viihdyt myös yksinäsi. Joskus juuri se voi tehdä sinusta toisen silmissä kiinnostavan.
Olet parisuhdekelpoinen, jos osaat ottaa parisuhteesi huomioon. Keskustelette, teette kompromisseja, hyväksytte toisenne. Siedätte toistenne vikoja ja puutteita. Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Ja jos jossain on, se on todennäköisesti teeskentelyä.
Jos oikeasti olet 23-vuotias, niin olet vielä niin nuori, ettei sinulla ole mitään hätää. Tuossa iässä vasta rakennetaan identiteettiä ja opetellaan ihmissuhteita. Anna itsellesi se aika ja tila opetella. Myös sinun ikäisesi naiset vasta etsivät itseään. Jos ilmaiset haluavasi perheen perustamista tai yleensä vakavaa liian varhaisessa vaiheessa, se säikäyttää. Ota vastaan se, mitä tulee, äläkä aseta paineita itsellesi tai muille.
Kiltti mies kirjoitti:
Kiltti mies ei naisille kelpaa. Olet liian kunnollinen. Naiset haluaa alkoholistin ja pahis miehen ettei olisi niin tylsä suhde. Niin se vaan on koska muuten kaikki kunnolliset ja kiltit miehet olisi parisuhteessa jos sellaiset kelpaisi naisille.
Suurin osa kilteistä ja kunnollisista miehistä on parisuhteessa. Kaikki tuntemani aviomiehet ovat sellaisia. Tuntemani ikisinkut ovat syrjäytyneitä, neuroepätyypillisiä ahdistuneita miehiä, jotka viettävät päivänsä tietokoneella.
Vierailija kirjoitti:

Itseään kulttimieheksi mainostava mies ei ole oikeasti kiltti, vaan jotain ihan päinvastaista.
Vierailija kirjoitti:
KILTTIYS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä voin itse myöntää että olen Incel. Ei hävetä enää. En vain ole naisten mieleen. Se ei tietenkään ole kenenkään vika, enkä syytä siitä ketään. No joskus universumia mutta en konkreettisesti ketään, en enää itseänikään. Huono tuuri, mutta kyllä tässä pystyy silti ihan hyvää elämää elämään. Joskus tuntuu että jää paitsi monesta, mutta ei mahda mitään.
Seuraava askel on että luovut identifioitumasta Incelismiin.
Kaikki lähtee siit fiiliksest mitä sä fiilaat.
Älä naurata. Ihminen ei voi "fiilata" itsestään pitkää, komeaa, älykästä, varakasta, suosittua. Kerro Afrikan nääntyvälle, että lakkaa identifioitumasta köyhäksi - kaikki lähtee siitä fiiliksest mitä sä fiilaat. Sitten räpsit uudella iphonella pari selfietä ja huristelet volvolla pois
Hyvä idis, kaikki noista on mahdollista muuttaa fiilaamal. En tosin huristele pois suinkaan Volvolla vaan Porschella.
Minulla loppuisi välittömästi kiinnostus, jos mies alkaisi kertomaan edellisistä 'naisjutuista'.
Voisin kyllä kuunnella miehen suhdehistoriasta, mutta 'naisjutuista' puhuminen antaa sen kuvan, että mies ei näe naisia yksilöinä, kunhan nyt edes jonkun naisen kanssa onnistaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mistä ap tiedät olevasi hyvä kumppani ja perheenisä, vaikkei sinulla ole mitään kokemusta näistä asioista ja naiset kaihtavat sinua?
Millainen on mielestäsi hyvä kumppani? Tätä kysymystä olen kysynyt monilta naisilta ja jokainen on luetellut niitä piireitä, joita minä edustan. Mielestäni jo se, että mies on itsetietoinen, hyväkäytöksinen ja kunnioittaa muita ihmisiä, tekee tästä parisuhdekelpoisen.
Hyvä kumppani nainen y:lle ei ole välttämättä unelmakumppani nainen x:lle. Ei ole mitään yleisavaimen kaltaista ihmistä, joka käy jokaiselle naiselle tai miehelle kumppaniksi. Esimerkiksi jollekin alkoholittomuus on tylsää ja ei haluta harkita suhdetta sellaisen kanssa ja toisen mielestä se on loistava ominaisuus. Tai tuo itsetietoisuus ominaisuutena on jollekin turn on, kun taas joku toinen kokee sen ärsyttävänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltti mies kirjoitti:
Kiltti mies ei naisille kelpaa. Olet liian kunnollinen. Naiset haluaa alkoholistin ja pahis miehen ettei olisi niin tylsä suhde. Niin se vaan on koska muuten kaikki kunnolliset ja kiltit miehet olisi parisuhteessa jos sellaiset kelpaisi naisille.
Suurin osa kilteistä ja kunnollisista miehistä on parisuhteessa. Kaikki tuntemani aviomiehet ovat sellaisia. Tuntemani ikisinkut ovat syrjäytyneitä, neuroepätyypillisiä ahdistuneita miehiä, jotka viettävät päivänsä tietokoneella.
Itseään kulttimieheksi mainostava mies ei ole oikeasti kiltti, vaan jotain ihan päinvastaista.
Jep, ne on oikeasti passiivis-aggreja nysväkkeitä, jotka pelkäävät vähän kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mistä ap tiedät olevasi hyvä kumppani ja perheenisä, vaikkei sinulla ole mitään kokemusta näistä asioista ja naiset kaihtavat sinua?
Millainen on mielestäsi hyvä kumppani? Tätä kysymystä olen kysynyt monilta naisilta ja jokainen on luetellut niitä piireitä, joita minä edustan. Mielestäni jo se, että mies on itsetietoinen, hyväkäytöksinen ja kunnioittaa muita ihmisiä, tekee tästä parisuhdekelpoisen.
Itsetietoinen kuulostaa pahalta. Hyvä mies on pikkaisen ujo. Sillä tavalla mukavasti, ei tietenkään millään sellaisella tavalla, että puhe ei lainkaan onnistu tms. Mutta liika itsetietoisuus on hyvin vastenmielinen ominaisuus. Sellainen toisen päälle puhuminen, ravintolassa toisen puolesta tilaaminen, itseään komeana pitäminen yms. Pieni epävarmuus saa naisen kokemaan, että mies on oikeasti kiinnostunut juuri minusta.
Vierailija kirjoitti:
Minä voin itse myöntää että olen Incel. Ei hävetä enää. En vain ole naisten mieleen. Se ei tietenkään ole kenenkään vika, enkä syytä siitä ketään. No joskus universumia mutta en konkreettisesti ketään, en enää itseänikään. Huono tuuri, mutta kyllä tässä pystyy silti ihan hyvää elämää elämään. Joskus tuntuu että jää paitsi monesta, mutta ei mahda mitään.
Mä oon naispuolinen Incel. En ole koskaan ollut miesten mieleen. Suostuvat paremman puutteessa tapaamaan mutta kyllähän sen aidon kiinnostuksen puutteen huomaa. Kyllähän tämä pahalta tuntuu. Tuntuu siltä että joidenkin kohtalo on vaan jäädä syrjään.
N26
Vierailija kirjoitti:
Christiina on trolli joka tehtailee näitä ketjuja. Se on pari kertaa kämmännyt ja vastannut omaan aloitukseensa itsensä haukkuen esiintyen miehenä.
Kaffebulla on toinen potentiaalinen ehdokas ap:ksi.
Kerro, kumpi sä olet?
Ai että minä aloittaisin täällä jotain incel itkee-ketjuja? Miksi ihmeessä?
🇺🇦🇮🇱
Taas joku oman elämänsä sankari julistaa sitä, kuinka ohittamattoman tarjouksen naiset ovat nyt saaneet!
KILTTIYS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä voin itse myöntää että olen Incel. Ei hävetä enää. En vain ole naisten mieleen. Se ei tietenkään ole kenenkään vika, enkä syytä siitä ketään. No joskus universumia mutta en konkreettisesti ketään, en enää itseänikään. Huono tuuri, mutta kyllä tässä pystyy silti ihan hyvää elämää elämään. Joskus tuntuu että jää paitsi monesta, mutta ei mahda mitään.
Seuraava askel on että luovut identifioitumasta Incelismiin.
Kaikki lähtee siit fiiliksest mitä sä fiilaat.
Voi olla,mutta sitähän minä kuitenkin olen. Vastentahtoisesti selibaatissa. Onko sille sitten joku parempi nimitys? Samantekevää sinällään ei minusta haittaakaan ole näinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kerrotko ihan alkumetreillä naisille, että olet neitsyt ja et sulla on vaikeuksia löytää kumppania? Jos kyllä, niin ei ihme, jos naiset katoaa sun ympäriltä..
En kerro noin ihan suoraan, mutta annan naisen ymmärtää ettei aikasemmat jutut naisten kanssa ole olleet kovinkaan onnistuneita. Rehellinen kun olen. Mikä tässä nyt on vialla? En minäkään tuomitse sillä perusteella naista, vaan totean, että siihen löytyy luonnollinen syy.
Ei rehellisyys sitä tarkoita, että kaikesta pitää heti avautua. Minä pitäisin todella creepynä, jos mulle alkaisi uusi tuttavuus kertoa yhtään mitään seksuaalihistoriastaan. Tai riippuu siitä, miten siitä kertoo, pitäisinkö creepynä vai en, mutta en pidä ihmisistä, jotka alkavat heti jauhaa seksistä. Ei mua niin kiinnostaisi, onko joku neitsyt tai onko ollut useampi kumppani. Muut asiat merkkaa enemmän. Jos joku erikseen haluaa heti kertoa, että kaadoissa löytyy tai että on neitsyt, niin mun mielestä se on red flag, koska silloin meidän välillä ei kohtaa se, millaista ihmistä ollaan hakemassa. Ja tämä siitä syystä, että mä en ole luonteeltani sellainen, joka hakisi p a n oseuraa. Arvostan syvempää yhteyttä. Varmaan eri asia, jos etsisin nimenomaan vain sitä p a n oseuraa. Silloin voisi olla aiheellista, että toinen tunnustaisi heti alkuun, ettei ole ollenkaan kokemusta, ettei vastapuoli vain pettyisi, kun kuitenkin on seksimielellä leikkiin lähdetty.
Siispä jatka rehellisenä olemista, mutta muista, ettei se tarkoita sitä että kaikesta pitää avautua - varsinkaan heti!!! Mä siis en tällä hetkellä tosiaan etsi yhtään mitään, koska olen naimisissa (yksiavioisesti), mutta voin kertoa, että tämä mun ihana mieheni oli todellakin neitsyt, kun tavattiin! Meillä ei ollut seksiä ensimmäiseen kolmeen kuukauteen siitä, kun tavattiin ja aloitettiin seurustelu, ja nähtiin kuitenkin melkein joka päivä. Mä halusin odottaa, hän ei painostanut. Sitten, kun olin valmis (hän siis olisi ollut valmis jo aiemminkin, mutta minä en vielä halunnut), hän kertoi olevansa neitsyt. Mikäpäs siinä. Mutta jos hän olisi ekoilla treffeillä halunnut kertoa tämän, olisin pitänyt outona enkä olisi varmasti tavannut uudestaan. Ehkä sinäkin houkuttelet ympäristöösi naisia, jotka mieluummin odottaisivat hetken? Pitävät sitten inhana, kun alat heti puhua seksistä ja kokemattomuudestasi ja ettei oikein "onnistu naisten kanssa". Mitä sillä on väliä, onnistuuko "naisten kanssa", jos onnistuu sen yhden naisen kanssa, joka siinä edessäsi sillä hetkellä on? Jos kerrot jo etukäteen olevasi epäonnistuja, se on red flag. Tsemppiä!
Olet täydellinen isä lapselle, jonka nainen haluaa tehdä jonkun rosoisen turhapuron kanssa. Opettele öykkäriksi sinäkin, niin alkaa reppu heilua, etkä joudu toisen miehen lapsen elättäjäksi.
Ei pidä paikkaansa, kiltit ihmiset ovat ihania. Tarkoitat varmaan pelokasta ja arkaa miestä "kiltillä".