Mikä on vanhin sähkölaite, mikä sinulla on käytössä?
Mikä, ja kuinka vanha on vanhin käytössäsi oleva sähkölaite. Oletko ostanut tai saanut sen uutena, vai käytettynä?
Meillä vanhin sähkölaite on tiettävästi puolisoni mikroaaltouuni, joka on n. 35 vuotta vanha. Lähelle samaa ikää ovat minun kahvinkeitin ja sähkövatkain. Sekä sähkövatkain että kahvinkeitin olivat aikanaan markkinoiden halvimpia malleja.
25 vuotta sitten, kun muutin puolisoni kanssa yhteen, mietimme, otammeko vanhan mikroaaltouunin mukaamme, vai jätämmekö sen hänen vanhempiensa kesäpaikkaan yhteiskäyttöön. Päädyimme sitten ratkaisuun, että otetaan se vanha, ja ostetaan uusi, kun se hajoaa. Anoppi osti sitten uuden sinne kesäpaikkaan. Ja parin vuoden kuluttua taas uuden. En tiedä kuinka mones on nyt käytössä. ja tuo vanha, minkä piti hajota "ihan kohta" toimii edelleen. Toki sitä on pitänyt vähän korjailla, eikä siihen löydy enää sopivaa lamppua, mutta ...
Kommentit (546)
Sauvasekoitin, jonka otin mukaan lapsuudenkodistani opiskelemaan lähtiessäni vuonna 2002. Sen osti meille joululahjaksi mummo viimeisenä joulunaan 1993. Eli ikää tänä vuonna 30 vuotta.
Levysoitin. Isäni osti sen 80-luvun alussa, joten viides vuosikymmen on menossa.
Vierailija kirjoitti:
Sauvasekoitin, Braun merkkinen, jostain vuodelta 2001.
Juuri eilen soseutin sillä kasviskeiton.
Toiminut tähän asti ilman vikoja.
Minulla saman merkkinen vuodelta 1992. Ei mitään vikaa koko aikana, tosin eipä nyt ole päivittäin ollut käytössäkään. Saman ikäinen taitaa olla sähkövatkain ja yleiskone, jonka kyllä myin pois kun ei ollut käyttöä.
Äitini minulle ostama kreppirauta vuodelta -89. Nintendo samoilta ajoilta. Edelleen käytän molempia. 😊
Pyykinpesukone 8,5 vuotta. Ostin sen silloin, kun muutin omilleni. Luonnollisesti ei siis ole elektroniikkaa sitä edeltävältä ajalta. Toimii vielä hyvin, mutta on vähän rapistuneen näköinen. Köyhänä opiskelijana ostin markkinoiden halvimman kapean mallin. (Isompi ei olisi mahtunut siihen homeluukkuun.)
Lisäksi mulla on käytettynä hankittu pöytäkone, jolla on itse asiassa ainakin kaksi aiempaa käyttäjää. Joitain osia olen vaihtanut. En tiedä, onko jokin noista alkuperäisistä komponenteista yli 8,5 v vanha.
Philipsin soseutussauva, jonka sain äidiltäni v. 1991, kun lapseni syntyi. Vauvanruokien tekoa varten oli tarkoitettu ja niitä tehtiin.
Tänään tein sillä fruitien mansikasta, mangosta ja vedestä ja se lapsi täytti 32v. viime viikonloppuna ; )
Pari putkiradioita vuosilta 1957-59. Toimivat hyvin ja putkiakin on varastossa.
Äitini minulle joululahjaksi joskus 70-luvun puolivälissä ostama Kenwood sähkävatkain. Eli on kohta
50 vuotta palvellut ja toimii edelleen loistavasti!
Vierailija kirjoitti:
Sähkövatkain on yli 30 vuotta vanha. Mikron ja hellan ikiä en tiedä, hella kun oli valmiina vuokra-asunnossa ja mikro on käytetty. Uusia ne ei ainakaan ole, mutta en tiedä voiko olla tuota vatkainta vanhempia.
Mun sähkövatkain on vuodelta 1989. Ostin sen kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon. Samana vuonna sain myös yleiskoneen. Kumpikin vehje on käytössä edelleen noin kerran kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Pyykinpesukone 8,5 vuotta. Ostin sen silloin, kun muutin omilleni. Luonnollisesti ei siis ole elektroniikkaa sitä edeltävältä ajalta. Toimii vielä hyvin, mutta on vähän rapistuneen näköinen. Köyhänä opiskelijana ostin markkinoiden halvimman kapean mallin. (Isompi ei olisi mahtunut siihen homeluukkuun.)
Lisäksi mulla on käytettynä hankittu pöytäkone, jolla on itse asiassa ainakin kaksi aiempaa käyttäjää. Joitain osia olen vaihtanut. En tiedä, onko jokin noista alkuperäisistä komponenteista yli 8,5 v vanha.
Ei ku hei, nyt tajusinkin että on mikro on käytettynä saatu. Näyttää ainakin ihan ikivanhalta. Mut ei oo hajuakaan, kuinka vanha. Edellinen omistaja jo kuollut. Max teho 600 W,
Jääkaappi tallissa. Suoraan 80-luvulta. Toimii eikä ole koskaan tarvinnut korjata. Siellä se vanhus porskuttaa, kun uudemmat hajoo kymmenen vuoden välein.
Jääkaappi vuodelta 1988, eli vuotta itseäni vanhempi. Hyvin toimii, mutta energiatehokkuudesta en tiedä.
Mummolta aikoinaan saatu sähkövatkain; ikää on 60 v ja vielä toimii
Itä-saksalainen sähkölaite vm-81 surraa tällä hetkelläkin persiissä.
Vierailija kirjoitti:
Pari putkiradioita vuosilta 1957-59. Toimivat hyvin ja putkiakin on varastossa.
Pioneerin viritinvahvistin 1970-luvun taitteesta. Siinä on oikein ikkuna josta putki näkyy joten putken käyttäminen vahvistimessa oli ilmeisesti tuossa vaiheessa jo "hienoa" ja osoitus hyvästä äänenlaadusta eikä vain avuttoman vanhentunutta tekniikkaa.
Eihän viihdelaitteet toimi sähköllä vaan mielikuvituksella!