Sairauslomatodistuksen maksaminen itse
Minulla alkoi töissä vatsatauti ja jouduin lähtemään kotiin 2h ennen työajan päättymistä. Koska oli viikonloppu, ei julkinen puoli kirjoita sairauslomatodistuksia ja soitin vuokratyöyritykseen, jossa työskentelen, että en saa tuolle ajalle nyt mistään sairauslomatodistusta. Sanottiin, että sitten on edessä iso ongelma, koska kyseessä luvaton poissaolo josta tulee seurauksia.
Jouduin nyt maksamaan itseni kipeäksi, johtaa sain yksityiseltä tuolle 2tunnille todistuksen. Todistus maksoi enemmän kuin palkkani ja ehdotinkin alunperin, että ottavat vain tunnit pois, se ei käynyt.
Meneekö asia tosiaan niin, että sairauslomatodistus kuuluu työntekijän maksaa yksityisellä kun sitä mistään ei voi saada?
Jos näin on, niin seuraavaksi jään töihin kipeänä.
Kommentit (26)
Olisit oksentanut työpaikkasi lattialle ja lähettänyt siitä kuvan vuokrafirmalle "todisteeksi" taudistasi.
Kesken työpäivän kun sairastuu, ei tarvitse mitään todistusta, eikä tule edes sitä karenssia, joka esimerkiksi kiinteistöpalvelualalla on.
Tällöin palkka tulee koko loppupäivältä "automaattisesti".
Miten sairaspoissaolosäännöt on kirjattu työsopimukseen? Kuulutko liittoon? Vaikuttaa kohtuuttomalta että tuossa tilanteessa tulee kuluja työntekijälle eikä palkattomuuskaan käy
Noin se meilläkin menee eli ihan itse pitää maksaa. Tai sitten tulla kipeänä töihin niin kuin pyrin aina tekemään.
Pitää näköjään jatkossa kun hakee työpaikkaa, selvittää tuollaiset asiat työhaastattelussa. Minulla ei ainakaan ole varaa käyttää yksityislääkärin palveluita.
Kysyitkö ap tarkennusta siitä, että millainen seuraus siitä sinulle tulee, jos joudut lähtemään kesken päivän pois sairastumisen vuoksi? Mites sitten, jos lapsi on vuoropäiväkodissa ja lastenhoitaja soittaa, että lapsi on sairas ja pitää tulla hakemaan?
Vierailija kirjoitti:
Noin se meilläkin menee eli ihan itse pitää maksaa. Tai sitten tulla kipeänä töihin niin kuin pyrin aina tekemään.
Ja sitten ihmetellään. miksi norot/vatsataudit/ virustaudit aina vaan leviää Kurjaa että Suomessa on menty työterveysasioissa takapakkia 1800-luvulle
On kyllä tiukkaa touhua, kun kahdelle tunnille tarvitsee todistuksen.
Eikö vuoropäällikkönä ollut esimies olisi voinut myöntää sairaslomaa loppupäiväksi ja mahdollisesti myös seuraavaksi päiväksi, kun sehän on selvää, ettei vatsataudissa voi mennä töihin ?
Onko tällaisia työpaikkoja tosiaan vielä? Itse saan olla poissa kahdeksan päivää omalla ilmoituksella. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Kuormitetaan työterveyttä ja terveyskeskuksia ihan turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Sopimusoikeuden mukaan todistuksen pyytäjä on korvausvelvollinen. Lähetä lasku ja katso miten asia etenee.
No tällaista pykälää ei ole olemassakaan ja sopimusoikeus ei edes oikeudenalana liity tähän mitenkään. Miksi kirjoittelet jotain tuollaista ja keitä nuo yläpeukuttajat oikein ovat.
Vierailija kirjoitti:
Onko tällaisia työpaikkoja tosiaan vielä? Itse saan olla poissa kahdeksan päivää omalla ilmoituksella. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Kuormitetaan työterveyttä ja terveyskeskuksia ihan turhaan.
Kuvitteletko ihan oikeasti, että vuokratyöfirmassa töitä tekevä keikkalainen saa ihan omalla ilmoituksellaan jättää 8 työvuoroa tekemättä?
Lasten sairauden takia ei vanhemmille työterveyshuolto kirjoita koskaan sairauslomaa, koska he eivät ole sairaita vaan sairas on lapsi. Työnantajat sitten määrittelevät, miten näiden poissaolojen kanssa menetellään.
Lähtökohtaisesti et tarvitse sairauslomatodistusta myöskään silloin, jos lähdet kesken työpäivän kotiin sairauden vuoksi.
Ei sairaana saa mennä töihin. Koronaa on vielä liikkeellä.
On suositus, että vain terveenä ja oireettomana.
"Vuokratyöntekijän työterveyshuollon järjestämisestä vastaa työnantaja eli vuokrayritys." Vuokratyöntekijän terveyshuollon ei kuuluis mielestäni erota muiden työpaikalla olevien työterveyseduista.
"Vaikka työterveyshuollon järjestämisvelvollisuus on vuokrayrityksellä, vuokratyöntekijällä on oikeus käyttää käyttäjäyrityksen työterveyshuoltoa samalla tavalla kuin käyttäjäyrityksen omilla työntekijöillä. Vuokratyöntekijä joutuu kuitenkin maksamaan käyttämistään palveluista palveluntarjoajan veloittaman summan."
Terveystalolla chat ja videolääkäri sekä viikonloppuisin että arkisin. Hinta alle satasen, noin 50 e kerta. Onko se itsensä kipeäksi maksamista, jos saa sieltä todistuksen?!
Kysy liitosta.
Kyllä se niin menee, että todistuksen vaatija maksaa. Jos työterveyshuolto on vkloppuna kiinni eikä julkiselle pääse, tulee työnantajan maksaa todistus muualta hankittuna.
Työnantajalla on oikeus vaatia lääkärintodistus jo työntekijän ensimmäisestä sairauspoissaolopäivästä. Työntekijä vastaa itse lääkärintodistuksen hankkimiskustannuksista, paitsi jos työnantajalla on työterveyshuolto, joka kattaa lääkäripalvelut tai työnantaja nimeää käytettävän lääkärin.
Jos olisi 2 tuntia jäljellä, niin sinnittelisin töissä. Siellä lääkärissä menee nimittäin matkoineen varmaan pari tuntia ja vielä maksat siitä itsesi kipeäksi.
Sopimusoikeuden mukaan todistuksen pyytäjä on korvausvelvollinen. Lähetä lasku ja katso miten asia etenee.