Onko kenenkään aikuisella lapsella skitsofreniaa? Miten jaksatte jatkuvia harhoja ja sekavuutta? Olen niin loppu.

Vierailija kirjoitti:

Poikasi eläkkeen takia ei ole antaa aikoja avohoidossa kuin kerran kuussa? Mitä ihmettä, ei tuo voi pitää paikkaansa! Voimia, ja ymmärrän huolesi. Toivon, että poikasi osaisi kuunnella sinua ja ottaa päivystykseen itse yhteyttä. Soita uudelleen jonnekin, katso vaikka oman paikkakuntasi psykiatrisen kriisipäivystyksen numero ja soita sinne. Toki aikuisen kanssa homma ei ole niin nopeaa, eli jos saisit poikasi itse soittamaan sinne, saisi hän apua varmasti nopeastikin, koska toisen puolesta, etenkin jo aikuisen kanssa, odotetaan potilaan itse ottavan yhteyttä.

Kuulemma priorisoivat niitä, jotka ovat työelämässä ja kaipaavat kuntoutusta :(

Tolla Finfamilla on näköjään varattavissa soittoaikoja omaisille, pitääpä ottaa selvää.

Itse sairastan skitsofrenia ja olen aikuinen 42-vuotias. Läheiseni ja pari ystävääni eivät tiedä todellisesta tilastani. Näen välillä harhoja (melko harvoin) , mutta en kerro niistä kenellekään. Minulla on melko hyvä sairauden tunto ja pystyn harhani luokittelemaan harhoiksi vaikka toki ensin niihin uskon, mutta ovat niin älyttömiä että pian niiden jälkeen totean ne harhoiksi.

En kuormita ketään ja arki sujuu muilta osin paitsi, että olen hyvin aikaansaamaton. Tämä sairaus on vienyt aloitekykyni joskin kaikesta pakollisesta suoriudun esim. Lapsen hoito ja lapsen asiat. Miehen puolesta harmittaa sillä hän joutuu tekemään paljon mm. Kotitöitä ja ruoanlaittoa.

Olen ollut ennen todella ahkera ja silloinkin olevista vaikeuksista huolimatta olen selvinnyt. Vuorotyö tosin oli hyvin raskasta ja vei mehut. Päivätyö sopi minulle hyvin.

Elämässäni ei ole enää muuta tärkeää kuin lapsi ja se, että ketään ei saa tietää kuinka huonosti oikeasti voin.

Exällä on skitsoaffektiivinen sairastui 40 vuotiaana. Nyt 3v takana tätä. On hirveetä ja persiestä. Avioeron ositus edelleen tekemättä, lapsen asioiden hoitaminen ihan veriripulia. Itse on sairaudentunnoton eikä suostu esim. Psykoosinestoläänitykseen. Oon niin lopussa. Helpompi olisi kun olisi vain kuollut.

Veljeni on sairastanut skitsofreniaa melkein 30 vuotta. Se on viheliäinen sairaus sekä potilaalle että omaisille. Vuosikaudet tässä rinnalla seisoneena voin sanoa, että on ollut todella rankkaa!

Hänellä kesti todella kauan saada diagnoosi ja kunnon hoito, psykooseja useampi takana. Tiedon saanti omaisille on älyttömän huonoa, kun potilas sen itse kieltää. Ongelmana melkein koko ajan on ollut äärimmäisen huono sairaudentaju. Opimme kantapään kautta, että psykoosivaiheessa on pakko saada poliisien avulla pakkohoitoon. Siellä on mennyt 3-4 kk ja huonossa kunnossa on kun laittavat kotiin. Vähän kerrallaan siitä sitten toipuu, kunnes noin 2-3 vuoden päästä tulee (eri syistä johtuen) uusi psykoosi.

Lääkkeet jätti monta kertaa pois, josta seurauksena uusi psykoosi. Suosittelen poikasi tapauksessa myös sitä 1-2 x kuukaudessa pistettävää lääkettä, niin pysyy paremmin hoidossa. Ikävä kyllä tilanne on kurja siinä mielessä, että koska hän on sairaseläkkeellä, lääkäreillä (ja yhteiskunnalla) ei ole mitään intoa tarjota kunnon hoitoa, kuten terapiaa, keskusteluapua ym. Eli ainut hoito on lääkitys, eikä se riitä. Ongelma myös on ettei itse vaadi tai halua parempaa hoitoa, ja se on omaisena raskasta seurata.

Itse uuvuin välillä tosi pahasti ja on ollut pakko ottaa vähän etäisyyttä, ettei itse sairastu. Mutta ei kuitenkaan sydän anna kokonaan hylätä, eli tässä sitä yritetään sinnitellä.

Yritä saada poikasi motivoitua hoitoon ja jos mahdollista, vie yksityiselle hoitoon. Tuo FimFam on hyvä apu itselle, mikäli jaksat vertaistukea.

Voimia ja jaksamista!