Mitä elämä on?
On aikamoinen aihe lauantai-aamuun. Tiedänhän minä että YP poistelee nämä ns pohdinta-aloitukset, mutta purkaanpa ajatuksiani kuitenkin.
Me olemme eläimiä, nisäkkäiden huonetta ja kädellisten apinoiden sukua. Meidät erottaa muista apinoista kaksi asiaa, eli karvattomuutemme ja aivotoimintamme.
Elämä alkaa syntymästä. En ota kantaa abortteihin, mielestäni olento on elävä vasta syntymän/kuoriutumisen tms jälkeen. Kaikilla nisäkkäillä elämän alku etelee samalla tavalla, saa ruokansa nisästä/nännistä ja kehittyy perheen jäsenten toimintoja seurailemalla ja toistamalla.
Elämä päättyy kuolemaan, ainakin siinä muodossa kuin me sen ymmärrämme. Kun kuolema koittaa, on ihmisapina toivottavasti täyttänyt elämänsä tarkoituksen joka on lisääntyminen. Kun jälkikasvu on saatu itsenäiseksi, jäädään odottamaan kuolemaa.
Ihmismieli on kehitellyt kaikenlaisia ihmeellisiä väittämiä ihmisestä ja uskomuksista eri asioihin. Niille ei löydy mitään pohjaa, mutta kuin korostaakseen ihmisen ainutlaatuisuutta me itse ylläpidämme ajatusta siitä että me yksilöinä olemme jotenkin erityisiä.
No. Nämä ovat minun mielipiteitäni, sinulla on varmasti toinen käsitys asiasta... Kerro se ...
Kommentit (52)
Kaikki, jotka eivät hanki lapsia ovat pettureita!
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät ole apinoita
Perustele
Elämä on biologista automaatiota; kone joka lähtee käyntiin, kehittyy tai tuhoutuu vastoinkäymisissä sekä taisteluissa selvitäkseen - ja joka syntyy erittäin herkissä olosuhteissa luonnonvoimien vaikutuksesta. Voitaisiin sanoa, että universumi on kuin luotu elämää synnyttämään kaikkialla missä se on olosuhteiden armosta mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat elämän tarkoitus
Miksi? Miten niin? Onko se sinusta mielekäs tarkoitus? Mitä tarkoitus meinaa? Mitä järkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät ole apinoita
Perustele
Eriytyivät eri kehityslinjoiksi miljoonia vuosia sitten?
Heillä sama esi eliö, mikä ei ole apina
AP tässä,
Taustoitan vähän, eli elämän pohdinta lähti liikkeelle aika - ajatuksesta, mitä me temme täälä ajalla, minkä elämme.
Elämän opiskeluun 20 vuotta, lisääntyminen ja jälkikasvun saattaminen oman elämän alkuun toiset 20 vuotta. Mitä sen jälkeen, onko elämän tarkoitus täytetty nelikymppisenä?
Joku tässä vaivaa, jotain en ole ymmärtänyt tai huomannut. Siksi tein aloituksen, kertokaa, mitä elämä mielestäsi on?
Vierailija kirjoitti:
AP tässä,
Taustoitan vähän, eli elämän pohdinta lähti liikkeelle aika - ajatuksesta, mitä me temme täälä ajalla, minkä elämme.
Elämän opiskeluun 20 vuotta, lisääntyminen ja jälkikasvun saattaminen oman elämän alkuun toiset 20 vuotta. Mitä sen jälkeen, onko elämän tarkoitus täytetty nelikymppisenä?
Joku tässä vaivaa, jotain en ole ymmärtänyt tai huomannut. Siksi tein aloituksen, kertokaa, mitä elämä mielestäsi on?
Lastenlasten hoito, mutta siis ihmiset on suunniteltu kuolemaan noin 45v iässä
Suosittelen AP sulle tuota videota
ja ukkelin kanvaa muutenkin
Vierailija kirjoitti:
AP tässä,
Taustoitan vähän, eli elämän pohdinta lähti liikkeelle aika - ajatuksesta, mitä me temme täälä ajalla, minkä elämme.
Elämän opiskeluun 20 vuotta, lisääntyminen ja jälkikasvun saattaminen oman elämän alkuun toiset 20 vuotta. Mitä sen jälkeen, onko elämän tarkoitus täytetty nelikymppisenä?
Joku tässä vaivaa, jotain en ole ymmärtänyt tai huomannut. Siksi tein aloituksen, kertokaa, mitä elämä mielestäsi on?
Elämän tarkoitus on lisääntyä, tuottaa lisää elämää.
Ei elämässä sen kummempaa tarkoitusta ole, sillä siihen kaikki elollinen pyrkii elämänsä aikana, eli tuottamaan jälkeläisiä.
Kaikki muu elämässä on merkityksetöntä vai miettiikö joku tosissaan mikä tarkoitus muurahaiskeossa yksittäisellä muurahaisella on tai ampiaispesän ampparilla, sopulilauman sopulilla tai lintuparven linnulla?
Vailla luontaisia vihollisia ihmiset ovat vain alkaneet lisääntyä liikaa ja suurten aivojemme vuoksi olemme kehittäneet tekniikoita joilla voimme poistaa tauteja, sairauksia ja vanhuutta joka vähentäisi populaatiotamme lisääntymisemme jälkeen.
Ihmisiin luontaisesti kuuluva väkivaltaisuus teki meistä pallon ahneimman eliölajin, joka osaltaan on auttanut liikakansoituksen muodostumista paikallisesti sotien seurauksena.
Toisaalta luonteeseemme rakennettu sääli on osaltaan auttanut liikakansoituksen syntymekanismeihin ja pidämme hengissä miljoonia ihmisiä alikehittyneissä maissa, vaikka luonto itsessään yrittää ratkaista sokean sattuman kautta ylikuormansa ongelmaa aiheuttamalla kuivuutta ja katovuosia pitääkseen populaation kestävällä lukumäärällä.
Teemme siis niin tai näin, lopputuloksena tulee olemaan ihmiskunnan tuho ja ihmisyksilön tehtäväksi jää kevyen iskelmämusiikin ajatusten tonavan sanoin, elämän tarkoitus on ikävän karkoitus.
Elä ja anna muiden kuolla.
AP tässä,
Kiitos vastauksista. Tuo tube-video ei vastaa kysymykseen mitä elämä on. Se kertoo enemmänkin meidän ajattelutavasta sekä tavasta hahmottaa ja ymmärtää ympäristöä.
Taisi olla liian laaja aihe näin lauantai-aamuun. Minä työskentelen neliraajaisten nisäkkäiden parissa joten maailmankuvani on aika paljon niiden kautta tullutta.
Ehkä muotoilin otsikon väärin. Olisiko pitänyt olla vaikka elämän kiertokulku. Ajatuksena on nimenomaan biologinen ja elämän päätyttyä paluu osaksi luonnon suurta kierrätystä, tavalla tai toisella.
No, elämän rytmi on samantyyppinen lähes kaikilla nisäkkäillä: Synny, kasva lisäänny, kasvata, kuole. Tähän kuluvaa aikaa siis aamulla pohdiskelin ja päädyin myös siihen että eliniän pidentäminen yli 50-vuotiaaksi on luonnotonta.
Ei elämällä ainakaan ole mitään yhtä tiettyä kaavaa, jota kaikkien pitäisi noudattaa että olisi elänyt oikein. Jokainen saa päättää miten elämänsä elää. Suuressa kuvassa suvun jatkaminen on tietysti lajin säilymisen kannalta välttämätöntä, mutta yksittäisen yksilön kohdalla se ei aina ole edes mahdollista. Joskus voi olla vastuullisempaa jättää lisääntymättä. Itsensä toteuttaminen, yhteisön palveleminen ja sen osana toimiminen ovat myös arvokkaita asioita. On yksilöitä jotka ovat tehneet huikeita asioita koko ihmiskunnan kehityksen eteen, mutta eivät lisääntyneet, kuten esim. Isaac Newton ja vastaavasti ihmisiä, jotka eivät ole välttämättä muuta merkittävää tehneet kuin lisääntyneet. Kaikilla meillä on täällä paikkamme.
Wikipedia sanoo: Elämä on syntymän ja kuoleman rajaama eliön biologinen tila, johon liittyy sellaisia piirteitä kuin itsenäisyys, aineenvaihdunta, moduulirakenne, kasvu, mukautuvuus ja lisääntyminen. Elämää ei ole helppoa määritellä ja kuvailla.
Eli tiukan biologisesti noin, mutta eihän tieteelle ole aina selvää onko joku elollinen vai ei.
Moni mainitsi lapset ja onhan ainakin nisäkkäillä tärkein tehtävä lisääntyä ja turvata jälkikasvun ensimmäiset vuodet. Aina on ollut ihmisiä, jotka eivät lisäänny, joko fyysisen tai henkisen rajoituksen takia. Ihminen on kuitenkin ns sosiaalinen eläin, eli viihtyy parhaiten laumassa. Lauma muodostaa yhteisön ja joskus myös yhteisö pyrkii rajoittamaan joidenkin lauman jäsenten lisääntymistä.
Alkaa syntymästä, päättyy kuolemaan, se siinä välissä on elämä. Joku on oivaltanut elämänsä tarkoituksen ja hyvä niin.
"Kaikki nuo päivät, jotka tulivat ja menivät, enhän minä tiennyt, että se oli elämä."
Lapset ovat elämän tarkoitus