Annatko n. 10-vuotiaan lapsen olla iltaisin ulkona esim. klo 20-21 asti?
Saako n. 10-vuotias lapsesi olla illalla ulkona esim. klo 20-21 asti? Saako pyöriä kaverien kanssa missä tahansa, kunhan tulee kotiintuloaikaan mennessä kotiin? Vai saako lapsi olla illalla menossa, jos on kaverin luona tai muussa sovitussa paikassa?
Kommentit (170)
En anna. En missään tapauksessa. Tuohan on edesvastuutonta välinpitämättömyyttä. Täytyy todella kysyä, mitä liikkuu niiden vanhempien päässä, jotka suvaitsevat tuollaista hillumista?
No ei meillä vielä 10-vee mene omilla menoillaa noin myöhään. Kesällä saattaa olla sisaruksensa kanssa hieman pidempään tuossa omassa pihassa, mutta ei todellakaan muuna aikana. Seiskalta syödään iltapala kouluviikkoina ja ennen sitä tulee olla kotona.
Sen 10-vuotiaan pitäisi olla jo yhdeksältä nukkumassa. Jessus sentään.
Klo 21 on jo 10-vuotiaan nukkumaanmenoaika, joten vastaus: en antaisi.
Kahdeksaan saa olla. Yhdeksältä nukkumaan ja seiskalta ylös aamulla niin tulee se suositeltu 10h unta.
Meillä lapsi kävelee tai haetaan koulusta kotiin. Tekee läksyt ja saa mennä veljensä kanssa omaan pihaan leikkimään. Joskus käy kavereilla kutsuttuna, mutta niistä sovitaan aina vanhempien kesken ja lapsi haetaan kotiin.
Tänä vuonna täyttää 10 v.
Ap tässä:
Olen siis itse nuoremman lapsen äiti, mutta asuinalueellani näkyy paljon n. 10 v lapsia ulkona iltaisin tuohon aikaan. Itse en siis antaisi lapsen olla noin myöhään ulkona hillumassa.
Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan järkevä ihminen annakaan. Ihan oikein teet.
No ei me asuta missään favelassa, joten ei ole sen puoleen syytä käskeä lasta kotiin ennen kahdeksaa.
Komentoora kirjoitti:
En anna. En missään tapauksessa. Tuohan on edesvastuutonta välinpitämättömyyttä. Täytyy todella kysyä, mitä liikkuu niiden vanhempien päässä, jotka suvaitsevat tuollaista hillumista?
Onko se tosiaan noin kauheaa, jos lapset ovat pihalla tekemässä lumilinnaa?
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä:
Olen siis itse nuoremman lapsen äiti, mutta asuinalueellani näkyy paljon n. 10 v lapsia ulkona iltaisin tuohon aikaan. Itse en siis antaisi lapsen olla noin myöhään ulkona hillumassa.
Joo, se on surullista, että osa vanhemmista ei välitä p'skaakaan lapsistaan. Täällä poliisi teki ison ratsian keskustan suosittuun kokoontumispaikkaan ja nuorimmat huumeiden vaikutuksen alaisena olleen olivat 11-vuotiaita.
Olet hyvä vanhempi, kun välität lapsestasi ja pidät hänelle rajat. Parempi niin kuin tuo yllä kuvattu.

Lumilinnoja voi tehdä päiväsaikaan tai alkuillasta. Ei mitään tarvetta tehdä niitä klo 21.
t. eri
Ei koskaan.
Alakoulu ikäiset tulevat aina sisälle viimeistään klo 19.
Meidän 16 vuotias tulee myös viikonloppuisin kotiin klo 21.30 mennessä.
Lapsilla on mieluisia harrastuksia, heitä ei edes kiinnosta luuhata ulkona.
Mistä me vanhemmat olemme todella tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Komentoora kirjoitti:
En anna. En missään tapauksessa. Tuohan on edesvastuutonta välinpitämättömyyttä. Täytyy todella kysyä, mitä liikkuu niiden vanhempien päässä, jotka suvaitsevat tuollaista hillumista?
Onko se tosiaan noin kauheaa, jos lapset ovat pihalla tekemässä lumilinnaa?
Siinäkin on eroa, missä lapset ovat. Jos istuvat jossain ostarilla versus keinuvat omassa pihassa.
Saa kyllä olla kahdeksaan. Tosin kavereillaan on kotiintuloaika 19.30 joten tulee yleensä silloin sisälle. Ovat usein pihoissamme, ihan missä tahansa en antaisi olla. Mutta lähialueella kuitenkin.
Ja usein on kyllä treenejä, jolloin ei edes ehdi ulkoilla.
Saa olla, jos on treenit klo 20 saakka. Muuten kotiintuloaika klo 19 oli arki tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä:
Olen siis itse nuoremman lapsen äiti, mutta asuinalueellani näkyy paljon n. 10 v lapsia ulkona iltaisin tuohon aikaan. Itse en siis antaisi lapsen olla noin myöhään ulkona hillumassa.
Joo, se on surullista, että osa vanhemmista ei välitä p'skaakaan lapsistaan. Täällä poliisi teki ison ratsian keskustan suosittuun kokoontumispaikkaan ja nuorimmat huumeiden vaikutuksen alaisena olleen olivat 11-vuotiaita.
Olet hyvä vanhempi, kun välität lapsestasi ja pidät hänelle rajat. Parempi niin kuin tuo yllä kuvattu.
Aa okei eli teidän maailmassa vaihtoehdot on sisällä kökkiminen tai jossain ostarilla pyöriminen? :D
Meillä 10-vuotias ja 7 v. pikkuveljet saa olla kahdeksaan ulkona, niin ehtii hyvin siinä syödä iltapalan ja tehdä iltatoimet ennen nukkumaanmenoa (noin klo 21). Asutaan omakotitaloalueella paritalossa, omalla/kavereiden pihalla nuo leikkivät jos ulkona ovat.
Vierailija kirjoitti:
Komentoora kirjoitti:
En anna. En missään tapauksessa. Tuohan on edesvastuutonta välinpitämättömyyttä. Täytyy todella kysyä, mitä liikkuu niiden vanhempien päässä, jotka suvaitsevat tuollaista hillumista?
Onko se tosiaan noin kauheaa, jos lapset ovat pihalla tekemässä lumilinnaa?
No on koska lapsi tarvitsee myös riittävästi unta, että jaksaa opiskella ja keskittyä koulussa. Lapsen aivot tarvitsevat lepoa enemmän kuin aikuisen, jokainen järkevä aikuinen varmistaa, että lapsi saa unta sen 10h yössä.
Tampereella oli kasarilla sivulla (ei keskustassa) niin turvallisia alueita, että lapset saivat olla kesällä tai hyvällä säällä ulkona kauan.