Sanna Ukkola: Kolumni: Seta ja herätysliikkeet eivät kuulu kouluihin Jättäkää lapset rauhaan!
Kommentit (182)
Kleobatra kirjoitti:
Kotonani on vuonna 1973 julkaistu keltakantinen aapinen, joka on suunnattu suomen kielen oppikirjaksi tokaluokkalaisille.
Ennen kuin päästään G-kirjaimeen, alkaa jo ideologian tuputus ja neuvostojärjestelmän silmitön hehkutus.
Sivuilta tuijottaa Leninin kuva.
“Lenin on meidän johtajamme ja opettajamme. Lenin on kaikkien työtätekevien ystävä. Lenin rakasti lapsia. Hän toivoi, että he opiskelisivat hyvin. Hänen suuri työnsä elää ikuisesti.”
Viereisen sivun runo on nimeltään Kremlin tähdet.
--
nyt erityisluokalla saattaa olla ja on SETAN juliste, erityisopettaja jakaa lgbt-aiheista materiaalia ja videoita "opetuksen "ohessa eikä rehtori edes puutu asiaan
Rehtori nimenomaan käski jakaa sitä.
Toki on olemassa transsukupuolisia kolmevuotiaita ja vauvoja. Transsukupuolisuuteen ohjaavat geenit, solut, kromosomit ym voidaan havaita jo ennen kun lapsi syntyy.
Kolmevuotiaat voi erottaa jo sukupuolet toisistaan, ja jo kolmevuotiaana lapsi voi alkaa havainnoimaan et mitä sukupuolta hän itse on.
Mutta kukaan lapsi ei vain päätä olla trans ja mennä hoitoihin. Joku sanoi et lapsille myös pitäisi opettaa mitä haittoja hoidoista on jne. Omasta mielestä transsukupuolisuudesta nuoremmille lapsille riittää vain tieto. Myöhemmin voi toki opettaa enemmän. Ei sen takia et ihmisiä kannustettais hoitoihin, vaan sen takia ettei maalaudu kuvaa transsukupuolisista sairaina ihmisinä.
Ja kun moni on huolissaan siitä et joku lapsi vaan voidaan yhtäkkiä ottaa hoitoon ja aloittaa piikittää siihen hormoneja niin.. Transtutkimus kestää aikuisilla +25v, mt-taustattomiltakin 3v. Nuoremmilla ja lapsilla sit liittyy tähän vielä enemmän tutkimuksia joiden takia kestää enemmän. Se ei ole mikään juttu et viikonlopun aikana päättää olla trans ja hakee hoidot.
Transhoidot on auttaneet ja auttaa edelleen monia ihmisiä aivan hirveenä. Ei niitä pidä demonisoida. Transsukupuolisuus on myös olemassa ihan biologisesta näkökulmasta katsottuna, vaikka meidän käsitys biologiselle sukupuolelle määräytyy lähinnä synnytyselinten, kromosomien ja hormonien mukaan.
Myöskään esim transmies joka on ollut hormoneilla pidempään ei ole vain "biologinen nainen", eikä hänen kroppa enään toimi samalla tavalla kun ennen, vaan kehossa tapahtuu paljon muutoksia mitkä pitää ottaa eri tilanteissa huomioon. Myös läpimenevän transmiehen sosiaalinen rooli on yleensä ihan tavallinen miehen rooli. Eli enää katsota hyvällä jos kävelee naisten pukkariin, tai liian ystävällinen käyttäytyminen saatetaan kokea häiritseväksi. Enään ei naiset halua kaveerata, vaan pitää oppia olemaan miesten kanssa jotka ei oo välttämättä ennen hyväksyneet porukkaan mukaan samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun narratiivi on pohjustettu menneinä vuosina sellaiseksi että kristinusko on se paha alistaja ja Seta se hyvä pelastaja niin tälläistä jälkeä rupeaa sitten näkymään. Lapsistaan se mielten muokkaus parhaiten lähtee. Kun ne saadaan kääntymään menneisyyttä vastaan mikä enää pitelee.
Jospa kuitenkin suojeltaisiin lapsia tälläiseltä vaaralliseltakin aivopesulta. Siitäkin huolimatta että Seta syyllistää vastustajia ahdasmielisiksi taantumuksen vartijoiksi heidän ah niin ihanaa tasa-arvoutopiaansa vastaan.
Ei hätää, kristinuskolla on vielä tiukka ote peruskoulusta, ja uskonnottomat ja muun uskoiset laitetaan usein vieläkin osallistumaan näihin perinteisiin.
Olisiko kyse kuitenkin siitä että nykyään osataan jo myöntää että se miten uskonto on vaikuttanut opetukseen ei ole ollut laillista esim. uskonvapauden suhteen, eikä se istu kovin hyvin siihenkään että koulut ovat jo vuosikymmeniä sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta, ja sitten kuitenkin luetaan sitä uskonnollista tekstiä, jossa ihan suoraan syrjitään tai jopa kehotetaan lah t aamaan naisia, homoja, muiden uskontojen edustajia jne.. Ja nyt sanotaan ettei koulussa saa kertoa mistään ns. irstailusta, mutta oletteko edes lukeneet raamattua? Siinähän on ihan kokonainen kappale pelkkää po r noa ja näitä kirjoja lyödään ala-aste ikäisten kouraan, koska se on kuulemma hyväksi. Onhan se nyt hemmetin kiusallista että vuosikymmenet on paasattu hyveistä ja suljettu silmät siinä kohtaa kun tulee esiin ne ristiriidat.
Missäköhän olet uskonnon tunneilla käynyt? Ei kyllä meillä ainakaan mitään luettu/opetettu naisten ja homojen lahtaamisesta🤔
Aika paljon myös tutustuttiin muiden maiden uskontoihin.
Ja Raamatunkin sai vasta riparissa,jota kovin moni ei varmaan edes lue.
Ja jotkut valitsivat koulussa elämankatsomuksen.
Kasarilla syntynyt.
Kyllä on uskomatonta tuo Raamatun vääntely ihan miksi tahansa kunhan sopii vain omaan agendaan.
Ei tälläistä vielä hetki sitten olisi osannut kuvitella. Ihan posketonta tuo värittäminen.
Olen kyllä samoilla linjoilla Ukkolan kanssa.
Kristitty äiti
Minä ja lapsemme olemme käyneet normaalin uskonnonopetuksen koulussa vaikka olemme ateisteja.
Mielestäni yleissivistykseen kuuluu tietää uskonnoista siinä missä vaihtoehdoistakin. Siis yleisellä tasolla, ei sen enempää. Eikä mikään uskontokunta saa alkaa värväämään ketään vaikka tulisivat esittäytymään!
Sama seksuaalisuuden ja sukupuolivalistuksen kanssa.
Tietoa tarvitaan paljon enemmän kuin perus hedelmöityskaaviot mutta asialinjalla. En usko että "väärä sukupuoli" on niin yleistä kuin mitä toitotetaan ja tuodaan esiin mutta ne jotka ovat jotain muuta kuin se mihin ruumiiseen ovat syntyneet pitää saada hyväksyntää todellisena itsenään. Ja muille tietoa siitä
Vierailija kirjoitti:
Vaikea on keski-ikäisen täti-ihmisen ymmärtää nykymenoa, eli miksi on niin vaikeaa antaa kaikenlaisten kukkien kukkia? Antakaa ihmisille vapaus määritellä oma sukupuolensa ja antakaa kaikkien rakastaa keitä haluaa (niinkauan kuin toisia ei tahdonvastaisesti satuteta ja kaikilla on riittävästi ikää siihen).
Niin, ja Seta kouluissa on tietysti ihan ok, koska he kertovat näistä asioista lapsille ja nuorille. Saattaa olla suuri helpotus joillekin heistä saada nimi asialle jota he ovat itse pähkäilleet. Ja saada tietää että he eivät ole yksin. Ne, joita asia ei mitenkään tunnu koskevan, voivat vaan jatkaa tietoiskun jälkeen elämäänsä. Toivottavasti kuitenkin sallien toisille sen mitä eivät itse tarvitse.
Höpö höpö. Kyllä se joka oikeasti kipuilee nimenomaan näillä alueilla voidaan koulun terveydenhoitajan tai kuraattorin kautta ohjata hakemaan tietoa ja apua jne. Miksi jos esim 5 luokasta löytyy yksi lapsi jolle kysymys on akuutti, loput 200 täytyy myös "pajoittaa". Kyse on agendasta hajoittaa perhearvot, ja siinä Setaakin käytetään hyväksi.
Suurinosa nuorista suuntautuu ihan niinkuin aina heteroksi.
Vielä vähän aikaa sitten oltiin hyvin tarkkoja siitä, että suosittiin perheenperustamis/lisääntymisbiologista seksuaalisuuden painotusta kouluopetuksessa. Nyt ollaan menty uusien linjausten ja postkristillisyyden myötä yhä enemmän kohti mielihyvää, minäminää ja pakollista diversiteettituputusta joka näkyy muuallakin yhteiskunnassa. Eli joku suuressa viisaudessaan päättänyt että monimuotoisuus ITSESSÄÄN on jotain mitä kouluopetuksen on tuettava ja edistettävä ikäänkuin se lisäisi ihmisten onnellisuutta jotenkin automaattisesti.
Itse en usko tuohon diversiteetin tuottamiseen väkisin. KUten nyt jo nähdään, väkivaltaa voidaan tuottaa millä thansa jäykällä pakkosyötöllä, mihin myös Seta oppeineen kykenee, vaikka kirjo ja muu epämääräinen pseudotieteellinen höttö kuulostaa ehkä houkuttelevalta. Subjektiivinen sukupuoli on jo aivan ennenkuulumaton idea, jota kukaan ei olisi pystynyt kuvittelemaan vielä hetki sitten.
Ei tällä todellisen edistyksen kanssa ole mitään tekemistä. Keskitytään aivan epäolennaisiin, todellisuuspakoa tukeviin asioihin, ja uskon sen olevan täysin tarkoituksellista.
Vierailija kirjoitti:
Pakollinen Setan paja ei vaan kuullosta hyvältä yhtälöltä.
Setan pajamajat.
Jos nämä pajat siis tulevat pakollisiksi, pitäisi joltain, Tapio Puolimatkalta tms valmiiksi pyytää vaikka video kertomaan asiasta toisesta näkökulmasta, ja jokaiseen pajaan vähintään kaksi opettajaa tai joku eduskunnasta tms joka pitää todellakin opetusta ns. opetusta silmällä. Setan agenda on setalainen, sehän on selvä, jos sitä myydään ns. opiskelijoiden tiedontarpeeseen on sen oltava kaikille soveliasta, niille piukkapipoisillekkin. Oikeuksistahan tässä on kyse, muidenkin oikeuksista kuin heidän jotka setalaisuutta kannattavat.
Vierailija kirjoitti:
Persulinaa.
Haluan itsekin, että jo alakoulusta alkaen oppilaille näytetään homomiesten penetraatioita livenä luokan edessä.
Setan opetusten mukaisesti siellä koulussa kerrotaan teidän lapsillenne totuutena, että kun lapsi syntyy, lääkäri arvaa hänen sukupuolensa. Jos lääkäri on arvannut väärin, ei se haittaa, lapsi voi myöhemmin kertoa oikean sukupuolensa.
Siis yrittäkää kuvitella millainen vaikutus tällä on lapsen käsitykseen itsestään, ihmisistä ja maailmasta. Jos kyse olisi oikeasti pienen marginaalisen ihmisryhmän epätasa-arvosta, asia esitettäisiin lapsille hieman toisella tavalla.
Nyt heille opetetaan vähän toisenlaista maailmanjärjestystä, kun tämä ilmaistaan heille yhtä totena kuin että 1+1=2.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea on keski-ikäisen täti-ihmisen ymmärtää nykymenoa, eli miksi on niin vaikeaa antaa kaikenlaisten kukkien kukkia? Antakaa ihmisille vapaus määritellä oma sukupuolensa ja antakaa kaikkien rakastaa keitä haluaa (niinkauan kuin toisia ei tahdonvastaisesti satuteta ja kaikilla on riittävästi ikää siihen).
Niin, ja Seta kouluissa on tietysti ihan ok, koska he kertovat näistä asioista lapsille ja nuorille. Saattaa olla suuri helpotus joillekin heistä saada nimi asialle jota he ovat itse pähkäilleet. Ja saada tietää että he eivät ole yksin. Ne, joita asia ei mitenkään tunnu koskevan, voivat vaan jatkaa tietoiskun jälkeen elämäänsä. Toivottavasti kuitenkin sallien toisille sen mitä eivät itse tarvitse.
Höpö höpö. Kyllä se joka oikeasti kipuilee nimenomaan näillä alueilla voidaan koulun terveydenhoitajan tai kuraattorin kautta ohjata hakemaan tietoa ja apua jne. Miksi jos esim 5 luokasta löytyy yksi lapsi jolle kysymys on akuutti, loput 200 täytyy myös "pajoittaa". Kyse on agendasta hajoittaa perhearvot, ja siinä Setaakin käytetään hyväksi.
Suurinosa nuorista suuntautuu ihan niinkuin aina heteroksi.
Totta. Nyt onneksi osa nuorisostakin alkaa ajattelemaan omilla aivoillaan ja tajunnut tämän viher-vassari ideologian pakkosyötön kouluissa. Sallivat fiksusti kuitenkin kaikkien kukkien kukkia, mutta eivät pidä siitä, että marginaaliväen ideologiaa tuutataan joka paikasta. Hyvä nuoret, osa teistä pääsee jo äänestämään huhtikuussa, voitte vaikuttaa tulevaisuuteen.
Ennen ajattelin Setan olevan jopa fiksukin järjestö, mutta tuo että he hyväksyyvät blokkereiden antamisen lapsille on väärin. Pahimmillaan ne aiheuttaa kemiallisen kastraation lapselle, puhumattakaan siitä että lapsi ei oikeasti edes ymmärrä että mihin joutuu kun alkaa kertomaan vanhemmilleen sukupuolestaan. Newsflash, se on ihan normaalia että lapset sanovat tuollaisia, se on vain sitä että lapset opettelee asioita ja rajojaan, ei niihin kannata ottaa kiinni sillä ideologialla että nyt tämä lapsi on trans. Lapsen aivot eivät ole kehittyneet edes, se kehitys loppuu suunnilleen 25 ikävuoden paikkeilla (yksilöstä riippuen). Voiko nämä asian puolustelijat edes ymmärtää sitä vahinkoa mitä ovat tehneet kun aloitetaan lapselle hormonihoitoja ja puberteettiblokkerit? Ne kirjaimellisesti runnoo kehoa monelta osaa.
Suosittelen katsomaan videoita youtubesta esim Buck Angelilta ja Blaire Whitelta, ovat molemmat trans ja puhuvat näiden lääkitysten ja pakotettujen leikkauksien vaaroista kun on lapsista kyse. Voi avata monen silmiä ennestään ja molemmilla on vuosikausien, jopa kymmenien kokemusta asiasta. Kertoovat miten tämä asia olisi terveellisesti lähestyttävissä ja tämä nykyinen meininki on ihan takaperin.
Vierailija kirjoitti:
Setan opetusten mukaisesti siellä koulussa kerrotaan teidän lapsillenne totuutena, että kun lapsi syntyy, lääkäri arvaa hänen sukupuolensa. Jos lääkäri on arvannut väärin, ei se haittaa, lapsi voi myöhemmin kertoa oikean sukupuolensa.
Siis yrittäkää kuvitella millainen vaikutus tällä on lapsen käsitykseen itsestään, ihmisistä ja maailmasta. Jos kyse olisi oikeasti pienen marginaalisen ihmisryhmän epätasa-arvosta, asia esitettäisiin lapsille hieman toisella tavalla.
Nyt heille opetetaan vähän toisenlaista maailmanjärjestystä, kun tämä ilmaistaan heille yhtä totena kuin että 1+1=2.
Ensimmäistä kertaa elämässä en taida tietää mitä koulussa opetetaan lapsilleni. He hoitavat läksynsä niin itsenäisesti ja hyvin, että olen luullut ettei minun tarvitse. OPSa on ilmeisesti radikaalisti muutettu, marginaaliväestön ideologian mukaiseksi. Tämä lähentelee rikosta, minusta. Ehkä on aika antaa jälkikasvulle myös kotiopetusta, kun ei enää voi luottaa koulujärjestelmän objektiivisuuteen ja ammattitaitoon. Hävetkää! Onko aiheesta jo adressi, jonka voisi allekirjoittaa?
Työpaja? Eikö se tarkoita, että joutuu osallistumaan muutenkin kuin vain kuuntelemalla?
Ainakin kaikenlaiset työpajat ovat lapseni koulussa tarkoittaneet osallistumista esimerkiksi kirjoittamalla tai askartelemalla aiheesta jne.
Eli nuori osallistetaan tähän ideologiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla jo ihan tavanomaista paikoin että otetaan lapset kotikouluun.
Kuka tai mikä tämän junan pysäyttää, se jää nähtäväksi.Siinäpähän vanhemmat opettavat. Näinköhän kykenevät kaikkia aineita opettamaan.
Tämä tuntuu olevan yleinen asenne opettajien keskuudessa.
Peruskoulun oppimäärä ei kuitenkaan ole haastava. Ihan tavalliset vanhemmat selviävät siitä hyvin. Tueksi voivat ottaa vaikka nettikoulun.
Vaikeinta kotikoulussa on byrokratiavääntö. Siihen liittyvät ongelmat ovat kuntakohtaisia ja riippuvat kunnan asenteesta kotikoulua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohessa ote SETAN sivuilta. Lukekaa ajatuksella. Olen sanaton.
Sukupuolen moninaisuuteen kuuluu myös sukupuolen ilmaisu. Sukupuolen ilmaisulla tarkoitetaan erilaisia ilmaisun tapoja, jotka ovat kulttuurissamme sukupuolittuneita. Sukupuolen ilmaisu sisältää kaiken yksilön toiminnan ja käyttäytymisen, jolla hän ilmaisee itselleen ja muille olevansa nainen, mies tai jotain muuta. Näitä ilmaisun tapoja, jotka ovat kulttuurissamme sukupuolittuneita, ovat esimerkiksi vaatetus, muu ulkonäkö, puhetyyli, ilmeet ja eleet.
Käsitys vain kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta sulkee ulos ne, jotka eivät mahdu perinteisiin naisen tai miehen muotteihin. Naisellisuus ei ole ainoastaan naisten eikä miehisyys ainoastaan miesten yksinoikeus. Oikeus omaan sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun haluamallaan tavalla joko perinaisellisesti tai -miehisesti, sukupuolettomasti tai eri sukupuolia ilmentäen kuuluu jokaiselle, olipa transihminen tai cis-ihminen.
Tuohan on oikein hyvä ja yksinkertaisesti selitetty. Ei siinä kielletä cis-heteronaisten tai cis-heteromiesten olemassaoloa, vaan kerrotaan, että heidän lisäkseen on muitakin. Ja että kaikilla pitää olla vapaus olla oma itsensä. Ei kukaan tule pakottamaan heteroita homoiksi (toisin päin pakottamista kyllä tapahtuu "eheytysleireillä", ja suuressa maailmassa myös tytöistä tykkääviä tyttöjä yritetään "parantaa" heteroiksi pakottamalla heidät makaamaan miesten kanssa).
Naisellisuus ei ole ainoastaan naisten eikä miehisyys ainoastaan miesten yksinoikeus. Oikeus omaan sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun haluamallaan tavalla joko perinaisellisesti tai -miehisesti, sukupuolettomasti tai eri sukupuolia ilmentäen kuuluu jokaiselle, olipa transihminen tai cis-ihminen.
Mitä tarkoitat "naisellisuudella" tai "miehisyydellä"? Sukupuolirooleja, pukeutumista, käytöstä, persoonallisuutta --- ?
Naiset ja miehet voivat ihan vapaasti ilmaista itseään miten haluavat, mutta se ei muuta heidän sukupuoltaan eikä se tee sukupuolesta "moninaista". Naisellinen mies on yhä mies, ja miehekäs nainen on yhä nainen, ja sukupuolia on edelleen vain kaksi.
Nekin nykyään aivopestään transsukupuolisiksi tai muunsukupuolisiksi. Pitäisikö myös lesbo Elina Gustafssoninkin ryhtyä transmieheksi, kun on miesmäinen ulkoisestikin, ja feminiinisyyttään korostavan homo Tuure Boeliuksen ryhtyä transnaiseksi?
Entä se kirkko-Harri? En tiedä, onko kyseinen mies homo vai feminiinisistä asioista mieltynyt heteromies.Onhan niitä transvetiitteja heteromiehissäkin, joille naisten vaatteeisiin pukeutuminen on enemmän rooliasuihin verrattavaa kuin kokoaikaista (töissä, koulussa) pukeutumista.
Tämä nykymeininki on oikeasti surullista. Ihan kuin naisellisesti pukeutuva mies tai miehekkäästi käyttäytyvä nainen olisi joku outo poikkeus, joka täytyy oikein määritellä erikseen ja kyseenalaistaa hänen sukupuoltaan ja sukupuoli-identiteettiään. Hirveästi keskitytään ulkoiseen olemukseen, vaikka sanotaan että kyse on vain kokemuksesta, ei siitä mille näyttää.
Itse olin hyvin poikamainen tyttö. Näytinkin pojalta, vaikka minulla oli pitkät hiukset ja "tyttöjen vaatteet". Nykyään kaltaiseni tytöt määritellään helposti translapsiksi ja heille tuputetaan transiutta omaksi identiteetiksi. Varmasti olisin itsekin siihen uskonut, sillä lapsena uskoon aikuisten juttuja melko kritiikittömästi.
Olen kuitenkin ihan tavallinen cis ja hetero nainen, vaikka aikuisenakin olen tehnyt "miehille tyypillisiä valintoja", enkä aina pukeudun perinteisen naisen tavoin.
Teininä ihastuin muutaman kerran naiseen, ja mietin hetken, että olenkohan lesbo tai bi. Mutta sellaisia ihastumisia ei ole tullut teini-iän jälkeen, joten oletan olevani ihan perus hetero. Ehkä hieman miehekkäästi käyttäytyvä nainen, joka identifioituu naiseksi ja viehättyy miehistä.
Nekin nykyään aivopestään transsukupuolisiksi tai muunsukupuolisiksi. Pitäisikö myös lesbo Elina Gustafssoninkin ryhtyä transmieheksi, kun on miesmäinen ulkoisestikin, ja feminiinisyyttään korostavan homo Tuure Boeliuksen ryhtyä transnaiseksi?
Entä se kirkko-Harri? En tiedä, onko kyseinen mies homo vai feminiinisistä asioista mieltynyt heteromies.Onhan niitä transvetiitteja heteromiehissäkin, joille naisten vaatteeisiin pukeutuminen on enemmän rooliasuihin verrattavaa kuin kokoaikaista (töissä, koulussa) pukeutumista.