Lue keskustelun säännöt.
Äidin muistisairaus - Kaipaan entisiä keskustelujamme
06.02.2023 |
Keskustelut nykyään lähinnä sitä, että äiti soittaa monta kertaa päivässä ja kyselee, jankkaa samoja asioita. Lähimuisti on todella huono, joten unohtaa kaiken saman tien. Kärsivällisesti yritän vastailla ja selittää samoja asioita päivästä toiseen, mutta joskus muutenkin väsyneenä ei meinaa jaksaa. Vielä aika tuore tapaus, mutta noin puolessa vuodessa äidin muisti mennyt hurjaa vauhtia huonompaan ja lisäksi tullut sekavuutta ei aina tiedä missä on, muistelee asuvansa jossain missä asui 20 vuotta sitten ym. Nyt sekoittanut, kun joutunut olemaan sairaalassa muiden terveysasioihin vuoksi. Sekoittaa paikkoja, jankuttaa ettei ole sairaalassa vaan kotonaan jne. Tuo sairaalassa olo on huonontanut äidin vointia selvästi. On huolissaan kaikesta, hädissään, soittelee ja jankkaa asioita useita kertoja päivässä. Hänelle on vaikea hyväksyä muistisairauttaan. Vähättelee asiaa, eikä tunnu ymmärtävän tilaansa muutenkaan. Muutenkin asioiden ymmärrys on heikkoa. Sekamuotoinen muistisairaus, alzheimer plus verisuonipeinen. Huumori on säilynyt ja nauttii selvästi entiseen tyyliin siitä. Puolen vuoden sisällä asia tullut esille. Lieviä satunnaisia oireita jo aiemmin. Laskut alkoi jäädä maksamatta, perintäkirjeitä tuli, alkoi unohdella kaikkia tärkeitä asioita, puhutut asiat ei pysyneet mielessä, ei enää ymmärtänyt laskuista mitään, rahan arvon taju hämärtyi ym. Itse ei koko aikana ole ymmärtänyt tilaansa, kuin ehkä hetkittäin. Vallitsevin oire on jatkuva samojen asioiden kysely vaikka 20 kertaa peräkkäin. Muistilaput hukkaa heti. Edunvalvojaa haetaan ja kotihoito alkaa käymään, kun pääsee sairaalasta. Itse vasta totuttelen tilanteeseen. Tuntuu, että kaikki kävi niin nopeasti ja äiti sekosi tosi lyhyessä ajassa. Hirvittää mitä jatkossa ja raskainta tuo asioiden hetkessä unohtaminen ja samojen asioiden kysely kun ei siitä ole mitään hyötyä vaikka toistaisi niitä kuinka usein, kun unohtaa heti. Itse vielä välimatkan päässä, ainoana omaisena, puhelimessa monta kertaa päivässä. Surettaa äidin puolesta ja koko tilanne. Samalla itse niin väsynyt välillä, että sydän hakkaa (jos monta tuntia selvittänyt asioita ja jankannut äidin kanssa ym. Onko täällä samaa kokevia? Mistä saatte voimaa jaksaa?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, kun äidilläni on jatkuva Risperidon lääkitys. Kun sitä ei edes suositella ellei ole pahoja käytösongelmia. Onko teidän muistiongelmaisilla jotain mielialalääkitystä ja mitä?
Äidilläni oli alzheimer ja unettomuuden takia maaninen jakso, jolloin hän lähti öisinkin kaupungille. Osastolla hänelle aloitettiin Risperidon ja Ketipinor mikä romahdutti äidin kunnon. Hyvin kävelevästä mentiin rollaattorin kanssa hipsutteluun ja erittäin sekaviin puheisiin ja hourailuihin vain viikossa. Risperidonia ei suostuttu poistamaan lääkityksestä, vaikka pyysin. MOT:kin on jo vuosia sitten tehnyt tuosta lääkkeestä ohjelman, kuinka sitä syötetään vanhuksille ihan liikaa, jotta heistä saadaan helpommin käsiteltäviä. 😡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Raskainta on selittää monta kertaa saman puhelun aikana ihan uutena asiana sitä, että isäni on kuollut joku kuukausi sitten. Joka kerta äiti hämmästyy asiaa ja kysyy mihin kuoli jne.
Ehkä ei kannata enää kertoa kuolemasta, ettei äitisi joudu suremaan puolisoaan uudelleen ja uudelleen. Minun äitini ei muista isäni kuolemaa 17 v. sitten, mutta en korjaa asiaa, vaan annan äidin elää omassa maailmassaan.
Pari vuotta sitten kävimme siskon lasten kanssa hautausmaalla isäni haudalla. Palattuamme toinen lapsista meni heti kertomaan mummolleen: Me käytiin sinun miehesi haudalla! Äiti vastasi hämmästyneenä: Ei minun mieheni ole kuollut. Johon lapsi: No oletko nähnyt sitä viime aikoina?
Mutta mitä voi vastata kun kysyy missä on? En voi valehdella että kotona esim. kun äitini on vanhainkodissa ja sitten ihmettelisi mikseivät ole yhdessä
Pidetään tämä ketju. Ihan kiva saada vertaistukea. Oletteko olleet tyytyväisiä kotihoitoon ja vanhemmillanne käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, kun äidilläni on jatkuva Risperidon lääkitys. Kun sitä ei edes suositella ellei ole pahoja käytösongelmia. Onko teidän muistiongelmaisilla jotain mielialalääkitystä ja mitä?
Äidilläni oli alzheimer ja unettomuuden takia maaninen jakso, jolloin hän lähti öisinkin kaupungille. Osastolla hänelle aloitettiin Risperidon ja Ketipinor mikä romahdutti äidin kunnon. Hyvin kävelevästä mentiin rollaattorin kanssa hipsutteluun ja erittäin sekaviin puheisiin ja hourailuihin vain viikossa. Risperidonia ei suostuttu poistamaan lääkityksestä, vaikka pyysin. MOT:kin on jo vuosia sitten tehnyt tuosta lääkkeestä ohjelman, kuinka sitä syötetään vanhuksille ihan liikaa, jotta heistä saadaan helpommin käsiteltäviä. 😡
Äidilläni ei edes ole ollut mitään maniaa, varsinaista psykoosia tms. Ainoastaan jotain lievästi vainoharhaisia ajatuksia jotka kuuluvat muistisairauteen. Silti Risperidonia ei poisteta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Raskainta on selittää monta kertaa saman puhelun aikana ihan uutena asiana sitä, että isäni on kuollut joku kuukausi sitten. Joka kerta äiti hämmästyy asiaa ja kysyy mihin kuoli jne.
Ehkä ei kannata enää kertoa kuolemasta, ettei äitisi joudu suremaan puolisoaan uudelleen ja uudelleen. Minun äitini ei muista isäni kuolemaa 17 v. sitten, mutta en korjaa asiaa, vaan annan äidin elää omassa maailmassaan.
Pari vuotta sitten kävimme siskon lasten kanssa hautausmaalla isäni haudalla. Palattuamme toinen lapsista meni heti kertomaan mummolleen: Me käytiin sinun miehesi haudalla! Äiti vastasi hämmästyneenä: Ei minun mieheni ole kuollut. Johon lapsi: No oletko nähnyt sitä viime aikoina?
Mutta mitä voi vastata kun kysyy missä on? En voi valehdella että kotona esim. kun äitini on vanhainkodissa ja sitten ihmettelisi mikseivät ole yhdessä
Asian voi kiertää monella tavalla. Omalle äidilleni vastasin esimerkiksi "Juuri nyt en kyllä tiedä missä hän on, kun olen ollut omassa kodissani (toisella paikkakunnalla). Sinähän hänet olet viimeksi nähnyt, kysyitkö minne hän oli menossa?"
Toinen vakiovastaus, jota käytin, oli "raittiiden kokous". Isä näet tapasi puhua vainajista hautausmaan nimellä, esimerkiksi "Kalevankankaan raittiit". Niinpä äidin kysellessä isästä vastasin että hän on Kalevankankaan raittiiden kokouksessa. Tämä vastaus kelpasi äidille ja aloimme puhua muista asioista.
Äiti myös sepitti omia selityksiä, missä isä on, kun häntä ei ole näkynyt. Usein isä oli töissä tai mökillä, joskus "muuttanut Helsinkiin".
Moni aviopari muuten joutuu tilapäiseen eroon siksi, että toinen pääsee hoitokotiin, mutta toinen on liian hyväkuntoinen sinne. Eli ei se ole mitenkään epätavallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis voiko noilla lääkkeillä olla vaikutus liikkumiseen ? Äidillä kyllä polvessa nivelrikko , mutta liikkuminen mennyt kyllä huonommaksi. Kipulaastari myös ja sehän on kyllä aika voimakas lääkitys. Tuotahan käytetään monesti vaikka leikkauksen jälkeen ja eikä pitkään. Eikä äitiä ole leikattu.
Minun äidilläni on myös muistisairaus. Sairaus on edennyt todella nopeasti viime vuosina. Äiti ei enää tunnista minua, luulee minua isäni toiseksi naiseksi. Mitkään päivittäiset askareet kuten pukeutuminen tai peseytyminen ei oikeastaan enää onnistu, ja painokin on laskenut kun ei enää syö. Ruoka pitää laittaa lautaselle ja käskeä syömään se.
Tästä ketjusta on tosi paljon apua, kun voi lukea muiden kokemuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ole kokemusta lähiomaisen muistisairaudesta, mutta työskentelen muistisairaiden hoivayksikössä.
Joku tuossa aiemmassa kommentissa kirjoitti, että vaikkei muistisairas muista kenen kanssa esim. sillä hetkellä aikaa viettää, niin sen läheisyyden hän kuitenkin tuntee. Ja näinhän se on. Itse pyrin tekemään muistisairaille jokaisesta hetkestä mukavan, empaattisen, lämpimän ja arvostavan. Hymyilen, kannustan ja taputan rohkaisevasti olkavarteen tms. (toki yksilöllisesti kunkin muistisairaan ehdoilla, kaikki eivät tykkää "taputtelusta" ja sitä pitää kunnioittaa). Pointtina kuitenkin siis se, että vaikka olen kuullut päivänkin aikana kymmeniä kertoja samat jutut, saman kysymyksen, samat harhat jne. suhtaudun siihen kaikkeen parhaani mukaan kuitenkin niin että se tilanne on muistisairaalle koko ajan uusi ja totta.
Näin luottamus ja tietynlainen yhteys muistisairaaseen syntyy pikkuhiljaa ja helpottaa mm. hoitotilanteita, vaikkei hän minua normaaliin tapaan muistakaan. Keho ehkä silti muistaa, että tämän hoitajan kanssa on turvallinen olo.
Siksi muistisairaan omaisenkin kanssa toimii varmasti se, että tekee niistä yhteisistä hetkistä mahdollisimman mukavia. Hän ei ehkä enää muista kuka olet, mutta hän aistii lämmön, hyväksymisen ja rakkauden. On vain se hetki, ei eilistä eikä huomista.
Voimia kaikille muistisairaiden läheisille.
Vierailija kirjoitti:
Pidetään tämä ketju. Ihan kiva saada vertaistukea. Oletteko olleet tyytyväisiä kotihoitoon ja vanhemmillanne käy.
Kotihoito on ollut välttämätön, jotta äiti on pärjännyt kotona. Mutta toki hoitajissa on hyviä ja huonompia. Aika suurta on ollut vaihtuvuus, mikä on muistisairaalle huono asia.
Äiti kokee hoitajat komentaviksi. Luulen, että eivät oikeasti niin kovasti tiuski äidille, vaan ovat kiireisiä ja siksi äidistä tuntuu sille, että käyvät vain komentelemassa.
Yksi "hoitovirhe" on tapahtunut. Ensihoito kävi paikalla ja viestitti jatkotoimenpiteet kotihoidolle. Kotihoito ei näitä toteuttanut ja seurakset olisivat voineet olla traagiset. Onneksi menin juuri oikealla hetkellä käymään ja tilanne saatiin hoitoon. Luottamus kotihoidon laatuun kyllä väheni tuossa rytäkässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole kokemusta lähiomaisen muistisairaudesta, mutta työskentelen muistisairaiden hoivayksikössä.
Joku tuossa aiemmassa kommentissa kirjoitti, että vaikkei muistisairas muista kenen kanssa esim. sillä hetkellä aikaa viettää, niin sen läheisyyden hän kuitenkin tuntee. Ja näinhän se on. Itse pyrin tekemään muistisairaille jokaisesta hetkestä mukavan, empaattisen, lämpimän ja arvostavan. Hymyilen, kannustan ja taputan rohkaisevasti olkavarteen tms. (toki yksilöllisesti kunkin muistisairaan ehdoilla, kaikki eivät tykkää "taputtelusta" ja sitä pitää kunnioittaa). Pointtina kuitenkin siis se, että vaikka olen kuullut päivänkin aikana kymmeniä kertoja samat jutut, saman kysymyksen, samat harhat jne. suhtaudun siihen kaikkeen parhaani mukaan kuitenkin niin että se tilanne on muistisairaalle koko ajan uusi ja totta.
Näin luottamus ja tietynlainen yhteys muistisairaaseen syntyy pikkuhiljaa ja helpottaa mm. hoitotilanteita, vaikkei hän minua normaaliin tapaan muistakaan. Keho ehkä silti muistaa, että tämän hoitajan kanssa on turvallinen olo.
Siksi muistisairaan omaisenkin kanssa toimii varmasti se, että tekee niistä yhteisistä hetkistä mahdollisimman mukavia. Hän ei ehkä enää muista kuka olet, mutta hän aistii lämmön, hyväksymisen ja rakkauden. On vain se hetki, ei eilistä eikä huomista.
Voimia kaikille muistisairaiden läheisille.
Kauniisti kuvattu. Oman äitini sairauden aikana hoitokodin henkilökunta muodostui minulle ja isälleni todella tärkeäksi. Autoitte meitäkin jaksamaan. Kiitos työstä, jota teette.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, kun äidilläni on jatkuva Risperidon lääkitys. Kun sitä ei edes suositella ellei ole pahoja käytösongelmia. Onko teidän muistiongelmaisilla jotain mielialalääkitystä ja mitä?
Äidilläni oli alzheimer ja unettomuuden takia maaninen jakso, jolloin hän lähti öisinkin kaupungille. Osastolla hänelle aloitettiin Risperidon ja Ketipinor mikä romahdutti äidin kunnon. Hyvin kävelevästä mentiin rollaattorin kanssa hipsutteluun ja erittäin sekaviin puheisiin ja hourailuihin vain viikossa. Risperidonia ei suostuttu poistamaan lääkityksestä, vaikka pyysin. MOT:kin on jo vuosia sitten tehnyt tuosta lääkkeestä ohjelman, kuinka sitä syötetään vanhuksille ihan liikaa, jotta heistä saadaan helpommin käsiteltäviä. 😡
Äidilläni ei edes ole ollut mitään maniaa, varsinaista psykoosia tms. Ainoastaan jotain lievästi vainoharhaisia ajatuksia jotka kuuluvat muistisairauteen. Silti Risperidonia ei poisteta.
Meillä sama kokemus. Psykoosilääkkeitä annettiin, vaikka äidilläni oli vain hirvittävän voimakasta hoitovastaisuutta. Muuten hän oli täysin rauhallinen. Ymmärrän että hän oli raskas ja vaikea hoidettava, mutta raskaalla lääkityksellä tehtiin paljon enemmän haittaa kuin saavutettiin hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaakko Lyytisen kirjoitus Hesarissa. Miten sen voi löytää.Onko vaikea antaa kaikki tiedot.
Kun noin kauniisti pyysit:
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005810862.html
Ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Omalla Alzheimerin tautia sairastaneella äidilläni aiheutti lääkitys jossain vaiheessa sekavuutta. Lääkäri tarkisti lääkityksen äitini vaatimuksesta ja kun jokin lääke karsittiin pois yhteensopimattomana muiden kanssa, hänen tilansa koheni huomattavasti pitkäksi aikaa. Ehkä kannattaisi pyytää lääkäriä tarkistamaan, ovatko lääkkeet ajan tasalla? Äitisi saattaisi hyötyä mielialalääkkeestä.
Kuinka muistisairas pystyisi hyväksymään tilansa kun hän aina unohtaa sen?
Riittääkö kotihoito jos äitisi ei muista missä asuu? Entäs jos hän lähtee ulos harhailemaan? Olisiko joku hoitolaitos turvallisempi? Alussa voi olla sopeutumisvaikeuksia mutta kunhan hän sopeutuu paikkaan, se tuntuu turvalliselta vaikka ei niin tarkkaan muistaisi, missä on.
Kummasti useat muistisairaat unohtavat ahdistuksensa sairaudesta, vaikka sairaus etenee.
Se on juuri tuo turva, kun ensin hoitopaikassa kaivataan kotiin ja siellä kotonakin kaivataan kotiin eli johonkin "äidin syliin" turvaan, jossa kaikki on hyvin, niin muutaman viikon jälkeen toivottavasti koetaan että on turvassa, kun aina on joku pitämässä huolta, kysymässä mitä tarvitset, onko nälkä, uni, täällä on lämmin sänky, minä valvon ja huolehdin sinusta ja niistä, joista sinä olet huolissasi. Tuossa vaiheessa muistisairaus on omaisten sairaus, heillä on vaikeinta. Juuri tänään käytiin keskustelua omaisen kanssa, entä jos me hoitajat emme jaksa ja kyllästymme, lähetämmekö 85v muistisairaan 84v puolison hoidettavaksi, kun hän ei jaksaisi ottaa tätä kotiin, kyllä me jaksamme ja voileipää saa vaikka klo 3 yöllä.
Tuossa vaiheessa juuri on tärkeintä se hetki, jonka olette yhdessä, ei muistaako kuka olet tai muistaako että kävit kunhan on se hetki. Jotain joka on yhteistä, yhtä mummoa käy viikottain katsomassa kissa, se onnellinen tunne kestää pitkään, vaikka kissan vierailu unohtuu hetkessä.
Hoitaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläni käy kaksi kertaa päivässä kotihoito. Hoitajia on laidasta laitaan. Osa todella mukavia ja osa ei. Käykö kotihoidon lääkäri tapaamassa vanhusta ja pitääkö käydä.
Kiitos tästä ketjusta ap:lle. Aihe on itselleni tullut juuri omakohtaiseksi. Äitini muisti on romahtanut viimeisen parin kuukauden aikana. Äitini, joka on aina ollut maailman viisain, järkevin, terävin ja luotettavin ihminen, ei ole ennallaan. Rakkain ja läheisin hän on minulle edelleen. Voimia teille kaikille samassa tilanteessa oleville ja kiitos hyvistä kommenteistanne. Olen saanut niistä apua. Toivottavasti keskustelu jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, kun äidilläni on jatkuva Risperidon lääkitys. Kun sitä ei edes suositella ellei ole pahoja käytösongelmia. Onko teidän muistiongelmaisilla jotain mielialalääkitystä ja mitä?
Äidilläni oli alzheimer ja unettomuuden takia maaninen jakso, jolloin hän lähti öisinkin kaupungille. Osastolla hänelle aloitettiin Risperidon ja Ketipinor mikä romahdutti äidin kunnon. Hyvin kävelevästä mentiin rollaattorin kanssa hipsutteluun ja erittäin sekaviin puheisiin ja hourailuihin vain viikossa. Risperidonia ei suostuttu poistamaan lääkityksestä, vaikka pyysin. MOT:kin on jo vuosia sitten tehnyt tuosta lääkkeestä ohjelman, kuinka sitä syötetään vanhuksille ihan liikaa, jotta heistä saadaan helpommin käsiteltäviä. 😡
Kyllä risperidon vie jalat alta. Meidän mummon lääkärille piti lukea muuan pykälä laista potilaan oikeuksista. On nimittäin oikeus kieltäytyä hoidosta, ja siinä vaiheessa oli jo laajennettu edunvalvonta. Edunvalvoja kielsi sen lääkkeen ja sillä selvä.
Käytösongelmiin olisi muitakin keinoja, mutta varsinkin laitoksissa kuntouttava työote on täysin vieras käsite.
Ap, jaksamisia. Äitisi soittelee sulle vielä, tuokin taito usein katoaa muistisairaalta ennemmin tai myöhemmin.
Oma äiti on ollut pitkään muistisairas, asustelee hoivakodissa. Kotihoito ja lapset auttoi kotona asuessa ennen hoivakotiin pääsyä.
Minä epäilen siskollani muistisairautta, vaikka hän on työikäinen ja "nuori". Isällämme oli Alzheimer ja se oli surullista. Tämä on sen sijaan jo painajaismaista. Siskolla asuu lapsikin vielä kotona!
Vierailija kirjoitti:
Minä epäilen siskollani muistisairautta, vaikka hän on työikäinen ja "nuori". Isällämme oli Alzheimer ja se oli surullista. Tämä on sen sijaan jo painajaismaista. Siskolla asuu lapsikin vielä kotona!
Millaisia oireita?
Ehkä ei kannata enää kertoa kuolemasta, ettei äitisi joudu suremaan puolisoaan uudelleen ja uudelleen. Minun äitini ei muista isäni kuolemaa 17 v. sitten, mutta en korjaa asiaa, vaan annan äidin elää omassa maailmassaan.
Pari vuotta sitten kävimme siskon lasten kanssa hautausmaalla isäni haudalla. Palattuamme toinen lapsista meni heti kertomaan mummolleen: Me käytiin sinun miehesi haudalla! Äiti vastasi hämmästyneenä: Ei minun mieheni ole kuollut. Johon lapsi: No oletko nähnyt sitä viime aikoina?