Palkalla ei tule muka toimeen? Selittäkää minulle tämä mysteeri!
Ystäväni mukaan hän ei meinaa tulla toimeen 1 700 euron kk-palkallaan.
Ok. Ymmärrän. Unohdetaan nyt se, että moni työtön tulee toimeen vähemmällä.
Toinen ystäväni kertoo ettei hänkään tule toimeen. Mutta hänen palkkansa on 2 900 euroa/kk.
Miten on mahdollista että ihmiset joilla on erilainen palkka, tulevat toimeen yhtä huonosti? Ja ehei, tätä ei selitä verotus koska kyllä näillä tulotasoilla siitä ylimääräisestä 1200 eurosta jää reippaasti yli puolet käteen.
Kaiken järjen mukaan jos nämä kaksi asuvat samanlaisissa asunnoissa, ajavat samanlaisilla autoilla, omistavat yhtä uudet puhelimet, syövät samanlaista terveellistä perusruokaa, jne...toiselle jää kivasta ylimääräistä.
Sen perusteella mitä minulle kerrotaan, niin se vain on että vaikka rahaa saisi lisää, palkka ei vain riitä. Mutta jos palkka olisi X tai Y, sitten riittäisi (mutta X ja Y palkkoja saavien mukaan ei riitä).
Kommentit (54)
Toinen sai kotoa lähtiessään perinteiseen tapaan hyvän etumatkan ja osti itse omilla rahoillaan opiskelutarvikkeet, ensimmäisen vuokrakämpän huonekalut, astiat ym. Toinen asui opiskeluaikana vanhempien omistamassa asunnossa, sai ylioppilaslahjaksi tukun tuottoisia osakkeita eikä hänen ole tarvinnut ottaa koskaan velkaa. Tässä nyt joku selitys.
Meillä töissä pienipalkkaiset sihteerit syövät joka päivä ulkona ja jatkavat varmaan sitä samaa vapaa-ajallaan iltaisin ja valittavat, ettei palkka riitä elämiseen.
Myös sisareni valittaa, ettei rahat riitä elämiseen. Ei varmaan riitäkään, kun lapset harrastavat poniratsastusta ja mikroautoilua.
Joillain ihmisillä on vääritynyt kuva siitä, mihin normaali palkka riittää.
Itse olen huomannut, että tuo tuntuu olevan ihan jokaisen suomalaisen ongelma
Ennen sanottiin: suu säkkiä myöten. Mitä se oikein tarkoittaa?!
Lähtökohdat erilaiset. Palkka ei välttämättä ole ainut tulonlähde, vaan isovanhemmat ja vanhemmat auttavat rahallisesti, rientävät apuun kun tarvitaan uusi pesukone tai puhelin, vanhemmat maksavat puhelinlaskut, vakuutukset jne.
Tytär saa juurikin palkkaa 1700€/kk, käy kotona ruokapatojen äärellä, isovanhemmat maksavat puhelimet, me vanhemmat viedään ruokakasseja, ostetaan kodinkoneita, leffalippuja jne. Ja elämän alkuun pääsi isovanhempilta syntymästä lähtien antamat säästöt, josta sai kivan pesämunan.
Tiedän hänen olevan etuoikeutettu, toisin jos palkka olisi 2900€, mutta joutuu itse ostamaan kaiken.
Ihmiset saavat jo syntymähetkellä erilaiset pelikortit.
Liian suuret menot. Pitää karsia jostain.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että tuo tuntuu olevan ihan jokaisen suomalaisen ongelma
Tokkopa nyt kuitenkaan. Ainakin itselleni jää joka kuukausi 4000€:n nettopalasta puolet säästöön.
Elämäntapainflaatio on jännä juttu.
Omat tuloni nousivat 30 000 eurosta 40 000 euroon ja tuntui etteivät rahat riitä sen paremmin.
Ratkaisu: kaikki menot ylös ja exceliin. Kummasti sieltä alka löytymään kaikenlaista mikä on kalliimpaa tai mitä ei ostettu ollenkaan kun tulot olivat pienemmät. Useinmiten asunnosta ja autosta on hyvä aloittaa.
Nuuka-Nyysteeni kirjoitti:
Meillä töissä pienipalkkaiset sihteerit syövät joka päivä ulkona ja jatkavat varmaan sitä samaa vapaa-ajallaan iltaisin ja valittavat, ettei palkka riitä elämiseen.
Myös sisareni valittaa, ettei rahat riitä elämiseen. Ei varmaan riitäkään, kun lapset harrastavat poniratsastusta ja mikroautoilua.
Joillain ihmisillä on vääritynyt kuva siitä, mihin normaali palkka riittää.
"Meillä töissä pienipalkkaiset sihteerit"
Puhutko nyt 80-luvusta?
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohdat erilaiset. Palkka ei välttämättä ole ainut tulonlähde, vaan isovanhemmat ja vanhemmat auttavat rahallisesti, rientävät apuun kun tarvitaan uusi pesukone tai puhelin, vanhemmat maksavat puhelinlaskut, vakuutukset jne.
Tytär saa juurikin palkkaa 1700€/kk, käy kotona ruokapatojen äärellä, isovanhemmat maksavat puhelimet, me vanhemmat viedään ruokakasseja, ostetaan kodinkoneita, leffalippuja jne. Ja elämän alkuun pääsi isovanhempilta syntymästä lähtien antamat säästöt, josta sai kivan pesämunan.
Tiedän hänen olevan etuoikeutettu, toisin jos palkka olisi 2900€, mutta joutuu itse ostamaan kaiken.Ihmiset saavat jo syntymähetkellä erilaiset pelikortit.
Syypää on aina joku muu. Valtio, köyhä suku, verottaja, huono tuuri.
Koskaan vika ei ole omassa rahankäytössä.
Jokainen voi laskea eurolleen, mitä jää käteen milläkin tulotasolla. On se palkka sitten 20 000, 40 000 tai 80 000 vuodessa, niin ei muuta kuin verottajan sivulle ja laskemaan etukäteen, mitä jää nettona käteen. Kyllä aivan taatusti jää samalla kulutuksella enemmän käteen, jos tienaa 40 000 kuin jos tienaisi 20 000, eikä se voi tulla yllätyksenä, koska kaiken voi laskea etukäteen.
Aloituksessa ei kuitenkaan ole kuin 500-700€ tuloero, kun puhutaan käteen jäävästä palkasta verojen ja muiden maksujen jälkeen.
Ja ehkä 1700€/kk saa asumiseen asumistukea, toisin kuin 2900€/kk tuloilla ei tule, jolloin ero vielä pienenee.
Samaa mietin, kun nyt lakkoilleet teollisuuden työntekijät valittivat uutisissa, ettei palkka riitä elämiseen. Olin aiemmin kemianteollisuudessa töissä, ja siellä tuntuivat kaikki elävän niin leveästi, että tuskin se nyt ihan vaan palkan suuruudesta on kiinni, jos ei rahat riitä.
Yksinkertaista poika.
Millään ei tule enää toimeen, tervetuloa uuteen maailman järjestykseen.
Vierailija kirjoitti:
Nuuka-Nyysteeni kirjoitti:
Meillä töissä pienipalkkaiset sihteerit syövät joka päivä ulkona ja jatkavat varmaan sitä samaa vapaa-ajallaan iltaisin ja valittavat, ettei palkka riitä elämiseen.
Myös sisareni valittaa, ettei rahat riitä elämiseen. Ei varmaan riitäkään, kun lapset harrastavat poniratsastusta ja mikroautoilua.
Joillain ihmisillä on vääritynyt kuva siitä, mihin normaali palkka riittää.
"Meillä töissä pienipalkkaiset sihteerit"
Puhutko nyt 80-luvusta?
En kun tästä vuodesta.
Minulle äiti laittaa joka kuukausi pienen määrän ennakko perintöä tilille ja varsinaista perintöä en tule saamaan koskaan.
Työssäkäymisen olennainen juttu on se, että palkasta saa nauttia. Miksi muuten sen rahan eteen tekee töitä?
Ruoka ja katto pään päällä ei valitettavasti riitä, kun nuo saa työtönkin.
Siksi on turhaa hurskastelua kaikki tuommoinen "suu säkkiä myöten " ym. - jargonia. Me ei eletä missään pula-ajan Suomessa enää.
Omistus- vai vuokra-asunto?
Asumiskustanukest?
asumiseen tukea ?
kuinka monta lasta ?
Yh vai ei?
elatustukia tai muuta vastavaa tuloa ?
asumistukea?
Asutko pääkaupunkiseudulla tai muussa isommassa kaupungissa? Meneekö paljon bensaa esim työmatkoihin ? Onko autoa ylipäänsä? Onko lapsia?
Kyllä tiukkaa tekee.
"Kaiken järjen mukaan jos nämä kaksi asuvat samanlaisissa asunnoissa, ajavat samanlaisilla autoilla, omistavat yhtä uudet puhelimet, syövät samanlaista terveellistä perusruokaa, jne...toiselle jää kivasta ylimääräistä."
Isompi asunto kivemmalla alueella
Uudempi auto
Puhelin vaihtuu useammin (samoin kuin läppäri ja muu elektroniikka)
Hienompi sisustus, kenties osarilla
Enemmän vaatteita
Vähän ulkona syömistä siellä, taksilla kulkemista, ja ulkomaan reissu
= rahat ei riitä