Mitä nykyvanhemmilta vaaditaan ja odotetaan, joita esimerkiksi omat vanhempasi eivät todellakaan tehneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen elämään osallistuminen kaikin tavoin. Syödään yhdessä, tehdään asioita yhdessä, ollaan aktiivisia päiväkodin ja koulun suuntaan, tuetaan kaverisuhteissa ja autetaan pieniä niiden muodostamisessa, autetaan läksyissä, kuunnellaan ja jutellaan, jne.

Omassa lapsuudessani vallitseva meininki oli se, että lapset pihalle ja sitten ennen nukkumaanmenoaikaa kotiin. Ei mitään tietoa missä olivat ja mitä tekivät, paitsi jos jäivät jostain kiinni. Siinä tapauksessa tuli selkään.

Mitä teillä tapahtuu jos lapset jäävät jostain kiinni? Silloinkin vaan kuunnellaan ja jutellaan?

Jäävät kiinni mistä? Ehkäpä tietyissä perheissä, joissa luottamus puuttuu, lapset joutuvat salailemaan asioita vanhemmilta ja pelkäämään "kiinni jäämistä".

Toisissa perheissä lapsia kasvatetaan ottamaan puheeksi asioita kun taas toisissa salaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin itse lapsi ysärillä. Tuosta Wilma-asiasta en osaa sanoa kun lapseni on vasta ekaluokalla, toistaiseksi sieltä ei mitään turhia viestejä ole tullut. Mutta lapsi ei käyttäydy huonosti joten ehkä se johtuu siitä. Koulun vaatimukset ei siis juurikaan poikkea omasta lapsuudestani, oli meilläkin reissuvihko johon vanhemman piti kuitata että on luettu joku juttu, lisäksi muistan kuskanneeni kotiin erinäisiä lappusia joissa oli vanhemmille tietoa jostain.

Harrastuksiin minua kuskattiin kyllä, itse en maalla asuvani olisi päässytkään. Toki sitten isompana aloin kulkea itse kun siirryin keskustaan kouluun ja pystyin menemään mummon luokse koulun ja harrastuksen välissä. Äiti sitten haki kotiin. Mokkapaloja ja lettutaikinoita ym piti partioreissuja varten joskus leipoa ja varmaan olisivat jokaisen suostuvan aikuisen rekrynneet mukaan toiminnan järjestämiseen.

Se missä on eroa on just tuo hammaslääkäri ja puheterapia ja vaikka kouluterkkarin tarkastukset, ei niissä olleet vanhemmat mukana vaan järjestyivät koulun kautta. Nytkin tosin oli joku suuhygienisti käynyt katsomassa ekaluokkalaisten hampaat, mutta puheterapiaa ei ole ja terkkariin piti vanhemman mennä mukaan. Lisäksi se suht moderni vanhemmuus mitä äitini toteutti oli siihen aikaan ilmeisesti poikkeus, nykypäivänä vastaava toiminta on suunnilleen minimitaso kunnolliselle vanhemmuudelle.

Sulla on yksi ekaluokkalainen mutta suvereenisti nälvit sellaisia vanhempia joilla oikeasti on kokemusta asiasta?

Mulla on kolmas lapsi jo lukiossa ja kyllä todellakin ärsyttää se Wilman viestitulva. Ja ei, ei se johdu siitä että kasvattaisimme huonommin kuin sinä.

Kuopukseni lukio on kaupungin lukio ja minulle tulvii viidellä kielellä edelleen PERUSKOULUNKIN TIEDOTTEET, joissa ei edes otsikossa voi lukea, että ne koskee vain peruskoulua, joten pakko on avata ja lukea ja vikassa kappaleessa sitten selviää, ettei edes koske meitä.

Täällä ei ole hammaslääkäriä tai suuhygienistiä koululla vaan itse pitää mennä ja viime vuosina piti myös vaatia, koska korona. En ollut keskimmäisen kanssa suuhygienistillä kun hän oli 14 ja sain haukut kun en ollut paikalla. Lapsella täydelliset hampaat, jotka just tarkistettu yksityisellä hammaslääkärillä. Suuhygienisti oli huutanut niin, että teini lopulta itki.

Esim. mulla oli harrastukseeni 7km matka kotoa ja itse järjestelin itseni sinne n. 9v lähtien. Joko pyörällä tai bussilla, joskus jopa kävelin. Isäni työpaikka oli harrastuspaikan lähellä, niin joskus pääsin kotiin isäni kyydissä (kun isä siis vasta lopetteli työpäiväänsä treenien loppuessa joskus klo18-19).

Varmasti olin paljon itsenäisempi, mitä omat lapseni tulevat olemaan alakouluiässä (nyt vielä päiväkodissa), kun nykyään varmaan tulisi lasu perään, jos lapsi kävelee tai pyöräilee 7km itse harrastukseen.

Toinen on pienten lasten ulkoilu. Itse ulkoilin yksin jo 3-vuotiaana ikkunan alla ja 5-vuotiaana sai liikkua jo aika laajallakin alueella kavereiden kanssa ilman valvontaa tai träkkereitä/kännyköitä. Äidille sanottiin vain, että menen ulos, heippa!

Vierailija kirjoitti:

Ennen hammaslääkäri oli koulun yhteydessä tai sivukylien kouluilta vietiin sinne taksilla koulupäivän aikana. En usko, että vanhempani edes tiesivät tarkalleen, milloin minulla oli hammaslääkäri. 

Nykyään hammaslääkäri voi sijaita toisella puolella kaupunkia ja vanhemmat kuljettavat lapset sinne koulupäivän aikana. Kolmen lapsen äitinä, joilla kaikilla jonkinlainen oikomishoito meneillään, olen joka kuukausi useita tunteja poissa töistä tämän takia. 

Tämä! Ekalla luokalla opettaja käveli koko luokan kanssa keskustaan hammashoitolaan. Jokainen sai ajan hammastarkastukseen. Sen jälkeen oletettiin, että kukin huolehtii itse, että lähtee koululta ajoissa sinne hammaslääkäriin ja tulee takaisin. Vanhempi ei enää käynyt kanssani hammaslääkärissä sen jälkeen, kun koulu alkoi.

Vierailija kirjoitti:

Esim. mulla oli harrastukseeni 7km matka kotoa ja itse järjestelin itseni sinne n. 9v lähtien. Joko pyörällä tai bussilla, joskus jopa kävelin. Isäni työpaikka oli harrastuspaikan lähellä, niin joskus pääsin kotiin isäni kyydissä (kun isä siis vasta lopetteli työpäiväänsä treenien loppuessa joskus klo18-19).

Varmasti olin paljon itsenäisempi, mitä omat lapseni tulevat olemaan alakouluiässä (nyt vielä päiväkodissa), kun nykyään varmaan tulisi lasu perään, jos lapsi kävelee tai pyöräilee 7km itse harrastukseen.

Toinen on pienten lasten ulkoilu. Itse ulkoilin yksin jo 3-vuotiaana ikkunan alla ja 5-vuotiaana sai liikkua jo aika laajallakin alueella kavereiden kanssa ilman valvontaa tai träkkereitä/kännyköitä. Äidille sanottiin vain, että menen ulos, heippa!

Me käytiin keskenään jo uimassakin kavereiden kanssa, kun oltiin 7v. Harrastukset löydettiin itse koulun ja kirjaston ilmoitustauluilta tai kaverit kutsui, että tule säkin partioon.

Todellakaan ei äiti tai isä seissyt jossain leikkipuistossa tai pulkkamäessä vahtimassa sen jälkeen, kun täytin 5v. Omaa 7v en uskalla päästää yksin edes lähileikkipuistoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse lapsi ysärillä. Tuosta Wilma-asiasta en osaa sanoa kun lapseni on vasta ekaluokalla, toistaiseksi sieltä ei mitään turhia viestejä ole tullut. Mutta lapsi ei käyttäydy huonosti joten ehkä se johtuu siitä. Koulun vaatimukset ei siis juurikaan poikkea omasta lapsuudestani, oli meilläkin reissuvihko johon vanhemman piti kuitata että on luettu joku juttu, lisäksi muistan kuskanneeni kotiin erinäisiä lappusia joissa oli vanhemmille tietoa jostain.

Harrastuksiin minua kuskattiin kyllä, itse en maalla asuvani olisi päässytkään. Toki sitten isompana aloin kulkea itse kun siirryin keskustaan kouluun ja pystyin menemään mummon luokse koulun ja harrastuksen välissä. Äiti sitten haki kotiin. Mokkapaloja ja lettutaikinoita ym piti partioreissuja varten joskus leipoa ja varmaan olisivat jokaisen suostuvan aikuisen rekrynneet mukaan toiminnan järjestämiseen.

Se missä on eroa on just tuo hammaslääkäri ja puheterapia ja vaikka kouluterkkarin tarkastukset, ei niissä olleet vanhemmat mukana vaan järjestyivät koulun kautta. Nytkin tosin oli joku suuhygienisti käynyt katsomassa ekaluokkalaisten hampaat, mutta puheterapiaa ei ole ja terkkariin piti vanhemman mennä mukaan. Lisäksi se suht moderni vanhemmuus mitä äitini toteutti oli siihen aikaan ilmeisesti poikkeus, nykypäivänä vastaava toiminta on suunnilleen minimitaso kunnolliselle vanhemmuudelle.

Sulla on yksi ekaluokkalainen mutta suvereenisti nälvit sellaisia vanhempia joilla oikeasti on kokemusta asiasta?

Mulla on kolmas lapsi jo lukiossa ja kyllä todellakin ärsyttää se Wilman viestitulva. Ja ei, ei se johdu siitä että kasvattaisimme huonommin kuin sinä.

Kuopukseni lukio on kaupungin lukio ja minulle tulvii viidellä kielellä edelleen PERUSKOULUNKIN TIEDOTTEET, joissa ei edes otsikossa voi lukea, että ne koskee vain peruskoulua, joten pakko on avata ja lukea ja vikassa kappaleessa sitten selviää, ettei edes koske meitä.

Täällä ei ole hammaslääkäriä tai suuhygienistiä koululla vaan itse pitää mennä ja viime vuosina piti myös vaatia, koska korona. En ollut keskimmäisen kanssa suuhygienistillä kun hän oli 14 ja sain haukut kun en ollut paikalla. Lapsella täydelliset hampaat, jotka just tarkistettu yksityisellä hammaslääkärillä. Suuhygienisti oli huutanut niin, että teini lopulta itki.

Nälvin? Missä kohtaa? Ei tosiaan ollut tarkoitus. Siksi kirjoitin ettei juuri ole kokemusta Wilmasta vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse lapsi ysärillä. Tuosta Wilma-asiasta en osaa sanoa kun lapseni on vasta ekaluokalla, toistaiseksi sieltä ei mitään turhia viestejä ole tullut. Mutta lapsi ei käyttäydy huonosti joten ehkä se johtuu siitä. Koulun vaatimukset ei siis juurikaan poikkea omasta lapsuudestani, oli meilläkin reissuvihko johon vanhemman piti kuitata että on luettu joku juttu, lisäksi muistan kuskanneeni kotiin erinäisiä lappusia joissa oli vanhemmille tietoa jostain.

Harrastuksiin minua kuskattiin kyllä, itse en maalla asuvani olisi päässytkään. Toki sitten isompana aloin kulkea itse kun siirryin keskustaan kouluun ja pystyin menemään mummon luokse koulun ja harrastuksen välissä. Äiti sitten haki kotiin. Mokkapaloja ja lettutaikinoita ym piti partioreissuja varten joskus leipoa ja varmaan olisivat jokaisen suostuvan aikuisen rekrynneet mukaan toiminnan järjestämiseen.

Se missä on eroa on just tuo hammaslääkäri ja puheterapia ja vaikka kouluterkkarin tarkastukset, ei niissä olleet vanhemmat mukana vaan järjestyivät koulun kautta. Nytkin tosin oli joku suuhygienisti käynyt katsomassa ekaluokkalaisten hampaat, mutta puheterapiaa ei ole ja terkkariin piti vanhemman mennä mukaan. Lisäksi se suht moderni vanhemmuus mitä äitini toteutti oli siihen aikaan ilmeisesti poikkeus, nykypäivänä vastaava toiminta on suunnilleen minimitaso kunnolliselle vanhemmuudelle.

Sulla on yksi ekaluokkalainen mutta suvereenisti nälvit sellaisia vanhempia joilla oikeasti on kokemusta asiasta?

Mulla on kolmas lapsi jo lukiossa ja kyllä todellakin ärsyttää se Wilman viestitulva. Ja ei, ei se johdu siitä että kasvattaisimme huonommin kuin sinä.

Kuopukseni lukio on kaupungin lukio ja minulle tulvii viidellä kielellä edelleen PERUSKOULUNKIN TIEDOTTEET, joissa ei edes otsikossa voi lukea, että ne koskee vain peruskoulua, joten pakko on avata ja lukea ja vikassa kappaleessa sitten selviää, ettei edes koske meitä.

Täällä ei ole hammaslääkäriä tai suuhygienistiä koululla vaan itse pitää mennä ja viime vuosina piti myös vaatia, koska korona. En ollut keskimmäisen kanssa suuhygienistillä kun hän oli 14 ja sain haukut kun en ollut paikalla. Lapsella täydelliset hampaat, jotka just tarkistettu yksityisellä hammaslääkärillä. Suuhygienisti oli huutanut niin, että teini lopulta itki.

Nälvin? Missä kohtaa? Ei tosiaan ollut tarkoitus. Siksi kirjoitin ettei juuri ole kokemusta Wilmasta vielä.

Mutta lapsi ei käyttäydy huonosti joten ehkä se johtuu siitä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen hammaslääkäri oli koulun yhteydessä tai sivukylien kouluilta vietiin sinne taksilla koulupäivän aikana. En usko, että vanhempani edes tiesivät tarkalleen, milloin minulla oli hammaslääkäri. 

Nykyään hammaslääkäri voi sijaita toisella puolella kaupunkia ja vanhemmat kuljettavat lapset sinne koulupäivän aikana. Kolmen lapsen äitinä, joilla kaikilla jonkinlainen oikomishoito meneillään, olen joka kuukausi useita tunteja poissa töistä tämän takia. 

Missä lasten isä on?

Kouluhommat. Vanhempani eivät osallistuneet 80-luvulla mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Muistan halunneeni harrastuksen, johon oli matkaa 30km. Ehdottomasti liian kaukana, ei voi kuskata.

Ja ainakaan mua ei kannustettu harrastuksissa ollenkaan. Jos mua vähän harmitti siellä jokin tai en heti onnistunut jossain, lopetin koko touhun. Vanhemmat eivät yhtään kannustaneet jatkamaan tai yrittäneet keksiä tapoja oppimiseen. Jälkeenpäin harmittaa, että sellotunnitkin luovutin heti.

Tuossa on se suurin ero vanhemmuudessa. Suurinta osaa nykyajan vanhempia ihan oikeasti kiinnostaa sen oman lapsen elämä. 

Haluaako lapsi oikeasti, että hänen elämänsä on jossain jalkapalloseurassa missä valmentaja ja äiti huutavat kilpaa kentän reunalla naama punaisena?

Monet lapset suhtautuvat todella tosissaan ja intohimoisesti harrastuksiinsa.

Harrastuksiin ja kouluun liittyen juurikin tuo kuskaaminen. Itse kuljin 3-6km matkat kouluun ja harrastuksiin kesällä pyörällä ja talvella kävellen. Nyt katsotaan kieroon, kun laitan 9v lapseni kulkemaan itse harrastukseen 1km päähän. Pitäisi kuskata, vaikka harrastus on keskellä päivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Muistan halunneeni harrastuksen, johon oli matkaa 30km. Ehdottomasti liian kaukana, ei voi kuskata.

Ja ainakaan mua ei kannustettu harrastuksissa ollenkaan. Jos mua vähän harmitti siellä jokin tai en heti onnistunut jossain, lopetin koko touhun. Vanhemmat eivät yhtään kannustaneet jatkamaan tai yrittäneet keksiä tapoja oppimiseen. Jälkeenpäin harmittaa, että sellotunnitkin luovutin heti.

Tuossa on se suurin ero vanhemmuudessa. Suurinta osaa nykyajan vanhempia ihan oikeasti kiinnostaa sen oman lapsen elämä. 

Haluaako lapsi oikeasti, että hänen elämänsä on jossain jalkapalloseurassa missä valmentaja ja äiti huutavat kilpaa kentän reunalla naama punaisena?

Kotona odottaa aresti jos ei tehnyt yhtään maalia.

Minä itse olisin valinnut ehkä rennomman kasvatustavan, mutta mieheni haluaa itse ja vaatii myös minulta jatkuvaa omistautumista lapsille. Ainakin nämä asiat olen joutunut tekemään mieheni ja koulujärjestelmän/yhteiskunnan painostamana, mitä oma äitini EI tehnyt:

- leikkinyt lasten kanssa tai ollut jatkuvasti vahtimassa 7-vuotiaksi saakka

- Käyttänyt 95% vapaa-ajastani lasten kanssa, (tätä nyt takana 15 vuotta)

- vienyt päiväkotiin kiviä, halkoja ja mitä milloinkin

- suunnitellut hienoja teemasynttäreitä ja päiväretkiä eri kohteisiin

- kuskannut hammaslääkäreihin ja harrastuksiin ym

- opiskellut puheterapeutiksi, toimintaterapeutiksi ja nepsy-asiantuntijaksi

Kiitoksena kaikesta työstä olen yhteiskunnan silmissä epäonnistunut, ja tarvinnut muutaman lastensuojeluilmoituksen, ihan vain siksi, että lapsella on synnynäisiä nepsy-piirteitä. Mies on saanut kehuja vanhemmilta ihmisiltä, kun on ollut lapsia viemässä niin moneen paikkaan.