Jompikumpi vanhemmista dementikko?

hakea omaishoidon tukea. Tuen myötä tulee oikeus vapaapäiviin, jolloin äidillesi voidaan järjestää hoito muualle. Nitä voi kerätä myös pidemmältä ajalta.



Kunnalta voi saada kotipalvelua, ateriapalvelua jne. Kannattaa kysellä jo näyttä siltä, että hoito käy liian raskaaksi.



Onneksi heitä on kaksi! Oma läheiseni eli yksin paljon senkin jälkeen kun hänen ei enää ollut turvallinen olla kotona:( Hoitopaikat ovat tiukissa nykyään. Nyt hän on onneksi hyvässä paikassa hoidossa.

Meillä oli molemmat vasta n. 70v kun tauti alkoi äitiä hivuttamaan. Isä ei antanut laittaa laitoshoitoon eikä suostunut muuttamaan äidin kanssa palvelutaloon vaan kotona oli oltava. Ymmärrän sen toki toisaalta. Ikänsä asuneet samassa talossa, kotona, niin onhan se vaikeaa se lähtö.



Isä oli fyysisesti huono jaloistaan jne. vaikka muuten pärjäsi hyvin. Äiti taas dementiasta huolimatta hyvin vilkas ja ripeä. Itse asuin jo pois kotoa tietenkin. Äiti karkaili ulos ja isä soitti mulle ja sitten lähdettiin kavereiden kanssa etsimään. Isä ei siis saanut kiinni millään. Joskus naapurit " palautti" . Onneksi äidillä oli tapana lähteä tiettyä reittiä. Kyllä se sen varrelta löytyi. Lopulta isä suostui, että laitetaan sinne turvalukko ja -ketju, joista käyttää jompaa kumpaa. Ei alkuun käyttänyt, mutta sitten alkoi käyttämään ja karkailut loppui (onhan se ankeaa " lukita" toinen kotiinsa, mutta minkäs teet). Lisäksi illalla piti aina vääntää pääkatkaisin kiinni, koska äiti saattoi nousta yöllä " laittamaan ruokaa" ja laittoi hellan päälle ja siihen ihan mitä tahansa, vaikka muoviastioita tms.



Heillä kävi aamuisin terveydenhoitaja huolehtimassa lääkkeet ja päivällä ateriapalvelun ihminen tuomassa päivän ruoat. Itse kävin vähintään kerran viikossa, yleensä 2-3 kertaa (aika rankkaa työn ja oman perheen lisäksi). Kävin kaupassa, hoidin pankkiasiat (isä ei ollut koskaan hoitanut pankkiasioita yms., aina äiti) ja muut jutut. Veljeni kävi ehkä kerran viikossa.



Näin kului pari vuotta, sitten isä kuoli ja äiti siirtyi laitoshoitoon, omasta mielestäni ei tippaakaan liian aikaisin. Hän tarvitsi valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa ja sellaiseen ei kenelläkään ole resursseja tai on toki, oman elämänsä kustannuksella kuten isällä. Ei hän päässyt enää mihinkään, ei voinut lähteä kavereiden kanssa minnekään eikä " harrastuksiin" , ainoastaan silloin kun itse istuin muutaman tunnin äidin seurana. Henkisesti varmasti tosi raskasta, aina piti olla skarppina ettei mitään tapahdu. Dementikko on kuin pieni kävelemään ja kiipeilemään opetteva lapsi - ei mitään itsesuojeluvaistoa jne. Meillä äiti eli vielä 10 vuotta laitoksessa, kuoli pari vuotta sitten. Laitoksessakin voi olla " kivaa" . Monet ovat kodinomaisia ja siellä voi ja kannattaa käydä useasti, dementikkokin tunnistaa ja tietää olevansa tärkeiden ihmisten parissa, vaikka voi sanoa nimeksesi ihan mitä vaan tms.