Miesystävä puhuu vain käytännön asioista, en enää jaksa

En minäkään jatkuvasti lässytä tunteista vaikka nainen olenkin. Meillä mies on enemmän romanttinen, höpöttää tykkäämisestä ja muusta ihan turhankin paljon. Minä olen sanonut että riittää jo , onhan tässä nyt jo oltu yhdessä parikymmentä vuotta.  Ei kai sitä muuten olisi oltu. Ei sellainen jatkuva tykkäämis höpötys kuulu arkipäivään, on minun mielestä oikeastaan kiusallista. Oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät kaikki ole sellaisia, että puhuisivat tunteista. Tunteet voivat olla niin voimakkaita, että niitä ei vaan saa puettua sanoiksi. En minäkään koskaan esim. vanhemmilleni ole sanonut, että rakastan heitä. He tietävät sen joka tapauksessa, olen omistanut ison osan elämästäni heille. Veikkaan, että yllättävänkin monen ns. puhumattoman henkilön takaa löytyy tällainen tilanne. Helppohan se on toisten vaan kategorisoida että "et sä varmaan mua rakasta kun et mitään sano", vaikka toinen tekee kaikkensa sinun eteesi.

Ethän sinä tee kaikkeasi, jos et sano toiselle rakastavasi, jos toinen sitä tarvitsee.

Jep. Tämä todellakin. Minulle olisi ihan sama, vaikka mieheni ostaisi minulle palatsin ja palvelijat. Mutta jos en saisi kuulla hänen rakkauttaan (eikä hän ehkä edes ottaisi kainaloon/silittelisi/halaisi), niin kaikki kaunis ja kimaltava olisi aivan turhaa minulle.

Meillä tilanne toisinpäin! Mies voi kyllä puhua minulle kuinka tärkeä ja ihana olen, mutta mitään käytännöllistä keskustelua hänen kanssaan ei saa aikaiseksi 😞 Muiden kanssa kyllä voi jutella loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Oma puolisoni sanoi jo tapailumme alkuvaiheessa, ettei koe luontevaksi puhua tunteista. Minä hyväksyin sen, koska emme enää ole nuoria.

:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät kaikki ole sellaisia, että puhuisivat tunteista. Tunteet voivat olla niin voimakkaita, että niitä ei vaan saa puettua sanoiksi. En minäkään koskaan esim. vanhemmilleni ole sanonut, että rakastan heitä. He tietävät sen joka tapauksessa, olen omistanut ison osan elämästäni heille. Veikkaan, että yllättävänkin monen ns. puhumattoman henkilön takaa löytyy tällainen tilanne. Helppohan se on toisten vaan kategorisoida että "et sä varmaan mua rakasta kun et mitään sano", vaikka toinen tekee kaikkensa sinun eteesi.

Ethän sinä tee kaikkeasi, jos et sano toiselle rakastavasi, jos toinen sitä tarvitsee.

Pointti oli just se, että jos asia on selvä, ei tarvita mitään vakuutteluja asian tiimoilta.

Miksi te tarvitsette niin paljon vakuutteluja rakkaudesta? Huono itsetunto, kuvitteletteko ettette riitä tai ole kelvollinen?

Vierailija kirjoitti:

Ei sekään jaksa sua. Kannattaisi tehdä jotain johtopäätöksiä.

Sairasta jos sinusta miehellä ei ole itsellään mitään vastuuta.

Olet sekaisin.

Ei munkaan mies puhu tunteistaan juurikaan. Sanoo kyllä että rakastaa, ja että olen nätti, ja että on onnellinen kun saa olla ja elää kanssani . 

Kaipasin suhteesta puhumista, sillä en voi luottaa suhteeseen josta ei puhuta, ja josta en tiedä mitä mies ajattelee. Hänelle kaikki on nyt ok, ja se pitäisi riittää. Hän ei koskaan ajattele että on olemassa tulevaisuus, ja mitä hän tulevaisuudessa haluaisi ja kaipaisi, vaan on vain nyt ja tämä hetki, ja hän haluaa olla aina näin.  Tai siis nyt.

Ollaan oltu 8v yhdessä kuitenkin, ja ymmärrän että hän on tuollainen, mutta minä kaipaisin jotain ajatusta tulevaisuudellekin, kuten esim miten järjestämme asiat, menemmekö koskaan naimisiin, mitä jos toinen sairastuu tai kuolee? 

Näistä olisi hyvä puhua mutta miehen mielestä puhutaan sitten kun on ajankohtaista. Miten äkkikuoleman jälkjeen pystyy enää puhumaan siitä miten tehdään jos toinen kuolee yllättäen? Tai miten naimisiinmeno on yhtäkkiä ajankohtainen tänään, kun kuulutukset ja muut pitäisi kuitenkin hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei munkaan mies puhu tunteistaan juurikaan. Sanoo kyllä että rakastaa, ja että olen nätti, ja että on onnellinen kun saa olla ja elää kanssani . 

Kaipasin suhteesta puhumista, sillä en voi luottaa suhteeseen josta ei puhuta, ja josta en tiedä mitä mies ajattelee. Hänelle kaikki on nyt ok, ja se pitäisi riittää. Hän ei koskaan ajattele että on olemassa tulevaisuus, ja mitä hän tulevaisuudessa haluaisi ja kaipaisi, vaan on vain nyt ja tämä hetki, ja hän haluaa olla aina näin.  Tai siis nyt.

Ollaan oltu 8v yhdessä kuitenkin, ja ymmärrän että hän on tuollainen, mutta minä kaipaisin jotain ajatusta tulevaisuudellekin, kuten esim miten järjestämme asiat, menemmekö koskaan naimisiin, mitä jos toinen sairastuu tai kuolee? 

Näistä olisi hyvä puhua mutta miehen mielestä puhutaan sitten kun on ajankohtaista. Miten äkkikuoleman jälkjeen pystyy enää puhumaan siitä miten tehdään jos toinen kuolee yllättäen? Tai miten naimisiinmeno on yhtäkkiä ajankohtainen tänään, kun kuulutukset ja muut pitäisi kuitenkin hoitaa.

Veikkaan, että ette mene naimisiin. Olisitte menneet jo. 

Voihan hellyydestä puhua käytännöllisesti. Esimerkiksi niin, että millä eri tavoin sitä hellyyttä käytännössä osoitetaan. :) Hellyydessä on monia käytännön asioita.

Vierailija kirjoitti:

Käytännön asioista puhuminen on välittämistä parisuhteesta. Monesti noista puhuta ollenkaan.

Käytännön asioista puhuminen on mielestäni normaalia parisuhteessa. Monesti myös edellytys, että parisuhde sujuu myös käytännön tasolla.

En oikein edes osaa ajatella parisuhdetta, missä käytännön asioista ei keskustella. Toki on myös välittämistä, mutta ei voi olla, että silloin ei tarvitse puhua muista asioista lainkaan.

Ei käytännön asioista puhuminen poista tai vapauta tunteista puhumiselta.

Joillakin ihmistyypeillä saattaa parisuhde toimia pelkästään käytännön asioilla, mutta sen pitää silloin olla yhteinen päätös. Molempien pitää se hyväksyä ja voida suhteessa silti hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei munkaan mies puhu tunteistaan juurikaan. Sanoo kyllä että rakastaa, ja että olen nätti, ja että on onnellinen kun saa olla ja elää kanssani . 

Kaipasin suhteesta puhumista, sillä en voi luottaa suhteeseen josta ei puhuta, ja josta en tiedä mitä mies ajattelee. Hänelle kaikki on nyt ok, ja se pitäisi riittää. Hän ei koskaan ajattele että on olemassa tulevaisuus, ja mitä hän tulevaisuudessa haluaisi ja kaipaisi, vaan on vain nyt ja tämä hetki, ja hän haluaa olla aina näin.  Tai siis nyt.

Ollaan oltu 8v yhdessä kuitenkin, ja ymmärrän että hän on tuollainen, mutta minä kaipaisin jotain ajatusta tulevaisuudellekin, kuten esim miten järjestämme asiat, menemmekö koskaan naimisiin, mitä jos toinen sairastuu tai kuolee? 

Näistä olisi hyvä puhua mutta miehen mielestä puhutaan sitten kun on ajankohtaista. Miten äkkikuoleman jälkjeen pystyy enää puhumaan siitä miten tehdään jos toinen kuolee yllättäen? Tai miten naimisiinmeno on yhtäkkiä ajankohtainen tänään, kun kuulutukset ja muut pitäisi kuitenkin hoitaa.

Veikkaan, että ette mene naimisiin. Olisitte menneet jo. 

Niin, kuten emme tule tekemään mitään muitakaan sopimuksia esim. kuoleman varalle koska ne hoidetaan kyllä kun tilanne on ajankohtainen. Ei nyt tarvitse olla mikään ruudinkeksijä tämän tajutakseen...

Ihmisille tunteiden näyttäminen ja niistä kertominen ei aina tapahdu asioita verbalisoimalla. 

Toiselle tilan antaminen on myös tilan antamista sille tavalle, jolla toinen ihminen kommunikoi. 

Ja jos toisen tapa kommunoida ei itseä miellytä, voi miettiä, että olenko suhteessa onnellinen ja saanko riittävästi asioita joita tarvitsen. Jos vastaus on en saa, voi lähteä. 

Mun mieheni putsaa viemärit ja kaapii suihkun lattialta mun pitkät hiukset. Se huoltaa ja hoitaa mun kengät, välillä aamulla on työkengät tai talvisaappaat nätisti oven edessä putsattuna ja plankattuna.  Jos hartiat on kipeät se hieroo pyytämättä jos huomaa, että kääntelen päätä ja nostelen hartioita. Nämä nyt vaan arkisina esimerkkeinä. 

Mutta se ei saa sanaakaan suustaan kun pitäisi puhua parisuhteesta. 

Ja se on mulle nykyään ihan ok. Se kuuntelee ja välillä huomaan, että se on jopa kuunnellut.

Muilta osin se on fiksu ja puhuu. Mä oon sitä mieltä, että mulla on tosi hyvä mies joka rakastaa mua aika tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei munkaan mies puhu tunteistaan juurikaan. Sanoo kyllä että rakastaa, ja että olen nätti, ja että on onnellinen kun saa olla ja elää kanssani . 

Kaipasin suhteesta puhumista, sillä en voi luottaa suhteeseen josta ei puhuta, ja josta en tiedä mitä mies ajattelee. Hänelle kaikki on nyt ok, ja se pitäisi riittää. Hän ei koskaan ajattele että on olemassa tulevaisuus, ja mitä hän tulevaisuudessa haluaisi ja kaipaisi, vaan on vain nyt ja tämä hetki, ja hän haluaa olla aina näin.  Tai siis nyt.

Ollaan oltu 8v yhdessä kuitenkin, ja ymmärrän että hän on tuollainen, mutta minä kaipaisin jotain ajatusta tulevaisuudellekin, kuten esim miten järjestämme asiat, menemmekö koskaan naimisiin, mitä jos toinen sairastuu tai kuolee? 

Näistä olisi hyvä puhua mutta miehen mielestä puhutaan sitten kun on ajankohtaista. Miten äkkikuoleman jälkjeen pystyy enää puhumaan siitä miten tehdään jos toinen kuolee yllättäen? Tai miten naimisiinmeno on yhtäkkiä ajankohtainen tänään, kun kuulutukset ja muut pitäisi kuitenkin hoitaa.

Veikkaan, että ette mene naimisiin. Olisitte menneet jo. 

Niin, kuten emme tule tekemään mitään muitakaan sopimuksia esim. kuoleman varalle koska ne hoidetaan kyllä kun tilanne on ajankohtainen. Ei nyt tarvitse olla mikään ruudinkeksijä tämän tajutakseen...

No nyt sitten vaan lakkaa unelmoimasta tuollaisista tai vaihtaa maisemaa. 

Mä taas en jaksaisi miestä joka liikaa tunteilisi , kuiskuttelisi rakkauden sanoja ja toisi tuon tuosta ruusuja . Mulle kelpaa normaali juro suomimies oikein hyvin .

Miesystävä puhui feikkitunteista silloin kun sitä itseä huvitti ja antoi jotain feikkitäkyjä tulevaisuuden suhteen. Neljä kuukautta jaksoin ja sitten hermo petti lopullisesti. Siinäkin oli kolme kuukautta liikaa. 

Samaa ulinaa taas. Jos et jaksa, niin tee sitten jotain asialle. Tää palsta on täynnä sun kaltaisia itkijöitä, jotka ei saa itse tehtyä mitään omalle elämälleen.

Jos miehesi ei kalpaa sulle, hakkiudu siitä eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen mies osoittaa tunteensa rakentamalla talon yhteiseksi kodiksi tai hankkimalla käytännöllisiä lahjoja. Eikö se riitä osoittamaan jotain että hän pysyy suhteessa?

Tuo viimeinen lause on narsistin red flag. Narsisti vetoaa siihen, että hänhän on paikalla eikä ole lähtenyt, eikö se nyt *#! riitä?

Toisaalta tätä käyttää myös osa heistä, kenelle omista tunteista puhuminen on vaikeaa ja joutuu pakonomaiseen tilanteeseen selkä seinää vasten tilanteessa, jossa toinen epäilee hänen rakkauttaan ja kiintymystään.

Ei se vielä kenestäkään narsistia tee, ettei hänellä ole tunnetaitoja. Ei ole ollut minullakaan vielä pitkälle 30 vuotta. Kun tämä älykkyys on, mitä on niin onneksi tunnetaidot ovat taito, jota on voinut kehittää.

Tämä asia tuli vastaan, kun mietin, että miksi en kykene saamaan parisuhdetta. Elämä on muutenkin nykyisin helpompaa ja passiivisagressivinen käytöskin on jäänyt. Niin, olin aikoinaan oikea saalis ;Dd

Ei tee narsistia, mutta tekee vähintään huonon kumppanin, kuten itsekin toteat. Ja aina, kun vierellä on huono kumppani, kannattaa skannata, onko kyseessä narsisti vai kehityskelpoinen ja etenkin -haluinen yksilö. 

MIkä siinä on niin vaikeaa, että jos joku kyseenalaistaa toisen tunteet, kun ei tunne itseään rakastetuksi, että kertoo tunteistaan? Se, ettei niitä ole? 

Useissa suomalaisissa perheissä ei ole puhuttu tunteista. Niitä pidetään turhina ja niitä sivuutetaan, koska on pitänyt pärjätä. "Kyllä me pärjätään!" hoettiin kotona. Ei siis selitetty, että miltä 90-luvun laman työttömyys tuntui tai miltä tuntuu isästä, kun sotasukupolven ukkini joi ja hakkasi mummoa.

Tämä on usein kasvatuksessa periytyvää, ellei asiaan itse pysähdy.

Tiedätkö, kun tulee jokin yllättävä tilanne tai asia, joka herättää tunteen. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä omia tunteitaan niin usein torjuvat ne. Kyse ei ole siitä, etteikö niitä olisi vaan tunteen torjuminen on enemmänkin selviytymiskeino. Sitä riittämättömyyden tunnetta usein sitten korvataan jollain käytännönläheisellä toiminnalla kuten lumitöillä tai kaupassa käynnillä, mutta eihän se toinen tietenkään omaa kristallipalloa ja ymmärrä, että tuo nyt on sitä rakkauden ilmaisua, ellei siinä puhuta. Tiesitkö muuten, että usein vihan taustalla on pelko? Mitä, jos tunnetaitoja opetettaisiin koulussa? Millainen yhteiskuntamme olisi, jos osaisimme perustella, että "pelkään, että..." Ja hänelle osattaisiin perustella esim. mihin tieteellisiin tutkimuksiin tietyt päätökset perustuvat. Kun ei tunnisteta pelkoa, puolustautuminen voi olla viha.

En minä ainakaan ymmärtänyt passiivisagressivisuuttani pukea sanoiksi, että "loukkaannuin, koska en koe tulleeni ymmärretyksi tässä minuakin koskevassa asiassa". Kyllä, kellään ei ole sitä kristallipalloa ;)

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en jaksaisi miestä joka liikaa tunteilisi , kuiskuttelisi rakkauden sanoja ja toisi tuon tuosta ruusuja . Mulle kelpaa normaali juro suomimies oikein hyvin .

Tähän väliin mahtuu ihan tavallisia suomalaisia miehiä, jotka suukottelee illalla nukkumaan mennessä, sanoo välillä reissussa ollessaan kaipaavansa ja ostaa synttärikukan, koska tietää puolison pitävän kukista.

Tähän mahtuu myös naisia, joille riittää pienempikin tunteiden kertominen tai näyttäminen, ja vastaavat myös takaisin halaamalla puolisoa aamukahviakeittäessä ja antamalla suukon, kun lähdetään töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei munkaan mies puhu tunteistaan juurikaan. Sanoo kyllä että rakastaa, ja että olen nätti, ja että on onnellinen kun saa olla ja elää kanssani . 

Kaipasin suhteesta puhumista, sillä en voi luottaa suhteeseen josta ei puhuta, ja josta en tiedä mitä mies ajattelee. Hänelle kaikki on nyt ok, ja se pitäisi riittää. Hän ei koskaan ajattele että on olemassa tulevaisuus, ja mitä hän tulevaisuudessa haluaisi ja kaipaisi, vaan on vain nyt ja tämä hetki, ja hän haluaa olla aina näin.  Tai siis nyt.

Ollaan oltu 8v yhdessä kuitenkin, ja ymmärrän että hän on tuollainen, mutta minä kaipaisin jotain ajatusta tulevaisuudellekin, kuten esim miten järjestämme asiat, menemmekö koskaan naimisiin, mitä jos toinen sairastuu tai kuolee? 

Näistä olisi hyvä puhua mutta miehen mielestä puhutaan sitten kun on ajankohtaista. Miten äkkikuoleman jälkjeen pystyy enää puhumaan siitä miten tehdään jos toinen kuolee yllättäen? Tai miten naimisiinmeno on yhtäkkiä ajankohtainen tänään, kun kuulutukset ja muut pitäisi kuitenkin hoitaa.

Veikkaan, että ette mene naimisiin. Olisitte menneet jo. 

Niin, kuten emme tule tekemään mitään muitakaan sopimuksia esim. kuoleman varalle koska ne hoidetaan kyllä kun tilanne on ajankohtainen. Ei nyt tarvitse olla mikään ruudinkeksijä tämän tajutakseen...

No nyt sitten vaan lakkaa unelmoimasta tuollaisista tai vaihtaa maisemaa. 

Heti kun lainaat tekstistäni kohdan jossa unelmoin tuollaisista asioista.