Lue keskustelun säännöt.
Mitä hyviä asioita olet löytänyt siitä, että olet vaikeasti masentunut? Pieniä asioita, joihin et muuten kiinnittäisi huomiota.
01.02.2023 |
Olen kiertänyt todella ilkeää kehää masennuksen aikana ja yleensä se vain syyllistää, hävettää ja syyllistää. On itseinhoa ja vihaa koska en jaksa. Pelottaa ja ahdistaa, en kykene mihinkään.
Jos hakemalla hakee jotain hyvää, niin huomaan hiusten kunnon parantuneen. Kun en ole jaksanut liikkua kotoani enkä jaksa laittautua, en käytä suoritusrautaa tai hiuslakkaa, enkä myöskään käy suihkussa kun muutaman kerran viikossa. Hiukset voivat paremmin ja ihanat luonnonkiharat ovat alkaneet tulemaan taas näyttävämmin uomiinsa. Ei ole sellaista harakanpesää, että on pakko suoristaa.
Toisena ehkä se, että ruoka ei maistu, tunnesyöppönä se on ihan postiivinen asia toistaiseksi.
Kommentit (25)
Silloin kun olin surkeimmillani, lopetin tupakoinnin kun en jaksanut edes ulos lähteä ja asunnossani ei ollut parveketta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lopulta alkanut päästä sinuiksi itseni ja maailman kanssa, ja kaikenlaiset turhat kotkotukset eivät hajota. Olen menettänyt paljon, mutta en minä ole minnekään kadonnut. Olen aika viisas tyyppi nykyisin, enkä olisi tällainen ilman masennusta.
"Olen menettänyt paljon, mutta en minä ole minnekään kadonnut."
Mahtavasti sanottu, kiteytit ajatukseni. Paitsi kyllä mä välillä katoan, en aina edes tiedä mikä mä oon ja ennen kaikkea miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Periksi antamisen helpotus. Ei tartte suorittaa, eikä jaksa hakea hyväksyntää, keneltäkään, mistään. Ei mulla ole mitään väliä, en jaksa. Voi vaan olla.
Nämä. Lisäksi lähinnä odottava ja huvittunut suhtautuminen kuolemaan; itse olin onneni kukkuloilla kun minulla diagnosoitiin vaikea fyysinen sairaus johon mahdollista _kuolla_ 😍
Ostarilla joskus juttelin vanhan rouvan kanssa, kertoi, että poikansa oli kuollut aivan yllättäin, terve 40 v mies, poikaa jäi kaipaamaan moni, myös tää ihana rouva. Pahoittelin ja otin osaa, samaan aikaan sisälläni huusin: miksen minä??? Miksen se voinut olla minä tämän miehen sijaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Periksi antamisen helpotus. Ei tartte suorittaa, eikä jaksa hakea hyväksyntää, keneltäkään, mistään. Ei mulla ole mitään väliä, en jaksa. Voi vaan olla.
Nämä. Lisäksi lähinnä odottava ja huvittunut suhtautuminen kuolemaan; itse olin onneni kukkuloilla kun minulla diagnosoitiin vaikea fyysinen sairaus johon mahdollista _kuolla_ 😍
Masennuksestani on jo kauan, mutta tuo ei ole kadonnut mihinkään. Ihan mistä näkökulmasta elämääni katsoo on siinä ja on siinä ollut aivan liikaa koettelemuksia ja vaikka myöhemmässä vaiheessa se on ollut siedettävämpää, ei toivo kaiken loppumisesta ole kadonnut.
Yksi läheltä piti tilanne oli terveydellisistä syistä ja tunsin lähinnä helpotusta ja pettymystä, kun en lähtenytkään.
Sama juttu kuin aloittajalla, tukka. Juuri parin päivän sisällä kaksi läheistä on toisistaan tietämättä ihmetelleet, että onpa sulla kaunis ja paksu tukka nykyään.