Miten joku voi hyväksyä lapsen ruumiillisen kurittamisen?
Itse en käytä ilmaisua ruumiillinen kurittaminen, vaan sanon sitä pahoinpitelyksi, niin kuin sanottaisiin aikuisenkin kohdalla.
On täysin sairasta, että joku sallii lapseen, pieneen puolustuskyvyttömään ihmiseen, käytävän käsiksi jos hän ei käyttäydy niin kuin aikuiset haluaisivat hänen käyttäytyvän, jos hän aiheuttaa päänvaivaa käytöksellään. Aikuisten kohdalla nämä samat ihmiset useimmiten pitävät sitä tuomittavana ja pahoinpitelynä.
Kasvatustarkoituksessa tapahtuva lapsen ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty Suomessa, ollut vuodesta 1984.
Lapseen kohdistuva väkivalta on kielletty siinä missä aikuiseenkin kohdistuva väkivalta, ja tekijä syyllistyy rikokseen. Rikosilmoituksen lisäksi lapseen kohdistuvasta väkivallasta tehdään tietysti myös lastensuojeluilmoitus (se lienee ensisijainen). Myös pahoinpitelyn yritys on tuomittava rikos.
Millainen ihminen sitä paitsi yleensäkään kykenee käymään käsiksi lapseen? Miten pahasti sairas? Riepottelisi hiuksista niin kovasti kuin voimaa on ja toiminta kestäisi pitkään, ja lapsi kauhuissaan pissaisi housuun, sellainenko on jonkun mielestä sallittua ja normaalia toimintaa?!
Kommentit (78)
Nyt on erilaiset ongelmat. Moni lapsi/nuori ei ole tottunut minkäänlaisiin rajoihin. Näistäkö muka meidän vanhuuden turvaajia?
Ei takuulla. Perseilijät haluavat kasikymppiset töihin, että saavat jatkaa vanhempiensa viitoittamaa tietä ilmaiseksi eläen omaan tyyliinsä.
Monissa sivistysmaissa sallitaan lasten kunnollinen kasvatus. Suomessa jo partaterän ottaminen pois lapsen kädestä on vÄkiVaLtaA. Huoh.
Kurittaminen vaan lisää väkivaltaisia taipumuksia lapsella. Se opettaa, että fyysinen väkivalta on ratkaisu ongelmiin. Lisäksi monet kuritukset vahingoittavat esim tukistamisessa voi lähteä hiuksia irti ja voi vahingoittaa pään hermostoa. Tällöin voi tulla toispuoleisuutta ihmiselle. Muutkaan kuritus muodot eivät ole vähä haittaisia.
Minua kuritettiin fyysisesti aina, viimeisen kerran ollessani n.14-15v kun tulin kotiin fritsu kaulassani, seurustelin ensimmäistä kertaa, ja äitini sai jonkinlaisen primitiivireaktion, koska alkoi hutkimaan hengarilla ja en musta miten päädyin lattiallekin makaamaan niin hän potki minua, isäpuoli tuli siihen sitten väliin.
Ensimmäiset 10v sain välillä "isän kädestä" joka oli alkoholisti, henkinen pahoinpitely oli yleisempää, pelon ilmapiiri. Vanhempieni eron jälkeen henkinen pahoinpitely jatkui kyllä myös, äitini puolelta. Vähättelyä, uhkaavaa ilmapiiriä esim.jos/kun toin huonon numeron kokeesta jne.
Vanhempani syntyneet 1953 ja 1958, isäni kanssa en ole eron jälkeen ollut tekemisissä kuin parin puhelun verran ja edellisestä sellaisestakin on yli 10v, äitini kuoli 2005.
Ei siis se laki minua suojellut.
Me 70-luvulla syntyneet ollaan varmaan viimeinen ikäpolvi joka on laillisesti saanut selkäänsä lapsena varmaan aika yleisestikin. Jotkut vanhemmat on varmaan olleet jo silloin sellaisia etteivät ole lyöneet, mutta epäilisin, että vähemmistö meistä on sellaisia joita ei ikinä olisi edes tukistettu.
Jotkut perkele kehtasivat tuossa toisessa ketjussa nimitellä meitä vielä vapaan kasvatuksen sukupolveksi, ei kyllä kannata sanoa tätä päin naamaa...
Vierailija kirjoitti:
Pienet läpsimiset housujen päälle, luunapit ym eivät edes satu. Tarkoitus on todella kasvattaa ja sekös on nykyvanhemmille KAUHEA ASIA!
Oletko sinä niin typerä aivovammainen apina, että et osaa puhua lapsillesi?
Rakastavat vanhemmat ei vitsaa säästele ette kasva jotain hörhöjä jotka ei edes itse tiedä mitä sukupuolta ovat yms.
Lasta ei saa laittaa vankilaan eikä sakottaa, mutta jotain toimivia rangaistuksia on silti lapsillekin löydyttävä. Lasten rangaistukset ovat eri asia kuin aikuisten rangaistukset. Hirveästi valitetaan, että lapsille ei saa antaa remmiä koska aikuisillekaan ei saa, mutta samalla unohdetaan, että aikuisia voi rangaista monilla sellaisilla tavoilla millä lapsia ei saa rangaista.
Kuritin omia lapsiani tarpeen tullen ja heistä on kasvanut koulutettuja, vanhempiaan rakastavia perheellisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kurittaminen vaan lisää väkivaltaisia taipumuksia lapsella. Se opettaa, että fyysinen väkivalta on ratkaisu ongelmiin.
Jos lapselta ottaa pois tavaroita niin se vastaavasti opettaa, että varastaminen on ratkaisu ongelmiin?
Ennen oli lapsilla kuria, nyt niille ei saa edes korottaa ääntään ja jengiytyvät pihalla jo teineinä. Hyvähyvähyvä.
Ja penskassa ei ole koskaan mitään vikaa vaan aikuinen pahoinpitelee huvikseen vai?
Aina hakattiin. Olen helvetin katkera. Ja räjähdysherkkä, jonka moni on saanut kokea.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tukistaa voi. Mites saat uhmaikäisen ADHD-lapsen kuuntelemaan järkipuhetta?
Tukistaminen toimii, eikä jätä lapselle traumoja, jos se tapahtuu aiheesta.
Kyllä pikkuriiviöillekin rajat pitää laittaa.
Voin kyllä kertoa, että tukistamisesta jää traumat ja siitä, että kotona täytyy pelätä. En voi sietää äitiäni, jolla tapana tukistaa. Kun sain itse päättää, leikkautin hiukseni lyhyeksi. Äiti ei saanut niin hyvin tukistettua. Muutin kotoa 16- vuotiaana. Äitini on usein ihmetellyt, kun en anna hänen koskea itseäni.
Hmm. Toinen kotimaani on Etelä-Euroopassa, ja siellä joskus todella rakastavat ja välittävätkin vanhemmat antavat lapselleen luunapin tai läimäyttävät takapuolelle. Siinä kontekstissa ja kulttuurissa en näe tätä niin suurena ongelmana, koska vastapainona on erittäin vahva välittäminen. Jotenkin nämä hyvin kevyet ruumiilliset kuritukset rinnastuvat itselläni eläinmaailmaan ja siihen, kuinka emo saattaa näykkäistä poikastaan.
Jos tarkastelen suomalaisia ystäväperheitä, joissa ruumiillinen kuritus on täysin poissuljettu, niin kokonaisuutena eteläeurooppalaiset ystäväperheet vievät voiton. Lapsen tunteet otetaan siellä niin paljon paremmin ja luonnollisemmin huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh... jos lapsesta kasvaa paskapää, niin se kärsii siitä itse myös loppuelämänsä.
Mutta periaatteellisella tasolla lapsen kurittäminen on tietysti väärin. Ja määrästä ja yksilöstä riippuen voi olla hyvinkin haitallista.
Ei ole helppoa se vanhemmuus.
No silloinhan siitä lapsesta vasta paskapää kasvaakin, jos joutuu lapsena väkivallan kohteeksi. Hän nimittäin käyttää sitä itse, jos nyt ei vielä ole tullut ilmi niin jossain vaiheessa tulee se tilanne. Ei siis välttämättä omiin lapsiin kohdistuvaa vaan muihin, aikuisiin ihmisiin.
Mikäs ihmeen "totuuden torvi" siellä toitottaa?
En ikinä ole ollut väkivaltainen muita kohtaan enkä varsinkaan lapsiani, heitä ei ole kertaakaan väkivalloin "kasvatettu", päinvastoin. Ja ovat vieläpä kuulleet päivittäin, että rakastan, kuulevat edelleen ja ikää heillä 19v ja 21v.
T. Tuo jota laki ei suojellut ja mm hengarista sain.
Vierailija kirjoitti:
Me 70-luvulla syntyneet ollaan varmaan viimeinen ikäpolvi joka on laillisesti saanut selkäänsä lapsena varmaan aika yleisestikin. Jotkut vanhemmat on varmaan olleet jo silloin sellaisia etteivät ole lyöneet, mutta epäilisin, että vähemmistö meistä on sellaisia joita ei ikinä olisi edes tukistettu.
Jotkut perkele kehtasivat tuossa toisessa ketjussa nimitellä meitä vielä vapaan kasvatuksen sukupolveksi, ei kyllä kannata sanoa tätä päin naamaa...
Vuonna 1988 peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista (= syntyneet n. 1973) oli valtakunnallisen kyselytutkimuksen mukaan 65 % tukistettu, 35 % piiskattu. Vuonna 2013 samat luvut olivat enää 16 % ja 4 %.
Vierailija kirjoitti:
Lapseen kohdistuva väkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää, mutta nähdäkseni nämä kaksi asiaa:
1) Puutteellinen/virheellinen käsitys ihmismielen toiminnasta ja/tai turhautuminen omaan kyvyttömyyteen. On varmaankin jonkin verran niitä, joita ei ole saavuttanut tieto siitä että rangaistuksen kovuus ei edesauta toivottua käytöstä juurikaan ja että se aiheuttaa kasan uusia ongelmia.
2) Oma väkivaltahistoria. Itse väkivallan kohteeksi joutuneella on valmiiksi epänormaali suhde väkivaltaan, ja voi olla vaikea nähdä sitä sellaisena kuin se on, koska silloin näkisi myös miten väärin itse on tullut kohdelluksi lapsena.
Vastaus otsikon kysymykseen on sama kuin vastaus siihen, miksi tällainen huolellisesti muotoiltu ja suunnilleen itsestäänselvistä asioista puhuva viesti saa osakseen alapeukutusta ja lällätystä. Ihmiset eivät aina ole niin hirveän viisaita.
Marin tykkää rääkätä lapsia