Lue keskustelun säännöt.
En tykkää mieheni perheestä
31.01.2023 |
Siinä se. Suren ja kärsin asiasta. Miehen perhe on teennäinen ja etäinen. Olo on kuin jossain näytelmässä tai työtapaamisessa asiakkaan luona. Jutellaan verhojen väreistä ja tv-ohjelmista. Mitään syvällistä ei voi ottaa puheeksi. Olo on ahdistunut siksi, että haluavat esittää läheisiä ja tavata joka viikko. Näistä tapaamisista on tullut minulle pakkopullaa ja olen alkanut miettimään etten enää menisi. Onko muilla sama? Miksi ne teeskentelee, miksi?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap. Omien vanhempien ja sisarusten kanssa ollaan rennosti, katsotaan telkkaria ja jutellaan vapaasti.
Miehen perheen luona istutaan selkä suorassa pöydän ääressä ja on jotenkn teennäistä ja etäistä. Ahdistavaa. Siis ulospäin välit näyttää varmaan ihan läheisiltä mutta, joku etäisyys siinä on. Ollaan tunnettu jo monta vuotta.
En halua enää mennä sinne ilmapiirin takia. Se on niin uuvuttavaa.Mun mielestä kuulostaa siltä, että sulla on oikeastaan päinvastainen ongelma kuin ap:lla. Sä haluat olla rennosti ja jutella tai katsella telkkaria, mutta ap haluaa puhua keskenmenostaan ja äitinsä sairaudesta. Ei ne ole aiheita, joista keskustellaan keveästi samalla Simpsoneita telkkarista vilkuillen.
Aloittaja sitten puhuu oman perheensä kanssa näistä asioista, yksinkertaista mutta faktaa. Vai onko aloittaja niitä joiden pitää hakea myötätuntoa joka paikasta ja kaikilta koko ajan ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap. Omien vanhempien ja sisarusten kanssa ollaan rennosti, katsotaan telkkaria ja jutellaan vapaasti.
Miehen perheen luona istutaan selkä suorassa pöydän ääressä ja on jotenkn teennäistä ja etäistä. Ahdistavaa. Siis ulospäin välit näyttää varmaan ihan läheisiltä mutta, joku etäisyys siinä on. Ollaan tunnettu jo monta vuotta.
En halua enää mennä sinne ilmapiirin takia. Se on niin uuvuttavaa.
Minun miehen perheessä on samanlainen tunnelma. Olen jo 15 vuotta tallannut miehen kanssa samoja polkuja, ja lukemattomat kerrat yrittänyt analysoida tätä. Olen katsonut peiliin, totta kai. Olen erilainen kuin he, mutta en silmiinpistävästi (tyyliin olisin hippi aatelisten kodissa yms). Ja kun tunnen niin paljon muitakin lapsuudenperheitä, eksien ja ystävien, eikä missään ole samanlainen utuinen, etäinen, teennäisen lämmin ja "iloinen" tunnelma.
Kaikilla on mukamas mukavaa, vaikka miehen perhekulttuurissa puhutaan toisille välillä piikitellen ja huomautellen. Minäkin olen saanut osani näistä kommenteista, joissa huumorin varjolla moititaan minua. Ja jos ei moitita, istutaan hiljaa ja tuijotetaan.
Esimerkiksi meillä oli viime vuoden puolella tuparit miehen suvulle erikseen, ja vaikka tarjoilut oli 10+, musiikki soi taustalla ja Halloween-koristeet oli minusta ainakin kivat ja hauskat, tunnelma oli kuin pyhäpäivän kirkkokahveilla. Eivätkä nämä ihmiset edes kuulu mihinkään uskontokuntaan!
No, olen ratkaissut asian vähentämällä kontakteja ja vastaamalla selviin loukkauksiin niiden ansaitsemalla vakavuudella.
Niin, ja aina pitää halata kun nähdään. Aina. Ärsyttää, kun ei heitä ole niin kiva nähdä että tilanne olisi halauksen arvoinen.
Jos antaisi miehen mennä yksin, niin heillä varmaan riittäisi keskenään muutakin juteltavaa kuin hymistelyä. Itse voisi mennä vaikka kerran kahdessa kk:ssa?
Vierailija kirjoitti:
Jos antaisi miehen mennä yksin, niin heillä varmaan riittäisi keskenään muutakin juteltavaa kuin hymistelyä. Itse voisi mennä vaikka kerran kahdessa kk:ssa?
Mun miehen suku keskustelee säästä.
Ja anoppini ruuista.
Ja sitten haukutaan selän takana sukulaiset, naapurit ja työkaverit.
Loputonta jauhantaa jostain Ritvasta joka asuu jossain lähistöllä, appiukon pikkuveljen vaimosta joka on anopin mielestä olevinaan hiano jne jne jne jne
Oman mieheni perheessä on yksi, jonka vuoksi kaikilla on vähän hankala olla. Tilanteita on ollut erilaisia aikojen saatossa, mutta koomisin oli varmaan miehen siskon toinen raskaus: kukaan ei kertonut meille raskaudesta. Mentiin jouluna kylään anoppilaan, kun kutsuttu oli. Paikalla oli kaikki muut jo valmiiksi, ja miehen raskaana oleva sisko vatsansa kanssa.
Kukaan ei sanonut mitään.
Vatsa oli sellainen, että ei siitä voinut erehtyä, vaikka raskaus ei ihan loppuvaiheessa vielä ollut.
En kysynyt mitään, eikä mieskään. Raskaudesta ei puhuttu :D Vasta seuraavana aamuna ajattelin onnitella, ja kysyin että saa varmaan onnitella? Sai, mutta laskettua aikaa ei kerrottu. Syntymästä miehen sisko laittoi viestin meidän esikoiselle, tuolloin 9-vuotiaalle pojalle.
En vaan tajua, mutta ei ole minun perheeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman mieheni perheessä on yksi, jonka vuoksi kaikilla on vähän hankala olla. Tilanteita on ollut erilaisia aikojen saatossa, mutta koomisin oli varmaan miehen siskon toinen raskaus: kukaan ei kertonut meille raskaudesta. Mentiin jouluna kylään anoppilaan, kun kutsuttu oli. Paikalla oli kaikki muut jo valmiiksi, ja miehen raskaana oleva sisko vatsansa kanssa.
Kukaan ei sanonut mitään.
Vatsa oli sellainen, että ei siitä voinut erehtyä, vaikka raskaus ei ihan loppuvaiheessa vielä ollut.
En kysynyt mitään, eikä mieskään. Raskaudesta ei puhuttu :D Vasta seuraavana aamuna ajattelin onnitella, ja kysyin että saa varmaan onnitella? Sai, mutta laskettua aikaa ei kerrottu. Syntymästä miehen sisko laittoi viestin meidän esikoiselle, tuolloin 9-vuotiaalle pojalle.
En vaan tajua, mutta ei ole minun perheeni.
Täh? Miksi teille olisu pitänyt kertoa?
Hei! Ap täällä. Ei minulla ole tarve varsinaisesti avautua anopille tai muillekaan. Se oli vastaus kommenttiin, jossa kerrottiin että ehkä he haluavat lähentyä tapaamalla usein. Mutta en usko, he haluavat nähdä usein mutta ei suhde siitä syvene.
Keskustelu vain ei ole luontevaa, tuntuu kuin oltaisiin jossain näytelmässä jossa esitettäisiin läheistä perhettä. Outo teennäinen tunnelma leijuu talossa. Koen kuitenkin hyviin käytöstapoihin kuuluvan sen, että jos joku on kohdannut surua ja tapaan hänet kerran viikossa, ilmaisen osanoton jos tiedän tilanteen. Sen sijaan näytellään hilpeää perhepäivällistä.
Minä ehkä ajattelemattomasti kirjasin nuo pari esimerkkiä, en tarkoittanut että pitäisi avautua juuri niistä. Äh.. mutta siis mitään muutakaan järkevää ei keskustella. Esimerkiksi kiinnostaisi ihan kuulumiset, eri ihmisten intohimon kohteet, sukupolvien väliset erot, ihmismieli, lastenkasvatus, kirjallisuus, taide, maailman politiikka jne olisivat aiheita joista voisin keskustella jos kerta joka viikko nähdään vuosia. Mutta aina vain samat jutut, ei oikein kiinnosta.
Ja pakkohalaus lähtiessä. Aina! Se ahdistaa eikä suinkaan tuo läheisyyttä. Se on teennäisyyden näytelmän loppuhuipennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman mieheni perheessä on yksi, jonka vuoksi kaikilla on vähän hankala olla. Tilanteita on ollut erilaisia aikojen saatossa, mutta koomisin oli varmaan miehen siskon toinen raskaus: kukaan ei kertonut meille raskaudesta. Mentiin jouluna kylään anoppilaan, kun kutsuttu oli. Paikalla oli kaikki muut jo valmiiksi, ja miehen raskaana oleva sisko vatsansa kanssa.
Kukaan ei sanonut mitään.
Vatsa oli sellainen, että ei siitä voinut erehtyä, vaikka raskaus ei ihan loppuvaiheessa vielä ollut.
En kysynyt mitään, eikä mieskään. Raskaudesta ei puhuttu :D Vasta seuraavana aamuna ajattelin onnitella, ja kysyin että saa varmaan onnitella? Sai, mutta laskettua aikaa ei kerrottu. Syntymästä miehen sisko laittoi viestin meidän esikoiselle, tuolloin 9-vuotiaalle pojalle.
En vaan tajua, mutta ei ole minun perheeni.
Erikoista! Etenkin että ilmoitti asiasta sun pojalle :D
Me mentiin joulupäivänä miehen siskolle syömään niin muut oli jo syöneet. Olivat tulleet vähän aiemmin. Syötiin miehen kans kahdestaan kun muut jutusteli olkkarissa. Miten junttia. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei! Ap täällä. Ei minulla ole tarve varsinaisesti avautua anopille tai muillekaan. Se oli vastaus kommenttiin, jossa kerrottiin että ehkä he haluavat lähentyä tapaamalla usein. Mutta en usko, he haluavat nähdä usein mutta ei suhde siitä syvene.
Keskustelu vain ei ole luontevaa, tuntuu kuin oltaisiin jossain näytelmässä jossa esitettäisiin läheistä perhettä. Outo teennäinen tunnelma leijuu talossa. Koen kuitenkin hyviin käytöstapoihin kuuluvan sen, että jos joku on kohdannut surua ja tapaan hänet kerran viikossa, ilmaisen osanoton jos tiedän tilanteen. Sen sijaan näytellään hilpeää perhepäivällistä.
Minä ehkä ajattelemattomasti kirjasin nuo pari esimerkkiä, en tarkoittanut että pitäisi avautua juuri niistä. Äh.. mutta siis mitään muutakaan järkevää ei keskustella. Esimerkiksi kiinnostaisi ihan kuulumiset, eri ihmisten intohimon kohteet, sukupolvien väliset erot, ihmismieli, lastenkasvatus, kirjallisuus, taide, maailman politiikka jne olisivat aiheita joista voisin keskustella jos kerta joka viikko nähdään vuosia. Mutta aina vain samat jutut, ei oikein kiinnosta.
Ja pakkohalaus lähtiessä. Aina! Se ahdistaa eikä suinkaan tuo läheisyyttä. Se on teennäisyyden näytelmän loppuhuipennus.
Lastenkasvatus ja politiikka ovat sellaisia aiheita että niillä saa ikuisen riidan aikaiseksi.
Eikä kaikki miellä keskenmenoa niin ihmeelliswksi asiaksi. Tai varsinaiseksi suruksi. Ja varmaan miehellesi on jotain kommentoitukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman mieheni perheessä on yksi, jonka vuoksi kaikilla on vähän hankala olla. Tilanteita on ollut erilaisia aikojen saatossa, mutta koomisin oli varmaan miehen siskon toinen raskaus: kukaan ei kertonut meille raskaudesta. Mentiin jouluna kylään anoppilaan, kun kutsuttu oli. Paikalla oli kaikki muut jo valmiiksi, ja miehen raskaana oleva sisko vatsansa kanssa.
Kukaan ei sanonut mitään.
Vatsa oli sellainen, että ei siitä voinut erehtyä, vaikka raskaus ei ihan loppuvaiheessa vielä ollut.
En kysynyt mitään, eikä mieskään. Raskaudesta ei puhuttu :D Vasta seuraavana aamuna ajattelin onnitella, ja kysyin että saa varmaan onnitella? Sai, mutta laskettua aikaa ei kerrottu. Syntymästä miehen sisko laittoi viestin meidän esikoiselle, tuolloin 9-vuotiaalle pojalle.
En vaan tajua, mutta ei ole minun perheeni.
Täh? Miksi teille olisu pitänyt kertoa?
Tilanne oli niin koominen, kun kukaan ei ottanut sitä raskautta puheeksi siinä kun oltiin jo kasvotusten. Ei meille etukäteen olisi tietenkään täytynyt kertoa.
Jotkuthan haluavat kertoa raskaudesta tiettyjen viikkojen jälkeen, tai aina kasvotusten tai muuta vastaavaa. Omassa suvussa, ystävien suvuissa yms iloiset uutiset kulkee (luvan kanssa) eteenpäin, ja iloisista uutisista iloitaan, keskustellaan, hassutellaan yms.
Miehen suvussa tällä yhdellä on erilainen tyyli, ja se pakottaa muut kiusallisiin tilanteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei! Ap täällä. Ei minulla ole tarve varsinaisesti avautua anopille tai muillekaan. Se oli vastaus kommenttiin, jossa kerrottiin että ehkä he haluavat lähentyä tapaamalla usein. Mutta en usko, he haluavat nähdä usein mutta ei suhde siitä syvene.
Keskustelu vain ei ole luontevaa, tuntuu kuin oltaisiin jossain näytelmässä jossa esitettäisiin läheistä perhettä. Outo teennäinen tunnelma leijuu talossa. Koen kuitenkin hyviin käytöstapoihin kuuluvan sen, että jos joku on kohdannut surua ja tapaan hänet kerran viikossa, ilmaisen osanoton jos tiedän tilanteen. Sen sijaan näytellään hilpeää perhepäivällistä.
Minä ehkä ajattelemattomasti kirjasin nuo pari esimerkkiä, en tarkoittanut että pitäisi avautua juuri niistä. Äh.. mutta siis mitään muutakaan järkevää ei keskustella. Esimerkiksi kiinnostaisi ihan kuulumiset, eri ihmisten intohimon kohteet, sukupolvien väliset erot, ihmismieli, lastenkasvatus, kirjallisuus, taide, maailman politiikka jne olisivat aiheita joista voisin keskustella jos kerta joka viikko nähdään vuosia. Mutta aina vain samat jutut, ei oikein kiinnosta.
Ja pakkohalaus lähtiessä. Aina! Se ahdistaa eikä suinkaan tuo läheisyyttä. Se on teennäisyyden näytelmän loppuhuipennus.
Lastenkasvatus ja politiikka ovat sellaisia aiheita että niillä saa ikuisen riidan aikaiseksi.
Eikä kaikki miellä keskenmenoa niin ihmeelliswksi asiaksi. Tai varsinaiseksi suruksi. Ja varmaan miehellesi on jotain kommentoitukin.
Ei ole miehelle mitään kommentoitu. Mutta nähdä halutaan. Koskaan ei mitään puhuta. Taitaa olla välttelevä kiintymyssuhde
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman mieheni perheessä on yksi, jonka vuoksi kaikilla on vähän hankala olla. Tilanteita on ollut erilaisia aikojen saatossa, mutta koomisin oli varmaan miehen siskon toinen raskaus: kukaan ei kertonut meille raskaudesta. Mentiin jouluna kylään anoppilaan, kun kutsuttu oli. Paikalla oli kaikki muut jo valmiiksi, ja miehen raskaana oleva sisko vatsansa kanssa.
Kukaan ei sanonut mitään.
Vatsa oli sellainen, että ei siitä voinut erehtyä, vaikka raskaus ei ihan loppuvaiheessa vielä ollut.
En kysynyt mitään, eikä mieskään. Raskaudesta ei puhuttu :D Vasta seuraavana aamuna ajattelin onnitella, ja kysyin että saa varmaan onnitella? Sai, mutta laskettua aikaa ei kerrottu. Syntymästä miehen sisko laittoi viestin meidän esikoiselle, tuolloin 9-vuotiaalle pojalle.
En vaan tajua, mutta ei ole minun perheeni.
Meillä on tuollaista. Sukulaiseni eivät ikinä laita viestiä suoraan sille kenelle asia on suunnattu, vaan AINA äidiltäni tulee just jotain "Sirpa-täti pyysi kysymään missä se yks kahvila on nykyään"-viestejä. Muutenkin meno on outoa ja viestittely ihan lähiperheen keskenkin sellaista etäistä. Joskus esim. isäni näkee viestini mutta ei vastaa mitään, vaikka ollaan ihan hyvissä väleissä. Äiti ja sisko tekee samaa, ei ihan yhtä usein tosin. Mistään ei puhuta ja meno on kuin etäisillä kämppiksillä, hyvä jos muistavat asuinpaikkakuntani, työni tai mieheni nimen näin vuosienkaan jälkeen.
Ehkä oikea kohtaaminen auttaisi näihin?
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Oletko jo ap sopeutunut tai peräti ruvennut tykkäämään miehen perheestä?
Mikä pakko sinun on käydä miehesi vanhempien luona. Miehesi kanssa seurustelet etkä hänen vanhempien. Keskittykää vain omaan elämäänne.
Tietenki tilanne jatkuu samanlaisena jos et saa suutasi auki ja tee asialle jotain.
Mun miehen perhe halusi äitipuolen tyttärestä miehelleni vaimon. Näin ollen olin täysin väärä puoliso hänelle ja se näkyy ja kuuluu.
Eikä valitettavasti ole provo.
No toisaalta tuskin miehesi vanhemmat tuntevat äitiäsi kovin hyvin näin ollen miksi sinun edes heidän kanssaan pitäisi puhua äitisi terveydestä ? Eikö sinun sisarukset ja esimerkiksi isäsi ole sitä varten ? Toisekseen keskenmenoistakaan harvemmin puhutaan "suvun" kesken se on henkilökohtainen kokemus johon muut eivät oikeastaan voi ottaa kantaa, kun eivät tunteneet sitä lasta.