Lue keskustelun säännöt.
En tykkää mieheni perheestä
31.01.2023 |
Siinä se. Suren ja kärsin asiasta. Miehen perhe on teennäinen ja etäinen. Olo on kuin jossain näytelmässä tai työtapaamisessa asiakkaan luona. Jutellaan verhojen väreistä ja tv-ohjelmista. Mitään syvällistä ei voi ottaa puheeksi. Olo on ahdistunut siksi, että haluavat esittää läheisiä ja tavata joka viikko. Näistä tapaamisista on tullut minulle pakkopullaa ja olen alkanut miettimään etten enää menisi. Onko muilla sama? Miksi ne teeskentelee, miksi?
Kommentit (97)
Ei kukaan voi sinun puolestasi päättää, kuinka usein tapaatte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi puhua itselle vieraiden ihmisten kanssa henkilökohtaisista asioista,mielestäni sellaisista voi puhua jonkun läheisen tai läheiseksi vuosien kautta tulleen ystävän kanssa,ei heti anopinkaan kanssa jos koskaan riippuen anopista,eikä suvun kanssa varsinkaan. Kyläillessä on just sopivaa jutella kevyemmistä aiheista,kuten verhojen sävyt,sää,kuulumiset jne.
Ap:lla on nyt joku itsetunnon puutos. Perhe ehkä haluaa tavata usein että tutustuisitte paremmin. Vaadit miehen suvulta samaa kuin kotonasi oli. Tämä on eri perhe erilaisen historian ja tapahtumien ym. kanssa. Sun ei kuulu vaatia heitä olemaan lapsuuden perheesi jatkumo. Kokevat ap:n pinnalliseksi siksi puhuvat ympäripyöreitä.
Tuntuu minusta, että jokaviikkoinen käynti miehen vanhempien kotona on liikaa. Kenelle tahansa, vaikka vierailut sujuisivatkin hyvin.
Koeta ap kuitenkin ajatella positiivisemmin. Ihmiset vaan on erilaisia. Eihän sinun tarvitse miehen sukulaisista pitääkään, pääasia että omalta puoleltasi olet ystävällinen ja pyrit pitämään korrektit välit.
Tapaatteko ikinä muualla? Vaikka jossain ulkona tai muualla "puolueettomassa ympäristössä"? Ei kotona. Voisiko keventää tunnelmaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän vaimoni perheestä.. ihania ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tunnettu jo neljä vuotta. Olen yrittänyt ottaa puheeksi mm kokemaamme keskenmenoa ja äitini sairastumista, mutta puheenaihe vaihdetaan nopean hymistelyn jälkeen että tunnelma säilyy. Olo on tekohymymäinen. Ap
En mä haluaisi puhua miniäni kanssa hänen sukulaistensa sairauksista. Keskenmeno on ikävää mutta eikö miehen kanssa puhuminen riitä? Miksi anopinkin pitäisi osallistua?
Ei pakko olekaan. Mutta et varmaan haluaisi tavata kerran viikossa. Meidän pitäisi. Kerran viikossa juoda tekohymykahvit ja esittää läheisiä.
En niin. Huh! Kerran kuussakin miniää olisi liikaa.
Älä mene sinne. Miehesi voi mennä yksinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tunnettu jo neljä vuotta. Olen yrittänyt ottaa puheeksi mm kokemaamme keskenmenoa ja äitini sairastumista, mutta puheenaihe vaihdetaan nopean hymistelyn jälkeen että tunnelma säilyy. Olo on tekohymymäinen. Ap
En mä haluaisi puhua miniäni kanssa hänen sukulaistensa sairauksista. Keskenmeno on ikävää mutta eikö miehen kanssa puhuminen riitä? Miksi anopinkin pitäisi osallistua?
Ei pakko olekaan. Mutta et varmaan haluaisi tavata kerran viikossa. Meidän pitäisi. Kerran viikossa juoda tekohymykahvit ja esittää läheisiä.
En niin. Huh! Kerran kuussakin miniää olisi liikaa.
Älä mene sinne. Miehesi voi mennä yksinkin.
Olisitpa sinä minun anoppi, tuo oma vaan haluaa olla MUKAläheinen soittamalla ja näkemällä tiheästi. Mutta ei sellaista läheisyyttä voi pakottaa, minulla ei niin kiinnosta onko hän ostanut uuden pöytäliinan keittiöön. Ollaan hyvin erilaisia. Jos nähtäisiin harvemmin, olisi minusta varmasti oikeasti kiva laittaa ruokaa heille ja jutustella. Välillä kun en ole mennyt he alkavat heti suunnitella et mitennensi viikolla nähdään. Vaikea olla korrekti. Tarvin tilaa. Mies tykkää nähdä heitä. Ehkä vähennän omaa osallistumista. Ap
Ihan sama mullakin. Käyn siellä ehkä kerran kuussa, mies useammin.
Tiedän myös, etteivät hekään oikeasti pidä minusta, mutta ovat kohteliaita eivätkä sano sitä ääneen. Heillä on hyvin perinteinen työnjako ja ovat sitä mieltä, että miniä on hienohelma, joka ei pidä heidän pojastaan huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläkai miniän kokema keskenmeno on anoppiakin kiinnostava tieto, sehän on hänen poikansa keskenmeno myös. Menetetty lapsenlapsi. Ei vain miniän terveystieto. Ja kyllä minua ainakin miniän terveystiedot kiinnostavat.
En minäkään suuremmin välitä. Ihan mukavia ihmisiä mutta kun en jaksa kuunnella kaikkien heidän sukulaistensa asioita (joita en edes tunne) enkä pidä heidän v*ttuilevasta huumoristaan. Käyn kylässä pari-kolme kertaa vuodessa, mies käy varmaan viikottain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskenmenosta tuli mieleen, että hoida tuo tapaamistiheys harvemmaksi ennen lapsen syntymää tai sun pää poksahtaa oikeasti :D
Kerro miehelle että et halua käydä siellä niin usein. Miehen täytyy ymmärtää.
Itse käyn anopilla tooodella harvoin. En ehkä edes vuosittain ja asutaan parin kilometrin päässä toisistamme. Minulla on todella vaivaantunut olo anopin luona, hän ei osaa keskustella kanssani ja minun on luontevaa keskustelua vaikea saada hänen kanssaan aikaa. Minusta olisi mukavampaa jos olisimme läheisempiä, mutta sitä ei enää tule tapahtumaan kun kuitenkin yli kymmenen vuotta tuntemista on jo takanapäin. Jos mies lähtee lasten kanssa anopille niin minä jään kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama. Mutta mies ei saa mentyä ilman minua ja nyt mua syyllistetään kun ei käydä. Olen kyllä miehelle sanonut et kävisi ilman mua, hänen sukulaisia ne on.
Olen seurustellut mieheni kanssa pian viisi vuotta ja nyt asun miehen luona. Hänen vanhempansa asuvat naapuritontilla, joten näen heitä hyvin usein. Anoppiehdokas rakastaa kahvikekkereitä ja kutsuu sukua kylään usein. Minä en ota osaa niihin kekkereihin. Viiden vuoden aikana he ovat käyneet meillä kahvilla kaksi kertaa ja minä heillä kaksi kertaa. He ovat oppineet siihen, etten yksinkertaisesti vain tule. Ensin käytin tekosyitä ja nyt en selittele mitään. Mielestäni tulemme toimeen juuri niin, että olen ihan vähän tullut heitä vastaan ja he minua vastaan jättämällä rauhaan. Emme keskustele mistään, mikä minua kiinnostaisi. Kestän kyllä sen muutaman tunnin niinkin.
Ymmärrän sua, ap. Minäkään en pidä mieheni vanhemmista tai sisaruksista. Kun tapasin heidät ensimmäistä kertaa, olin järkyttynyt. He höpöttävät aivan jonninjoutavia asioita ja hekottavat jollekin pieruvitseille. He eivät seuraa uutisia tai politiikkaa, eivät lue, eivät harrasta mitään tai ole kiinnostuneita mistään. Jos heidän suustaan kuulee jonkun yhteiskunnallisen mielipiteen, se on rasistinen. Heidän kanssaan ei oikeasti VOI puhua muusta kuin verhojen väristä (miehen äiti) tai autoista. (miehen isä). Kun he tulevat meille, he alkavat hössöttää ja sisustaa kotiamme niillä rumilla verhoillaan. Onneksi asuvat kaukana, eli nähdään vain muutaman kerran vuodessa.
Keskenmeno ja läheisen sairastuminen ehkä ovat aiheita, joista anoppi voisikin keskustella kanssasi, mutta kahden. Jos koko porukan edessä joku ottaa esiin noin henkilökohtaisia aiheita, voi se tuntua yhtä kiusalliselta kuin se, että olisit äkkiä alusvaatteisillasi.
Minä en tapaisi noin usein yhtään ketään, paitsi tietysti miestäni ja työkavereita töissä.
Siis miten niin pitäisi? Miksi teidän pitäisi tavata niin usein? Jotain outoa tässä on. Eiväthän he sitä voi määritellä vaan yhdessä sovitte milloin tapaaminen käy. Jos heidän toive on kerta viikossa ja sinun (ja miehesi) vaikka kerran 3 kuukaudessa niin siitä vaan kompromissia tekemään.