Sosiaaliturva takaa yhteiskuntarauhan.
Näin se vaan on. Ne jotka kadehtivat toimeentulotuen ja työttömyystuen saajia ja haluavat tuet pois, eivät taida ymmärtää mitä tukien poistosta seuraa.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tuossa sellaistakin asiaa kun puhutaan maanpuolustustahdosta. Mitä minä puolustaisin jos minulla ei ole mitään mitä puolustaa. Ei ole sitä maata eikä omaisuutta mitä puolustaa. Vuorineuvosten omaisuutta en lähde puolustamaan enkä Orpon kavereiden. Niin tyhmäkään en ole että menisin vapaaehtoisesti tapettavaksi. Isänmaallisuutta ei kannata ottaa perustaksi koska isäni on maannut mullissa jo kauan. Voi olla että tuo puolustustahtokin alkaa rapautumaan kun ihmiset miettivät oikeasti että mitä ja miksi puolustaisin.
Hyvä pointti.
Tämä pointti taitaa nuorella kokoomuspolvella olla kadonnut, tai jäänyt huomaamatta. Aikoinaan tasa-arvoisen yhteiskunnan (myös sosiaalisesti tasa-arvoisen) rakentamisen ajatuksena myös oikeistolla, huom. oli ajatus siitä, että näin saadaan myös työväenluokka ja köyhälistö tarpeen tullen mielellään puolustamaan Isänmaataan. Koska se maa, Suomi, koetaan yhteiseksi! Ymmärrettävää, että maanpuolustustahto myös kärsii, mikäli iso joukko ihmisiä kokee jääneensä osattomiksi ja syrjäytetyksi. Vuorineuvokset omaisuuksineen, perintöraharikkaat sijoituksineen - näidenkö omaisuutta pitäisi omalla verellään puolustaa? Maanpuolustustahto syntyy siitä, että kokee, että se puolustettava maa todellakin on yhteinen.
Juuri näin.
Nyt kun on ollut maahan muuttoa ja Nato päälle, niin Kokoomus ajattelee että oma työväenluokka on täysin yhdentekevä, ei enää samaa kansaa kun niitä ei enää tarvita mihinkään. Sitten onkin helppo ajatella loogisesti, että miksi niille pitäisi enää maksaa sosiaaliturvaakaan.
Kuka ne lisääntyneet palkat maksaa?[/quote]
Kun palkka nousee, vie työntekijä enemmän rahaa ruokakauppaan ja vaatekauppaan. Siellä kysyntä nousee ja palkataan lisää myyjiä. Nämä ja kauppias maksavat veroa ja vievät rahat ruoka ja vaatekauppaan yms.
Kotimainen kulutuskysyntä nousee ja raha kiertää kansantaloudessa luoden hyvinvointia. Jos leikataan kulutuskysyntä romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja ne jotka vaatii isompia palkkoja: siitä vaan perustamaan firmaa ja maksamaan vaikka tuplaliksaa. Katsotaan kuinka kauan kannattaa.
Mistäs niitä asiakkaita kaikille riittää, jos ihan jokainen haluaa olla yrittäjä? Jokainen oman alansa seppä myymässä palvelujaan - kas vain, kuka ostaa, kun naapurin Hanski on myös seppä? Ja viereisen kortterin Teuvo. Ja muutama muu.
Eikö ole ihan hyvä, että joku tekee ne duunitkin, eikä vaan brassaile toimitusjohtajana? Ja eiköhän työmies ole palkkansa ansainnut.
Suomessa on työvoimapulaa joillain aloilla. Miksi työttömät eivät halaudu esim. hoitotöihin? Lyhyt koulutus ja varma työpaikka.
Sosiaaliturva kuuluu suomalaiselle. Sosiaaliturva ei kuulu päperittömille eikä kielitaidottomille, nämä voimme lähettää lähtömaahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tuossa sellaistakin asiaa kun puhutaan maanpuolustustahdosta. Mitä minä puolustaisin jos minulla ei ole mitään mitä puolustaa. Ei ole sitä maata eikä omaisuutta mitä puolustaa. Vuorineuvosten omaisuutta en lähde puolustamaan enkä Orpon kavereiden. Niin tyhmäkään en ole että menisin vapaaehtoisesti tapettavaksi. Isänmaallisuutta ei kannata ottaa perustaksi koska isäni on maannut mullissa jo kauan. Voi olla että tuo puolustustahtokin alkaa rapautumaan kun ihmiset miettivät oikeasti että mitä ja miksi puolustaisin.
Et sinä ketään puolustaisi nytkään. P*skasakista on armeijassa vaan haittaa.
Teillä porvarinpennuilla on vielä matkaa ns. sivistysporvariuteen. Esi-isänne häpeäisivät.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on työvoimapulaa joillain aloilla. Miksi työttömät eivät halaudu esim. hoitotöihin? Lyhyt koulutus ja varma työpaikka.
En halua vaihtaa paskavaippoja, haluatko sinä, kouluttaudu sinä paskavaipan vaihtajaksi. Jos et itse pysty siihen et voi sitä muiltakaan odottaa.
Hyvä pointti.
Tämä pointti taitaa nuorella kokoomuspolvella olla kadonnut, tai jäänyt huomaamatta. Aikoinaan tasa-arvoisen yhteiskunnan (myös sosiaalisesti tasa-arvoisen) rakentamisen ajatuksena myös oikeistolla, huom. oli ajatus siitä, että näin saadaan myös työväenluokka ja köyhälistö tarpeen tullen mielellään puolustamaan Isänmaataan. ..Maanpuolustustahto syntyy siitä, että kokee, että se puolustettava maa todellakin on yhteinen.[/quote]
Todellakin ei ole kiinnostusta uhrautua omistavan luokan puolesta. Helppo pakata laukkuun pikku omaisuus ja astua vuokrakämpästä lentokentälle viedään taksiin.
Sotikaa ihan itse miljuunienne puolesta vaan Orpo ja sivari-Halla-Aho
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa on iso sosiaaliturva ja silti ei yhteiskuntarauhaa.
Latviassa on pieni sosiaaliturva ja hyvä yhteiskuntarauha.
Ei Ruotsissa ole enää hyvää sosiaaliturvaa. Se on ajettu alas.
Sen siitä saa kun päästää oikeiston "ratkomaan" maan asioita.
Vuosikymmenet Ruotsissa oli toimiva sosiaalidemokratia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on työvoimapulaa joillain aloilla. Miksi työttömät eivät halaudu esim. hoitotöihin? Lyhyt koulutus ja varma työpaikka.
En halua vaihtaa paskavaippoja, haluatko sinä, kouluttaudu sinä paskavaipan vaihtajaksi. Jos et itse pysty siihen et voi sitä muiltakaan odottaa.
Eli kyse on siitä ettei haluta tehdä töitä, ei siitä ettei töitä ole. Kannatan ehdottomasti tukien pienentämistä tällaisessa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on työvoimapulaa joillain aloilla. Miksi työttömät eivät halaudu esim. hoitotöihin? Lyhyt koulutus ja varma työpaikka.
Itsellä sairaus joka estää raskaat työt lisäksi olen jo puolison hoitaja.
Yhteiskunnalle maksaisi hänen laitospaikka kymppitonnin kuukaudessa, minä teen sen 500 eurolla kk:ssa ja hoitotuki 160e.
Yhteiskuntarauhan takaa nuorten miesten integroituminen yhteiskuntaan, työ- ja perhe-elämään. Ei sosiaaliturva vaikka se yksi sivistysvaltion merkeistä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli te mielummin tekisitte rikoksia kuin menisitte töihin?
Anna mun kaikki kestää 😂
Et tainnut ihan ymmärtää ja vaikutat niin tyhmältä että sinulle on turhaa edes yrittää selittää.
Kuka tahansa pääsee esimerkiksi vessoja siivoomaan tai tiskaamaan. Eli jos oikeasti rahaa tarvitsee, saa sitä hieman ikävimmästäkin töistä ja niitä pitäisi kyllä alkaa hakemaan, jos ei töitä ala saamaan ja ammattisuojan aika on jo kulunut. Kyllä itse siivoisin vessoja ja tiskaisin astioita kuin alkaisin ryöstelemään, mutta ehkä näin on, koska omaan vahvan arvomaailman.
Niin, minä. Minun vahva arvomaailma. Minä. Minun. Pthyi te muut. Te köyhät, vessoja pesemään siitä, pthyi. Pois silmistäni häiritsemästä MINUN arvomaailmaani.
Kuulehan sinäkin pumpulissa kasvanut. Isin lompakolla elänyt ja lapsilisärahoilla ensimmäisen sijoitussalkun perustanut (samaan aikaan kun ikätoverisi kuulevat, että heidän lapsilisänsä menivät kuulemma aikoinaan vaippoihin, ruokaan, vaatteisiin ja vuokraan). Kesätöissä ehkä jonkun vessan pessyt - jos sinä nirppanokka sellaiseen olet yleensä koskaan alentunut. Nuo mainitsemasi työt ovat työtä, kovaa työtä, arvostettavaa ja tärkeää. Kaikille, jotka niitä tekevät, kuuluu kunnia. Mutta huom. kunnia ei elätä, kuten ei kutsumuskaan. Tarvitaan ihmisarvoinen palkka, jolla myös elää. Niin ettei parjattuun sosiaaliturvaan tarvitsisi tukeutua. Suomessa on kuitenkin hyvin korkeat elinkustannukset, joten paljoa ei vessanpesukeikat ja tiskikeikat kohenna köyhän elintasoa. Jos lähdettäisiin siitä, että ihminen todellakin tulisi toimeen pienellä palkallaan, ei sosiaaliturvakeskustelua tarvitsisi käydä niin kiihkeänä. Miksei tavallisesta duunarin hommasta voisi saada säällistä korvausta? Hinkua ja jonoa noihinkin kaiken maailman prekariaattihommiin varmasti olisi, jos ne myös tarkoittaisivat elämisen tason kohentamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tässä voi sairas eläkeläinen enää muuta kuin toivoa, että valtio jakaisi edes ne viimeiset pillerit.
Kai sulla joku veitsi on, jolla saat ranteet auki ihan itsekin.
Hävytön, kurja ja moraaliton ihmispolo itse olet. Katso peiliin, jos ilkeät.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tässä voi sairas eläkeläinen enää muuta kuin toivoa, että valtio jakaisi edes ne viimeiset pillerit.
Juuri näin. Eläkeläisille ei yhteiskunnan pitäisi tarjota ilmaiseksi hoidoksi mitään muuta kuin ne viimeiset pillerit.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli yhteiskuntarauha myös 50 ja 100 vuotta sitten, vaikka sosiaaliturvaa ei ollutkaan.
Sosiaaliturvan ei myöskään tarvitse eikä pidä olla maailman antelian, sellainen Eu-keskiverto olisi hyvä tavoite. Silloin se ei olisi enää vetovoimatekijänä työnteon karttelijoille.
Reilu 100 vuotta sitten leimahti sisällissota. Köyhä kurjalisto kapinoi. Myöhemmin sodan ja kaikenmaailman muilutusten jälkeen myös oikeisto ymmärsi yhteiskuntarauhan rakentamisen merkityksen. Tasa-arvoista, kaikille yhtenäiset eväät tarjoavaa Suomea on suht yhtenäisin rintamin vuosikymmenet rakennettu. Pohjoismaista sosiaaliturvaa ja demokratiaa on maailmalla ihailtu ja ihmetelty Jenkkilässä asti. Kuinkas kävikään? Salkkumiehet nurkissamme alkoi hääriä ja rahaa kääriä...jne. Ahneus ja voitontavoittelu meni yhteisen Suomen rakentamisen edelle. Ja rahallahan ei ole isänmaata - mitäpä sitä yhteistä Suomea rakentamaan, kun mulla on nää MUN rahat ja MUN sijoitukset ja rahakuoret siellä sun täällä maailmalla.
Ei takaa. Minä en tunne sääliä yhteiskuntaa kohtaan vain siksi, että se antaa minulle jotain armopaloja. Jos minut aiotaan sulkea työelämän ja yhteiskunnan ulkopuolelle, voin ryhtyä pieneen kiusantekoon.
Toivolapamato kirjoitti:
Naapurin Afrikasta tullut yksinhuoltaja saa ilmaisen asunnon lisäksi 1000-2000 euroa harkinnanvaraista kuussa. No, onhan siellä lapsiakin. Toivottavasti jostain niistä tulee veronmaksajakin joskus tulevaisuudessa. Sellainen huoltosuhteen parantaja kultamuna yksisarvinen.
Miten minusta tuntuu, että vaikka äkkiseltään näiden heittojen olettaisi tulevan p e r s u n näppäimistöltä, nämä tulevatkin kokoomuksen markkinointitoimistolta. Hajoita ja hallitse, pelikirjaa luettu. Kokoomukselle on erittäin epäedullista keskustelu, jossa perustellaan sosiaaliturvajärjestelmän välttämättömyyttä ja jopa viitataan sosiaalidemokratian sen perusteet alun alkaen kylväneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli yhteiskuntarauha myös 50 ja 100 vuotta sitten, vaikka sosiaaliturvaa ei ollutkaan.
Sosiaaliturvan ei myöskään tarvitse eikä pidä olla maailman antelian, sellainen Eu-keskiverto olisi hyvä tavoite. Silloin se ei olisi enää vetovoimatekijänä työnteon karttelijoille.
Reilu 100 vuotta sitten leimahti sisällissota. Köyhä kurjalisto kapinoi. Myöhemmin sodan ja kaikenmaailman muilutusten jälkeen myös oikeisto ymmärsi yhteiskuntarauhan rakentamisen merkityksen. Tasa-arvoista, kaikille yhtenäiset eväät tarjoavaa Suomea on suht yhtenäisin rintamin vuosikymmenet rakennettu. Pohjoismaista sosiaaliturvaa ja demokratiaa on maailmalla ihailtu ja ihmetelty Jenkkilässä asti. Kuinkas kävikään? Salkkumiehet nurkissamme alkoi hääriä ja rahaa kääriä...jne. Ahneus ja voitontavoittelu meni yhteisen Suomen rakentamisen edelle. Ja rahallahan ei ole isänmaata - mitäpä sitä yhteistä Suomea rakentamaan, kun mulla on nää MUN rahat ja MUN sijoitukset ja rahakuoret siellä sun täällä maailmalla.
Et ole ilmeiseti pereyhtynyt yhtään entisaikojen elämänlaatuun. Nykyään työtön elää kuin kuningas noihin verrattuna. Valittaa vain enemmän. Suomen ongelma ei todellakaan ole voitontavoittelu tai vastaava. Surkea talouskasvu on, eli voittoja ei tavoitella ja kehitetä tarpeeksi. Suomessa ei ole yritteliäisyyttä. Vielä suurempi ongelma on väestön väheneminen joka johtaa suoraan maksajien vähenemiseen. Salkkumiehet eivät ole vieneet mitään verrattuna noihin ongelmiin ja ongelmat ovat rakenteellisia. Niihin ei ole mitään ratkaisua missä monista asioista ei tingitä ja reilusti.
Kannattaa opetella sisälukutaitoa sinunkin. Energiasi taitaa mennä lähinnä rehvasteluun. Et ilmeisesti ymmärrä käsitettä "yleisellä tasolla"? Se, että puhutaan yleisellä tasolla yhtesikuntarauhasta ja siitä, että epätasa-arvo saattaa sen rikkoa niin, että seuraa rikollisuutta, ei tarkoita - hyvä ihmispolo sinäkin - sitä, että tässä juuri mammapalstalaise ovat ryhtymässä rikollisiksi, jos asumistuki loppuu.
Vaan yleisellä tasolla. Hohhoijaa.