Jos koet ettei sinusta pidetä ajatteletko sen useinkin johtuvan kateudesta?
Mietin että miten muut käsittelevät tuota, jos havaitsee ettei ole pidetty jossain yhteisössä.
Olen kuullut monen naisihmisen puolustautuvan sillä, että heidän jollekin ominaisuudelleen ollaan niin kateellisisa että se vaikuttaa yhteisössä toimimiseen ja aiheuttaa kitkaa.
Oletteko moista huomanneet tai kokeneet?
Itselläni on vain vähän epätoivoinen olo jos minusta ei pidetä ja se osoitetaan armottoman suoraan. Mietin paljon itsekseni olenko toiminut minua ensisilmäyksellä inhoavia ihmisiä kohtaan väärin. Kateus-selitys ei ole ikinä juolahtanut mieleenikään.
Ovatko ihmiset siis ihan oikeasti kateellisia?
Koetteko te käyttäytymiseenne vaikuttavaa kateutta työkaverin pitkiä hiuksia kohtaan tms?
Kommentit (40)
Kai joskus nuorena kateus oli paljon esillä, välit rikkoutuivat osaksi senkin takia. On se aika hassua jos vielä yli 60-vuotiaat haahuilevat tuollaista.
En koskaan. Kateus on helpoin argumentti heittää kun ei joko halua nähdä totuutta tai on liian laiska ajattelemaan.
Vierailija kirjoitti:
En mutta jos ei pidetä ja kyseessä henkilöt keiden kanssa en ole ollut tekemisissä, enkä ole somessa ollut tekemisissä, niin tällöin kyseessä yleensä joku systemaattisesti järjestetty juttu, juoruja tai mustamaalaamista. Miten muuten jollain mielipide tai edes tietoja jostain.
Tuo on totta, nämä henkilöt on selvästi briiffattu ja vielä sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät itsekään tunne minua kunnolla mutta olettavat sitäkin enemmän.
Ei minulla ole mitään mistä vois joku kadehtia.
Kyllä ne inhoaa ihan mun luonteen takia vaan.
En. Kaikki eivät vain pidä toisistaan, erilainen magneettinapaisuus. Ihmiset ovat hyvin erilaisia ja ajattelevat eri tavoin. Eri elämänarvot, maailmankatsomus. Osa juo alkoholia ja kahvia, osa ei. Ei ole pakko väkisin sovittaa, jos sukset ristissä, sitten joku muu.
On miehiä jotka sanovat muita kateellisiksi kun pettävät vaimoaan ja uhriutuvat kun siitä heitä arvostellaan.
Tiedän, että olen mukava ja ystävällinen ihminen ja uskon, että jos joku ei pidä minusta niin hän projektoi jotain mitä ei pidä itsessään/omia ongelmiaan minuun. Toki kaikkien kanssa ei tarvitse olla parhaita ystäviä, mutta jos toinen käyttäytyy sinua kohtaan ystävällisesti normaali ihminen on ystävällinen takaisin.
Vierailija kirjoitti:
On miehiä jotka sanovat muita kateellisiksi kun pettävät vaimoaan ja uhriutuvat kun siitä heitä arvostellaan.
Narsistin käytöstä, eksä oli tällainen.
Mä luulen, että mun ulkonäkö on sellanen, että musta ei sen takia pidetä.
mulla on pitkä nenä ( näyttää siltä kun tuntisin nokkani jokaisen asioihin, vaikka olen ujo, enkä tosiaankaan tee sitä). Väkäleuka ja huonolaatuiset hiukset.
En itsekään lähestyisi tämän näköistä tyyppiä.
Jos joku on usein ilkeä, ajattelen että hänellä on isoja ongelmia, paha olla. Siitä se viestii.
En enkä muutenkaan ala miettiä syitä, miksi joku ei pidä musta. En minäkään pidä kaikista. Jokaisella on oikeus pitää toisesta tai olla pitämättä. Ihan sama, mistä syystä.
No en kyllä koskaan :D Jos minulle tulee sellainen olo ettei minusta pidetä, niin pidän syynä joko sitä, että oletan olevani jotenkin rasittava tai nolo, tai sitten oletan kyseessä olevan vain oma epävarmuuteni jota projisoin kuvittelemalla ettei toinen pitäisi minusta.
N30
Minulla on elämässäni ollut selkeästi 4 ihmistä jotka eivät pitäneet minusta heti ensimmäisestä tapaamisestamme alkaen.
Kukaan heistä ei mitenkään peitellyt inhoaan. Yli viisikymppisiä naisia, tasa-arvoisia työkavereita (eri työpaikoissa). Yhteistä heille hyvin samantyyppiset käskevät ja kovaääniset luonteet sekä todella konservatiiviset elämänarvot joita korostivat muille. Itse olen kiltti, joustava ja hiljainen työntekijä. Todella helppo pompoteltava siis enkä ikinä mutise vastaan tai tee numeroa.
Olen tästä päätellyt että tietyntyyppiset ihmiset vain jostain syystä inhoavat minunlaisiani ihmisiä automaattisesti ja pitävät jotenkin itseään alempiarvoisena eivätkä pelkää näyttää sitä duoraan.
Kateuden kanssa sillä tuskin on mitään tekemistä.
Tiedän että se ei johdu kateudesta, että minusta eivät kaikki pidä, vaan sosiaalisesta kömpelyydestä. Olen välillä vain todella vaivaannuttava, joskus suorastaan nolostuttava. Tämä aiheuttaa minussa epäröintiä ja sulkeutuneisuutta, päällisin puolin olen ystävällinen ja kohtelias.
Jotkut kaverit ovat kyllä myöntäneet olevansa kateellisia minulle opintomenestyksestä, hyvästä työpaikasta ja kivasta ulkonäöstä. Olen kuitenkin vähän sellainen reppana, että herätän useimmissa ihmisissä enemmän sympatiaa tai ärtymystä, kuin kateutta.
Harva ihminen tuntee minut niin hyvin, että 'osaisivat' olla kateellisia... Joten ei, en usko sen johtuvan kateudesta. En kyllä muutenkaan koe, että kovinkaan moni ei pitäisi minusta, suurin osa vaikuttaa neutraaleilta tai iloisilta kun olemme tekemisissä.
Kaikkia ei voi miellyttää. Ne miehet ketä en ole halunnut miellyttää h uorittelevat.
Minun heittereitä ovat olleet n.50-90v. naiset sekä 14-21v. naiset, sekä 35-50- v. miehet. Miettikääpä siitä yhtälö, mikä heitä ketuttaa 37 vuotiaassa hoikassa rumahkossa naisessa? Itse en ole selvittänyt.
Varmaankin ventovieraasta kokee, että huonon kohtelun syy on kateus.
Jos henkilö on jo tuttu ja vaikka sukulainen ja käyttäytyy p askamaisesti, niin aika nopeasti lokeroin hänet narsistiksi, psykopaatiksi tai muuten kehittymättömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin ventovieraasta kokee, että huonon kohtelun syy on kateus.
Jos henkilö on jo tuttu ja vaikka sukulainen ja käyttäytyy p askamaisesti, niin aika nopeasti lokeroin hänet narsistiksi, psykopaatiksi tai muuten kehittymättömäksi.
Tämän perusteella vaikutat itse aika kehittymättömältä ajattelultasi
En, todellakaan en, vaikka asia joskus saattaisi ollakin niin.
En näe että minussa olisi juuri mitään mitä voisi kadehtia.
Luomiskykyni taiteilijana ehkä, mutta se on ainoa.