Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)

Fakta 2. Kenelläkään ei ole enempää kuin kaksi kättä eikä enempää kuin kaksi silmää eikä vuorokaudessa enempää tunteja kuin muillakaan. Nukkuakin pitää jokaisen ainakin jonkin verran. Jos joku tulee väittämään, että jokainen lapsi jossain yli kymmenlapsisessa perheessä saa tarvitsemansa vanhempien ajan ja huomion, niin minä sanon, että defenssit ja ruusunpunaiset silmälasit on päällä. Kukapa tuota myöntäisi oman perheensä kohdalla.  Ja ihan varmasti tulee sanomaan, sitä en epäile hetkeäkään. Ja seuraavaksi sanotaan tämä: 

iso sisarusparvi on rikkaus ja vanhemmat sisarukset voivat jo pitää huolta pienemmistä. Kyllä, totta, osittain. Mutta kun kenenkään lapsen ei kuulu olla mikään "pikkuäiti" tai "pikkuisä" ja kantaa vastuuta pienistä sisaruksistaan. Aivan liikaa olen kuullut näitä tarinoita  varsinkin sisarussarjan alkupään tytöistä, joista on tullut näitä "pikkuäitejä". Osa on vasta vanhempana tajunnut, että hei, eihän sen oman lapsuuden  itse asiassa niin olisi kuulunut mennä! Lapsena kun on sopeutuvainen eikä osaa valittaa - varsinkin kun on todennäköisesti myös kehuttu siitä, miten päteviä tyttöjä sitä on oltukaan.  Niin nuorena jo osasi vaipatkin vaihtaa, voi että! Toisaalta ne ihan  nuoremmat ovat jääneet vaille sitä varsinaisen vanhemman aikaa ja hoivaa. Sitäkään ei ehkä ihan lapsena ja nuorena osaa edes hämmästellä, kun ei  muusta todellisuudesta tiedä. 

Mutta jään odottamaan niitä kirjoituksia,  että "yksilapsiset ja avioeroperheet ne vasta onnettomia ovatkin" jne.  Ja että eiväthän ne lapset kaikki ole pieniä yhtä aikaa (no, eivät, mutta aika pieniä ovat vaikka 4 tai 5 alle kouluikäistä...)  Katse käännetään aina muualle eikä suostuta tarkastelemaan niitä omia kipukohtia. Hämmästyn, jos luen joskus päinvastaista lestadiolaisen kirjoittamana. 

Vierailija wrote:

Vierailija kirjoitti:

Ei suinkaan kaikki vl löydä puolisoa niin nuorena. Moni avioituu vasta 25-30 vuotiaana. Osa valitsee sen, että opiskelee ensin ja sitten vasta menee naimisiin. Osa tapaa ensimmäisen kerran vasta yli 25 vuotiaana tulevan puolisonsa. Osa taas tapaa tulevan puolisonsa jo 16 vuotiaana ja menee naimisiin heti kun pääse. Ei vl mene ensimmäisen ihastuksensa kanssa naimisiin jos se ei ole se oikea. He saattavat seurustella monenkin ihmisen kanssa ennenkuin löytää sen elämän mittaisen kumppanin.

 

Minä törmäsin vl-äitiin, joka säälitteli ja suri tytärtään, joka avioitui "vasta" 25-vuotiaana. Oli kuulemma äitinsä mukaan omapäinen lapsi. Minusta kuulosti vain viisaalta, että tytär opiskeli tutkintonsa ensin valmiiksi.

Sitä mietin, tuokohan vl-nuorille naisille painetta se, että nuoria miehiä on liikkeen piirissä vähemmän? Luulisi, että monilla olisi kiire löytää sop

Näköjään meistä lestadiolaisiakin löytyy niin erilaisia asenteita eri asioita kohtaan, vaikka uskon käsitys olisikin sama. Itselle taas on toitotettu väsyksiin asti sitä, että älä mene liian aikaisin naimisiin, opiskele ensin ja nauti nuoruudesta ja sen vapaudesta jne jne. 

Vierailija wrote:

Fakta 2. Kenelläkään ei ole enempää kuin kaksi kättä eikä enempää kuin kaksi silmää eikä vuorokaudessa enempää tunteja kuin muillakaan. Nukkuakin pitää jokaisen ainakin jonkin verran. Jos joku tulee väittämään, että jokainen lapsi jossain yli kymmenlapsisessa perheessä saa tarvitsemansa vanhempien ajan ja huomion, niin minä sanon, että defenssit ja ruusunpunaiset silmälasit on päällä. Kukapa tuota myöntäisi oman perheensä kohdalla.  Ja ihan varmasti tulee sanomaan, sitä en epäile hetkeäkään. Ja seuraavaksi sanotaan tämä: 

iso sisarusparvi on rikkaus ja vanhemmat sisarukset voivat jo pitää huolta pienemmistä. Kyllä, totta, osittain. Mutta kun kenenkään lapsen ei kuulu olla mikään "pikkuäiti" tai "pikkuisä" ja kantaa vastuuta pienistä sisaruksistaan. Aivan liikaa olen kuullut näitä tarinoita  varsinkin sisarussarjan alkupään tytöistä, joista on tullut näitä "pikkuäitejä". Osa on vasta vanhempana tajun

Oman kokemukseni mukaan monet lestadiolaiset eivät todellakaan kyllä koe niin, että iso perhe olisi välttämättä helppo asia ja lapsia aina helppo ottaa vastaan. Hyvin paljon SRK:n ja rauhanyhdistysten toiminta keskittyykin usein perheiden tukemiseen. On perustettu hoitoapujärjestelmä, on diakoniatyötä, keskusteluiltoja aiheesta, alustuksia, leirejä vanhemmille. Itse asiassa jossakin välissä oli keskustelussa myös se, että pitäisi pitää enemmän esillä myös sitä, kuinka paljon lapsista on myös iloa ja kuinka he tuovat sisältöä elämään, kun se asenne usein on melkein sellainen että lapsista on niin paljon vaivaa ja kuinka me selviämme jne (mitä ei voi vähätellä, mutta että olisi vastapainona sitä positiivistakin viestiä). 

Yksikään keskusteluilta  tai alustus tai leiri ei tuo enempää tunteja kenenkään vuorokauteen. Ulkopuolinen apu on varmasti usein tarpeen ja hyvä, jos sitä on tarjolla. Se auttaa kuitenkin lähinnä vanhempia, ei lapsia, vaikka välillisesti toki heitäkin. 

Tuossakin kirjoituksessa painottuu se aikuisen näkökulma. 

Vierailija wrote:

Fakta 2. Kenelläkään ei ole enempää kuin kaksi kättä eikä enempää kuin kaksi silmää eikä vuorokaudessa enempää tunteja kuin muillakaan. Nukkuakin pitää jokaisen ainakin jonkin verran. Jos joku tulee väittämään, että jokainen lapsi jossain yli kymmenlapsisessa perheessä saa tarvitsemansa vanhempien ajan ja huomion, niin minä sanon, että defenssit ja ruusunpunaiset silmälasit on päällä. Kukapa tuota myöntäisi oman perheensä kohdalla.  Ja ihan varmasti tulee sanomaan, sitä en epäile hetkeäkään. Ja seuraavaksi sanotaan tämä: 

iso sisarusparvi on rikkaus ja vanhemmat sisarukset voivat jo pitää huolta pienemmistä. Kyllä, totta, osittain. Mutta kun kenenkään lapsen ei kuulu olla mikään "pikkuäiti" tai "pikkuisä" ja kantaa vastuuta pienistä sisaruksistaan. Aivan liikaa olen kuullut näitä tarinoita  varsinkin sisarussarjan alkupään tytöistä, joista on tullut näitä "pikkuäitejä". Osa on vasta vanhempana tajun

Kenenkään elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ei suurperheellisten, työttömien, eronneiden, uusperheiden, alkoholistien, miljonäärien, seksuaalivähemmistöjen, vaikeasti sairaiden, sodasta kärsivien jne. jne. Jokaisella on omat kipupisteensä. Somemaailma luo illuusiota täydellisistä perheistä ja kodeista, aina hyvin menestyvistä vanhemmista ja lapsista, ja monet lankeavat siihen ansaan, että jonkun elämä voi olla sellaista. Silloin ruvetaan vikomaan omaa elämää ja näkemään siinä vain puutteita. Olen nähnyt jo melko pitkän pätkän elämää ja sen olen oppinut, että tyytyväisyys omaan elämään kaikkine sen puutteineenkin on viisautta. Silloin emme alennu toisten elämän arviointiin tai arvostelemiseen vaan ymmärrämme, että on monia tapoja elää. Ja emme arvostele kuulopuheiden perusteella vaan erotamme faktat oletuksista. Toivon kaikille rauhaa ja rakkautta ja sitä, että maailman kuohuessa ympärillämme näkisimme, kuinka hyvin meillä on asiat täällä Suomessa kaikista kipupisteistä huolimatta. Terveisin isoäiti. ❤️

Niinpä niin. Kaikilla on vaikeaa. MOT :-D

Vierailija wrote:

Yksikään keskusteluilta  tai alustus tai leiri ei tuo enempää tunteja kenenkään vuorokauteen. Ulkopuolinen apu on varmasti usein tarpeen ja hyvä, jos sitä on tarjolla. Se auttaa kuitenkin lähinnä vanhempia, ei lapsia, vaikka välillisesti toki heitäkin. 

Otin nuo keskusteluillat yms. esille sen vuoksi, että aiempi kirjoittaja väitti, että keskuudessamme ei puhuttaisi esim. siitä, miten kaikki lapset saataisiin huomioitua yms. Kyllä kipukohdista puhutaan hyvinkin rehellisesti mielestäni ja auttaa kuulla muotoa vanhemmilta kokemuksia ja ehkä käytännönkin vinkkejä arjen pyörittämisestä.

Ja miksi ulkopuolinen apu ei auttaisi lapsia? Sitähän varten sitä juuri on. Jos joku vaikka tekee ruoan tai hoitaa jonkin päivän vaikkapa nuorempia lapsia, niin vanhempi ehtii istahtaa rauhassa vanhempien lasten luo ja kysellä kuulumisia tai tehdä jotain yhdessä, aina riippuu perheestä ja tilanteesta että miten apu kannattaa hyödyntää. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Yksikään keskusteluilta  tai alustus tai leiri ei tuo enempää tunteja kenenkään vuorokauteen. Ulkopuolinen apu on varmasti usein tarpeen ja hyvä, jos sitä on tarjolla. Se auttaa kuitenkin lähinnä vanhempia, ei lapsia, vaikka välillisesti toki heitäkin. 

Otin nuo keskusteluillat yms. esille sen vuoksi, että aiempi kirjoittaja väitti, että keskuudessamme ei puhuttaisi esim. siitä, miten kaikki lapset saataisiin huomioitua yms. Kyllä kipukohdista puhutaan hyvinkin rehellisesti mielestäni ja auttaa kuulla muotoa vanhemmilta kokemuksia ja ehkä käytännönkin vinkkejä arjen pyörittämisestä.

Ja miksi ulkopuolinen apu ei auttaisi lapsia? Sitähän varten sitä juuri on. Jos joku vaikka tekee ruoan tai hoitaa jonkin päivän vaikkapa nuorempia lapsia, niin vanhempi ehtii istahtaa rauhassa vanhempien lasten luo ja kysellä kuulumisia tai tehdä jotain yhdessä, aina riippuu per

Muotoa=muilta

Vierailija wrote:

Niinpä niin. Kaikilla on vaikeaa. MOT :-D

Niinpä niin. Jonkun ongelma voi olla se, että kirjoittaa Vauva-palstalle ilkeitä kommentteja muista ihmisistä, kuten minä nyt teen. Vaikka olisi pyykkiä pestävänä ja lattiat imuroitavina mutta en saa mitään aikaiseksi, kun kaikki tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä. Silloin ainoa hupi on jauhaa skeidaa muista ihmisistä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Älykäs hoitaa asiansa niin, ettei lapsia synny enemmän kuin jaksaa hoitaa. 

 

Hoitaminen tarkoittaa muutakin, kuin että lapset ovat puhtaita, ruokittuja ja vaatetettuja. Eikä se vanhemman tarve myöskään lopu niin kauan kuin lapsi asuu kotona. Jos sittenkään. 

Nimenomaan. 

Vierailija wrote:

Tuossakin kirjoituksessa painottuu se aikuisen näkökulma. 

No miten painottuisi lapsen näkökulma paremmin?

Olen itse perheetön nuori aikuinen, opiskelija, ja lapsuus vielä kohtuullisen hyvin muistissa. Omalta kohdaltani voin ainakin sanoa, että ei minun tarvinut lapsena olla mikään pikkuäiti, vaikka olen ison perheen toisiksi vanhin lapsi. En väitä, että tällaisia pikkuvanhempia ei olisi ja on väärin, että lapsi joutuu ottamaan liikaa vastuuta liian nuorena vaikka juuri muista sisaruksista.

Mutta ainakin minun perheessäni sellaista ei ollut. Ykkösasia oli lasten kannalta, että keskittyy kouluun ja tekee läksyt (mikä on lapsen työ) ja sitten vapaa-ajalla sain kyllä sitten harrastaa ja tehdä aika lailla asioita joista tykkäsin, luin ja piirsin paljon. Jos oli koe tulossa koulussa tai vaikka pian soittotunti ja piti harjoitella, sai aina "vapautuksen" jopa "perus"kotitöistä silloin.

Juu jonkin verran tuli katsottua nuorempien sisaruksen perään, mutta ei niin, että olisi tuntunut liian suurelta vastuulta.

Varmasti on myös hyvin erilaisia tarinoita suurperheessä kasvamisesta, mutta tässä kuitenkin oma kokemukseni. 

Vierailija wrote:

Fakta 2. Kenelläkään ei ole enempää kuin kaksi kättä eikä enempää kuin kaksi silmää eikä vuorokaudessa enempää tunteja kuin muillakaan. Nukkuakin pitää jokaisen ainakin jonkin verran. Jos joku tulee väittämään, että jokainen lapsi jossain yli kymmenlapsisessa perheessä saa tarvitsemansa vanhempien ajan ja huomion, niin minä sanon, että defenssit ja ruusunpunaiset silmälasit on päällä. Kukapa tuota myöntäisi oman perheensä kohdalla.  Ja ihan varmasti tulee sanomaan, sitä en epäile hetkeäkään. Ja seuraavaksi sanotaan tämä: 

iso sisarusparvi on rikkaus ja vanhemmat sisarukset voivat jo pitää huolta pienemmistä. Kyllä, totta, osittain. Mutta kun kenenkään lapsen ei kuulu olla mikään "pikkuäiti" tai "pikkuisä" ja kantaa vastuuta pienistä sisaruksistaan. Aivan liikaa olen kuullut näitä tarinoita  varsinkin sisarussarjan alkupään tytöistä, joista on tullut näitä "pikkuäitejä". Osa on vasta vanhempana tajun

No tässä nyt sitten se odottamasi yksilapsisen perheen laiminlyöty lapsi. Mitään päihdeongelmaa tai fyysistä väkivaltaa ei ollut, keskiluokkainen perhe. Tällä palstallakin on pyörinyt joku ketju, jossa on kerrottu suurten ikäluokkien vanhempien aiheuttamia traumoja.

On jokaisen subjektiivinen kokemus, onko lapsuus ollut traumatisoiva vai riittävän turvan ja hyvinvoinnin suoma. Hyvinvoivaksi aikuiseksi kasvaa ihmisiä ihan kaikenuskoisissa perheissä ja traumatisoituneita myös. Merkittävintä on asenne, jolla lapseen suhtaudutaan. 

En kyllä ole nähnyt niin lämpimiä ja tiiviitä sisarussuhteita muualla kuin lestadiolaisten parissa, eli vertailija saattaa ajatella sisaruussuhteiden lestadiolaisilla olevan samanlaista kuin omassa 2-3 lapsen perheessä. Toisaalta samassa sisarussarjassakin joku saattaa jäädä syrjään ja yksinäiseksi.

Ehkäisy"kielto" ei ole lestadiolaisten oma keksintö. Itse asiassa ev.lut.kirkkokin kumosi "ehkäisykiellon" Suomessa vasta 1950-luvulla. On oikeastaan kristillisyyden historiassa paljon harvinaisempi tilanne, että ehkäisyyn suhtaudutaan sallivasti kuin sen tuomitseminen. Kristityt kirkkokunnat ovat ennen 1900-lukua monen tuhannen vuoden ajan suhtautuneet kielteisesti ehkäisyyn. Jos asiaan perehtyy kristillisen uskon näkökulmasta, ehkäisyyn ihan todella liittyy suuria ristiriitoja Raamatun opetuksen kanssa. Asia on vain nykyään totaalisen vaiettu muualla kuin lestadiolaisten parissa, että ihmiset eivät usein edes tiedä asiasta ja sen perusteista.

Minulle ei ole aina ollut helppo uskoa, mutta yksi syy, miksi olen halunnut ehdottomasti silti pysyä uskomassa on se, että en tiedä mitään mutta tahoa, joka eläisi niin vahvasti Raamatun opetusten mukaan. Kaikkien muiden suuntausten opetukset tuntuvat kiertelevältä ja opetusta ihmisten toiveiden mukaan muuttavilta, niistä ei itselleni kuulu rehellinen suora aito puhe ja opetus, johon voi liittyä joskus vaikeitakin asioita, kuten tämä kaikkien lasten vastaanottaminen.

Vierailija wrote:

reps. tossa ei kännykkää kädessä kun laulavat mutta tubevideoissa ihan koko ajan selaavat sitä

Monella on virsikirja kännykässä

Vierailija wrote:

Ehkäisy"kielto" ei ole lestadiolaisten oma keksintö. Itse asiassa ev.lut.kirkkokin kumosi "ehkäisykiellon" Suomessa vasta 1950-luvulla. On oikeastaan kristillisyyden historiassa paljon harvinaisempi tilanne, että ehkäisyyn suhtaudutaan sallivasti kuin sen tuomitseminen. Kristityt kirkkokunnat ovat ennen 1900-lukua monen tuhannen vuoden ajan suhtautuneet kielteisesti ehkäisyyn. Jos asiaan perehtyy kristillisen uskon näkökulmasta, ehkäisyyn ihan todella liittyy suuria ristiriitoja Raamatun opetuksen kanssa. Asia on vain nykyään totaalisen vaiettu muualla kuin lestadiolaisten parissa, että ihmiset eivät usein edes tiedä asiasta ja sen perusteista.

Minulle ei ole aina ollut helppo uskoa, mutta yksi syy, miksi olen halunnut ehdottomasti silti pysyä uskomassa on se, että en tiedä mitään mutta tahoa, joka eläisi niin vahvasti Raamatun opetusten mukaan. Kaikkien muiden suuntausten opetukset tuntuvat kiertelevältä ja opetusta ihmisten toiveiden mukaan muuttavi

Huomaatko, että pidät ehdottomana raamatullisena totuutena vain sitä raamatullista totuutta jonka olet tässä herätysliikkeessä oppinut.  

*naimisissa

No, esimerkiksi myös katolinen kirkko tuomitsee virallisessa opetuksessaan yhä ehkäisyn, vaikka käytännössä monet katoliset eivät tätä noudatakaan. Katolisia on yli 1,2 miljardia - eli aika suuri yksittäinen ryhmä, joka kuuluu kirkkoon, jonka opetus ei salli ehkäisyn käyttöä.

Vierailija wrote:

No, esimerkiksi myös katolinen kirkko tuomitsee virallisessa opetuksessaan yhä ehkäisyn, vaikka käytännössä monet katoliset eivät tätä noudatakaan. Katolisia on yli 1,2 miljardia - eli aika suuri yksittäinen ryhmä, joka kuuluu kirkkoon, jonka opetus ei salli ehkäisyn käyttöä.

Tämä siis kommenttina sille, jonka mielestä vain lestadiolaiset tällä maapallolla pitävät ehkäisyä syntinä.

Miksi täältä poistettiin minun kommentti, että lestadiolaisuudessa "nuorena" naimisiin meno tarkoittaa 17-vuotiasta, ja 21 nähdään sopivaksi iäksi? 25 on faktuaalisesti tilastollisesti vanhimmasta päästä, ja 27-vuotiaalle naiselle yksinkertaisesti ei ole miestä enää tarjolla. Lähde: olen itse ex-lestadiolainen. Oulun ry:ltäkö modet toimivat, kun ei saa puhua totta?