Ärsyttää kun mies ei koskaan tee ruokaa vaan syö ulkona
Mieheni on 41-vuotias. Meillä ei ole lapsia.
Mies ei osaa kokata ollenkaan. Hänen siskonsa perheineen oli kylässä ja ihmetteli, miten saadaan ruokittua koko perhe. Sai tehtyä yhden aterian ja aamupalatarvikeet ostettua, ateriaan ja aamupalajuttuihin meni 150€ eli ei mitään taloudellista! Mun koko kuun ruokabudjetti itselleni on 170€ ja onnistuu hyvin vaikka juon kivennäisvettä koko ajan ja sitä saa ostaa paljon kaupasta.
Jos mä en ole tehnyt ruokaa, syö ulkona muttei tarjoa ikinä mulle. Syömme siis joka päivä eri ruokaa eri paikoissa. Hän syö ulkona kaksi kertaa päivässä ja se myös näkyy keskivartalossa
Mulle ei ole taloudellisesti mahdollista syödä joka päivä edes kahdesti päivässä ulkona. Lisäksi en pysty kuvittelemaan meille lapsia, koska mitä ne söisivät jos toinen vanhemmista ei osaa käydä kaupassa ja tehdä ruokaa? Kumppanini haluaisi lapsia. Olen tehnyt yhden abortin ja tämä ruoka-asia oli osasyy siihen, en pidä kumppania hyvänä isänä.
Miten saan hänet tajuamaan että hänen pitää tehdä ruokaa? Olemme pariterapiassa, mutta tuntuu että miesterapeutti usein ottaa mun miehen puolen. Sekin harmittaa.
Mies itse perustelee tätä sillä, että tekee vaativaa asiantuntijatyötä, ettei enää jaksa illalla laittaa ruokaa. Ei se mustakaan kivaa ole mutta pakko tehdä ruokaa.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän rahat jaetaan? Jos mies maksaa oikeudenmukaisen osuutensa yhteisistä menoista, niin hän voi käyttää omat rahansa niin kuin haluaa.
Puoliksi menee kulut. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys kuluista pelkästään vain myös siitä ettei syödä yhdessä. Mä en välttämättä näe kauhean montaa ihmistä päivän aikana missään. Koska olen vain yksin kotona. Enkä sosiaalisesti töissä.
Eli pointti onkin siinä että et halua että mies käy missään kun sinä et pääse
Kyllä mulle käy että se käy töissä. Mut töiden jälkeen saisi viettää aikaa mun kanssa. T ap
Vierailija kirjoitti:
Mä en osaa tehdä ruokaa, vaikka olen nainen. Voin sitä tehdä, mutta ei siitä hyvää todennäköisesti tule, kun maustaminen ja kypsyysasteet voi olla mitä sattuu. Meillä siis mies laittaa ruuat. Ei ole mikään ongelma, kotitöitä on muitakin jaettavaksi ja lapsiakin on pystytty tekemään.
Vaikka osaan tehdä ruokaa, meillä mies tekee ruuan. Hän on tarkempi sen ravintosisällöstä ja suolan määrästä kuin itse olen.
Meillä on kaikki muutkin kotityöt jakaantuneet sen mukaan, että kumpi on tarkempi (minä pyykin lajittelussa) tai kummalle se on vähemmän epämiellyttävää (en pidä imuroinnista, joten mies tekee. Hän ei pidä pölyjen pyyhkimisestä, minä hoidan) jne.
Sinällään kyllä mietin, että ap:llä on aika paljon eroavaisuuksia miehensä kanssa. Tuo lapsi juttukin on sellainen, että kannattaisi nyt ihan istua alas ja miettiä, että "haluatko sinä lapsia?" joskus vaan kumppani on väärä.. Sitten sulla olisi jo vastaus, että mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en osaa tehdä ruokaa, vaikka olen nainen. Voin sitä tehdä, mutta ei siitä hyvää todennäköisesti tule, kun maustaminen ja kypsyysasteet voi olla mitä sattuu. Meillä siis mies laittaa ruuat. Ei ole mikään ongelma, kotitöitä on muitakin jaettavaksi ja lapsiakin on pystytty tekemään.
Vaikka osaan tehdä ruokaa, meillä mies tekee ruuan. Hän on tarkempi sen ravintosisällöstä ja suolan määrästä kuin itse olen.
Meillä on kaikki muutkin kotityöt jakaantuneet sen mukaan, että kumpi on tarkempi (minä pyykin lajittelussa) tai kummalle se on vähemmän epämiellyttävää (en pidä imuroinnista, joten mies tekee. Hän ei pidä pölyjen pyyhkimisestä, minä hoidan) jne.Sinällään kyllä mietin, että ap:llä on aika paljon eroavaisuuksia miehensä kanssa. Tuo lapsi juttukin on sellainen, että kannattaisi nyt ihan istua alas ja miettiä, että "haluatko sinä lapsia?" joskus vaan kumppani on väärä.. Sitten sulla olisi jo vastaus, että mitä tehdä.
Päätin että otan aiheen ens kerralla puheeksi pariterapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei ne lapset voi syödä ravintolassa, jos se mieskin? Itsekään en söisi missään muualla kuin ravintolassa, jos vaan olisi rahaa.
Lapsi saa liikaa suolaa ja rasvaa ravintolaruuasta. Haluan että ruokaa tehdään kotona että oppii syömään tavallista kotiruokaa.
Sen lisäksi ihan pienelle ei voi mitään soseita tehdä edes ravintolassa, vaan ihan itse kotona. T apHöpö höpö. Varmasti useimmissa ravintoloissa on valmius tehdä pienelle lapselle vaikka mikä sose, eikä monesti edes maksa mitään. Kotiruokaanko et laita ollenkaan suolaa ja rasvaa? Ihmekös sinun sörsseleitäsi ei halua kukaan syödä.
Laitan vain tosi vähän suolaa. Ja rasvaakin vähän, sipulin kuullottamiseen.
Ja mies käy usein pikaruokapaikoissa ja pizzerioissa, ei niillä oo valmiuksia tehdä vauvalle soseita. Kyllä se pitäisi itse oppia.
Niin kävisin minäkin, jos olisin sinun mies.
Täällä sama, ei tee koskaan ruokaa eikä ota esille ruokatarpeita, jos vaikka tulen iltamyöhään töistä väsyneenä kotiin. Ei tee aamiaista kuin itselleen. Mutta kun tulee vieraita, esittää keittiön hengetärtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei ne lapset voi syödä ravintolassa, jos se mieskin? Itsekään en söisi missään muualla kuin ravintolassa, jos vaan olisi rahaa.
Lapsi saa liikaa suolaa ja rasvaa ravintolaruuasta. Haluan että ruokaa tehdään kotona että oppii syömään tavallista kotiruokaa.
Sen lisäksi ihan pienelle ei voi mitään soseita tehdä edes ravintolassa, vaan ihan itse kotona. T ap
Miten tämä mainitsemasi "kotiruoka" sitten eroaa siitä, mitä saa ravintolassa? Ravintoloitakin on kuitenkin vaikka millaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei ne lapset voi syödä ravintolassa, jos se mieskin? Itsekään en söisi missään muualla kuin ravintolassa, jos vaan olisi rahaa.
Lapsi saa liikaa suolaa ja rasvaa ravintolaruuasta. Haluan että ruokaa tehdään kotona että oppii syömään tavallista kotiruokaa.
Sen lisäksi ihan pienelle ei voi mitään soseita tehdä edes ravintolassa, vaan ihan itse kotona. T apMiten tämä mainitsemasi "kotiruoka" sitten eroaa siitä, mitä saa ravintolassa? Ravintoloitakin on kuitenkin vaikka millaisia.
Mun mies syö epäterveellisissä ravintoloissa. Pastaa, pizzaa ja hampurilaisia.
Mene sinäkin vaativalle alalle asiantuntijaksi
Eli pointti onkin siinä että et halua että mies käy missään kun sinä et pääse