Lue keskustelun säännöt.
Miten reagoisit, jos saisit kuulla läheisesi salanneen syöpänsä sinulta?
Kommentit (24)
Jokaisella on oikeus omaan rauhaan, myös läheisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti ymmärtäisin. En itsekään haluaisi heti kertoa, koska en haluaisi sääliä ja muutenkin muuttunutta suhtautumista.
Ymmärtäisin hyvin. Niin salaisin itsekin.
Se on hänen oma asiansa kertooko vai ei.
Mitä sinulle kuuluu muiden asiat? Etkö muuten keksi hyviä juoruja mitä levitellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti ymmärtäisin. En itsekään haluaisi heti kertoa, koska en haluaisi sääliä ja muutenkin muuttunutta suhtautumista.
Sama juttu. Jos haluaa vakavan sairautensa kanssa elää mahdollisimman normaalisti mahdollisimman pitkään, joutuu myös olemaan mahdollisimman pitkään kertomatta asiasta läheisilleen.
Olisin surullinen, ettei ole luottanut minuun tai kykyyni käsitellä asiaa. Toisaalta ymmärtäisin. Eihän se mikään "pakko" ole kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin surullinen, ettei ole luottanut minuun tai kykyyni käsitellä asiaa. Toisaalta ymmärtäisin. Eihän se mikään "pakko" ole kertoa.
Ei kaikki liity aina just sinuun.
Minulle ei käynyt ihan noin, mutta melkein. Sisarukseni kertoi todella harhaanjohtavasti syövästään. Väitti että se saatiin leikattua kokonaan ja että hoidot tepsivät oikein hyvin. Kävin häntä aika usein katsomassa (asuimme eri kaupungeissa) enkä nähnyt mitään huononemisen merkkejä, sillä syöpähoidot olivat muutenkin jättäneet hänet normaalia heikommaksi.
Sitten ilmoitettiin yllättäen, että sisarukseni on saattohoidossa ja elinaikaa on viikkoja enää. Minulle selvisi, että kaikki oli ollut valetta - syöpää EI saatu leikattua ja kaikki hoidot oli lopetettu jo kuukausia aiemmin, koska toivo paranemisesta oli menetetty.
En tiedä miksi sisarukseni teki näin - ehkä siksi, että meillä oli yhdessä hauskempaa, kun en tiennyt totuutta. Mutta lopulta tämä iski kyllä kasvoille ihan järkyttävällä tavalla. Edelleen joskus mietin "jos olisin tiennyt..." Olisin käynyt hänen luonaan useammin, olisin soitellut hänelle useammin, en olisi sanonut hänelle silloin yhtenä päivänä että en voi nyt puhua, olisin sitä, olisin tätä... mutta näinhän toisaalta läheisen kuoleman kanssa aina käy. Sitä katuu aina kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei käynyt ihan noin, mutta melkein. Sisarukseni kertoi todella harhaanjohtavasti syövästään. Väitti että se saatiin leikattua kokonaan ja että hoidot tepsivät oikein hyvin. Kävin häntä aika usein katsomassa (asuimme eri kaupungeissa) enkä nähnyt mitään huononemisen merkkejä, sillä syöpähoidot olivat muutenkin jättäneet hänet normaalia heikommaksi.
Sitten ilmoitettiin yllättäen, että sisarukseni on saattohoidossa ja elinaikaa on viikkoja enää. Minulle selvisi, että kaikki oli ollut valetta - syöpää EI saatu leikattua ja kaikki hoidot oli lopetettu jo kuukausia aiemmin, koska toivo paranemisesta oli menetetty.
En tiedä miksi sisarukseni teki näin - ehkä siksi, että meillä oli yhdessä hauskempaa, kun en tiennyt totuutta. Mutta lopulta tämä iski kyllä kasvoille ihan järkyttävällä tavalla. Edelleen joskus mietin "jos olisin tiennyt..." Olisin käynyt hänen luonaan useammin, olisin soitellut hänelle useammin, en olisi sanonut hänelle silloin yhtenä päivänä että en voi nyt puhua, olisin sitä, olisin tätä... mutta näinhän toisaalta läheisen kuoleman kanssa aina käy. Sitä katuu aina kaikkea.
Sinå olisit tehnt toisin, mutta sisaresi ei halunnut sinun tekevän toisin. Miksi sinun halusi olisi tärkeämpi kuin sen kuolevan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei käynyt ihan noin, mutta melkein. Sisarukseni kertoi todella harhaanjohtavasti syövästään. Väitti että se saatiin leikattua kokonaan ja että hoidot tepsivät oikein hyvin. Kävin häntä aika usein katsomassa (asuimme eri kaupungeissa) enkä nähnyt mitään huononemisen merkkejä, sillä syöpähoidot olivat muutenkin jättäneet hänet normaalia heikommaksi.
Sitten ilmoitettiin yllättäen, että sisarukseni on saattohoidossa ja elinaikaa on viikkoja enää. Minulle selvisi, että kaikki oli ollut valetta - syöpää EI saatu leikattua ja kaikki hoidot oli lopetettu jo kuukausia aiemmin, koska toivo paranemisesta oli menetetty.
En tiedä miksi sisarukseni teki näin - ehkä siksi, että meillä oli yhdessä hauskempaa, kun en tiennyt totuutta. Mutta lopulta tämä iski kyllä kasvoille ihan järkyttävällä tavalla. Edelleen joskus mietin "jos olisin tiennyt..." Olisin käynyt hänen luonaan useammin, olisin soitellut hänelle useammin, en olisi sanonut hänelle silloin yhtenä päivänä että en voi nyt puhua, olisin sitä, olisin tätä... mutta näinhän toisaalta läheisen kuoleman kanssa aina käy. Sitä katuu aina kaikkea.
Sinå olisit tehnt toisin, mutta sisaresi ei halunnut sinun tekevän toisin. Miksi sinun halusi olisi tärkeämpi kuin sen kuolevan?
Niin, ei tietenkään ole. Mutta en silti tiedä, onko oikein antaa läheiselle väärää toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin surullinen, ettei ole luottanut minuun tai kykyyni käsitellä asiaa. Toisaalta ymmärtäisin. Eihän se mikään "pakko" ole kertoa.
Ymmärrän näkökulmasi, mutta kyse on tosiaan tuon läheisen sairaudesta ja siitä, että hänellä todennäköisesti on itsellään tarve ensin käsitellä sairauttaan, siihen kuuluvia hoitoja ja muita toimenpiteitä. Toiset ovat näiden asioiden kanssa hyvin avoimia, mutta toisaalta toiset haluavat vain elää, kuten ennenkin ja parhaiten se onnistuu siten, ettei kerro.
Kysymys: miten reagoisit, jos kuulisit läheiseltä hänen sylvästään? Kaikki eivät kaipaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin surullinen, ettei ole luottanut minuun tai kykyyni käsitellä asiaa. Toisaalta ymmärtäisin. Eihän se mikään "pakko" ole kertoa.
Ei kaikki liity aina just sinuun.
Mutta läheisten asiat tavallaan liittyvät muihinkin kuin vain siihen yhteen ihmiseen. Se vaikuttaa kaikkiin.
Yksi vanhempi sukulainen yritti salata syöpänsä kaikilta, omalta puolisoltaankin. Hän ei myöskään mennyt vapaaehtoisesti lääkäriin. Asia tuli ilmi, kun sairaus eteni niin pitkälle, että piti kutsua ambulanssi.
Tietysti jokaisella on oikeus hoitaa oma asiansa miten tahtoo. Onhan se tavallaan urheaa, jos onnistuu salaamaan sen loppuun asti. Yhtäkkiä sitten vaan jostain läheiset saavat yllättäen tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei käynyt ihan noin, mutta melkein. Sisarukseni kertoi todella harhaanjohtavasti syövästään. Väitti että se saatiin leikattua kokonaan ja että hoidot tepsivät oikein hyvin. Kävin häntä aika usein katsomassa (asuimme eri kaupungeissa) enkä nähnyt mitään huononemisen merkkejä, sillä syöpähoidot olivat muutenkin jättäneet hänet normaalia heikommaksi.
Sitten ilmoitettiin yllättäen, että sisarukseni on saattohoidossa ja elinaikaa on viikkoja enää. Minulle selvisi, että kaikki oli ollut valetta - syöpää EI saatu leikattua ja kaikki hoidot oli lopetettu jo kuukausia aiemmin, koska toivo paranemisesta oli menetetty.
En tiedä miksi sisarukseni teki näin - ehkä siksi, että meillä oli yhdessä hauskempaa, kun en tiennyt totuutta. Mutta lopulta tämä iski kyllä kasvoille ihan järkyttävällä tavalla. Edelleen joskus mietin "jos olisin tiennyt..." Olisin käynyt hänen luonaan useammin, olisin soitellut hänelle useammin, en olisi sanonut hänelle silloin yhtenä päivänä että en voi nyt puhua, olisin sitä, olisin tätä... mutta näinhän toisaalta läheisen kuoleman kanssa aina käy. Sitä katuu aina kaikkea.
Sinå olisit tehnt toisin, mutta sisaresi ei halunnut sinun tekevän toisin. Miksi sinun halusi olisi tärkeämpi kuin sen kuolevan?
Niin, ei tietenkään ole. Mutta en silti tiedä, onko oikein antaa läheiselle väärää toivoa.
Siis lisään vielä - minun sisarukseni ei pelkästään jättänyt kertomatta asiasta, vaan valehteli. Kertoi minulle täysin päinvastaista kuin mitä oli oikeasti tapahtunut.
Onko tämä oikein? Onko tämä väärin? En minä vaan tiedä. Kovin sekavat muistot noista ajoista jäi, en tiedä tulenko koskaan ymmärtämään mitä tapahtui ja miksi sisarukseni valehteli.
En kertoisi, mutta en myöskään valehtelisi asiasta jos se jotenkin tulisi ilmi. Sairasta aletaan aina kohtelemaan jotenkin säälien ja sitä en kestäisi.
Olisi aivan kauheaa jos lapseni jättäisi minulle kertomatta. Itsekkin kertoisin jotta olisi aikaa käsitellä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinulle kuuluu muiden asiat? Etkö muuten keksi hyviä juoruja mitä levitellä?
Ap ei välttämättä ole se läheinen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei käynyt ihan noin, mutta melkein. Sisarukseni kertoi todella harhaanjohtavasti syövästään. Väitti että se saatiin leikattua kokonaan ja että hoidot tepsivät oikein hyvin. Kävin häntä aika usein katsomassa (asuimme eri kaupungeissa) enkä nähnyt mitään huononemisen merkkejä, sillä syöpähoidot olivat muutenkin jättäneet hänet normaalia heikommaksi.
Sitten ilmoitettiin yllättäen, että sisarukseni on saattohoidossa ja elinaikaa on viikkoja enää. Minulle selvisi, että kaikki oli ollut valetta - syöpää EI saatu leikattua ja kaikki hoidot oli lopetettu jo kuukausia aiemmin, koska toivo paranemisesta oli menetetty.
En tiedä miksi sisarukseni teki näin - ehkä siksi, että meillä oli yhdessä hauskempaa, kun en tiennyt totuutta. Mutta lopulta tämä iski kyllä kasvoille ihan järkyttävällä tavalla. Edelleen joskus mietin "jos olisin tiennyt..." Olisin käynyt hänen luonaan useammin, olisin soitellut hänelle useammin, en olisi sanonut hänelle silloin yhtenä päivänä että en voi nyt puhua, olisin sitä, olisin tätä... mutta näinhän toisaalta läheisen kuoleman kanssa aina käy. Sitä katuu aina kaikkea.
Sinå olisit tehnt toisin, mutta sisaresi ei halunnut sinun tekevän toisin. Miksi sinun halusi olisi tärkeämpi kuin sen kuolevan?
Niin, ei tietenkään ole. Mutta en silti tiedä, onko oikein antaa läheiselle väärää toivoa.
Siis lisään vielä - minun sisarukseni ei pelkästään jättänyt kertomatta asiasta, vaan valehteli. Kertoi minulle täysin päinvastaista kuin mitä oli oikeasti tapahtunut.
Onko tämä oikein? Onko tämä väärin? En minä vaan tiedä. Kovin sekavat muistot noista ajoista jäi, en tiedä tulenko koskaan ymmärtämään mitä tapahtui ja miksi sisarukseni valehteli.
Ehkä hän halusi säästää sua siltä tuskalta, mikä tiedosta seuraa. Tai ehkä hän vain halusi, että olet hänen kanssaan ihan tavallisesti. Mene ja tiedä. Tuskin mitään pahaa tarkoitti kuitenkaan. Ei ehkä osannut ajatella sinun kannaltasi asioita.
Minä, minä, minä! Mahdollisesti kuolemaan tuleva "ystäväni" ei kertonut asiasta MINULLE! Kyllä on raukkis ystävä, kun ei kertonut MINULLE.
Hänellä ei varmaankaan ollut siinä tilanteessa muuta mietittävää ja murehdittavaa, että kehtasikin jättää kertomatta SINULLE!
Olisin ?-merkkinä.