Minkä verran lapsuus oikeasti vaikuttaa myöhempään elämään?

Joillakin enemmän joillakin vähemmän.

Juuri vähän aikaa sitten kuulin että serkkupoikaani oli kiusattu läpi koko kouluajan. Nykyään hän on sosiaalinen ihminen jolla perhe ja hyväpalkkainen työ joten en olisi kyllä heti uskonut koulukiusatuksi.

Riippuu yksilöstä ja siitä millaiset olosuhteet, ympäristö ja vuorovaikutus ovat aikuisiällä.

Lapsuus vaikuttaa paljon enemmän kuin ihmiset edes tajuaakaan. Sekä hyvässä ja pahassa. Se että joku pärjää aikuisena hyvin huolimatta paskasta lapsuudesta, tarkoittaa yleensä sitä, että paska ei ole vielä osunut tuulettimeen tai sitä on jo pitkälti käsitelty.  Tällä tarkoitan sitä, että nuorena aikuisena jotkut vielä pystyvät dumppaamaan asiat mielestään ja olemaan ulkoisesti tosi jees. Mutta sisäinen maailma on paskana. Joskus se vaihe kuitenkin tulee kaikilla, että ne paskat asiat pitää käsitellä. 

Älytön kysymys. Koko persoonallisuus rakentuu lapsena. Totta kai se vaikuttaa.

Lapsena opitaan esimerkiksi kävelemään ja puhumaan. Aika paljon vaikuttaa, jos vaikka nämä taidot on jääneet opoimatta.

Kai se koko elämän perusasetelma lähtee lapsuudesta niin että voi pahimmillaan voi saada koko elämän ikään kuin suistumaan raiteiltaan.

Jos vanhempiin ei voi luottaa, on traumoja, tullut hylätyksi tai kohdeltu arvaamattomasti tai kaltoin niin se voi leimata loppuelämää.

Toisaalta hyvälläkin kasvatuksella voi elämässä myöhemmin olla ongelmia.

Kyllä lapsen kasvatukseen panostaminen maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin myöhemmässä elämässä.

Riippuu siitä osaako katsoa eteenpäin vai murehtiiko menneitä.

Monet vihaa miehiä ala-asteen vuoksi

 Kotona en koskaan ole tuntenut läheisyyttä ja välittäminen korvattiin materiaalilla isäpuolen pojat kun tulivat meille niin minulla ei ollut mitään asiaa samaan kahvipöytään eikä muutakaan elleivät erikseen pyytäneet näistä ym. asioista on kehittynyt sisäisesti helvetin tyhjä olo

M50

Vierailija kirjoitti:

Lapsuus vaikuttaa paljon enemmän kuin ihmiset edes tajuaakaan. Sekä hyvässä ja pahassa. Se että joku pärjää aikuisena hyvin huolimatta paskasta lapsuudesta, tarkoittaa yleensä sitä, että paska ei ole vielä osunut tuulettimeen tai sitä on jo pitkälti käsitelty.  Tällä tarkoitan sitä, että nuorena aikuisena jotkut vielä pystyvät dumppaamaan asiat mielestään ja olemaan ulkoisesti tosi jees. Mutta sisäinen maailma on paskana. Joskus se vaihe kuitenkin tulee kaikilla, että ne paskat asiat pitää käsitellä. 

Juu. Kun saa ne käsiteltyä, niin jotenkin tajuaa paljon ja avautuu ihan uusi näkymä elämään.

Alan olla ihan ylpeä itsestäni.

Olen nuo asiat kokenut ja läpikäynyt.

Käsitellyt paljon monilla tasoillA.

Minä olen minä. Hyvä ja sopiva juuri omana itsenäni.

Vierailija kirjoitti:

 Kotona en koskaan ole tuntenut läheisyyttä ja välittäminen korvattiin materiaalilla isäpuolen pojat kun tulivat meille niin minulla ei ollut mitään asiaa samaan kahvipöytään eikä muutakaan elleivät erikseen pyytäneet näistä ym. asioista on kehittynyt sisäisesti helvetin tyhjä olo

M50

Pääsisitkö johonkin työstämään niitä asioita?

Noin 50/50 taitaa olla geenien ja ympäristön osuus nykyajattelun mukaan.

Perimä säätelee käyttäytymistä hyvin paljon, yli 50%. Älykkyys ja temperamentti periytyy. Ympäristö vaikuttaa. Kaverit vaikuttavat myös paljon. Hyvä lapsuus on paras kasvualusta lapsille. Aikuisena menestymiseen vaikuttaa geenit ja ympäristö. Kaikilla tulisi olla hyvä ja kannustava lapsuus.

Ei mitenkään yhdellä tietyllä tapaa, ihmisten resilienssi on hyvin erilainen, toiset kestää paljon vaurioitumatta syvästi, toisia taas vaurioittaa pahasti pienetkin asiat. Ainoa mistä voi varmaksi sanoa että vaurioittaa ihan jokaista pahasti on hyvin pienenä vauvana tapahtunut fyysinen tai henkinen hylkääminen ja riittämätön hoiva ja kontakti. Nämä myöhemmät taas, toiset temperamenttinsa takia kestää paremmin, toiset huonommin. 

Tosi paljon, mutta nuoruus vaikuttaa myös tosi paljon. Lapsuuden puutteita voi paikata vielä nuoruudessa kaksikymppiseksi saakka. Jos löytyy olosuhteet mitkä siinä auttaa.

Jep. Just eilen palas ne hylkäämiskokemukset kuten seksuaalinen väärinkäyttö ja alkoholismi pahasti mieleen mitä lapsuudessa oli jatkuvasti, etenkin tuota päihteiden väärinkäyttöä ja muuta draamaa. Painajaiset seuraa, yksinäinen olen nykyään. Olen erakoitunut, edellinen väkivaltainen parisuhde oli viimeinen pisara itselleni ja sen jälkeen en ole noussut, en vain jaksa enempää. Vihaan itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuus vaikuttaa paljon enemmän kuin ihmiset edes tajuaakaan. Sekä hyvässä ja pahassa. Se että joku pärjää aikuisena hyvin huolimatta paskasta lapsuudesta, tarkoittaa yleensä sitä, että paska ei ole vielä osunut tuulettimeen tai sitä on jo pitkälti käsitelty.  Tällä tarkoitan sitä, että nuorena aikuisena jotkut vielä pystyvät dumppaamaan asiat mielestään ja olemaan ulkoisesti tosi jees. Mutta sisäinen maailma on paskana. Joskus se vaihe kuitenkin tulee kaikilla, että ne paskat asiat pitää käsitellä. 

Itselläni ei ole vielä 48-vuotiaaseen mennessä tullut vastaan, olen sekä ulkoisesti että sisäisesti varrsin tasapainoinen. Sen sijaan veljeni, joka on paljon herkempi luonne, alkoi oireilla ahdistus- ja paniikkioireilla teini-iässä, masentui sitten ja on nykyään masennuksen takia eläkkeellä. Hän oli se juoppo/mt-perheen "helppo ihana lapsi", joka oli aina hiljaa ja helppo eikä vaatinut mitään. Minä olin taas se ärsyttävä kauhukakara, joka pidin paljon ääntä tarpeistani, teininä aloin karkailla kotoa jne. Uskon, että se äänekäs vastarinta tavallaan auttoi minua paljon, minä en omaksunut sellaista alistunutta "tällaista paskaa tämä elämä vaan on" tai jopa "minä ansaitsen tämän" asennetta vaan vaikkei se mitään auttanut, puolustin tarpeitani ja valitin äänekkäästi jos niitä ei täytetty. Ja etsin toki myös aktiivisesti muualta tarpeisiini tyydytystä, esim. teininä keksin että jos kotona minua ei rakastettu, miehiltä ja pojilta voin saada rakkautta kkoska olin suht kaunis.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä osaako katsoa eteenpäin vai murehtiiko menneitä.

No ei se kaikki vaikutus näy murehtimisena. Ihan kaikki käytös voi olla peräisin lapsuudesta, miten puhuu muille, miten näkee itsensä. Ei kaikki aktiivisesti murehdi mutta on kokonaisvaltainen lakoninen olo ja keskittyy muiden tarpeisiin eikä omiinsa. Esimerkiksi.

Kaikki vuorovaikutushan ihmiseen vaikuttaa. Ihminen joka on saanut aistia lapsena olevansa arvokas omana itsenään puutteineen, virheineen niin sellainen ei ole aikuisena yleensä liian ankara itselleen tai kanssaihmisilleen. Yleensä aikuisena oma kielteinen sisäinen puhe voi juontaa lapsuuteen asti. Aikuisena tulee olla hyvä itselleen. Kukaan ei ole täydellinen ja harva ihminen kokenut ns. täydellisen lapsuuden. Kaverit ja ympäristö vaikuttavat myös paljon.