Murehtiiko joku alle 60-vuotias siitä, ettei ihmisillä ole töitä jos menee pikakassalle?
Tai ehkä alle 50-vuotias. Normaali, työssäkäyvä on sen verran kiireinen, ettei ole aikaa murehtia muitten murheita. Kaupasta on tarkoitus päästä pois mahd. nopeasti. Itse en myöskään muista niitä aikoja, kun "kaikilla" oli töitä.
Kommentit (49)
Kyllä ajattelen, että palvelu on osa hintaa. Hinnat eivät kuitenkaan tule haluaman itsepalvelun myötä. Ajattelen myös, että kassajonossa työllistän ihmistä.
Ennen pitkää kaikki palvelu loppuu kaupoista, pankeista, ravintoloista ym. jos asiakkaat itse palvelevat itseään. Luuletteko tosissanne, että säästöt henkilöstömenoissa siirtyvät hintoihin? Jos marketin itsepalvelukassaa käyttävä saisi jonkun prosentin alennusta ostoistaan, niin sitten sitä kassaa tietysti kannattaisi käyttää.
Automatisoitumisen myötä työpaikkoja häviää, se on selvä.
Olen kassalla töissä. Valitettavan monet kaiken ikäiset asiakkaat sanovat kassalleni tullessaan "en mene pikakassalle jotta sulle riittää töitä"
Haloo! Mä haluan että te menette sinne pikakassalle niin mä pääsisin helpommalla.
Olen mieluummin pikakassa valvoja kuin normikassan myyjä.
56v enkä murehdi. Itsepalvelikassalla kukaan ei hengitä niskaa, että pitäisi pakata nopeemmin. Vastaavasti ei itse tarvii odotella, että se joku kaivaa lompakkonsa vasta, kun kassaneiti on jo valmis ja alkaa hitaasti kaivaa sitä korttia sieltä. Tai seisoo kaikkien tukkeena, kun se kortti laitetaan takaisin sinne lompakkoon ja ihmetellään, mihin lokeroon se lompakko laitetaan käsilaukussa ja vielä vetoketjukin saatava kiinni. Sitten alkaa vasta se ostosten pakkaaminen "tuo ensin, eikun tuo sittenkin, missä se toinen kassi onkaan..." Itsepalvelukassalla on vapautunut jo monta kassapaikkaa tuossa ajassa.
Ei mutta vähän alle kolmikymppinen poikani ei suostu menemään pikakassalle just tuosta syystä. Ettei veisi töitä myyjiltä.
Itse pienipalkkaisia keikkatöitä tekee
Maailma muuttuu, voit itse muuttua mukana tai jäädä vanhanajan jankuttajaksi.
Vierailija kirjoitti:
56v enkä murehdi. Itsepalvelikassalla kukaan ei hengitä niskaa, että pitäisi pakata nopeemmin. Vastaavasti ei itse tarvii odotella, että se joku kaivaa lompakkonsa vasta, kun kassaneiti on jo valmis ja alkaa hitaasti kaivaa sitä korttia sieltä. Tai seisoo kaikkien tukkeena, kun se kortti laitetaan takaisin sinne lompakkoon ja ihmetellään, mihin lokeroon se lompakko laitetaan käsilaukussa ja vielä vetoketjukin saatava kiinni. Sitten alkaa vasta se ostosten pakkaaminen "tuo ensin, eikun tuo sittenkin, missä se toinen kassi onkaan..." Itsepalvelukassalla on vapautunut jo monta kassapaikkaa tuossa ajassa.
Siellähän just ahdistaakin. Jollet tee asioita tarpeeksi nopsaan, alkaa myyjäkutsusummeri soida. Mulle käy tosi usein niin kun tykkään tehdä niin, että laitan tavarat heti lopulliselle paikalleen ja oikeaan järjestykseen ostoskassissa tai useammassa.

Ja unohtui vielä mainita, että kun itse palvelee itseään saa jugurtti-, viili- ja rahkapurkitkin veivaamatta kotiin asti eikä ne sitten ole sellaista sotkeutunutta vetistä mömmöö. Ärsyttää, että kassaneidit ei kunnioita asiakkaiden ostoksia vaan kaatavat esim kreikkaleiset jugurtit, kun sitä hihnaa pitää pitää päällä niin, että kaikki ostokset on sekaisessa läjässä. Joissakin tuotteissa on hillo alla ja jogutti päällä, niin ei yhtään kiva, että ne sekoittuu. Yksi ääliö lähikaupassa laittoi kaikki ostokset viivakoodin luettuaan nurin päin sinne takaisin hihnalle. Siitä oli jo pakko huomautta.
Vierailija kirjoitti:
Ennen pitkää kaikki palvelu loppuu kaupoista, pankeista, ravintoloista ym. jos asiakkaat itse palvelevat itseään. Luuletteko tosissanne, että säästöt henkilöstömenoissa siirtyvät hintoihin? Jos marketin itsepalvelukassaa käyttävä saisi jonkun prosentin alennusta ostoistaan, niin sitten sitä kassaa tietysti kannattaisi käyttää.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
56v enkä murehdi. Itsepalvelikassalla kukaan ei hengitä niskaa, että pitäisi pakata nopeemmin. Vastaavasti ei itse tarvii odotella, että se joku kaivaa lompakkonsa vasta, kun kassaneiti on jo valmis ja alkaa hitaasti kaivaa sitä korttia sieltä. Tai seisoo kaikkien tukkeena, kun se kortti laitetaan takaisin sinne lompakkoon ja ihmetellään, mihin lokeroon se lompakko laitetaan käsilaukussa ja vielä vetoketjukin saatava kiinni. Sitten alkaa vasta se ostosten pakkaaminen "tuo ensin, eikun tuo sittenkin, missä se toinen kassi onkaan..." Itsepalvelukassalla on vapautunut jo monta kassapaikkaa tuossa ajassa.
Siellähän just ahdistaakin. Jollet tee asioita tarpeeksi nopsaan, alkaa myyjäkutsusummeri soida. Mulle käy tosi usein niin kun tykkään tehdä niin, että laitan tavarat heti lopulliselle paikalleen ja oikeaan järjestykseen ostoskassissa tai useammassa.
Niin minäkin laitan ne järjestykseen kasseihin, mutta mä teen sen järjestyksen jo kärryyn valmiiksi. Eikä mulla koskaan soi summeri sen takia, että olisin liian hidas laittamaan tavarat kasseihin. Cittarissa käyn ja ei se hirveen nopeaan se kassa ala hälyyttää myyjää paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Olen kassalla töissä. Valitettavan monet kaiken ikäiset asiakkaat sanovat kassalleni tullessaan "en mene pikakassalle jotta sulle riittää töitä"
Haloo! Mä haluan että te menette sinne pikakassalle niin mä pääsisin helpommalla.
Olen mieluummin pikakassa valvoja kuin normikassan myyjä.
Sinullahan on nyt työpaikka kuitenkin. Joku muu on työtön pikakassojen takia.
Millä nuorelta näyttävät sitten alkoholinsa maksavat?
Turha murehtia. Kauppias pistää mahdollisimman monet pihalle ilman pikakassojakin. Ja kun jonottaa Lidlissä tai Prismassa, niin ilmeisesti minimimiehityksellä mennään jo
Ei ne ole pikakassoja, ne on itsepalvelukassoja. Pikakassa on sellainen, johon saa mennä maksi viiden tuotteen kanssa.
Kaupan ala ei tarvitse lisää kassoja vaan ihan muuta henkilökuntaa.
Kassatyö on rasittavia ja alhaisinta mitä ihmiskunnalla on eikä sitä pitäisi ehkä kenenkään tehdä
Käytän useimmiten itsepalvelukassoja, koska niille ei ole jonoa, muille kassoille on. Ostan myös yleensä aika pieniä määriä, koska asun yksin, ihan ostoskori riittää.
En viitsi seistä jonossa, jos nopeampikin vaihtoehto on ja koska näyttää niitä kassoja käyttäviä asiakkaitakin kuitenkin jonoksikin riittävän. Huonolla tuurilla siellä kassalla jollain edellä olevalla asiakkaalla tulee vielä jokin ongelma ostosten kanssa, hedelmät punnitsematta tai tuotteen hintalappu puuttuu, siinä sitten soitellaan osastoille, odotellaan ja jono seisoo.
Ei kaupan kassan työ ole sellainen, jota kukaan edes oikeasti haluaa tehdä. Miksi sen menettämistä pitäisi murehtia.
En. En myöskään kuvittele tekeväni palvelusta kauppiaalle, vaan oma vapaa-aikani on sen verran arvokasta, etten lahjoita sitä jonottamiseen, ellei ole pakko.