Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Erehdyin huomauttamaan miehelle lihomisesta, mies suuttui - teinkö väärin?
23.01.2023 |
Laihdutettiin miehen kanssa yhdessä vauvavuonna. Minä laihdutin raskauskilot ja mies laihdutti n. 20 kiloa (miehellä oli laihdutuksen aloittaessaan n. 30 kiloa ylipainoa, laihdutuksen loppuessa n. 10 kiloa). Minä olen normaalipainoinen, paino on pysynyt laihduttamisen jälkeen samassa lukemassa. Mies sen sijaan palasi laihduttamisen jälkeen hiljalleen aikaisempiin elämäntapoihinsa: syö todella isoja annoksia, napostelee ja viimeisen kerran syö vielä yhdentoista aikaan illalla. Alkoholia mies ei käytä. Vajaassa vuodessa mies oli saanut tuon n. 20 kiloa takaisin. Liikunta ei enää jaksa innostaa painonnousun myötä. Olen yrittänyt kannustaa terveellisempiin valintoihin kehottamalla miestä lähtemään ulkoilemaan, laittamalla kasviksia ruoan lisukkeeksi tai ehdottamalla, että syö nälkäänsä banaanin voileipäkeon sijaan.
Keräsin pitkään rohkeutta ottaa painoasian esille mieheni kanssa, sillä olen kokenut aiheen esille ottamisen vaikeaksi. Eihän kukaan halua kuulla olevansa lihonut. Enkä olisi asiasta sanonut, jos kyse olisi muutamasta kilosta, mutta parikymmentä kiloa alle vuodessa on tosi paljon. Erehdyin kahden kesken kysymään mieheltä, onko hän huomannut, että hän on saanut vajaassa vuodessa todella paljon painoa. Mies loukkaantui tästä syvästi ja sanoi, että on sitten tästä eteenpäin syömättä. Yritin maanitella miestä syömään ja sanoa, että tässä on kyse pysyvästä elämäntapamuutoksesta eikä tiukasta kuurista. Mies sanoi, että syö sitten tästä eteenpäin max. kerran päivässä ja paastoaa. Nyt kotona on nälkäkiukkuinen ja mököttävä mies. Teinkö väärin, kun huomautin painosta? Olen huolissani miehen terveydessä ja harmittaa miehen puolesta, että vaivalla laihduttamansa kilot tulivat takaisin.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Anoppini harrastaa tätä painon kommentointia. Usein kommentoi aikuiselle pojalleen, onko poikansa lihonut vai laihtunut. Jos on laihtunut, niin jaksaa niin kehua. Miehelläni on ymmärrettävästi vinkahtanut suhde ruokaan.
Anoppi on varmaan boomer-ikäluokkaa? Mun äiti (72) arvottaa kans ihmisiä sen mukaan minkä kokoisia he ovat, ja sanoo aina jotain painosta(ni) kun nähdään pitkästä aikaa. Tosin lihomisesta ei enää uskalla sanoa, kun kerran sanoin suoraan että mikä siinä nyt niin kamalasti vaivaa olenko lihonut vai laihtunut viime näkemän. Siispä nykyisin sanoo aina että oletkos sinä laihtunut, vaikka olisin lihonut kuinka tai pysynyt samassa painossa.
Ruotii kyllä kaikkien tuntemiensa ihmisten painot, eli jotenkin vinksahtanut ajatusmaailma ollut aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun miesystävä lihoi ekan seurusteluvuoden aikana 10-15 kiloa ja nyt on tullut vielä lisää. Kilot on kerätty ihan napostelemalla iltaisin ja syömällä jatkuvasti herkkuruokia. Vähän on sellainen huijattu olo, että mies johon tutustuin ei ollutkaan ihan sellainen kuin luulin.
No, meillä on muutenkin niin paljon ongelmia, että turha kai enää kiinnittää huomiota lihomiseen. Mun mielestä itse kukin voisi katsoa itsensä perään sen verran, että ei kerätä kymmeniä kiloja ylipainoa elintavoilla.
Sama kokemus menneisyydestä. Tapasin miehen nettideiteillä, hän halusi pitkittää ensitapaamistamme ja meni pari kuukautta ennen kuin tavattiin (välimatkakin oli pitkä). Kun aloimme seurustella, hän lihoi lyhyessä ajassa yli 20 kiloa. Ei hän hoikka ollut tavatessammekaan, mutta ilmeisesti oli sitä varten laihduttanut ja sitten kun sai minut "iskettyä" päästi itsensä repsahtamaan. Joskus sanoikin minulle, että on hienoa, että pidän "isoista miehistä". No en pitänyt, mutta en tiennyt miten enää siinä vaiheessa sanoa asiasta.
Minä olen jojoillut 15-vuotiaasta saakka eli koko ikäni olen kamppailut painoni kanssa. Miheni taas on nuorempana ollut hoikka, mutta 40 vuoden kieppeillä alkoi painoa kertymään ja ylipainoa on nyt noin 20kg. Meille toistemme kilot eivät koskaan ole ollut tabu. Kiloja kun löytyy, niin miksi niistä ei voisi puhua. Tällä hetkellä mies yrittää muka laihduttaa, mutta elintavoissa ei ole tapahtunut mitään muutosta, joten huomauttelen asiasta vähän väliä.
En kyllä kestäisi hetkeäkään, jos mies vetäisi herneet nenään siitä, kun sanon jotain hänen kiristävistä housuista ja liian tuhdista iltapalasta!
Omassa puolisossani +20 kilon ylipaino näkyy mm. seuraavasti:
-hän ei juuri jaksa liikkua
-hän on niin väsynyt, ettei jaksa tehdä asioita yhdessä ja kotityötkin on suuren ponnistuksen takana
-seksiä ei ole juuri lainkaan, koska haluja ei hänen puoleltaan ole
-ruokaan menee paljon rahaa, puoliso syö usein jääkaapista eilisen jämät, jotka olen varannut itselleni seuraavan päivän lounaaksi
-puoliso viettää lapsen kanssa yhteistä aikaa pääasiassa niin, että makoilee itse lattialla/sohvalla kännykkä kädessä ja taapero juoksentelee ympäriinsä
Tarvitseeko sanoa, miksi toivoisin puolisoni syövän terveellisemmin ja laihduttavan? Ei ole mitenkään kiva katsella väsynyttä puolisoa, joka lähinnä syö ja on omissa oloissaan. Elintavoissaan ei näe mitään vikaa, olen yrittänyt patistaa lääkäriin, mutta ei suostu menemään.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jojoillut 15-vuotiaasta saakka eli koko ikäni olen kamppailut painoni kanssa. Miheni taas on nuorempana ollut hoikka, mutta 40 vuoden kieppeillä alkoi painoa kertymään ja ylipainoa on nyt noin 20kg. Meille toistemme kilot eivät koskaan ole ollut tabu. Kiloja kun löytyy, niin miksi niistä ei voisi puhua. Tällä hetkellä mies yrittää muka laihduttaa, mutta elintavoissa ei ole tapahtunut mitään muutosta, joten huomauttelen asiasta vähän väliä.
En kyllä kestäisi hetkeäkään, jos mies vetäisi herneet nenään siitä, kun sanon jotain hänen kiristävistä housuista ja liian tuhdista iltapalasta!
Meillä ei puututa toisen painoon eikä syömisiin (kirjoitin jo aiemmin db2-puolisostani tähän ketjuun). Jos puolisoni alkaisi huomautella minun painostani, hänestä tulisi entinen puoliso. Enkä usko, että hän suhtautuisi asiaan yhtään sen paremmin, jos se olisin minä, joka huomauttelisin.
Minua surettaa ja pelottaa se, mitä hän tekee itselleen syömällä päivittäin nopeita hiilihydraatteja, ja sen huoleni olen kertonut ja joskus purkautunut isomminkin siitä, mitä ajattelen siitä että hän hankkii itsensä amputaatioon tai sokeutuu tuolla elämänmenolla. Mutta ulkonäköä meillä ei arvostella. Jos mies sanoisi jotain minun "kiristävistä vaatteista", niin läheisyys ja seksi loppuisi luultavasti siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitko jotenkin kertoa, että haluaisit että lapsella olisi hyväkuntoiset vanhemmat ja haluaisit yhdessä näyttää esimerkkiä jälkikasvulle? Voisiko mies liikkua lapsen kanssa enemmän, niin siihen tulisi sellainen sosiaalinen ja vastuullinen puoli laihduttamiseen?
Entä voisitko vain kokonaan ja täysin keskittyä omiin asioihisi? Unohtaa kokonaan toisen aikuisen ihmisen syömisten kyttäämisen ja todisteiden keräämisen hänen "huonosta olostaan" ja "energian vähyydestään", jotka johtuvat todennäköisesti vain sinun kommenteistasi. Etpä sinäkään innolla osallistuisi energisenä yhteiseen perhe-elämään, jos miehesi olisi kertonut sinulle muutamia "totuuksia" itsestäsi.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi, mitä ajattelen miehestäni. Rakastan miestäni vaa'an lukemasta riippumatta, enkä häpeä miestä. Huolissani silti olen, sillä väistämättä merkittävä ylipaino vaikuttaa terveyteen. Mielestäni mieheni jaksaminen on heikentynyt lihomisen myötä, hän on väsynyt ja lähinnä istuu koneella. Olisi mukava elää virkeämpää elämää.
Ap
Et voi pakottaa häntä elämään virkeämpää elämää etkä edes haluamaan virkeämpää elämää. Sen sijaan voit elää sitä itse. Jos hän näkee, että sinä nautit virkeämmästä elämästä, ehkä hänkin alkaa sitä haluta.
Omalla puolisollani on kakkostyypin diabetes ja ylipainoa ja aivan kamala ruokavalio, hillittömästi nopeita hiilareita. Minä en pysty sitä muuttamaan. Aika ajoin väännän itkua ajatellessani, mitä hän tekee itselleen, mutta en voi tehdä valintoja hänen puolestaan. Minun on hyväksyttävä, että aikuinen ihminen päättää itse, mitä keholleen tekee.
Huomaan myös, että kaikkein eniten tekee mieleni puuttua asioihin silloin, kun itse kiristän omaa ruokavaliotani. Siihen liittyy joku tarve hallita myös ympäristöäni eli hänen syömistään. Ja hallinnan taustallahan on usein pelko, eli ehkä pelkään, etten itsekään pysty syömään terveellisesti, kun toinen ahmii makeisia, juo siideriä jne.
Tämä! Olipa oivaltavaa pohdintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laihdutettiin miehen kans ketogeenisellä ruokavaliolla kumpikin parisenkymmentä kiloa, kun kummallekin oli kertynyt reippaasti ylipainoa parisuhteen aikana. Ketogeenisen loputtua opeteltiin uusia ruokatapoja. Minä tajusin, että en voisi koskaan palata siihen ruokavalioon, joka minulla oli ennen laihduttamista. Söin pari kertaa viikossa hampurilaisaterian, suklaata ja karkkia kului, annoskoot olivat aivan liian suuria jne. En palannut tuohon ruokavalioon, vaan opettelin syömisen uudestaan. Annoskoot pienenivät, lisää kasviksia, herkuttelu jäi vähemmälle. Hampurilaisaterian sijaan otin vain pienen hampurilaisen jne. Paino ei lähtenyt nousuun, mutta elintapamuutoksen on oltava pysyvä, jos meinaan pysyä tässä painossa. Lihon varmasti, jos palaan entisiin tapoihini.
Minä opettelin uudet ruokailutavat, mutta vähitellen miehen ruokavalio alkoi lipsua ruokavalioon, joka hänellä oli ennen laihduttamista. Mies söi liikaa, kompensoi väsymystä energiajuomilla jne. Kilot tulivat miehelle takaisin nopeasti. Onhan tämä tilanne haastava, kun minulla ei ole tarvetta laihduttaa ja miehellä olisi. Olen yrittänyt rohkaista miestä terveellisempiin elämäntapoihin omalla esimerkillä, mutta motivaatiota miehellä ei ole. Surettaa monella tavalla ja vaikka en olekaan kovin tarkka painon suhteen, niin kyllä se hieman häiritsee, kun miehellä on samankokoiset tissit kuin minulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun miesystävä lihoi ekan seurusteluvuoden aikana 10-15 kiloa ja nyt on tullut vielä lisää. Kilot on kerätty ihan napostelemalla iltaisin ja syömällä jatkuvasti herkkuruokia. Vähän on sellainen huijattu olo, että mies johon tutustuin ei ollutkaan ihan sellainen kuin luulin.
No, meillä on muutenkin niin paljon ongelmia, että turha kai enää kiinnittää huomiota lihomiseen. Mun mielestä itse kukin voisi katsoa itsensä perään sen verran, että ei kerätä kymmeniä kiloja ylipainoa elintavoilla.
Me ollaan oltu kohta 15 vuotta yhdessä ja oltiin tosi hyvässä kuosissa molemmat kun tavattiin. Minä olin hoikka ja urheilullinen 60-kiloinen, mies kans kiinteä ja lihaksikas punttisalilla viihtyvä 74-kiloinen.
Eihän se nyt yllätys ole, että kun molemmat iän ja laiskistumisen ja mukavuudenhalun ja ties minkä takia turpoaa 20 kiloa, niin eipä kumpikaan näytä edes etäisesti samalta kuin silloin vuosia sitten. Tosin me molemmat varmaan keski-ikäistymisen takia alettiin lihoa vasta viitisen vuotta sitten 🤔 Mulla on jo esivaihdevuodet päällä ja aineenvaihdunta selvästi hidastunut ja kilonkin laihduttaminen työn ja tuskan takana.
Eipä sitä energiaa ole yhtään samalla tavalla kuin parikymmentä kiloa sitten, eikä seksikään maistu entiseen malliin kun se on semmosta läskien lotinaa ja äheltämistä.
Tuo on yhtä älyvapaa tapa lähestyä kuin lääkärin kysymys "oletteko havainneet olevanne lihava?" - lääkärin, jolla ei ole antaa yhtään ainoaa toimivaa keinoa laihduttamiseen ja joiden opintoihin lihavuusopintoja kuuluu 5 op verran.
Psykologian kannalta sinun kannattaisi reflektoida kuka ja miksi on istuttanut sinun aivoihin käsityksen ylipainosta ja sen merkityksestä esimerkkinä sairastavuuteen. Aiheuttaako lihavuus sairauksia, vai lisääkö lihavuus riskejä? Jos lisää riskejä, niin miten esimerkiksi yksinäisyys lisää riskejä suhteessa lihavuuteen (vastaus: yksinäisyys on 3x suurempi riski kuin lihavuus samojen sairauksien suhteen).
Näin ollen, jos suututit miehesi, voi sinusta tulle kierrätystuote ja kovin yksinäinen, jolloin lihavuuden tarkastelu muuttuu yksinäisyyden tarkasteluksi ja niiden riskien pohtimiseksi.
Menestystä tulevan exän metsästykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen sinkku. Miten joku voi kokea oikeudekseen kontrolloida toisen ihmisen painoa?
Parisuhde on avoimuutta ja tietyssä määrin myös toisesta huolehtimista, ei kyse ole kontrolloinnista. Lihavuudesta puhutaan ihan hirvittävästi ja miten se pian tappaa enemmän kuin tupakka tai alkoholi. Silti tuntuu että olet moukka, typerä, tunteeton, huono kumppani tai mitä lie jos yrität herätellä toista terveisiin elämäntapoihin. 20-30kg ylipainoa ON iso terveysriski, ei sitä voi piilottaa minkään kehopositiivisuuden alle.
Oma mieheni on ainakin epäreilu tässä asiassa. On ihan suoraan myöntänyt, että ei pidä ylipainoisista naisista ja hänelle olisi kynnyskysymys, jos olisin ylipainoinen. Kun olin raskausaikana/imetysaikana ylipainoinen, niin selvästi olin hänestä vastenmielinen. Tilanne ei täysin palautunut päästyäni normaalipainoon, sillä raskauden jättämät jäljet kehossani selvästi häiritsevät. Mies ei kehu enää kauniiksi tai kommentoi mitään positiivista, jos näkee minut vähissä vaatteissa tai alasti kotona. Olen nyt kokoa 164 cm/60 kg, mikä on miehen mielestä liikaa. Miehellä itsellään taas on lähes koko parisuhteemme ajan ollut reippaasti ylipainoa (mies lihoi seurustelun alettua), mutta tämä asia ei ole miehelle ongelma. Miestä ei kiinnosta seksi (matala testosteronitaso ja minun epäviehättävä kroppani). Mieheni on monella tavalla hyvä mies ja isä, mutta kyllä mietityttää, että tällaisessa liki seksittömässä avioliitossako elän loppuikäni. Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, niin eroaminen tällaisen syyn takia ei ole yksinkertaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen sinkku. Miten joku voi kokea oikeudekseen kontrolloida toisen ihmisen painoa?
Parisuhde on avoimuutta ja tietyssä määrin myös toisesta huolehtimista, ei kyse ole kontrolloinnista. Lihavuudesta puhutaan ihan hirvittävästi ja miten se pian tappaa enemmän kuin tupakka tai alkoholi. Silti tuntuu että olet moukka, typerä, tunteeton, huono kumppani tai mitä lie jos yrität herätellä toista terveisiin elämäntapoihin. 20-30kg ylipainoa ON iso terveysriski, ei sitä voi piilottaa minkään kehopositiivisuuden alle.
Listaa tähän prosentteina ylipainon riskit suhteessa yleisimpiin sairauksiin. Voit yllättyä miten vähäinen riski lopulta on suhteessa moneen muuhun asiaan. Esimerkiksi teflonin käyttö paistinpannuissa menee lihavuuden aiheuttamien riskien ohi heittämällä, yksinäisyyskin on 3x suurempi riski kuin lihavuus. Lähde: https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/metadata/indicators/4285
"Sosiaalinen eristäytyneisyys altistaa ihmisen monille vakaville sairauksille. Sen terveysriskit ovat samassa suuruusluokassa kuin tupakoiminen - ja kolme kertaa suuremmat kuin ylipainon. Yksinäiset käyttävätkin sosiaali- ja terveyspalveluita huomattavasti enemmän kuin muut ikäisensä.""
- eri
Mä en vaan tajua näin pinnallisia ihmisiä kuin ap. Hiukset harmaantuu, voi lähteä hampaat, voi roikkua nahka, voi vaikka joutua pyörätuoliin tms. Sittenkö jätätte sen kumppanin myös?
Niin väsynyttä miehen marttyrointia. Olette aiemminkin laihduttaneet yhdessä, joten painosta keskustelu ei ole mikään tabu suhteessa. Otit asian niin nätisti esille kuin voit, tekstistä päätellen, ja mies alkaa julistaa ettei syö enää mitään ja purkaa kiukkua sinuun. Exäni oli juuri tuollainen nollasta sataan marttyyri enkä enää ikinä jaksaisi tuollaista. Anna miehen puhista itsekseen, siinähän kärsii nälkää egonsa vuoksi sitten pari päivää, kunnes huomaa ettei passiivis-aggressiivinen mieslapsiraivari tehoakaan sinuun. Aihe on herkkä joo mutta fiksu aikuinen voisi reagoida kumppanin hyvää tarkoittavaan keskustelunavaukseen toisinkin. Varmaan taustalla mielipaha siitä, että lihoi itse mutta sinä et, kuten joku jo arvelikin. Älä ota itseesi ap.
Mitä ovat nopeat hiilarit? Oikeasti kysyn, en veetuile, olisi kiva tietää.
Vierailija kirjoitti:
Niin väsynyttä miehen marttyrointia. Olette aiemminkin laihduttaneet yhdessä, joten painosta keskustelu ei ole mikään tabu suhteessa. Otit asian niin nätisti esille kuin voit, tekstistä päätellen, ja mies alkaa julistaa ettei syö enää mitään ja purkaa kiukkua sinuun. Exäni oli juuri tuollainen nollasta sataan marttyyri enkä enää ikinä jaksaisi tuollaista. Anna miehen puhista itsekseen, siinähän kärsii nälkää egonsa vuoksi sitten pari päivää, kunnes huomaa ettei passiivis-aggressiivinen mieslapsiraivari tehoakaan sinuun. Aihe on herkkä joo mutta fiksu aikuinen voisi reagoida kumppanin hyvää tarkoittavaan keskustelunavaukseen toisinkin. Varmaan taustalla mielipaha siitä, että lihoi itse mutta sinä et, kuten joku jo arvelikin. Älä ota itseesi ap.
Voihan se mies ottaa eron. Silloin saa olla rauhassa kuten haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat nopeat hiilarit? Oikeasti kysyn, en veetuile, olisi kiva tietää.
Sellaiset runsaasti hiilihydraatteja sisältävät tuotteet, joissa on vain vähän kuitua ja suuri osa hiilareista sokeria. Makeisten lisäksi esim. vaaleat leivät + pasta.
Alue: Aihe vapaa
Mun miesystävä lihoi ekan seurusteluvuoden aikana 10-15 kiloa ja nyt on tullut vielä lisää. Kilot on kerätty ihan napostelemalla iltaisin ja syömällä jatkuvasti herkkuruokia. Vähän on sellainen huijattu olo, että mies johon tutustuin ei ollutkaan ihan sellainen kuin luulin.
No, meillä on muutenkin niin paljon ongelmia, että turha kai enää kiinnittää huomiota lihomiseen. Mun mielestä itse kukin voisi katsoa itsensä perään sen verran, että ei kerätä kymmeniä kiloja ylipainoa elintavoilla.