Lue keskustelun säännöt.
Joudun valitsemaan lapseni ja miesystäväni välillä. Mies ei ymmärrä nepsylapsen haasteita ja tuntuu kuin ei uskoisi koko diagnoosia
22.01.2023 |
Esim. melatoniini iltaisin . Olimme risteilyllä ja huomasin "unilääkkeen" jääneen, mies sanoi että kun lapsi touhuaa laivalla niin nukahtaa kyllä nopeast eikä lapsi tarvitse mitään melatoniineja (jotka ihan lääkäri määrännyt). Tiesin, ettei tyttö takuulla nukahda hyvin vaan vetää kahta kauheammin ylikieroksilla. Niin kävikin. Vielä klo 2 yöllä mies tuskaili että mitä se nyt hyppii siinä, miksei se nukahda.. lopulta mies ihan karjaisi että "NYT SAA"NA SE PÄÄ TYYNYYN!" ja minun piti viedä tyttö ulos hytistä ettei mies raivostuisi täysin.
Samoin adhd-lääkkeestä mies on kysynyt olemmeko edes kokeilleet olla ilman. Kyllä. Oli ilman 8 vuotta.
Koen että äitinä velvollisuuteni on suojella lastani ja jos pitää valita mies tai lapsi, se on totta kai rakas lapseni. Exällä on adhd myös joten toista nepsymiestä en ikinä ota, vaikka plussana olisikin lapseni ymmärtäminen.
Kommentit (158)
Normaali mies ei vähättele neuro-psykologisia ongelmia vaan osaa sympatiseerata ja olla avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap puhuu isäviikoista, joten miksi pitää leikkiä perhettä? Jos miesystävä on paria tökeröä kommenttia lukuunottamatta ok tyyppi, tapaile seurustelukumppanina. Risteilyt eri porukoilla.
Huutaminen ei ole kiva juttu, mutta tosiaan aikuiselta ei-nepsyltäkin voi hermo mennä joskus. Siihenkin voi suhtautua ymmärtäväisesti, jos se on vain kertaluontoista. Kuulostaa, että olet aika paljon ymmärtänyt ex-mieheltäsikin. Sanot myös, ettet tapailisi nepsy-ihmistä koskaan. Ajatteletko myös, ettei tyttäresi pidä olla suhteessa tai hankkia lapsia? Hänhän saattaa hankkia lapsiakin joskus ja suuttua heille.
Ap voisi jo pikkuhiljaa esitellä uuden isän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pari vuotta sitten kukaan ei ole kuullutkaan mistään nepsystä ja nyt liki joka toinen tuntuu olevan nepsy?
Aika puskassa on saanut elää jos vuonna 2021 ei ollut vielä kuullut nepsyistä. ADHD esimerkiksi on ollut ihan tunnettu diagnoosi jo vuosikymmeniä. Minun lapsuudessani 1990-luvun alussakin se oli jo ihan tunnettu asia.
Oli ihan tunnettu joo, mutta silloin ei diagnoosin saaneita kohdeltu mitenkään silkkihansikkain vaan heidän odotettiin pystyvän ihan kaikkeen samaan kuin muutkin lapset. Kuten muiden ihmisten huomioimiseen ja edes alkeelliseen kuriin. Ja niinhän he pystyivätkin.
Miten niin pystyivät? Kerropa esimerkkejä, ilmeisesti tunnet useampia adhd-lapsia jotka ovat nyt aikuisia ja elävät hyvää elämää?
Vankilapsykiatri Hannu Lauerma sanoo että vankilat ovat täynnä hoitamattomia adhd-poikia. Miten he pystyivät "edes alkeelliseen kuriin"?
Adhd on edelleen iso syrjäytymisriski, jos sitä ei tunnisteta ja oikein hoideta. 70% adhd-aikuisista on työttömänä, ja se on tosi paljon enemmän kuin väestöstä keskimäärin.
Se on erikoista, jos lapsella on kehitysvamma tai liikuntavamma, niin kukaan ei oleta että pystyy samaan esim koenumeroiden osalta (kehitysvammainen) tai juoksutesteissä (liikuntavamma). Mutta kun vamma on neurologinen, niin yhtäkkiä ollaan kuin vammaa ei olisikaan vaan "kyllä pystyy kuten muutkin!"
Olihan niitä meidänkin luokalla muutamia, pääsivät ylioppilaaksi siinä missä muutkin ja ainakin ne joista nykyään tiedän ovat työelämässä. Oletko varma että noiden vankilassa olevien poikien ainoa ongelma on ollut adhd, vai olisikohan mahdollista että myös muissa elämän lähtökohdissa on heidän osaltaan ollut parantamisen varaa? Sitä paitsi vielä 90-luvulla läheskään kaikkia ei diagnosoitu niin kuin nyt, joten tuo 70% koskee luultavasti vain niitä kaikkein vakavimpia tapauksia joiden elämään adhd eniten on vaikuttanut kun kerran ovat diagnoosinkin saaneet.
Melatoniinia ei kyllä kannata pidemmälti käyttää. Eihän lapsi tietenkään nukahda ilman nappia, jos hänen aivonsa on ehdollistunut nukahtamaan enemmällä melatoniinilla kuin mitä elimistö luontaisesti erittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Melatoniinia ei kyllä kannata pidemmälti käyttää. Eihän lapsi tietenkään nukahda ilman nappia, jos hänen aivonsa on ehdollistunut nukahtamaan enemmällä melatoniinilla kuin mitä elimistö luontaisesti erittää.
Luultavasti vielä ap lietsonut lasta koko päivän laivalla siitä miten häntä harmittaa että unohti sen melatoniinin ja miettinyt ääneen että mahtaakohan hän nyt nukkua lainkaan koko yönä. Sen voi hyvinkin arvata miten siinä sitten käy.
Mitä sen miehen olisi ap:n mielestä pitänyt tehdä siellä laivalla? En usko, että taxfreestä saa melatoniinia ja jos saa, niin eiköhän ap:kin olisi voinut sitä ostaa. Laivalla on varmaan myös jotain lääkkeitä hätätapausten varalle (tuskin tosin melatoniinia) ja ihan yhtä hyvin ap olisi voinut käydä niitä kyselemässä sieltä, kuin mieskin.
Vaihtoehdot ovat siis suhtautua asiaan rauhallisesti ja katsoa, mitä tapahtuu, niinkuin mies teki tai vetää asiasta älytön paniikkihäröily, niinkuin ap ilmeisesti teki.
Koska ap valitsi juuri tämän esimerkin kerrottavaksi, niin tämä asiaan rauhallisesti suhtautuminen oli ilmeisesti pahin asia, mitä mies on tehnyt. En nyt tältä pohjalta lähtisi syyttelemään miestä, vaan ennemmin tarkistamaan ap:n lääkityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä haluaisin uuden ihmisuhteen. Mutta sen ihmisen pitää ymmärtää, että minulla on täällä erityislapsi. Ja että mennään lapsen ehdoilla, hänen parhaakseen. En halua kuulla epäilyksiä tuulesta temmatusta diagnoosista.
A.p
Onkohan sulla itsellä nyt homma yhtään niin hanskassa kuin yrität vakuuttaa täällä?
Mikä miehesi käytöksessä nyt olikaan erityisesti pielessä? Sitä paitsi miten voi unohtaa lapsen lääkkeet maihin, tai ei edes yritä hakea laivan apteekista uusia tilalle tai yritä varautua asiaan jollain tavalla? Käsittämätöntä. Lisäksi itsellänikin nousisi verenpaineet jos pentu pomppii valveilla vielä noihin aikoihin eikä äiti yritäkään rauhotaa paikalleen. Saattaisin kans karjaista. Jostain syystä tällaisille vanhemmille tulee ihan shokkina, jos joku räjähtää lapselle ja sijaisloukkaantuu hirveästi, vaikka se on aikuiselta täysin luonnollinen reaktio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on 10vuotias mutta häneltä ei voi odottaa normaalin 10vuotiaan toimintaa.
Esimerkkinä se kun ei mennyt läksyparkkiin eikä tullut kotiin (teen etätöitä), kun koulusta soitettiin lähdin heti etsimään. Matkaa on vain about kilometri eikä normaalisti tuon ikäisellä olisi hätää, mutta tämä saattaa keksiä mitä vain. Elää hetkessä eikä itsesuojeluvaistoa ole.
Kaikista pahinta on isäviikot. Ex asuu toisessa kaupungissa ja pitää tuhat kertaa muistuttaa, että tulet sitten bussille vastaan ja puhelin mukaan. Kun lapsi on saatu turvallisesti perille, isä antaa hänen olla koko ajan kännykällä ja valvoa myöhään. Tulos: kotiin palattua ei meinaa uskoa että meillä on säännöt ja rutiinit. Hampaat pestään. Kännykkä yöksi pois. Keksit eivät ole aamupala.
Ap
Psykiatri: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta
Tämähän se on. Aloittajan lapsikin mellastaa ilman rajoja ja niiden rikkomisen seurauksia.
Lue tarkemmin, ja mietipä myös lähdekritiikkiä.
Ei psykiatri (erikoislääkäri) eikä lastenpsykiatri, vaan psykologi. Tämä "psykologi" ei usko adhd:n olemassaoloon, toisin kuin psykiatrit, lastenpsykiatrit ja neurologit.
Psykologi ei tee diagnooseja. Eikä saa määrätä lääkkeitä. Psykologin osaamiseen ei kuulu adhd:n synty, diagnostiikka tai hoito. Ja senhän tuo mies itsekin haastattelussa sanoo. Adhd:n synty riippuu keneltä kysyy:
– Neurologi varmasti vastaa, että aivoperäistä on 80 prosenttia. Psykoterapiaan suuntautuneet taas, että viisi prosenttia on aivoperäistä ja 95 prosenttia liittyy elettyyn elämään, hän vertaa.
Neurologi tai psykiatri ovat siis erikoislääkäreitä joka on lääkäriopintojen (6 vuotta) jälkeen erikoistunut (toinen 6 vuotta). Adhd:n aivoperäisyydestä on tutkittua tietoa jo hyllykilometreittäin. Silti joku jolla ei ole tietämystä neurologiasta, tulee kertomaan ettei se olekaan neurologista.
Vain lääkäri voi tehdä diagnoosin ja määrätä lääkkeet. Psykologilla ei ole osaamista lääkehoidosta.
Lääkäri ei tee yhtäkään nepsy-diagnoosia ilman (neuro)psykologia. Lääkäri ei myöskään kuntouta yhtäkään nepsylasta vaan se samainen (neuro)psykologi. Lääkkeitä psykologi ei määrää niin, mutta kyllä hän tietää paljon enemmän usein erityisesti ADHDsta kuin lääkäri, myls siitä lääkityksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta älä nyt herranen aika anna sille lapselle JOKA ILTA melatoniinia. Lopeta sen käyttö heti. Kyllä ne lapset lopulta nukahtaa muutenkin. Käsittämätöntä jos joku lääkäri on jopa neuvonut toimimaan noin.
Olen myös jättänyt miehen kehitysvammaisen lapseni vuoksi.
Paras ratkaisu ikinä.
Hän kerran kävi käsiksi lapseen ja se oli siinä.
Kun en itsellään ottaisi sitä lyöntiä vastaan, ei minun lastakaan moksita.
Vapauttavaa kun ei tarvinnut enää jännittää , jos ukko suuttuu.
( ollaan hiljaa, ettei hermostu)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen ymmärtämätön mies saisi minun kohdallani mennä menojaan.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta älä nyt herranen aika anna sille lapselle JOKA ILTA melatoniinia. Lopeta sen käyttö heti. Kyllä ne lapset lopulta nukahtaa muutenkin. Käsittämätöntä jos joku lääkäri on jopa neuvonut toimimaan noin.
Mistä olet saanut tuollaisen kuvan.
Melatoni on hormooni - ei siis varsinaisesti lääke.
Hyvä hormooni, ei aiheuta turraisuutta yön jälkeen.
Alle 12 vuotiaalle tytölle pitää hieman miettiä käyttöä.
Voi ( siis voi ) vaikuttaa myöhemmin hormooni asioihin .
Yli 5 Mg ei ole hyötyä.
Yleinen kombo on 3 Mg lyhyt- ja 2 Mg pitkäaikaista mrlatoniiniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta älä nyt herranen aika anna sille lapselle JOKA ILTA melatoniinia. Lopeta sen käyttö heti. Kyllä ne lapset lopulta nukahtaa muutenkin. Käsittämätöntä jos joku lääkäri on jopa neuvonut toimimaan noin.
Mistä olet saanut tuollaisen kuvan.
Melatoni on hormooni - ei siis varsinaisesti lääke.
Hyvä hormooni, ei aiheuta turraisuutta yön jälkeen.
Alle 12 vuotiaalle tytölle pitää hieman miettiä käyttöä.
Voi ( siis voi ) vaikuttaa myöhemmin hormooni asioihin .Yli 5 Mg ei ole hyötyä.
Yleinen kombo on 3 Mg lyhyt- ja 2 Mg pitkäaikaista mrlatoniiniä.
Melatoniinia ei suositella jatkuvaan ja pitkäaikaiseen käyttöön. Sen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole riittävästi tietoa ja tottakai erityisesti lapsen ollessa kyseessä muu hoito on aina ensisijainen. Milloin lapsi oppii nukahtamaan jos se tehdään melatoniinilla?
Mistä ihmeestä johtuu, että nykyään on lähes joka toisella ADHD, ADD tai Asperger? Olen 60-luvulla syntynyt, eikä minun lapsuudessa tällaisia tunnettu. Luokalla voi olla muutama vähän vilkkaampi oppilas, joita opettaja joutui enemmän komentamaan.
Omat lapseni ovat syntyneet 80-luvulla ja 90-luvulla ja hyvin pärjänneet elämässä ilman mitään diagnooseja.
Sinä olet kuitenkin 10 vuotta elänyt lapsesi kanssa ja oppinut hänen tapojaan ja vaadit mieheltä, joka on täysin vieras tuossa ympäristössä osaamaan ja ymmärtämään automaattisesti kaiken? Luulen, että te molemmat voitatte, jos nyt eroatte. Toivon todella, että olet jo useamman vuoden tapaillut miestä ennekuin yrität tutustuttaa lapsen ja uuden poikaystäväsi saatikka ennenkuin lähdet molempien kanssa risteilylle!
Oikein kivoja pakoreissuja tulevaisuudessakin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on 10vuotias mutta häneltä ei voi odottaa normaalin 10vuotiaan toimintaa.
Esimerkkinä se kun ei mennyt läksyparkkiin eikä tullut kotiin (teen etätöitä), kun koulusta soitettiin lähdin heti etsimään. Matkaa on vain about kilometri eikä normaalisti tuon ikäisellä olisi hätää, mutta tämä saattaa keksiä mitä vain. Elää hetkessä eikä itsesuojeluvaistoa ole.
Kaikista pahinta on isäviikot. Ex asuu toisessa kaupungissa ja pitää tuhat kertaa muistuttaa, että tulet sitten bussille vastaan ja puhelin mukaan. Kun lapsi on saatu turvallisesti perille, isä antaa hänen olla koko ajan kännykällä ja valvoa myöhään. Tulos: kotiin palattua ei meinaa uskoa että meillä on säännöt ja rutiinit. Hampaat pestään. Kännykkä yöksi pois. Keksit eivät ole aamupala.
Ap
Psykiatri: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta
Tämähän se on. Aloittajan lapsikin mellastaa ilman rajoja ja niiden rikkomisen seurauksia.
Lue tarkemmin, ja mietipä myös lähdekritiikkiä.
Ei psykiatri (erikoislääkäri) eikä lastenpsykiatri, vaan psykologi. Tämä "psykologi" ei usko adhd:n olemassaoloon, toisin kuin psykiatrit, lastenpsykiatrit ja neurologit.
Psykologi ei tee diagnooseja. Eikä saa määrätä lääkkeitä. Psykologin osaamiseen ei kuulu adhd:n synty, diagnostiikka tai hoito. Ja senhän tuo mies itsekin haastattelussa sanoo. Adhd:n synty riippuu keneltä kysyy:
– Neurologi varmasti vastaa, että aivoperäistä on 80 prosenttia. Psykoterapiaan suuntautuneet taas, että viisi prosenttia on aivoperäistä ja 95 prosenttia liittyy elettyyn elämään, hän vertaa.
Neurologi tai psykiatri ovat siis erikoislääkäreitä joka on lääkäriopintojen (6 vuotta) jälkeen erikoistunut (toinen 6 vuotta). Adhd:n aivoperäisyydestä on tutkittua tietoa jo hyllykilometreittäin. Silti joku jolla ei ole tietämystä neurologiasta, tulee kertomaan ettei se olekaan neurologista.
Vain lääkäri voi tehdä diagnoosin ja määrätä lääkkeet. Psykologilla ei ole osaamista lääkehoidosta.
Lääkäri ei tee yhtäkään nepsy-diagnoosia ilman (neuro)psykologia. Lääkäri ei myöskään kuntouta yhtäkään nepsylasta vaan se samainen (neuro)psykologi. Lääkkeitä psykologi ei määrää niin, mutta kyllä hän tietää paljon enemmän usein erityisesti ADHDsta kuin lääkäri, myls siitä lääkityksestä.
Viimeisestä lauseesta olen kohteliaimmin eri mieltä. :)
Kyllä, tiimissä on mukana psykologi, sairaanhoitaja (psyk puolen) ja lastenpsykiatri. Lääkäri on kuitenkin se, joka tekee diagnoosin, ja päättää lääkityksestä. Psykologi tutkii ja tekee testejä mm kognitiivisia taitoja ja vuorovaikutusta. Lääkäri vetää sitten johtopäätökset siitä, mihin tutkimustulokset ja haastattelut ja lapsen tilanne voisivat viitata.
Lastenpsykalla tutkitaan paljon muitakin adhd-lapsia, siellä käy autistiset, tourettet, tik-oireiset, pakko-oireiset, ahdistuneisuushäiriöiset, masentuneet, itsetuhoiset, viiltelijät, käytöshäiriöiset, päihderiippuvaiset, traumatisoituneet, dissosioivat... vaikka millaiset lapset ja nuoret. Ei ole mitenkään sanottu, että psykologin nimenomainen osaaminen löytyisi juuri tuon adhd:n puolelta. Yleensä psykologin osaaminen liittyy mielen sairauksiin, eikä neurologisiin juttuihin. Adhd ei ole mielen sairaus. Se fyysinen poikkeavuus aivoissa, ja nimenomaan lääkärin osaamiskenttää.
Meidän lapsi käy psykologin (psykoterapeutti) juttusilla ja tietämys lääkkeen vaikutuksesta tai erilaisista lääkkeistä ylipäätään on aikas todella huono. Ja on kuitenkin pitkän linjan terapeutti joka lasten kanssa työskennellyt yli kaksikymmentä vuotta.
Me ollaan kierretty niin monet ammattilaiset läpi, ja ainoat jotka oikeasti ymmärtävät puolesta sanasta mistä on kyse, ne ovat olleet lastenpsykiatrian erikoislääkäreitä. Ei ainoallakaan psykologilla, terapeutilla tai psyk hoitajallakaan ole ollut sellaista osaamista, että olisi oltu heti samalla viivalla.
(Eri lääkäreitä on tavattu noin 7-8, ne vaihtuvat 1-2 vuoden välein.)
No en tiedä lohduttaako se varsinaisesti, mutta tuon pitäisi olla niitä helpompia päätöksiä mitä aikuisena joutuu tekemään.
Minulla on ADHD, olen syntynyt 1981 ja diagnoosin sain vasta 2002. Sitä ennen minulla oli virheellisesti diagnisoitu kaksisuuntaien mielihäiriö ja jopa skitsorefeniaa koetettiin tarjota..
Lapsuus oli vaikea, kävin ala-asteen aikana kolmea eri koulua ja lopulta päädtin tarkkikselle jossa ainoa oppimani asia oli kiroilu. Ei mulle jäänyt mitään päähän. Kolina vaan kävi kun keikuin tunneilla luokassa tai juoksin ikkunassa ihmettelemässä. Kertasin ekaluokan ja olin jatkuvasti joko laiskanläksyssä tai jälki-istunnossa. En vieläkään osaa esim. kertotaulua.
Öisin en juuri nukkunut, oli paljon kivempi leikkiä tai seikkailla pitkin taloa. Joskus menin ulos.
Vanhemmat koettivat "parantaa" mm. seistottamalla talvipakkasilla parvekkeella ilman takkia. Heitä hävetti ja ahdisti kun olin niin mahdoton. Minua verrattin jatkuvasti isoveljeeni. Ihmeteltiin, miten tyttö voi olla noin paljon pahempi kuin poika!
Teini-iässä kuvioon tuli alkoholi, kännissä tunsin olevani normaali ja kaveritkin sanoivat että häsellän humalassa vähemmän. 17vuotiaana aloin syödä (turhaan ) masennuslääkkeitä.
23vuotiaana jäin työkyvyttmyyseläkkelle.
Arjen hallinta on vaikeaa, Moni ADHD addiktoituu johonkin ja niin minäkin. Röökiin ja shoppailuun. Tili tulee menee heti kun tulee ja sitten ihmettelen mitä syön. Ole asunut kuudessa eri kaupngissa ja ollut useissa karituneissa seurustelusuhteissa.
Ihmisten kanssa on vaikea tulla juuttun kun kärsin puheripulista ja möläytän aina jotain loukkaavaa. Tisin sanoen olen sosiaalisesti kömpelö.
Tiedän että elämäni voisi olla toisenlanen jos olisin saanut jo lapsena oikea diagnoosin ja päässyt mukautettuun opetukseen :(